Niin Bidenin perustason velanotto oli suurempaa kuin Trumpin aikana. US federal debt käppyrää kun katsoo, niin jos koronavuoden 2020 4T paketin poistaa, niin USA:n velkaantuminen on ollut kaikkein nopeinta Bidenin kaudella.
Biden otti velkaa pää märkänä, inflation reduction act oli inflaatiota kiihdyttävää rahan jakoa. Asiantuntijatkin varoittivat elvyttämästä koronaa joka meni jo, mutta helikopterirahaa jaettiin ja kova inflaatio tuli. Yksi suuri syy miksi Biden/demari ei saanut toista kautta. Mainstream media vaan ei oikein näistä puhu, kun kaikki uutisointi on alisteista anti-Trump “valistukselle”.
Velanotto tuskin tulee laantumaan seuraavankaan presidentin kaudella, oli demari tai rebu. Kaikki projektiot tulevaisuuteen ennustavat kiihtyvää velkaantumista. Media vaan pitää kovaa haloota ja kuilun reunalla ollaan jos republikaani. Demarin kaudella sitten ihan ok laittaa vaikka triljoonia velaksi tyhjään ilmaan.
Jos Biden ei olisi dementoitunut ja olisi pysynyt terveenä, niin olisi voittanut vaalit helposti. Istuvan pressan pitää olla epäonnistunut aika pahasti, mikäli häviää vaalit.
Ihmiset luottaa vahvoihin johtajiin ja kannattaa sellaisia vaikka se pitkässä juoksussa haitallista onkin. Siksihän tuo kahden kauden rajoitekin on.
Suurimmiksi inflaation syiksi taitavat asiantuntijat nostaa kuitenkin pandemian ja venäjän hyökkäyksen Ukrainaan. Osin myös Bidenin stimulus. Toki myös Trump niitä jakoi. Toisaalta, Yhdysvaltojen talous nousi Bidenin aikana nopeimmin pandemian jälkeen.
Lisäksi Bidenin hallinnon muut toimet hyödyttivät maata laajemmin kuin nyt annetut veronhelpotukset vauraammille. Kuten infraan panostaminen ja Chips Act. Itse muuten panostaisin infraan sen sijaan, että laitetaan rajamuuriin kymmeniä miljardeja. Osa Bidenin päätöksistä ei edes ehdi lisäämään vajetta, koska Trump perui ne. Mm. köyhempien ruoka-apu.
Lisäksi, on aivan hemmetin sutkia republikaaneilta väittää, että tämä laki vähentää alijäämää. Trump tosin joidenkin väitteiden mukaan kuulemma edelleen luulee, että Medicaidiin ei kosketa. Voi olla, että on niin pihalla.
Mutta turha näistä vääntää on. Joidenkin mielestä Trump on niin mahtiukko, että ei mitään rajaa.
Loppuun republikaanien kyyninen lisätemppu - leikkaukset Medicaidiin yms. tulee vastaa seuraavien vaalien jälkeen. Rikkaiden helpotukset toki heti.
Tässä kannattaa myös huomioida, että inflaatio näkyi kaikissa maailman maissa, myös niissä, joiden puolesta Biden ei ottanut velkaa, kuten Suomessa. Inflaatio koettiin eri tekijöiden yhteisvaikutuksena, joissa valtioiden vapaamielinen rahanjako kriisin aikana oli yksi syy, muttei yksinään sitä aiheuttanut.
Inflaatioon vaikuttavia tekijöitä oli mm.
Valtion avokätinen rahanjako, jossa ihmisille jäi useissa tapauksissa paljon enemmän rahaa kulutettavaksi ja kulutusmahdollisuudet pienenivät.
Tuotantoshokki, jossa palveluiden kysyntä laski rajusti ja tavaroiden kysyntä nousi → tavara loppui, logistiikka meni tukkoon ja hinnat nousi kuten markkinataloudessa näin aina tapahtuu.
Työvoiman saanti heikkeni (työvoimaa lähti pois) → palkat nousivat
Energiashokki, erityisesti Euroopassa
Tämä ei ole toki kattava lista, mutta Biden ei olisi voinut inflaatiota estää, paitsi kiristämällä rahataloutta ja aiheuttamalla 30-luvun kaltaisen työttömyyden maahan. Ei hän siitä huolimatta olisi enää presidentti, vaikka republikaanit aina huutivat pää punaisena, että tämä velanotto ja rahanjako aiheuttaa katastrofin.
Nyt läpi menneen budjetin myötä ovat ainakin päättäneet, kenelle ne velkarahat annetaan, ehkäpä Miljardöörien tilillä ne eivät aiheuta inflaatiota?
Edelleenkin medicaidin leikkaukset kohdistuvat työtätekemättömiin ja laittomiin. Ei ole mitään summaa mikä leikataan täyteen, vaan kuria tiukennetaan asiassa. Sillä on myös työllisyyttä stimuloiva vaikutus.
