Uhkaako kassavirtasi kuihtua inflaation myötä - arjen säästövinkit joilla on merkitystä

Puoliarkit löytyy myös kaupasta. Vai nekin puoliksi?

4 tykkäystä

Vähän aiheeseen liittyen kannattaa kuitenkin huomioida sanonta:
‘Penny wise but pound foolish’.

Eli voi myös ylisäästää ilman oleellista talousvaikutusta ja samaan aikaan kärsiä toisaalla tätä enemmän. Tämä on todellinen riski ainakin itselle, kun kovin helposti olen taipuvainen säästämään.
Jos asiaan vielä sekottaa muita muuttujia kuin vain talous/energia, homma muuttuu monimutkaisemmaksi. Joihinkin asioihin yksinkertaisesti kannattaa panostaa - joskus hieman rahaakin.

Voi myös olla niin, että käyttää tunnin melko pieneen säästön: jos samalla ajalla voikin tehdä jotain työtä tienaa enemmän kuin säästetty raha. Kiinteistä kuluista säästäminen on kuitenkin lähes aina kannattavaa: esim. 10 e/kk pois puhelinlaskusta on 120 e/vuosi. Ko. säästöön voi siis pari tuntia käyttää esim. kerran vuodessa. Kulujen laskeminen on taas hyvää riskienhallintaa - siinä säästää sekä hyvinä että huonoina aikoina.

Toisaalta voi myös yhdistää taloushyödyn ja esim. kuntoilun: myrskyn kaatamia rankoja löytyy viereisestä metsiköstä tolkuttomasti ja siellä on joka päivä käytävä koiran kanssa. Urheilun kannalta voi siis raahata aina 1-2 rankaa ja pilkkoa ne samantien. Jokapäiväinen pieni hyötyliikunta nykyisenä etätyön aikana on joka tapauksessa tarpeen. Jos en saisi puita ilmaiseksi ja vielä liikuntaakin, ei niiden hankinta kuitenkaan ehkä kannattaisi.

Yhtälö on siis hieman monimutkaisempi, kun laittaa exceliin vaihtoehtoja ja miettii niiden realismia ja todellista nettohyötyä. Lisätulojen hankinta pitää laittaa samaan taulukkoon myös: kysymyshän on lopulta talouden nettokassavirrasta, joten tulot ovat aivan yhtä tärkeässä roolissa.

12 tykkäystä

Täältähän saa hyviä vinkkejä. Osallistun ilman muuta talkoohengessä energiansäästöön ja olihan tässä jo muutama muukin asia, joka on järkevä ja vielä säästääkin.

Kaupan muovikasseista luovuin toistakymmentä vuotta sitten. Paria kassia on käytetty jo satoja kertoja, joten tilalle hankitut kestokassit ovat takuulla sekä rahan säästöä tuottava että ympäristöystävällinen vaihtoehto.

Roskapusseiksi hankin n. 5c/kpl maksavia roskapusseja. Säästö verrattuna kaupan muovikasseihin on pieni, muutama kymppi vuodessa riippuen kassien tarpeesta, mutta pienistä puroista… ja luontoakin säästyy.

14 tykkäystä

Taloudellista tarvetta säästöön ei olisi mutta osallistun talkoohengellä erityisesti sähkön säästöön. Osa säästökohteista ei ole tarkoitus toteuttaa mutta listassa on vähän etukäteen pureskeltuna mistä tarvittaessa meidän taloudessa voisi helpoiten säästää jos oma tai maailmantilanne muuttuu. Osa kohdista voi olla vähän turhankin raflaavia esim. pesuveden lämmitys hellalla mutta sen takana on ehkä ennemmin ajatus, että miten selvitä pitkästä sähkökatkosta. Säästöä kai siinäkin olisi jos rahat olisi totaalisen loppu…

