Ulta Beauty, Inc. on yhdysvaltalainen kosmetiikkaketju, jonka pääkonttori sijaitsee Illinoisissa.
Aikaisemmin yhtiö tunnettiin nimellä Ulta Salon, Cosmetics & Fragrance Inc. ja ennen vuotta 2000 nimellä Ulta3. Ulta Beauty tarjoaa kattavan valikoiman kosmetiikkaa, tuoksuja, kynsi- ja vartalonhoitotuotteita, kauneustyökaluja ja hiustenhoitotuotteita, sekä luksus- että myös edullisilta brändeiltä. Jokaisessa liikkeessä on myös kauneushoitola.
Sillä on noin 1 395 myymälää kaikissa Yhdysvaltain osavaltioissa.
Tutustutaan Heikin ja Vepun ystävän kautta yhtiöön:
Warren Buffettin on sijoittanut Ulta Beautyyn, joka heijastanee hänen uskoaan yhtiön vahvaan brändiin ja sen aliarvostettuun asemaan markkinoilla. Kuten monet huomasivat, niin Ultan osakekurssi nousi nopeasti Buffetin sijoituksen seurauksena, mikä on tietysti normaalia hänen ostosten jälkeen. Yhtiö on kohdannut haasteita, kuten kiristyvää kilpailua ja marginaalien heikkenemistä.
Myös liiketoiminnan kasvu on hidastunut. Yhtiö on joutunut alentamaan arvioitaan marginaalien lisäksi liikevaihdon osalta, vaikka Ultan osake on aliarvostettu useilla mittareilla, niin yhtiö voi edelleen kohdata haasteita kilpailun kiristyessä ja markkinatrendien muuttuessa. Buffettin sijoitus saattaa hetkellisesti pitää kurssia ylhäällä, mutta pitkän aikavälin näkymät ovat epävarmat.
Warren Buffettin Berkshire Hathaway lisäsi totta tosiaan omistuksiaan Ulta Beautyssa ja Heicossa toisen vuosineljänneksen aikana, samalla, kun se lähes puolitti valtavan omistuksensa Applessa. Berkshire hankki noin 690 000 Ulta Beautyn osaketta, joiden arvo oli 266,3 miljoonaa dollaria kesäkuun 30. päivänä. Toki suhteessa " Buffettin" salkkuun panos on tietysti todella pieni.
Yhtiö on tehnyt myös omien osakkeiden ostoja, joten @Verneri_Pulkkinen:n juttu tämä ei ole. Omien ostot voivat olla joskus hyvä signaali, mutta tilannetta pitää luonnollisesti katsoa tilannekohtaisesti.
https://x.com/MMMTwealth/status/1824441741182902779
Tässä tviitissä on joitakin syitä, miksi tätä on osteltu.
https://x.com/Capital4Value/status/1823868217628266532
Ja tässä olisi vielä lisää ajatuksia yhtiöön liittyen.
https://x.com/KentEkasak/status/1823995013296218592
Alla on vuoden 2023 rapsasta napattua tietoa, linkki itse rapsaan tossa alla.