Uni: Markkinoiden paratiisi ja helvetti

Marraskuun viimeisenä yönä näin unen Markkinoiden tulevaisuudesta. Kun heräsin, suussani oli kuparinen maku aivan kuin olisin imeskellyt vanhan maailman kuparipenniä tai saanut tuntuvan sähköiskun. Siitä lähtien minulla on ollut vaikeuksia keskittyä mihinkään. Kun jossain vain sattuu lojumaan pala paperia, huomaan alkavani raapustaa unta tekstiksi. Lopetan, kun havahdun siihen, mitä olen tekemässä.

Kirjoitan uneni nyt ensimmäistä kertaa auki. Toivottavasti tämä auttaa.

Paratiisi

Alussa kaikki oli täydellistä. Olimme ottaneet Aatamin ja Eevan paikan Eedenissä. Seisoin salkkuni kanssa Markkinalla. Minun ei tarvinnut kuin avata saranat, nostaa salkku pääni yläpuolellani ja odottaa, milloin taas alkaisi sataa rahaa. Markkina oli parempi kuin paratiisi. Täällä ei ollut kiellettyä hedelmääkään.

En ollut yksin. Meitä oli silmänkantamattomiin. Kaukana horisontissa näin valtavan vihreän miesten armeijan. Heillä oli jouset ja nuoliviinet, eivätkä he pelkästään seisseet paikallaan vaan tanssivat. Monet meistä Markkinoilla nauroi vihreille miehille. En minä. Tiesin, että jos Markkinoita katsoisi tarpeeksi kaukaa, olisimme kaikki yhtä porukkaa.

Oli paikkoja, joihin rataa satoi enemmän. Katsoin kateellisena, miten rohkeimpien salkut täyttyivät monin verroin nopeammin kuin omani. En kuitenkaan uskaltanut liikkua heidän luokseen, sillä pelkäsin sitä, mikä liikkui syvällä maassa heidän jalkojensa alla: autoa nopeampia salamoita ja mätiä kaasukuplia.

Markkinan tunnelma oli hurmoksellinen mutta samaan aikaan oudon synkkä. Eedeniä se ei ainakaan muistuttanut. Ihmiset olivat ylpeitä, kuinka he osasivat seistä rahasateessa, eivätkä hienoilta puheiltaan huomanneet olevansa vain yksi miljoonasta. Ahneuttakin oli. Osa oli myynyt talonsa ja lopettanut päivätyönsä, jotta he voisivat viettää enemmän aikaa Markkinalla.Monellä heistä housun lahkeesta pilkotti apinan häntä.

Toisinaan pelkäsin. Mietin usein, että kuinka paljon rahaa voi maailmaan vielä mahtua. Korkeuksista oli luvattu, että maailmassa oli vielä paljon vitsauksia– työttömyyttä ja köyhyyttä – ja ennen niiden korjaantumista rahaa sataisi enemmän kuin koskaan. En ymmärtänyt, miten raha Markkinoilla ja minun salkussani auttaisi vitsauksista kärsiviä, mutta en valittanut.

En uskaltanut puhua mistään ääneen. Olin nähnyt, miten kävi niille, jotka olivat sulkeneet salkkunsa ja lähteneet Markkinalta. Heidät oli ajettu sivistyksen parista metsään, jossa he asuivat nyt kuninkaina. Metsän kolkosta pimeydestä näkyi vain valppaita, nälkäisiä silmäpareja. Heidän kohtaloaan pelkäsin kaikista eniten.

Helvetti

Aikaa kului. Kuukausi, vuosi, viisi vuotta vai kymmenen? En osaa sanoa. Dynamiittikin räjäyttää kallion silmänräpäyksessä, kunhan sytytin toimii ja panosta on tarpeeksi.

Kaikki alkoi siitä, kun taivaalta satavan rahan laatu alkoi heikkenemään. En tiennyt miksi, mutta siitä oli tullut likaista.

