Samaa mieltä. Suurimmalla osalla nykyisin eläkkeellä olevista “voittajista” on eläke on n. 2000€ tai alle, ei niille niin helvetin kateellinen kannata olla, ei sillä juhlita eikä paljon matkustella. Ovat olleet siis kohtalaisen pientuloisia ja eikä monella ole juurikaan edes säästöjä. Eikä vanhana oleminen ole välttämättä muutenkaan mitään juhlaa ja eivä he ole tätä systeemiä rakentaneet. Kyllä tämän ikärakennemuutoksen on pystynyt ihan “apukoululaisen” matikalla etukäteen laskemaan, sille ei vaan ole tehty ajoissa juuri mitään.
Kyllä nykyisillä nuoremmilla sukupolvilla on paljon paremman mahdollisuuden kerätä varallisuutta ja säästöjä kuin esim. 40 ja 50-luvulla syntyneillä.
Joo, on eri asia kuin eläkekertymä, mutta elämä ja verojen ja veronkaltaisen maksujen maksaminen on kokonaisuus. Eläke on vain yksi osa sitä.
Ne joilla on paremmat eläkkeet niin ovat maksaneet enemmän mm. niitä veroja, joo eri asia, mutta ovat kuitenkin maksaneet.
Itse en ole eläkkeellä ihan vielä ja olen 60-luvulla syntynyt onnekas sika kun mahdollinen tuleva eläkekin on hyvä. 46 vuotta työelämääkin auttaa eläkekertymään.
No muuta varallisuutta kun on päässyt kertymään vasta reilun 10 viimeisen vuoden aikana kun 4 lasta on kasvatettu ja nyt vielä saadaan auttaa 5 lastenlapsen kasvattamisessa.
Monella täällä tulevista eläkkeistä ja muiden eläkkeistä kommentoivilla on erittäin merkittäviä määriä sijoituksia ja hyvä niin, mutta ne toisten eläkkeet, ne vasta vaivaavat, sille on nimikin.
Kertaus, elämä on kokonaisuus, nauttikaa siitä ja vielä kun palstalaiset taitavat enimmäkseen vielä olla niitä hyväosaisempia .
Kyllähän täällä ihan hyvää keskustelua asiasta on ollut ja tuo yrittäjien eläke asia herättää tietysti paljon tunteita syystäkin, siksi en sitä kommentoi kun jälkipolvessa on niitä yrittäjiä.
Jos jotain toivoisi, niin älkää nyt seitsemättä kertaa sitä samaa agendaa toistako vastaukseksi joka keskusteluun, alkaa olemaan ihan vihreiden politiikoiden vastauksia kysymyksestä riippumatta .
Mediaanieläke 1848 € / kk. Vaikka erikseen pyysit, toistan silti sen tosiasian, että Suomen työeläkejärjestelmässä on sukupolvien välinen epätasapaino, kun vanhimmat sukupolvet saivat eläkkeensä paljon pienemmällä eläkevakuutusmaksulla. Jokainen sukupolvi joutuu kohtaamaan omat ongelmansa ja vaikka tapahtunutta historiaa ei enää voikaan muuttaa, onneksi sen seurauksien korjaaminen on jo hyvässä vauhdissa.
Suuri osa vanhoista isoista eläkekertymistä (=isolla kertoimella) on tienattu Sovjet Finlandissa, jossa keskituloisella työssä käyvällä ei oikeasti ollut kovin käytännöllistä mahdollisuutta säästää omaa eläkerahastoaan.
Osakkeita ei ostettu älypuhelimesta vaan pankista virka-aikana, jonne työssä käyvä ei ehtinyt kesken päivän. Ulkomaille rahan viemiseen piti olla Suomen Pankin kirjallinen lupa, joka voitiin myöntää anomuksesta. Nimimerkkini auton paperien mukana autokansiossa on Suomen Pankin lupa viedä itse ansaitsemaani rahaa Suomesta pois ostaakseni Volvon. Osta siinä sitten kansainvälinen hajautus kuukaudessa säästöön liikenevällä satasella, häh? Viime vuosisadan loppupuolelle saakka osakkesiin säästäneiden piti potkia rikki useita lasikattoja.
