Uhkaako kassavirtasi kuihtua inflaation myötä - arjen säästövinkit joilla on merkitystä

Olen itse tarkka taloudenpitäjä arkielämässä. Tiedän tarkalleen mistä kotitalouden kulut aiheutuvat ja minkä suuruisina. Nyt loppukesästä olemme saaneet todeta kuitenkin monia tulevia muutoksia koskien arkielämän hintojen nousuja. Raaka-aineet, korot ja energian hinta. Linkattu lööppi kiteyttää hyvin aihetta. Pahin on vasta edessä. Oletko jo miettinyt miten maksat vaikka vuoden vaihteessa erääntyvän 3kk sähkölaskun? Se ei välttämättä ole sillä hehetaarilla mihin on vuosien saatossa totuttu. Laskun summa voi olla moninkertainen. Samoin nousupaineet asuntolainojen koroissa. Nämä yhdessä syövät kotitalouksien ostovoimaa ja näkyvät varmasti kotimaisessa kulutuksessa. En ole velä itse hätää kärsimässä, mutta aihe kiinnostaa suuresti ja kaikille neuvot ovat arvokkaita.

MIllä siis säästää ja kartuttaa oman ruokakunnan ostovoimaa?

Käteispuskurin kasvattaminen
Osinkovirran käyttö kulutukseen uudelleen sijoittamisen sijaan
Sopimuksien kilpailutus
Turhien kk-erien karsiminen
Energian käytön seuranta ja järkeistäminen
Investoinnit energiatehokkuuteen
Ei-tärkeiden investointien lykkäys (remontit, autonvaihto, älypuhelimet…)

Jos aloitan itse, niin lähes kaikki yllä listatut on jotenkin jo käynnissä. Lisäksi muutimme pois suorasähköllä lämpeävästä asumuksesta ja lyhensimme samalla työssäkäyntimatkoja. Nyt on vapaa-ajan asuntoon energiainvestointeja (ilppi + aurinkosähkö verkkoon) Sähkösopimusten mietintä edessä uskaltaisiko pörssisähköön hypätä - seuraan sähkömarkkinaa loka-marraskuun ennen päätöksiä.

MIten muilla? Tarkoitus olisi kerätä ihan helposti toteutettavia käytäntöjä jotka lisiäisivät ostovoimaa kuukausitasolla. Saahan sen säästön sitten laittaa vaikka kk-säästömielessä osakepoimintaan tai rahastoihinkin.

40 tykkäystä

Tää on kyllä hyvä ryhmä! Meillä pörssisähköön ainakin nyt liitymme ja kun syklittää vähän saunanlämmityksiä ja muita siihen halvimpaan aikaan, saa sillä jo parhaimmillaan satasia pois laskusta.

9 tykkäystä

Juurikin puhelimen vaihto lykkääntyy.

Ja kävin vakioruokaostoslistaa(kyllä on äidinkielen opettaja taas ylpeä) läpi, niin sieltä pienillä säädöillä pitäisi tulla joku euro kuukaudessa säästöä.

12 tykkäystä

Tuo työmatkan pituus on vähän niin ja näin. Yleensä vähän syrjemmässä voi asua väljemmin ja/tai edullisemmassa kämpässä. Nyt kun ainakin toistaiseksi lainarahallakin on jokin arvo niin ison kirkon penthouse maksaa jo lisääntyneinä korkokustannuksina ihan mukavasti.

Ei ole tarkkaa laskelmaa tullut tehtyä, mutta kyllähän esimerkiksi ruokaan menee jo aikamoisia summia. Vaikka emäntä söisi vähemmän niin tuo kasvava nuoriso saa syötyä talouden kassavirtakriisiin :smile: Ravintolat, vaatteet, ym palvelut ovat sellaisia joihin helposti ja huomaamatta saa upotettua euron jos toisenkin. Kannattaa suosia käytettyä aina kun mahdollista.

