UB Pohjoismaiset Liikekiinteistöt -rahasto

Alla on UB:n salkunhoitajien Jaakko Onalin ja Mikko Hentisen rahastokatsaus. :slight_smile:

Rahaston edellisissä kvartaalikatsauksissa ja materiaaleissa olemme näyttäneet kansainvälisten konsulttitalojen graafia, jonka mukaan suoran kiinteistömarkkinan käänne tulisi tapahtumaan kuluvan kesän aikana. Euroopan keskuspankin, EKP:n, kesäkuussa tekemä ensimmäinen koronlasku tuleekin todennäköisesti helpottamaan kiinteistöjen arvojen määritystä ja siten tuottojen ennustamista. Jatkossa koronlaskujen vaikutus kiinteistöjen arvoihin voikin olla jo varovaisen positiivinen. Kiinteistömarkkinassa vaikutukset näkyvät hitaiden transaktioprosessien vuoksi verkkaisesti, joten olemme tällä saralla viisaampia todennäköisesti vasta syksyllä.

1 tykkäys