Nyt ne katot on rikottu meiltä kaikilta ja kuka tahansa voi ostaa kustannustehokkaita ETF:iä vaikka kympillä kuukaudessa.
Jo sinua ennen 1950-luvun lopun lasten palkoista on peritty heidän eläkkeisiinsä riittävät ja nykymittaiset eläkkeet reilusti ylittävätkin eläkevakuutusmaksut. Jo viime vuosina eläköityneet ovat siis maksaneet aivan riittävät EVK-maksut. Valitettavasti niitä varoja ei ole rahastoitu täysimääräisinä, eikä rahastoitu osuus ole tuottanut niin hyvin kuin olisi voinut odottaa, koska rahastointia on rasitettu asiantuntemattomalla virheellisellä riskin käsityksellä joka on pakottanut suhteettoman isoon varmaa tappiota tekevään korkopositioon.
Onneksi tilanne on korjautumassa. Jo vuosikymmenien ajan on EVK-maksuja peritty palkoista aivan riittävästi. Nyt on myös sijoittamiseen tulossa lisää järkeä kasvaneen osakepainon myötä vähentyneen riskin kautta. Eläkerahastot kasvavat vähitellen. Kun ne ovat noin 5-kertaiset, voidaan eläkkeet maksaa rahastojen tuotolla ja eläkevakuutusmaksujen periminen lopettaa kokonaan.
Me ensimmäinen täydet EVK-maksut maksanut sukupolvi aloitimme eläkerahastojen rakentamisen. Rahastoista on nyt 20 - 25% valmiina, nyt on nuorempien vuoro jatkaa samaan malliin. Mitään uutta ei tarvitse keksiä, jatkatte vain vanhempienne antaman mallin mukaan.
Tuoreena eläkeläisenä, eli siis hieman toista vuotta ammattiurheilijana oltuani voin suositella kokemuksesta myös oman eläkesalkun rakentamista. Rahalle tuntuu olevan käyttöä myös aikuisena eikä mielikuvitus ja luovuus lopu 60 ikävuoteen.
Elämä ei ole lottoa vaan asiantuntijapeliä, jossa salettiin ei pääse kukaan, mutta omiin todennäköisyyksiinsä voi vaikuttaa omilla valinnoillaan.
“Yrittäjät esittää puoliväliriiheen, että kaikille eläkeyhtiöiden tekemille YEL-työtulon korotuksille asetetaan yläraja siihen saakka, että selvittelyssä oleva YEL-uudistus saadaan maaliin. ”Vuonna 2026 tehtävissä tarkastuksissa on uhkana, että uusien yrittäjien työtuloja nostetaan holtittomasti, mikä voisi kaataa yrityksiä”, työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellstén Suomen Yrittäjistä sanoo. Vain kuusi prosenttia yrittäjistä kertoo luottavansa nykyiseen yrittäjien eläkejärjestelmään, osoittaa Yrittäjägallup.”
Ja vielä uudemman kerran: “Vain kuusi prosenttia yrittäjistä kertoo luottavansa nykyiseen yrittäjien eläkejärjestelmään”.
Juurikin näin, itse pienipalkkaisena tein 45 vuoden työuran, eläkkeeni on bruttona n. 1600 €. Viisas päätös oli alkaa sijoittamaan työelämässä olessani, sain säästettyä puskurirahaston osakeilla/rahastoilla, sieltä on hyvä ottaa tuottoja pienen eläkkeen lisäksi. Kaksi asiaa joita en kadu elämässäni on säästäminen ja tupakanpölton lopettaminen.
Eikös se tupakanpolton lopettaminenkin ole säästämistä Arvostan, kun siitä pääsee irti. (Vähän ohi aiheesta, mutta säästöä tullut kerrannaisena tuosta varmaan enemmän kuin useamman etelän reissun verran)
Tämä näyttää minusta turhan optimistiselta tilannekuvalta. Eläkemaksut ja valtion eläkejärjestelmään kohdentamat muilla veroilla katettavat maksut eivät riitä kattamaan eläkkeitä, vaan järjestelmä on alijäämäinen - ellei huomioida eläkerahastojen tuotoilla maksettua osuutta.