  • Vaikka voimassa on halpa sähkösopimus vielä talven ajan, pienennän sähkön kulutusta kuormitushuippujen aikana ja siirrän mahdollisimman paljon yötunneille. (Olisi toivottavaa mahdollisimman monen osallistua edes talkoohengessä vaikka henkilökohtaista tarvetta ei olisikaan.) Sähköisessä lattialämmössä ajastettavat termostaatit joten yksinkertainen toimenpide.
  • Kylpyhuoneen ylilämmitystä pienennetty. Ennen oli hohkaavan lämmin lattia, nyt vain tarpeellinen lämpö tilojen kuivausta varten.
  • Lämminvesivaraajan lämpöä laskettu hieman ja pienennetty lämmitystehoa niin että kuormittaa vähemmän mutta pidempään (Huom. legionellavaaran takia ei lämpöä saa laskea liikaa.)
  • suositaan mikron käyttöä kuormitushuipuissa uunin sijaan
  • Autotallin lämmöt kytketty kokonaan pois (ei vesiputkia tms.) ja jäätyvät tavarat muualle säilöön. Tätä ei voi varauksetta suositella kaikille jos ei tiedä kestääkö rakenteet kylmillään olon mutta lämpöä voi kyllä muutkin laittaa ainakin pienemmälle.
  • Polttopuita hankittu hyvissä ajoin ja yritetään lämmittää mahdollisimmn paljon ILP/takka yhdistelmällä ennen kuin sähkölämmitykset kytkeytyy.
  • ILP asetus laitetaan pakkasilla jopa 23-24°C (ei saavuta koskaan mutta toimiipa maksimikapasiteetilla eikä turhia huilaile).
  • Takan yhteydessä leivinuuni käyttöön. Jos ei varsinaiseen kokkailuun, niin ainakin ruoan lämmittäminen onnistuu.
  • Puuhella ei ole ollut koskaan meidän aikana käytössä mutta on varalla ainakin sähkökatkoa varten. Tarvittaessa mahdollista ottaa käyttöön muutenkin.
  • Ajatus oikein kovilla pakkasilla pienentää esim. yön ajaksi tai poissaollessa talon ilmanvaihto pienimmälle (Eli ns. "Poissaoloasetus). Ei kuitenkaan koskaan jos illalla on juuri käyty suihkussa jotta kosteudesta päästään eroon. (Ilmanvaihtoa ei saa koskaan sammuttaa kokonaan!)
  • Ylimääräiset huviajelut pois ja ajetaan mahdollisimman paljon talouden autolla jossa pienin kulutus. Harrastekalustoa seisontaan jos ei käytetä tai myyntiin jos rahat tiukilla
  • Taloudellinen ajotapa! (Ei tarkoita mummovauhdilla tientukkona köröttelyä.)
  • Suoratoistopalvelut ja lehtitilaukset pois
  • Kiinteän nettiyhteyden sulkeminen ja netti vain puhelimen kautta
  • Valojen vaihto ledeiksi sitämukaa kun hajoaa (ei tietenkään tuo säästöä kylmään vuodenaikaan.)
  • Pihavalojen ajastus “24/7” polttamisen sijaan (osittain led valot joten marginaalinen vaikutus mutta helposti toteutettavissa)
  • Suihkussa lotraamisen minimointi. Jos sähköt katkeaa niin puukiukaan päälle tukeva metalliastia jossa voi lämmittää vähän pesuvettä. Jos ei olisi puukiuasta niin puuhellalla tai takassa saisi ainakin kattilallisen lämmitettyä joka sekoitettuna riittäisi jonkinlaiseen peseytymiseen
  • Ylimääräisten kodin tavaroiden myyminen
  • Turhien vakuutusten karsiminen tai ehtojen heikentäminen. (Riittävän vanhassa autossa ei kannata pitää kaskoa jne.)
  • Uusien hankintojen lykkäys tai peruminen. Ostetaan tavarat käytettynä aina kun järkevää, etenkin elektroniikka. Auton varaosat romuttamoilta tai netistä jne
  • Ruokaostokset syyniin ja kilohinnat tarkkailuun. Ei heräteostoksia kauppalistan ulkopuolelta. Pakastetaan ylimääräinen ruoka ajoissa eikä anneta homehtua ja heitetä pois
  • Vaateostokset “halpakaupoista” ja unohdetaan merkkivaatteet
  • Opetellaan paikkaamaan vaate pois heittämisen sijaan
  • Kaikenmaailman lotot ja arvat unohdetaan
  • Sisällä ei eletä talvella t-paidalla. Kunnon villapaita ja vaikka pitkät kalsarit päälle niin ei sisälämpötilan pudotuskaan tunnu niin pahalta
  • muiden palveluiden/hauskanpidon vähentäminen, esim. auton renkaat pois hotellista, ei kauppakassitilauksia, ei wolttailua, ei ravintolailtoja, vähemmän alkoholin juomista myös kotona, ei ulkomaanmatkoja (kotimaa ja airbnb tilalle jos pakko johonkin päästä), salilla käymisen sijaan enemmän kotitreeniä
23 tykkäystä

