USA-ketju (entinen nimi USA:n presidentinvaalit 2024)

Tai jos nyt vain hyväksyttäisiin että ihmisten mielipiteet muttuvat. Galluppit eivät mittaa ja ennusta voittajaa, vaan ennen kaikkea gallupintekohetken kannatusta. Ja se ei suinkaan ole lopullinen kannatus vaan jatkuvassa liikkeessä. Annan tästä esimerkin:

Kanadassa konservatiivit johtivat liberaaleja monta vuotta kasvavalla ja parhaimmillaan huimalla 25 %-yks. erolla aina tämän vuoden tammikuuhun asti. Sitten kävi jännästi ja miesvauva valittiin USA:n presidentiksi. Hän päätti aloittaa tuhoisan kauppasodan Kanadan kanssa, haukkui Kanadan pääministeriä “kuvernööriksi” ja ilmaisi halunsa tehdä Kanadasta 51. osavaltio. Tämän seurauksena voimakkaasti Trumpin toimia vastustava liberaalipuolue aloitti rajun kirin, jonka seurauksena konservatiivit jäivät nuolemaan näppejään ja liberaalit voittivat vaalit.

Olivatko gallupit väärässä? Eivät tietenkään, maailma vain oli erilainen ennen Trumpia ja mielipiteet muuttuivat nopeasti. Trumpin käsittämätön sekoilu alkoi kun hän nousi valtaan, ja se muutti ihmisten mielipiteitä Kanadassa todella radikaalisti ja yhdisti kansan Trumpia vastaan.

Kiitos Trump, että sait Kanadassa liberaalit päihittämään konservatiivit! Tämä oli täysin sinun ansiotasi!

51 tykkäystä

Jep, ja tasan sama kävi ilmeisesti viikonloppuna Australian vaaleissa. Jostain luin että konservatiivit oli edellä vielä joitain kuukausia sitten, mutta nyt liberaalit voitti vielä suuremmalla marginaalilla kuin viime vaaleissa.

25 tykkäystä

Trump voitti Iowan jollain päälle kymmenen pinnan erolla.

Paapaan heittoon ajoituksesta, niin tuo “shokki-gallup” tuli päivää kahta ennen vaaleja

5 tykkäystä

Kyselyn mukaan 47 prosenttia todennäköisistä äänestäjistä äänestäisi Harrisia ja 44 prosenttia äänestäisi Trumpia. Kyselyn otanta oli 808 iowalaista ja se toteutettiin 28.–31. lokakuuta. Kyselyn virhemarginaali on 3,4 prosenttiyksikköä.

Pieni otanta ja tässäkin ollaan reilusti virhemarginaalin sisällä. Virhemarginaalin lisäksi on kaikki muut systemaattiset virheet vielä päälle. Esimerkiksi tämän pollin ajankohta osuu pelkästään arkipäiville jolloin todennäköisesti saadaan vähemmän työläisiä kiinni kun eläkeläisiä tai työttömiä. Yksittäiset pollit on täyttä kohinaa ja näille ei kannata antaa juuri mitään arvoa. Se että on yksittäisiä outlier polleja ei tarkoita että olisi mitään systemaattista biasta tai peukalointia. Jenkki vaalien aikana tehdään kuitenkin satoja polleja ja määritelmän mukaan 95% osuu virhemarginaalin sisään.(jos oletetaan täydellinen satunnaisotanta mikä sekään ei pidä koskaan paikkaansa)

19 tykkäystä

En jaksa tarkistaa, mutta muistaakseni tuo polli oli todellinen outlier ja kaikki muut merkittävät pollsterit näyttivät Trumpin voittoa Iowassa.

Edit. Ja lukeehan se tossa linkaamassasi artikkelissakin. Suora lainaus: “Yleensä vaaliasiantuntijat eivät kiinnitä huomiota yksittäisiin mittauksiin vaan seuraavat mielipidemittausten keskiarvoja. Iowassakin kaikki muut mielipidemittaukset näyttävät Trumpin olevan selvässä johdossa.”. Mut tää on varmaan just sitä valtamedian vääristelyä ja propagandaa, eiksni.