Jos oikeasti elää jo suht nuukasti ja kohtuullisella vaivalla ei saa enää säästettyä niin järkevämpää tehdä vähän lisätöitä kattamaan menoja.

5 tykkäystä

Työmatkat tai harrastuksiin meno(myös lasten kanssa) pyörällä, kävellen tai juosten. Mahdollisesti pienemmät ostokset kaupasta myös. Keho, mieli ja lompakko kiittää. :wink:

Edit. Ja terveyteen ja liikuntaan panostaminen yleisestikin vaikuttaa aliarvostetulta. Kuka tietää minkälainen hoitajapula on 5-10 vuoden päästä? Missä ajassa ja kuinka nopeasti saa hoitoa? Vaikea mitata rahassa…

9 tykkäystä

En ole moisesta kuullutkaan… onko jotain syötävää? :wink:

Mutta asiaan.
-Sähkölämmitteiseen omakotitaloon säädetty sähkölämmitys 18 astetta joka huoneeseen. Puilla varaavan takan lämmittämistä lisättävä.
-Valaistuksen käyttöä vähennetty
-Suihkussa käynti nopeammin ja vähän viileämmällä vedellä
-Saunassakäyntiaikaa lyhennetty ja ehkä vähän harvemmin (1-2 kertaa viikossa)
-Suoratoistopalveluista vain yksi kerrallaan käytössä
-Tarpeettomat vakuutukset pois (matkavakuutus, kun ei ole tarkoitus lähteä vapaa-ajan matkoille)
-Viihdelaitteiden investointeja jäihin ellei ole ihan pakko (seuraillaan tulevia sähkönhintoja)
-Asuntolainassa on korkosuoja
-Käteispuskuri ollut aina se yli 3kk menot
-Ruokaa tehdessä isompia määriä kerralla (useampi annos)
-Yleiseen kulutukseen pikkuisen lisää harkinta-aikaa ja tarpeellisuuden miettimistä
-Tarpeetonta autoilua vähän vähemmälle
-Ravintola- ja tilausruokaa vähemmälle

Talous kestää kyllä, mutta nyt on helpot ajat polttaa turhaa rahaa elämiseen. Osa säästösyistä myös osakemarkkinaa varten. Laskeviin kursseihin on varattu siivuja ja mielummin työnnän sinne tulevaisuutta ajatellen, kun markkina alkaa näyttämään siltä.

16 tykkäystä

Hyvä ja tärkeä aihe nostaa esille. Erinomaisia ehdotuksia jo iso tukku tullutkin. Tuon yhden tulokulman lisää.

Itse huomasin koronakevään aikana ulkona (luonnossa) liikkumisen hyödyt. Toki siis kunto parani, pääkoppa sai tuuletusta jne. mutta tämän säästöteeman tiimoilta yksi merkille panemani asia oli se, että mitä enemmän liikkui ulkona, sitä vähemmän oli ensimmäisen maailman elintasomenoja (kahvila-/ravintolakäynnit, “turhat” kauppareissut, heräteostosten teko kotisohvalta yms.). Toki hyvällä kurilla em. menoista voisi karsia muutenkin, mutta liikkuminen auttoi kummasti kulujen karsimisessa ihan huomaamatta (pyytämättä ja yllätyksenä sanoisin). Liikkuminen on vieläpä verrattain edullinen harrastus, vaikka välineistöön toki saa halutessaan laitettua pienen omaisuuden. Lisäksi kunnossa oleva kroppa auttaa kestämään paremmin myös henkisiä paineita, joita epäilemättä tulee monissa kotitalouksissa olemaan tulevana talvena…

28 tykkäystä

Asuminen

  • Asuntolaina on monelle se kaikkein merkittävin kuluerä. Jos oman lainan maksukyky mietityttää ja koron tarkistuspäivään on vielä matkaa niin lyhytaikaisen ”suojan” voi nyt saada jos kilpailuttaa asuntolainan ja ottaa koron tarkistuksen nyt (toki riippuu aika paljolti siitä kuinka korkealle uskoo korkojen nousevan ja paljonko lainaa on jne)
  • Kannattaa myös selvittää lyhennysvapaiden mahdollisuudet nyt hyvissä ajoin jos esim. isoja sähkölaskuja on tulossa talvella.