Korkeuksista kerrottiin, että näin oli hyvä. Vitsaukset oli saatu rahalla melkein kuriin, mutta rahaa sataisi vielä hetken verran, vaikka sen laatu oli heikentynyt jo 2,5 prosenttia. Kaikki meni kuten taivaissa oli suunniteltu.

Sitten rahan kuolettava haju alkoi tarttua kaikkeen, mitä se koski. Likaiset rahasateet loppuivat, mutta oli liian myöhäistä. Tätä kutsuttiin Inflaatioksi. Hetkessä kaikki maailman raha oli likaista.

Ihmiset ympärilläni vakuuttivat, ettei ollut aihetta huoleen. Raha oli heidän salkuissaan turvassa Inflaatiolta. Toinen oli ostanut rahoillaan kodin, ennen kuin raha oli alkanut haista. Emme vain olleet huomanneet, että Inflaatio oli alkanut jo paljon aikaisemmin. Monen salkku ja koti oli rakennettu kokonaan haisevasta rahasta.

Inflaatio päätettiin tappaa järein keinoin. Pankki-ihmiset saapuivat turva-asuissaan suihkuttamaan kaiken taikaliuoksellaan, jonka oli määrä palauttaa kaikki ennalleen. 3-prosenttinen liuos ei ollut tarpeeksi vahvaa, ja pian jouduttiin vaihtamaan 5-prosenttiseen. Tämä vahvempi suihkutus pesi asunnot, salkut ja ihmiset inflaatiosta, mutta alta paljastui jotain vielä kammottavampaa. Ihmiset olivat rakentaneet elämänsä juoksuhiekalla, ja vahvistaneet sen perustuksia taivaalta sataneella rahalla ja lannalla. Kun taivaalta ei satanut enää lisää rahaa ja 5-prosenttinen liuos syövytti lannat, kaikki romahti.

Samaan aikaan oli kaksi paradoksaalista ongelmaa. Haisevaa rahaa oli liikaa, ja toisaalla taas tarvittiin rahaa rakennusaineeksi. Näiden ongelmien odotettiin ratkaisevan toisensa, mutta maailma ei ollutkaan niin yksinkertainen kuin olimme kuvitelleet.

Jotkut näkivät Markkinan kaaoksessa myös mahdollisuuden. Markkinan ulkopuolinen synkkä metsä tyhjeni. Puiden takaa aiemmin nälkäisesti tuijottaneet metsän kuninkaat olivat nyt astuneet valoon. Kolme nopeimmin Markkinalle palannutta ristittiin profeetoiksi. Heidän jokaista sanaansa pidettiin kultaakin arvokkaampana ja kaikesta kaaoksesta huolimatta he rikastuivat. Kukaan ei huomannut niitä lukemattomia kuninkaita, jotka olivat kuolleet Markkinan ulkopuolisiin metsiin.

Markkinalla virtasi veri, mutta ihmiset uskoivat kaiken olevan ohi puolessa vuodessa. Pahimmassa tapauksessa menisi kaksi vuotta ennen kuin Markkinoille voisi palata turvallisesti. Kaikkia kiinnosti enemmän palata Markkinalle ensimmäisenä kuin osallistua niiden siivoamiseen.

Markkina ei palannut entiselleen vuodessa tai kahdessa. Tällä kertaa asiat olivat eri tavalla. Aiemmin kaaosta oli syntynyt, kun pankkien profeetat oli vallannut ahneus. Tällä kertaa ahneuden valtaan eivät olleet joutuneet profeetat vaan itse Jumalat, joilta kaikki raha – niin likainen kuin puhdaskin – oli peräisin. Saimme pian vastauksen vanhaan sananlaskuun: osaako Jumala luoda niin ison kiven, ettei sitä jaksa itse nostaa?

En tiedä, oliko Markkina koskaan ollutkaan Eedenissä. Jos oli, niin kielletty hedelmä oli syöty jo niin kauan aikaa sitten, ettei kukaan muistanut sen koskaan olleen olemassakaan.

8 tykkäystä