24 tykkäystä

Rand Paul sentään välittää vallan kolmijaosta. Kye (@therealgxldsociety) on Threads

4 tykkäystä

Ford teki n. miljardin dollarin voiton vuoden ensimmäiselllä neljänneksellä erityisesti pickup:t ja Ford Bronco myivät hyvin. Fordin sähköautot tekivät puolestaan m. 900 miljoonan dollari tappiot alkuvuonna. Ford ilmoitti, että Trumphin tullien nettovaikutus on. 2,5 miljardia dollaria vuonna 2025. Ford odottaa myyntiin 7% laskua uusien autojen myyntiin loppuvuoden osalta vaikka Ford yrittää pitää hinnan korotukset maltillisena. Sähköautotuotannon uhkana nähtiin akkuteollisuuden tarvitsemien kriittisten metallien saatavuus. Kiinahan hallitsee materiaali- ja jalostusmarkkinoita ja USA:n kannalta lähimmät isot esiintymät taitavat olla Grönlannissa.

9 tykkäystä

Niitä esiintymiä on esimerkiksi USAssa ja Kanadassa. Kaivoksia ei kuitekaan perusteta ihan kolmessa päivässä, ei välttämättä edes kolmessa vuodessa, vaikka kiirettä pitäisi. Tuon lisäksi pitäisi vielä osata jalostaa ne kaivetut mineraalit.

12 tykkäystä

Tänään Euroopassa julkistettu Jeep Compass aiheuttaa ongelmia Stellantis/Chryslerille. Alunperin Compassit piti valmistaa Kanadan Ontarion tehtaalla ja tehdas valmisteltiin uutta mallia varten. Trumpin tullien myötä hanke on jäissä. Compassin edellistä versiota valmistettiin puolestaan Meksikossa. Jeepille Compass on tärkeä automalli, sillä viime vuonna myytiin reilut 111.000 Compassia ollen Jeepin kolmanneksi eniten myyty automalli.
Euroopan Jeepit tehdään Italiassa Melfin tehtaalla.

GM ilmoitti tänään vähentävänsä n. 1/4 -osan eli 700 työpaikkaa Kanadan Ontarion tehtailtaan.

8 tykkäystä

WaPo: Noin 100 kenraalia ja amiraalia saamassa kenkää.

Vaikeaa nähdä muuta syytä kuin armeijan uskollisuuden takaaminen. Saapa nähdä onko tällaisilla ihan jo oikeasti vaikutusta USAn turvallisuuteen.

9 tykkäystä

Sekoilu jatkuu:

Tukholman kaupunkisuunnitteluvirasto ei saa työskennellä tasa-arvon, monimuotoisuuden ja osallisuuden puolesta. Yhdysvaltain suurlähetystö vaatii tätä kirjeessä, johon liittyy sopimus, jonka he odottavat kaupungin allekirjoittavan.

– Se on täysin outoa, sanoo kaupunkisuunnitteluvaltuutettu Jan Valeskog.

Varsinainen artikkeli toisella kotimaisella:

20 tykkäystä

Maailman mahtavimman maan päämies saanut taas luurin kouraansa, ja päättänyt antaa lausunnon Xitterin kautta.

Ei voi taas kuin pyöritellä silmiä että onko herralla kaikki kotona?

Eikä juttuja tarvitse edes lukea Left lunaticsien fake news -medioitten kautta, riittä että katsoo Trumpin ja hallintonsa oman tarjonnan sosiaalisen media kautta.
Onhan siellä toki hyviä juttujakin joukossa.

Sekoilua tulee joka päivä, kokonaisvaltaisesti joka suuntaa ehkä vähän vähemmän Venäjän suuntana mutta vähän extraa sitten liittolaisille.