Arjen kulutus

  • Ruokien tilaaminen netistä (esim. S-ryhmän verkkokaupasta) pudottaa helposti ruokalaskua aika paljon. Paljon helpompi katsoa eri tuoteryhmistä ne halvimmat vaihtoehdot ja kun tilaa ennakkoon niin heräteostokset jäävät hyvin suurelta osin pois.
  • Jos kylppärissä on mukavuuslattialämmitys niin tehon pienentäminen tai vaihtaminen ajastettavaan termostaattiin (esim. niin että lämmitetään aamulla muutama tunti ennen heräämistä tms) voi säästää pitkän pennin (toki tällaisen järjelmän asennuttaminen maksaa joitain satasia).
10 tykkäystä

Tämä ei nyt ole varsinainen säästövinkki, mutta olen huomannut omassa taloudessa budjetoinnin ja kulujen tarkan kirjaamisen ja seuraamisen hienouden ja tärkeyden. Aikaisemmin tuli mentyä enemmän mututuntumalla ja vaikka joka kuukausi jäi myös säästöön, en olisi osannut sanoa kovinkaan tarkasti mihin rahat lopulta menivät. Nyt kirjaan jokaisen kulun ja teen arvioin seuraavan kuukauden kuluista. Omalla kohdalla jo se, että “joutuu” kirjaamaan ylös kaikki ostokset on karsinut turhia ostoksia pois. Tarkka tieto siitä, missä oman talouden kohdalla mennään on myös laskenut omia stressitasoja, jotka kävivät jo harvinaisen korkealla nousevien kustannusten vuoksi.

19 tykkäystä

Tämä on juuri mistä nyt monen kannattaisi aloittaa ja katsoa ne tulevat hinnat korotuksineen - heti!

Näitä saa kännykällä usb-ohjelmoitavia omiin tarpeisiin jo 60-80-eurolla, toki sähkärin asennus päälle.

1 tykkäys

Ei kosteatiloista kannata ikinä ottaa lattialämpöä pois päältä, vaikka ei niitä toisaalta huudattaakaan tarvi. Muutenkin hyvä huomioida, että näin lämmityskauden alkaessa hukkalämpö jää hyötykäyttöön.

13 tykkäystä

-Möin pari kk sitten hybridiauton ja tilalle 2004 corolla.
-Asuntoa vaihdettaessa valittu halvempi kaukolämmitteinen hulppean suorasähköasunnon sijaan.
-Ruoassa vaikea säästää enempää, muistan käytännössä kaiken käyttämäni kilohinnat ulkoa ja osaan tehdä hyvää halvalla
-äänikirjapalvelut tauolla ja vain yksi äänipalvelu pyörii kerrallaan (nyt spotify)
-lasten vaatteet ja muut vermeet aina ostettu kirpparilta, vain turvaistuimet uutena
-ompelin juuri kolmannen paikkauksen housuihin, ostan aika harvoin vaatteita

Tienaan about suomalaisten mediaanipalkkaa, ja sillä säästämisaste (jonka näen helposti kaikki kulut kattavasta kuukausittaisesta excel-seurannasta) on ollut tasaisesti n. 45-50%. Nyt sekä lapset, korot että sähkö asettavat tämän paineeseen, mutta kulukuria on vain tehostettava vastaavasti.