Säästövinkki se on tämäkin jos ei palvelua käytä: Eroa kirkosta

29 tykkäystä

Siinä on jo hyvä leikkauslista josta jokaiselle jotain :grinning_face_with_smiling_eyes: :+1:

2 tykkäystä

Voisipa erota kokonaan kirkon rahoittamisesta. Ulkoa jos muistelen, niin 120 miljoonaa menee joka vuosi kirkollisveron ulkopuolelta vielä kirkon toimintaan.

5 tykkäystä

Menee offtopic -osastoon, mutta osa tuosta rahasta menisi valtiolta anyway, mm hautajaisten hoitamiseen jota kirkko pyörittää muutenkin kuin kirkkoon kuuluvien osalta.

"Vuodesta 2016 alkaen yhteisövero-osuuksien tilittäminen seurakunnille lakkasi ja tilalle tuli valtion talousarviomäärärahoista maksettava rahoitus.

Rahoituksella rahoitetaan seurakuntien lakimääräisiä tehtäviä; hautaustointa, väestökirjanpidon tehtäviä ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja irtaimiston ylläpitoa. Lakiin kirjatun rahoituksen kuluttajahintaindeksiin sidottu määrä on 114 miljoonaa euroa, joka tilitetään Kirkon keskusrahastolle. Samassa yhteydessä seurakuntien maksamat verotuskustannukset alenivat yhteensä 6,2 miljoonalla eurolla. Seurakuntien osuus verotuskustannuksista laski 4,7 prosentista 3,4 prosenttiin.

Valtionrahoituksen käyttö ja tilittäminen seurakunnille vuonna 2021

Valtionrahoituksen määrää korotettiin indeksillä vuodeksi 2021 ja se on noin 117 miljoonaa euroa. Valtio maksaa summan Kirkon keskusrahastolle (Kirkkohallitus)."

1 tykkäys

En ole varma onko tämä jo mainittu: kun palkka tulee, kannattaa muistaa aina laittaa raha ensin säästöihin ja elää sitten lopulla. Ja koska kerään täällä perinteisesti liputuksia, niin kannattaa lopettaa kaikki maksulliset analyysipalvelut, lehtitilaukset yms turhakkeet ja kilpailuttaa välillä myös osakevälittäjä.

8 tykkäystä

Erittäin arvokas vinkki jokaiselle sähköllä lämpeävässä rakennuksessa asuvalle spot sähkönkuluttajalle:

Ajasta lämminvesivaraaja lämmittämään vain öisin 02-06.

Tilanteesta riippuen myös kylpyhuoneen lattialämmityksen voi ajastaa tuolle samalle ajankohdalle, tosin tärkeää on sitten varmistaa että aamulla lattia on kokonaan kuiva. Jos ei ole, pidempi päälläoloaika tarvitaan.

Lämminvesivaraaja syö helposti 50-80% kodin sähkönkulutuksesta, varsinkin jos talossa asuu monta ihmistä. Moni varaaja on teknisesti asetettu yöajastukselle, mutta yösähkö alkaa jo klo 23:00 illalla, jolloin tuppaa olemaan vielä todella kallista sähköä. Siinä saattaa säästää 5€ per yö ja sitä kun kertoo käytännössä koko vuoden päivillä niin säästö on erittäin merkittävä.

Ajastimia sähkökaappiin saa sähköalan liikkeistä. Asennus vaatii taloyhtiössä sähkömiehen, ainakin jos ei tiedä mitä tekee. Jos yhtään tietää niin itse ajastimen saanee noin 40€:llä. Maksaa itsensä takaisin ensimmäisen viikon aikana.