Eläkkeet ja työeläkejärjestelmän kustannukset olivat viime vuonna n. 36,7 mrd euroa. Työeläkemaksuilla, työllisyysrahaston osuuksilla ja valtion osuuksilla eläkerahoituksesta olisi voitu kattaa 33,1 mrd euroa. Eläkerahastojen nettovaikutus työeläkkeiden maksuun oli siis viime vuonna 3,6 mrd euroa.
Työeläkkeitä ei siis enää todellisuudessa rahastoida lisää. Olemme jo 10 vuotta olleet vaiheessa, jossa rahastojen tuottoja käytetään eläkkeiden kustannuksiin, ja rahastot kasvavat ainoastaan omien tuottojensa avulla. Eläkkeiden kokonaispotti myös kasvaa nopeammin kuin työeläkemaksujen kertymä. Olemme siis jatkuvasti enemmän riippuvaisia tällä hetkellä jo olevien eläkerahastojen tuotoista, mikä tietysti hidastaa niiden kasvua.
Vauhdista antanee jonkinlaisen kuvan muutos vuosien 2023 ja 2024 välillä: työeläkemaksuja kerättiin vuonna 2024 0,7 mrd euroa enemmän kuin vuonna 2023. Eläkkeitä maksettiin vuonna 2024 2,3 mrd euroa enemmän kuin vuonna 2023. Tämä muutos siis yhdessä vuodessa, oli vuosi edustava tai ei.
Viisi vuotta sitten n.8% eläkerahastojen tuotosta käytettiin nettomääräisesti eläkkeiden maksamiseen, viime vuonna n. 15,5%.
Eläkejärjestelmä ei ole pitkällä aikavälillä tasapainossa. Siksi on hyvä, että järjestelmän lisävakauttamista koskevia päätöksiä saatiin tehtyä, vaikka ne lienevät riittämättömiä. Eläkejärjestelmän pitkän aikavälin kestävyydestä voisi kirjoittaa toisen postauksen. Suosittelen kuitenkin tutustumaan tähän tuoreeseen analyysiin alentuneen syntyvyyden vaikutuksesta järjestelmän kestävyyteen:
Palataan vielä tuohon kommenttiisi liittyen siihen että palkansaaja kiltisti maksaa sitä tyeliä. Entäpä jos sinun eläkeyhtiösi sanoisi että keskimäärin palkka toimenkuvassasi on 1.3 kertainen joten maksat siitä sitä tyeliä etkä todellisesta palkastasi kuten minun kohdalla olisi käynyt…
En tunne YELiä muuten kuin sen perusteella mitä olen tässä threadissa lukenut. Lukemani perusteella se näyttäisi täyttävän pyramidihuijauksen tunnusmerkistön.
Ja kyllä, en pitäisi lainkaan oikeudenmukaisena sitä, että kun ensin on määritelty näennäisesti tasapuolinen eläkevakuutusmaksuprosentti kaikille, sitten joku virkamies tulisi kertomaan, että minun pitääkin maksaa korotettua veroa oikeasta hihasta ravistetulla veroprosentilla. Tuntuisi vielä törkeämmältä oikeusmurhalta, jos tuo ulkopuolinen virkailija tulisi elvistelemään tuntevansa yksinkertaisen prosenttilaskun nojalla minun oman yritykseni tilanteen minua paremmin vähääkään todelliseen tilanteeseen perehtymättä!
Vasemmasta ei voi enää tätä ravistaa, koska sieltä ravistetaan imaginaariset samankaltaiseksi oletetun omaisuuden kuviteltu käyvät arvot auto- ja perintöverotusta varten.
“Jos nostan YELlin tuolle tasolle ja maksan siitä sen 24.xx% YEL maksua ja nostan palkkaa YELlin verran”
Maksamallasi palkalla ei ole mitään merkitystä työtuloamääritellessä, yrittäjänä pyrit maksamaan pientä palkkaa ja nostamaan osinkoja.
Kerroit näin:
""Kiitos hakemuksestasi, jolla olet pyytänyt muuttamaan YEL-työtulosi 15 200,00 euroon 8.4.2025 alkaen. Nykyinen työtulosi on 14 114,76 euroa.