17 tykkäystä

EI tietenkää pois, mutta optimoida käytön mukaan :+1: Itsellä esim. tuolla vapaa-ajankiinteistössä vanhan ajan termari, jossa huonot säädöt. Korvattu nyt yhdistelmätermari + ilppi lämmittämässä, eli haetaan parempaa hyötysuhdetta lämmitykseen. Luin että pelkkä kph mukavuuslattialämpö toimiessaan ottaa sen 2000-3000kwh vuoteen.

1 tykkäys

Nojoo, eipä siellä vapaa-ajan asunnossa varmaan kaikkea aikaa olla suihkuttelemassa seiniä vedellä niin ei sitä kosteutta niin pääse kertymään

Mökeissäkään ei kannata turhaan pitää lämpöjä päällä tai ainakaan kovin korkealla. Varaajat ja putket voi tyhjentää talveksi vedestä niin lämpötilaa voi pudottaa reilummin. Kuivanapitolämmitys myös hyvä vaihtoehto

4 tykkäystä

Kierrätyksestä pari sanaa.

Meillä on toki omakotitalossa pari kompostia helpottamassa biojätteen kanssa. Mutta vaimo veti haastetta muutama vuosi sitten että kokeillaanpas erotella myös muovikin sekajätteestä pois. Ei loppujen lopuksi tuonut kauheasti lisävaivaa, aivan samaan tapaan menee kauppareissun yhteydessä jätepisteeseen siinä missä metalli, lasit jne.

Tuo muovin määrä oli aivan järkyttävä ja käytännön vaikutus on se, että meillä käy roska-auto pöntön tyhjentämässä 2kk välein. Meillä kaksi päiväkoti-ikäistä muksua kissan lisäksi. Tässä nyt jokunen euro säästyy jo konkreettisesti!

11 tykkäystä

Haja-alueella tuo jätteenkeräys tekee jo hyvän vuosittaisen potin säästää lajittelulla. Meillä oli miltei 50eur/kk sekajätteen tyhjennys.

2 tykkäystä

Nimenomaan. Toki asumismuoto sanelee säännöt pitkälti, mutta kyllä rahan säästö kummasti on saanut kavereitakin kokeilemaan

4 tykkäystä

Itse pyrin tekemään seuraavat toimenpiteet ja olen jo huomannut niillä olevan vaikutusta.

  1. Minimoin auton käytön. Pienet ostokset hoidan lähikaupassa kävellen/pyörällä. Kun käytän autoa, suunnittelen siten, että hoidan mahdollisimman monta asiaa samalla reissulla. Autokilometrit ovat pudonneet näillä järjestelyillä jo yli 50% siitä, mitä oli ennen toimenpiteitä.

  2. Syön aamupalaksi kaurapuuroa ja kupin vettä. Verisuonet ja vatsa kiittää. Kahvit saa töissä firman piikkiin. Edullista, täyttävää ja ravitsevaa, vaikkei kovin seksikästä ja tällä neuvolla et saa seuraajia Life-quality somessa.

  3. Teen omat eväät töihin. Lounaskuppilan yrittäjä kärsii siitä joka päivä, mutta kaikki eivät voi olla voittajia. Tämän kompensoin sillä, että Prisma reissulla ostan aina “Kotimaista” -tuotemerkin tuotteita. Ainakin joku voittaa, sikäli kun SOK-konserni ei riistä poloista maatalousyrittäjää.

  4. Vähensin alkoholin käyttöä. Tällä säästyy muutamia kymppejä kuussa.

Lopputulemana voin paremmin, olen virkeämpi ja rahaa on itse asiassa enemmän käytössä kuin ennen säästötoimenpiteitä. Eihän sen näin pitänyt mennä?

29 tykkäystä

Ajankohtainen aihe. Juuri käytiin eilen vaimon kanssa tätä keskustelua.