The Democrats are really out of control. They have lost everything, especially their minds! These Radical Left Lunatics are into the “Impeachment thing” again. They have already got two “No Name,” little respected Congressmen, total Whackjobs both, throwing the “Impeachment” of DONALD J. TRUMP around, for about the 20th time, even though they have no idea for what I would be Impeached. Maybe it should be for cleaning up the MESS that they left us on the Border, or the Highest Inflation in our Country’s History or, perhaps, it should be the incompetent Withdrawal from Afghanistan, or Russia, Russia, Russia/Ukraine, Ukraine, Ukraine, or the Attack of Israel on October 7th that only proceeded because they allowed Iran to regain Great Wealth. These Congressmen stated that, they didn’t know why they would Impeach me but, “We just want to do it.” The Republicans should start to think about expelling them from Congress for all of the crimes that they have committed, especially around Election time(s). These are very dishonest people that won’t let our Country heal! Why do we allow them to continuously use Impeachment as a weapon against the President of the United States who, by all accounts, is working hard to SAVE OUR COUNTRY. It’s the same playbook that they used in my First Term, and Republicans are not going to allow them to get away with it again. These are total LOWLIFES, who hate our Country, and everything it stands for. Perhaps we should start playing this game on them, and expel Democrats for the many crimes that they have committed — And these are REAL crimes. Remember, “Shifty” Adam Schiff demanded a Pardon, and they had to use the power of the Auto Pen, and a Full Pardon, for him and the Unselect Committee of Political Thugs, to save them from Expulsion, and probably worse!

https://x.com/realDonaldTrump/status/1919396921593958754?t=_1Vazmbz6tnoxpv4-8SeIQ&s=19

19 tykkäystä

Oliko tää jo nähty…

41 tykkäystä

USA:n ja Englannin “vapaa kauppaopimus” saatin sovittua. Trumpin käyttämä “Free trade” on ehkä vähän harhaanjohtava, voisi mieluummin puhua tiettyjä tuotteita koskevasta tullisopimuksesta.
Briteille tärkeitä olivat autot, alumiiini, teräs ja lääkkeet. Brittiautojen vero tippuu 10%, mutta jos autoja tuodaan yli 100.000 kappaletta tulli nousee 27,5%. Raja on jo nyt lähellä viime vuonna Jaguar/Land Rover vei noin 95.000 autoa ja Aston Martin vajaa 2.000 autoa. Teräksen ja alumiinin vientulli USA:han tippui nollaan, mutta tärkeämpi ala eli näistä valmistetut tuotteet eli esim. kuntosalilaitteet, huonekalut, koneiden osat ovat 25% tullin piirissä. Tulleista on vapautettu ainoastaan lentokoneen moottorit ja osat. Ainakin Rolls Roycella ollaan huokaistu helpotuksesta.
Maataloudessa USA saa tuoda tulleita naudanlihaa ja muita maataloustuotteita, mutta Englanti pitää kiinni EU:n elintarvikestandardeista eli USA:n hormoonlihalle tai kloorilla valkaistulle siipikarjanlihalle on tuontikielto. Sen sijaan USA:n etanolilla terästetyt oluet saivat tuontiluvan. Britit saavat viedä 13.000t (metric ton) edestä tullivapaasti maataloustuotteita USA:han.
Lääkkeet, digitaalinen media ja mm. elokuvat ovat sopimuksen ulkopuolella.

Englannissa sopimusta pidetään voittona työväenpuolueen Keir Stramerin kannalta katsottuna ja vähintäinkin toivottavana ja tärkeänä. Trump on jo kehunut tapansa mukaan sopimuksen maasta taivaisiin.

Euroopan Unionista ei ole kuulunut kommentteja…

25 tykkäystä

Toistaiseksi vaikuttaa trumpilaiselta diililtä.

“The actual substantive items that they negotiated are pretty narrow,” said Stan Veuger, a senior fellow in economic policy studies at the American Enterprise Institute. “In some sense you could say they basically took the status quo, made marginal changes and called it a deal.”

”But it was hardly missed on anyone that despite progress, goods from the UK are still facing higher tariffs than they were a few weeks ago.