Yrityksesi toimialan ja liikevaihdon perusteella laskettu Eläketurvakeskuksen (ETK) toimialakohtainen työtulosuosituksesi on 96 337,00 euroa, ja se voi vaihdella välillä 67 436,00-125 238,00 euroa.
Työtulosuosituksen sekä hakemuslomakkeella ilmoittamiesi tietojen perusteella katsomme, että vakuutuksesi työtuloksi tulisi vahvistaa vähintään 67 436,00 euroa.
Vahvistettavan työtulon lähtökohta on toimialan mediaanipalkka 51 587,70 euroa. Sinulla ei ole muita eläkevakuutettuja ansioita, jolloin yritystoiminnan katsotaan olevan päätoimesi.
Liikevaihdolla mitattuna yrityksesi liiketoiminta on selkeästi toimialan mediaania laajempaa."
Kyse on siis noin 13000€/v sijoitatko itse vai eläkevakuutusyhtiö…
Olet maksanut nyt eläkemaksuja 14114,76 €/v työtukosta.
Maksut nyt : 236€/kk. 3403€/v
Vaihdan kommenttiesi järjestyksen, koska yllä olevassa meille kaikille jo pitkään tutussa ilmiössä on rahastoivan eläkejärjestelmän perustelu. Eläkerahastoja ja niiden tuottoa kannattaa kasvattaa tulevien eläkkeiden maksajien määrän vähentyessä. Oletko eri mieltä tästä periaatteesta?
Jos tutustuisit itse tuohon postaamaasi materiaaliin, huomaisit että edes pysyvä syntyvyyden alentuminen ei enää korottaisi eläkevakuutusmaksuja merkittävästi. Syntyvyyden pysyvänkin laskun seurauksena puhutaan yhden prosenttiyksikön suuruisista muutoksista. Linkkaamasi analyysi (joka toistaa sen minkä tiesimme jo) ei siis osoita tarvetta korottaa eläkevakuutusmaksuja merkittävästi.
Minulle se vahvistaa jälleen kerran sen mitä olen tiennyt jo pitkään, että eläkejärjestelmä kannattaa rakentaa entistä voimakkaammin rahastoivaksi. Oletko eri mieltä?
Ei ole tarkoituskaan! Syntyvyyden laskiessa tavoite pitääkin olla rahastojen koon ja tuoton kasvattaminen siten että rahastojen tuotolla pystytään kattamaan entistä suurempi osuus eläkemenoista - aivan kuten nyt jo tapahtuukin.
Oikein.
Kehitys on hidasta, koska rahaston kasvattaminen pitää tehdä samanaikaisesti jo luvattuja eläkkeitä maksaen, mutta oikeaan suuntaan mennään. Eläkevakuutusmaksujen nostaminen luonnollisesti vauhdittaisi rahastojen kasvua, mutta nyt on valittu tasapainoilu toistaiseksi suunnilleen nykytasolla säilyvän eläkevakuutusmaksujen tason puolesta ettei maksurasite muutu enää nykyistä kohtuuttomammaksi. Juuri siksi rahastojen tuottoa käytetään kasvavassa määrin vaikka se hidastaakin rahaston kasvua.
Eläkerahastojen tuotto Suomessa on ollut pitkän aikaa noin 5% luokkaa:
Kun katsot tarkemmin bruttonumeroiden sisään, huomaat eläkerahastojen osakesalkkujen manageeraajien tekevän ihan kunnollista työtä. Valitettavasti se on laimennettu eläkesijoittamiseen sopimattomalla riskin käsitteellä (=volatiliteetti), jonka nojalla hyvä osaketuotto on laimennettu heikosti tuottaneilla korkoinstrumenteilla koska näin eläkevakuutusyhtiöitä on vaadittu tekemään.
Lopputuloksena saavutettu noin 5% vuosituotto ottaa järki päässä tehdyltä eläkesijoittamiselta pataan luvuin 66 - 141. Tuon verran Suomi siis häviää Ruotsille ihan puhtaasti omaa tyhmyyttään:
Ruotsin lisäksi myös numeroammattilainen telaketjuteknokraattikin voittaa pitkällä ajalla rullaavalla 10 vuoden periodilla Suomalaisten eläkevakuutusten tuoton suunnilleen puolella. Haaparanta on sen verran lähellä, että meillä on aivan hyväksyttävääkin toimia ruotsalasityyliin.