Nämä on jo tehty:

  • käteispuskurin kasvattaminen: valitettavasti tuli myös paljon turskaa sijoituksista
  • kokonaissähkönkäytön jatkuva seuranta sähkömittariin kytketyllä mittarilla
  • pöytätietokoneiden käytön välttäminen
    • tosin lämmityskaudella tähän voidaan palata, kun lämpö menee hyödyksi kuitenkin
  • energian(ja nimenomaan sähkön) käytön seuranta:
    • joidenkin laitteiden poiskytkentä kokonaan kalleimpina tunteina
    • siirretty siirtoyhtiöltä vedenvaraajan lämmityksen ohjaus alkamaan klo 2 yöllä(yleensä lähes halvin)
  • ei-tärkeiden investointien lykkäys on jo muutenkin normaalia …
    • ajamme muutenkin käytetyillä autoilla
    • emme harrasta muutenkaan yli 200 e puhelimia ja nekin uusittiin jo viime vuonna
    • en keksi mitään merkittävää tärkeää investointia paitsi potentiaalisesti asunto mutta,
      jos sellaisen hankkii, pitää ostaa säästöillä
  • turhien kk-erien karsiminen
  • osinkovirtaa ei enää voi juuri käyttää kun osakkeet on pääosin myyty mutta joitain muita sijoitustuottoja kyllä
  • takan ja leivinuunin ahkera käyttö, jota pitää lisätä talvella
  • punalappuruokia pakastimeen opportunistisesti
  • vessapaperin hamstraus kun on kuulemma hinta nousussa(aloitettu)
  • tietoliikennelaitteet siirretty isohkon UPSin perään
    • sähköt voi katkaista pariksi tunniksi työnteon ja Inderesin foorumin käytön estymättä
  • tiskikoneen ja pesukoneen käyttö ajastimella halvoilla tunneilla

Suunnitteilla/harkinnassa:

  • asumiskulujen voimakas laskeminen
    • säästäisi ehdottomasti eniten
    • mutta sisältää suurehkoja kertaluontoisia kuluja ja muita haittapuolia
  • kaasukäyttöisten lämmittimien hankinta
  • vuolukivien tms. pinoaminen sisälle varastoimaan lämpöä
  • sisälämpötilan lasku
  • lämmityksen katkaisu kokonaan kalliilla tunneilla
  • kaikkien sähköjen katkaisu kalliilla tunneilla
  • ylilämmittäminen halvan sähkön aikaan ajastimilla
  • aggregaatin hankinta
    • ei todellakaan säästä energiaa mutta on välillä halvempaa kuin verkosta ostettu sähkö ja ratkaisisi sähkökatkoriskit
  • leivinuunin ahkera käyttö sähköllä toimivien ruuanvalmistusvermeiden sijasta
  • isompien ruokaerien ja/tai ns. punalappuruokien hankinta
  • toisen auton poistaminen liikennekäytöstä ainakin toistaiseksi
  • sopimuksien kilpailutus, joista tarkemmin mitä on harkittu/harkinnassa:
    • puhelinlaskut: näistä saatava säästö ei tällä hetkellä ehkä riitä vaivannäköön nähden. Käytännössä pitäisi ryhtyä ns. operaattorijumppaan saadakseen kokonaistalouteen ehkä 10e/kk säästön, joka on naurettavan pieni oikeisiin isoihin kuluihin nähden.
    • sähkösopimus: nyt on pörssisähkö yhteiskilpailutuksen kautta eräin hintaleikkurein. ( Yrityksen sopimus. ) Käytännössä halvempaa tuskin löytyy, koska kiinteät ovat vielä kalliimpia eikä voi optimoida halvoille tunneille käyttöä.
    • vuokrasopimus
      • muuttaminen toimisi mutta, kuten sanottu, maksaa kertaluontoisena kuluna paljon
      • voisi yrittää neuvotella vuokraisännän kanssa alennuksesta talvikuukausille. Hänen omaisuuttaanhan tässä pidetään lämpimänä eikä omaa. Jos ei tule vastaan, antaa sitten talon jäätyä …
5 tykkäystä