4 tykkäystä

Meidän perheessä inflaatio ei (vielä) näy oikein mitenkään, kun asuntolainan korko päivittyy vasta alkuvuodesta. Lisäksi uusi sähkösopparin hinta päivittyy vasta vähän ajan päästä sekin. Varautua näihin toki täytyy, mutta mitään ihmeellisiä muutoksia nämä eivät ole vaikkakin nousuprosentit on useita satoja prosentteja per kuukausi. Autoa ei ole joten bensan hinta näkyy vain välillisesti joidenkin tuotteiden kallistumisena jos edes siinäkään. Auto ja siihen liittyvät kuluthan on monessa taloudessa se turhin menoerä, mutta siitä aiheesta on jo oma aika yksipuolinen ketjunsa tällä foorumilla.

Syynä siihen ettei inflaatio pelota on se, että tuloihin nähden asunto on kohtuullisen kokoinen joten lainamääräkin on maltillinen. En ymmärrä lehtijuttuja joissa väitetään, että ahtaasti asuminen tarkoittaa sitä, että jokaisella perheenjäsenellä ei ole omaa laskennallista huonetta. Ei esimerkiksi 3-lapsen perhe tarvitse kolmea lasten makuuhuonetta kuin vasta silloin kun keskimmäiselle tulee oman makuuhuoneen tarve. Käytännössä se ylimääräinen huone onkin monessa perheessä työhuoneena tai muussa käytössä eli neliöt hukkakäytöllä.
Lisäksi etenkin vanhemmat sukupolvet tuppaavat jumahtamaan näihin isoihin asuntoihinsa, ja kun eläkepäivät koittavat ja kuukausittaiset tulot tippuvat, haukkaa asuminen taas yhtäkkiä isomman osan kuukausittaisista eläketuloista vaikka asunto velaton olisikin. Yksi syy tähän on toki varainsiirtovero, joka ei kannusta siirtymään sopivaan asuntoon elämäntilanteen muuttuessa. Tämän veron hyödyt ovat todennäköisesti pienemmät kuin sen haitat. Vero kannattaisikin poistaa ja korottaa vastaavasti kiinteistöveroa.

Tässäkin ketjussa on oikeasti hyviä pieniä vinkkejä joilla voi säästää useita kymppejä tai jopa satasia kuussa. Ne isommat säästöt kuitenkin tehdään isoja rahoja pöytään iskiessä - eli asuntoa, autoa (tai kahta) ostaessa. Ne valinnat on ne tärkeimmät.

8 tykkäystä

Tämä. Vaikka vaihdoin pörssisähkön kiinteään määräaikaiseen 0,06e/KWh viime vuoden lopussa, suhtaudun sähkön kulutukseen sen mukaisesti, mitä se pörssissä kulloinkin maksaa. Jokuhan sen kuitenkin aina maksaa – ja pulaakin voi jopa tulla.

17 tykkäystä

Tuon tähän ketjuun hieman erilaista näkökulmaa. Ehkä oikea osoite kirjoitukselle olisi sijoittamisen tavoitteet -ketju.

Minä olen aloittanut säästämisen/sijoittamisen ns. pahan päivän varalle tuomaan taloudellista turvaa vaikeina hetkinä. Vaikkakin nyt olen taloudellisessa tilanteessa, missä tuloni ovat isommat kuin menoni, on yleinen taloustilanne haastava. En ole kuitenkaan lähtenyt tinkimään laisinkaan elämäntyylistäni enkä näin tule tekemäänkään. En näe mitään järkeä säästämiselle/sijoittamiselle, jos ei vaikeina hetkinä pysty sitä puskuria hyödyntämään. Eli siis mistä nyt “säästän” on se, että sijoituksiin ei kohdistu niin suurta rahamäärää kuin aiemmin. Olen myös valmis syömään puskuria pienemmäksi pitääkseni elintasoani nykyisellään.

Jos olisi pakko lähteä tinkimään niin kai se ravintoloissa syöminen, matkustelu, merkkivaatteiden ostaminen ja merkkiviskien juominen jäisi vähemmälle.

13 tykkäystä

Tuo on kansantalouden kokonaisuuden kannalta tärkeää. Mikäli kaikki vetävät liinat kiinni oli tarvetta tai ei, niin lama ja sen paheneminen on väistämätöntä. Muistiini on jäänyt lähtemättömät jäljet 1990-luvun lamasta, kun talous todella pysähtyi. Toivottavasti vastaavaa ei jouduta kokemaan uudestaan. Totta kai 1990-luvun lamassa oli se pieni joukko hyötyjiä, joilla itsellään ja läheisillään säilyi tulotaso ennallaan, muttei niitä suurta määrää ollut.