Kun ruotsalaiset ammattilaiset, suomalainen amatööri ilman kaupallista koulutusta ja suomalaisten eläkevakuutusyhtiöiden osakesalkun hoitajat voittavat suomalaisten eläkerahastojen keskituoton merkittävällä erolla, on täysin realistista odottaa eläkerahastojen pitkän ajan tuoton kasvavan jatkossa lähemmäs kohti ruotsalaista (ja Volvomiehen) esimerkkiä.
Tuotto ei kasva niin nopeasti, että se poistaisi eläkevakuutusmaksuja nyt töissä olevalta sukupolvelta. Mutta se kasvaa nähdäkseni riittävän nopeasti pitääkseen viimeisten 35 vuoden aikana nollasta 270 miljardiin kasvaneet eläkerahastot kasvu-uralla ja mahdollistaen entistä isomman osuuden eläkkeistä kustannettavaksi rahastojen tuotolla, kuten tavoitteena onkin. Nykytahdilla rahastot eivät kaksinkertaistu vuosikymmenessä (kuten omamme tekevät) mutta prosenttiyksikön tai parin parannus keskimääräiseen vuosituottoon on pitkällä ajalla jo merkittävä.
Jos nykyisen noin 5% keskimääräisen vuosituotto paranee suuremmalla osakepainolla 1.3 %-yksikköä, tuo parannus kattaa yllä mainitsemasi nykyisten eläkkeiden maksuun menevän 3.6 miljardin erän mahdollistaen rahastoitavan osuuden korotuksen vastaavassa suhteessa. Minä pidän tätä ammattilaisille varsin kohtuullisena tavoitteena, koska silläkin parannuksella ottaa edelleen raskaasti pataan amatöörin oman eläkesalkun rullaavan 10 vuoden keskituotolta.
DISCLAIMER: käytin yllä varsin jyrkkää kieltä suomalaisesta eläkerahastoinnista. Kritiikkini ei kuitenkaan kohdistu eläkerahastojen salkunhoitajiin, jotka nähdäkseni tekevät työnsä ihan hyvin.
Ongelma on ollut heitä sitovassa poliittisin perustein kohtuuttoman ohuella sijoituskokemuksella ja väärän riskin käsityksen nojalla asetetuissa osakepainorajoissa, jotka ovat aiemmin estäneet vastuullisen rahastoinnin. Eläkerahastot on pakotettu lyhytnäköiseen kohtuuttoman lähellä olevaan “target date” rahastointiin.
Onneksi tänä talvena (mökkirannassa on vielä 60 cm jäätä) tehty päätös mahdollistaa suurempi osakepaino on täysin perusteltu. Se on lisäksi hyvin pitkälle kaikki mitä eläkejärjestelmässä tarvitsee muuttaa.
Se, että kuvittelet jostain työtulolaskurista selvittäväsi MajorD:n eläkemaksun järkevyyden, on melko hölmöä ajattelua. Edelleenkin, liikevaihto ei kerro edes toimialan sisällä vielä paljoakaan siitä, paljonko yritys tuottaa tai paljonko sen pyörittäminen edellyttää Yhdelle yrittäjälle laskutus voi olla pelkästää oman työn laskutusta matalilla kuluilla. Toiselle taas kyse on läpilaskutuksesta, jossa myydään monen ihmisen työpanosta eteenpäin.
Jos ajattelen että kumpi on oikeamassa, vääryyttä mielestään kokeva yrittäjä, joka voi vaatia oikaisua.
Vai lakiin ja rekistereihin perustuva Eläketurvakeskuksen laskentapalvelu, jota kaikki eläkeyhtiöt käuttävät…
"Lakimuutolsessa eläkeyhtiöt ottivat käyttöön työeläkealan yhdessä kehittämän työtulosuosituksen laskentapalvelun.
Kolmen vuoden välein tapahtuvassa työtulon tarkistamisessa haetaan lähtötiedoiksi Verohallinnolta kolmen viimeisen toteutuneen vuoden tiedot yrittäjän yritysten toimialoista ja liikevaihdoista liikevaihtojen painotetun keskiarvon ja työtulosuosituksen laskentaa varten.