In the US, most analysts agreed that substantive benefits would be limited, despite the two sides discussing trade on and off for nearly a decade.

Mr Veuger noted that Trump in his first term was similarly willing to declare victory on deals with China, Mexico and Canada that experts likewise said would have narrow impact.

"I think for Trump the goal really is to have a deal and it doesn’t really matter what it looks like in the substance, " he said. “It tells me it’s not that hard to get to a deal but it also tells me there’s not that much room to make changes.”

Lähde: US-UK trade deal: How good is Trump's deal for America?

11 tykkäystä

Britannia ja USA:han aloittivat vapaa kauppakeskustelun heti Brexitin jälkeen eikä niistä päästy 3-4 vuoden jahkaamisen jälkeen mihinkään. Pääongelmat oli USA:n vaatimukset lääkekauppaan ja maatalous (USA piti kiinni hormonlihasta, geenimanipulaatiosta ja kloraatusta broilereista).

10 tykkäystä

“What we can do is try to encourage these folks to de-escalate a little bit, but we’re not going to get involved in the middle of war that’s fundamentally none of our business and has nothing to do with America’s ability to control it,” he added.

Rubio tuumaa ettei Intian ja Pakistanin välinen selkkaus ole millään tapaa USA:n asia. Mielenkiintoisen tuosta lausunnosta tekee parikin asiaa; ensinnäkin molemmat valtiot ovat USA:n läheisiä sotilaallisia yhteistyökumppaneita. Pakistan suora liittolainen ja USA on lähettänyt välejään Intiaan sekä sotilaallisesti että taloudellisesti, se kun tarjoaa houkuttelevat markkinat USA:n aseille ja vaihtoehdon Kiinan halpatuotannolle. Toisekseen tässä testataan Trumpin ulkopolitiikkaa oikein tosissaan. Herra on todennut ettei Ukrainan sota olisi ikinä alkanut jos hän olisi ollut presidenttinä. Tässäpä olisi nyt todellinen paikka näyttää noita sovittelutaitoja. Pikanttina yksityiskohtana Intia ja Pakistan ovat olleet viimeksi sotapolulla Trumpin edellisellä presidenttikaudella. Syystä tai toisesta maat olivat täysin rauhassa koko Bideniin presidenttiyden ajan.

40 tykkäystä

Väärin sammutettu!

14 tykkäystä

Ei tuo nyt kovin pitkään kestänyt, toki ei mikään yllätys. Harvemmin nuo tulitauot oikeasti pitää aukottomasti.

Toisaalla Trumpin neuvonantaja on viemässä Yhdysvaltoja entistä lähemmäs fasismia.

https://thehill.com/homenews/administration/5292820-white-house-miller-immigration-crackdown/

Itsellä alkaa tässä jo kisakestävyys olla koetuksella. Tuntuu ettei todellisuudesta ole enään kenelläkään kunnollista otetta. Kun toimet ja kommentit jotka olisi aikaisempien presidenttien osalta johtaneet suoraan virastapoistoon on arkipäivää niin oikeasti enään vaikea ennustaa tai edes tulkita maailman menoa.

22 tykkäystä

Mitenköhän tuo sitten meni. Eli kuka lopulta sammutti ja mitä?

Trump:

image

Intia:

While statements from U.S. Secretary of State Marco Rubio and President Donald Trump have claimed that Washington played a role in facilitating the agreement, Indian government sources have categorically denied that ceasefire is not a result of any mediation.

Officials stressed that the arrangement was negotiated strictly between New Delhi and Islamabad, in keeping with India’s long-standing position that all issues with Pakistan must be resolved bilaterally.

“There is no decision to hold talks on any other issue at any other place,” a senior official said, clearly rejecting any suggestion of international facilitation or talks in a third country, as suggested by Rubio.


No, tärkeintä tietysti on, että lopettivat yhteistuumissa ammuskelun ennen kuin tilanne eskaloituu pahemmaksi.

24 tykkäystä