4 tykkäystä

Tämä oli hyvä näkökulma. Just jossain täällä foorumilla oli kysely, että kuinka paljon löytyy puskuria pahan päivän varalle ja suurin osa taisi vastata jotain kuukauden palkan verran. Kyllä minä ainakin pidän salkkuani ja osakeomistuksia ”puskurina”; eihän siinä muuten ole tavallaan mitään järkeä tinkiä elämästään säästäen rahaa osakkeisiin ja kasvattaa osakesalkkua, jos sitä ei pidä puskurina eikä ole valmis realisoimaan niitä omistuksia ikinä kulutukseen :smiley: Ihan kuin se osakesalkku olisi joku kielletty hedelmä johon ei saa koskea kuin vasta sitten kun on hengenlähtö lähellä.

20 tykkäystä

Kohtuullinen määrä käteistä tai vastaavaa on hyvä olla olemassa puskurina. Mikäli puskurit ovat ainoastaan osakkeissa tai muissa vastaavasti hinnaltaan heiluvissa omaisuusluokissa, niin voi joutua realisoimaan huonona hetkenä.

10 tykkäystä

Vielä ei ole inflaatio iskenyt kovaa omalla kohdalla, mutta onhan tässä erilaisia säästötoimia tullut aloitettua ja seuraavia mahdollisia säästökohteita mietittyä.

  1. Työmatkat yms. pyörällä. Nämä nyt on muutenkin jo 90 prosenttisesti ollut näin. Viime talvi oli tosin pyöräilyn suhteen sen verran surkea, että tuli liian usein sorruttua autoon. Matkaa kuitenkin vaan sen 10km, niin ei oikein autolla kehtaisi.

  2. Aamukahvit töissä. Ei tartte kotiin ostaa ihan niin paljon kahvia ja sähköäkin säästyy hivenen.

  3. Lattialämpöä laskettu kylppäristä.

  4. Suihkussa voin käydä salilla, vaikka se onkin hieman epäsiisti, saunassa puolestaan uimahallilla treenien yhteydessä. Myös töissä olisi suihkumahdollisuus.

  5. Ulkovalot pitkälti pois päältä vielä toistaiseksi. Pian täytynee jotain tuikkua kyllä laittaa hieman palamaan, mutta kaikkia lie turha loimottaa.

4 tykkäystä

Lyhennysjoustot ainakin itselläni. Niillä saa puskuria lisää tarvittaessa. Toiseksi säästämisasteen tiputus. Tappiollisten osakkeiden myynti ja verohyöty.
En koe että tarvitsee juurikaan mistään tinkiä, pidetään taloudenrattaat pyörimässä.

1 tykkäys

Lisäilläänpäs vielä jotakin

Kohonnutta ruuan hintaa vastaan:
-Aamupalana kaurapuuroa
-Lämpimän ruuan osalta ateriakokoa pienennetty (tulee yleensä syötyä liikaa. Buffetpöydissä kokee tämän yleensä jokainen)
-Kananmunia tulee keitettyä kerralla useammaksi päiväksi
-Muita juomia vähemmälle ja vedenjuontia lisätty (kesäisin menee kivennäisvesiin itsellä yllättävän paljon rahaa)

Muita huomioita:

-Tarpeelliset pihavalot ledeiksi ja “tarpeettomat” pois käytöstä

1 tykkäys

Jos oikein haluaa kitsastella, niin muistakaa aina sammuttaa telkkari vetämällä töpseli seinästä tai virtanapillisen jatkojohdon kautta. Kesällä tuli testattua ja sähkönkulutus pieneni merkittävästi aiempiin vastaaviin kuukausiin nähden. Telkkarin osuutta ei nyt tarkasti voi sanoa, mutta se on oikeastaan ainoa isompi virrankuluttaja, eli hintaa tulee hatusta heittäen 30 € / kk nykyhinnoilla (kts alempi posti) kun sen jättää virransäästötilaan (eli siis kaukosäätimestä power off) sammuttamisen sijaan. Ja tää ei siis ole mikään 90-luvun putkitelkkari :smiley:

Ei näiden modernienkaan telkkareiden “virransäästötila” ole kuin mainospuhetta.

image

1 tykkäys