Palvelu on apuväline, joka yhdenmukaistaa ja helpottaa työtulon vahvistamista. Se antaa työtulosuosituksen rekisteritietojen perusteella.
Yrittäjä voi aina antaa myös muuta tietoa esimerkiksi työpanoksensa määrästä tai toimintansa laajuudesta, jonka eläkelaitos ottaa huomioon yrittäjän työtuloa arvioitaessa.
Eläkevakuuttaja tekee saatavilla olevien tietojen perusteella kokonaisarvioinnin työtulosta. "
Yrittäjä on oikeammassa. Hän tietää paremmin työpanoksensa arvon. Työtulolaskuri sitä ei tiedä vaan se on esim. saattanut määritellä sivutoimisen yrittäjän YEL-työtuloksi yrityksen liikevaihdon. Laskurin ongelmista ei kannata edes väitellä, koska eläkeyhtiötkin ovat myöntäneet jotkut sen ongelmat ja laskuria onkin korjattu. Harmillisesti siinä vaan on edelleen ongelmansa. Eikä siitä mitenkään korjaamalla saada pätevää arvioimaan yrittäjien työtulon määrää.
Laskelma on aika jäykkä. Ei taida edes ottaa sitä huomioon että montako osakasta yrityksessä on ja moniko heistä siinä työskentelee. Onhan se vähän eri asia että tekeekö sitä liikevaihtoa 3 yrittäjää vaiko yksi. Ymmärrän että joku nimimi taso pitää olla mutta se, että pakotetaan jotain 5500€ / kk yeltuloa vastaavaa summaa maksamaan, ei todellakaan ole oikeudenmukaista tai järkevää. Lisäksi mm. minun autokaupan alalla toimiva yritykseni on tehnyt viimeisten 3 tilikauden aikana tappiota, siihen kun vielä sitten Yeliä reilulla tonnilla per kuukausi lisää niin täytyy jättää se tonni omasta palkasta maksatta tai yritys on konkurssissa pitemmän päälle.
Onneksi itselläni ei ole toimeentulo yrityksen tuloista kiinni, enää. Voisi olla että olisi vielä kiinni ,jos olisi pitänyt jo kuluneina 10 vuotena jolloin Tyellin maksu loppui siirryttyäni täysipäiväiseksi yritäjäksi, maksella ylisuuria Yellejä (ko. laskurin mukaan parhaimpina vuosina YEL olisi ollu 113341€ (79339 - 147343))…
Ja kaiken lisäksi todennäköisesti nosta tästä maasta kytkintä kun yritystoiminta loppuu, verottaminen ajaa siihen että kotimaa kannattaa katsoa jostain vähemmän verottavasta maasta, ei joku tonnin parin eläke paljon paina enää siinä vaiheessa…
Kerrataas vielä kohdallesi YEL-työtulosuosituksessa tapahtunut “epäreiluus”.
Maksoit aikaisemmin ilmoittamastasi ~ 14200 työtulosta YEL 3400€/vuosi, 283 €/kk.
Alan mediaanipalkka on 51000€/vuosi, josta YEL on 12750€/vuosi, 1062€/kk.
Olit “voittaja”, sijoitit itse tuon YEL-maksuissa mediaanipalkkaan verrattuna olevan 10000€.
Kun työtulo-SUOSITUKSESSASI kerrottiin, että liikevaihto on suurempi mediaaniin verrattuna, YEL-työtulo-SUOSITUKSESI tuli 67000€/v.
Toinen yrittäjä joka palkkaa työntekijän mediaanipalkalla maksaa työntekijästään 51000 + ~18% työeläkemaksuja.
Missä kohtaa on se epäreiluus esim palkansaajaan, joka maksaa palkastaan 25%?
Tai työnanataja joka palkkaa autonmyyjän?
Työtulo-SUOSITUKSESI on perustunut noin 2.3 miljoonan liikevaihtoon.
Todennäköisesti suurempaan, koska verottajalta haetaan kolme viimeisintä (2021-2023) ja painotetaan niitä uusimmasta alkaen 0.6, 0.3, 0.1.
Olet saanut SUOSITUKSEN, johon voit hakea muutosta.
“Ennen päätöksen antamista varaamme sinulle mahdollisuuden kertoa mikä muutos yrittäjätoiminnassasi on tapahtunut, työntekijöiden ja muiden yrittäjien määrä ja korkein alaisen palkka jos työntekijöitä on, oman näkemyksesi työtulosi tasosta sekä antaa tarkempaa selvitystä yritystoiminnan laajuudesta, työtehtävistäsi, ammattitaidosta ja kokemuksestasi sekä muista työtuloosi vaikuttavista seikoista, jotka puoltaisivat työtulon vahvistamista hakemasi suuruisena.”
En sinällään syytä sinua, olisin tehnyt itsekin samoin, jos olisin yrittäjä, maksanut mahdollisimman pientä yel ja sijoittanut itse, vakuutuksella hoitanut sairastumisenriskin.
Mutta laki muuttui…
Eipä tarvitse olla kummoinenkaan excelin pyörittäjä, kun havaitsee, että eläkeyhtiölle maksetuilla rahoilla saisi vuosikymmenten korkoa korolle ilmiöllä paljon suuremman eläkkeen itselleen. Eläkevarat eivät todellakaan ole loppumassa. Ongelman ydin on, että eläkeyhtiöt ja niiden sidosryhmät eivät halua, että kassavarannot pienenevät edes jonain hetkenä vaan rahaa on kansalaisilta kerättävä entistä uutterammin ja eläkevakuutusmaksuja korotettava milloin mistäkin syystä. Toisin poikkeuksena lausui juurikin jokin eläkeyhtiöjohtaja, että tullien korotukset ja siitä johtuva heilunta osakemarkkinoilla eivät aiheuta mitään mistä pitäisi tavallisen kansalaisen olla huomissaan liittyen eläkevaroihin ( mutta toisena hetkenä kun on tasainen markkinaympäristö niin ollaan toistuvasti huolissaan eläkevarojen riittävyydestä. Aika ihmeellistä kansalaisten höynäyttämistä).
Saat tiettyjen raja-arvojen mukaisen suosituksen, johon haet muutosta suosituksen antajalta. Suosituksen antaja ottaa huomioon näkemyksesi, mutta ulosottokelpoisen laskun suuruuden se toki päättää itse.
Palstan YEL-keskustelua summaten, jokainen ko. eläkejärjestelmän piiriin kuuluva kirjoittaja taitaa olla sitä mieltä, että malli ei toimi ja se on rahoituksellisesti tuhoon tuomittu malli. Sitten on ne muut, joiden yrittäjäkokemus on pyöreät nolla päivää ja argumentointi eläkeyhtiöiden liirunlaarumin monistusta.
Muistutan vielä, että poliittisten puolueiden selvässä enemmistössä meillä vallitsee vahva näkemys siitä, että hiljattain uudistettu YEL-laki ei työtulon määrittelyn osalta toimi, vaan laki vaatii uudistamista. Muutoshalu ei rajoitu pelkkiin hallituspuolueisiin.
Minusta on hassua että reiluus ylipäätään nousee tässä niin isoksi teemaksi.
Yrittäjän ja palkansaajan verotuksessa, riskissä ja ansaitalogiikassa on niin isoja eroja muutenkin, että yhden asian suuntaan tai toiseen muuttaminen reilummaksi voi viedä reiluutta kokonaisuutena katsoen jopa väärään suuntaan.
Järkevyys on mielestäni ainoa tärkeä asia, reiluuden voi ratkoa vaikka verotuksella. Tehdään sellainen malli joka luo kokonaisuutena katsoen mahdollisimman paljon taloudellista menestystä, ei sellaista joka on näennäisesti reilua.
Yrittäjä kun lopulta minunkin palkkani ja siten siitä menevän eläkemaksun maksaa.
Reilua olisi se, että eläke olisi kaikille samansuuruinen esimerkiksi 800€/kk. Sen kun olisi työllä tai yrittämisellä kerryttänyt lakkaisi eläkemaksuvelvoite. Siitä eteenpäin olisi jokaisella henkilökohtainen vastuu siitä mihin rahansa käyttää.