Lisäksi: Seniors, people with disabilities, caregivers for dependent people, and pregnant people are exempted under the bill as currently written.
…
Mitä tulee inflaatioon, niin juu toki korona ja sota ovat olleet isossa roolissa. Kuitenkin kun taivastellaan Trumpin velanottoa, niin hyvä huomata ettei Biden sitä yleistä trendiä katkonut. Bidenillä oli tilaisuus näyttä miten velkaa ei oteta, mutta niin vaan otti ja USAn velka kipusi Bidenin kauden alun 28 triljoonasta yli 35 triljoonaan.
Koska lehdistömme on kulttuurisodassa Trumpia vastaan, niin jatkuvasti toistetaan mantroja ja muokataan mieliä mahdollisimman negatiiviseen, vastuullisen journalismin kustannuksella. Tämä nyt vaan on mediamme Suuri Tehtävä ja ei auta ymmärtämään amerikkalaisten mieliä, miksi 51%+ äänesti Trump. Toistellaan että amerikkalaiset on hulluja, kun journalismi on niin huonoa että me emme ymmärrä Amerikan asioita.
Nytkin viljelty näitä anti-Trump median teesejä:
-“rahat menee Trumpin kavereille” vaikka veronalennukset menevät kaikille, etenkin keskiluokalle
-“vammaiset ja yksinhuoltajaäidit joutuvat ahdinkoon” vaikka tietenkin näitä ryhmiä suojellaan laissa
-“Trumpin velanotto holtitonta” vaikka Biden otti yhtä lailla velkaa ja kaikissa projektioissa se tulee jatkumaan
Onhan tuosta sitten hieman yltiöpositiiviakin laskelmia että BBB tule laskemaan debt to GDP suhdetta, mutta ehkä niissä sitten hieman poliittisuutta toiseen suuntaan. Mutta lopullisestihan vaikutusta ei tiedetä.
Moni tiesi myös että pörssit romahtaa koko Trumpin kauden ajaksi, mutta whaddya know ATH ollaan.
Samalla päättyi USA:n autokannan sähköistysohjelma, infran rakentaminen jää jatkossa osavaltioiden rahoituksen varaan. Jälleenmyyjät ovat hiilenä, nimittäin jälleenmyyjillä on noin 140.000 myymätöntä sähköautoa varastoissaan ja ostotuet/avustukset vedettiin vessanpöntöstä alas.
Chryslerin johtoon palanneet “old school” johtajat saivat vielä ylimääräisen joululahjan, ensinnäkin päästörajoja rukattiin reilusti taaksepäin ja nyt niiden ylittämisestä ei tule yhtiölle mitään sanktioita. Samalla teollisuuslaitoksien ei tarvitse enää raportoida päästöjään viranomaisille eikä niitä enää myös viranomaisten taholta valvota.
Mihinkähän päin maailmaa tällainen pelkkiä bensa-autoja tuottava maa pystyy kohdistamaan vientinsä? Kaikissa viennin kohdemaissa kun autokanta sähköistyy vauhdilla. Sähköautojen valmistajien kannattanee siirtää niin tuotanto kuin tuotekehittelykin johonkin jossa markkina kehittyy suotuisasti.
Tämä on kyllä erikoista. Siis ymmärrän logiikan että kun Kiinalta tulee lähes varmasti pataan 6-0 uusiutuvissa ja sähköautoissa yritetään muuttaa peliä niin että tärkeää olisikin se joka Yhdysvalloissa on mutta Kiinassa vähemmän eli öljy ja kaasu taas kaiken keskiöön. Mutta, eihän loppumaailmalla arabivaltioita ja Venäjää lukuunottamatta ole mitään syytä suostua tähän. Miksi ihmeessä muu maailma lopettaisi kehityksen kun etuja sen jatkamiseen on määräämättömästi ja peruuttamisesta hyötyisivät lähinnä vain roistovaltiot ja Yhdysvallat.
Ja miksi Yhdysvaltalainenkaan kuluttaja ei haluaisi sähköautoja niiden polttiainekustannuksen edullisuus ja käyttömukavuus huomioiden. Muutosta toki vastustetaan aina mutta käsittääkseni todella harva sähköllä ajaneista haluaisi takaisin polttomoottoriin.
Erikoista tämä Trumpin logiikka jos vähänkään pidemmällä aikavälillä miettii mutta ehkä minä en vain ymmärrä.
Hyvin sanottu, herääkin kysymys, jotta onko Yhdysvalloista mahtavan fantastisen Trumputlerin myötä hyvää vauhtia tulossa ns. “roistovaltio”…?
(=todella tragikoomista, että tuo kyseinen kultaisen oranssi aikakausi alkaa juurikin “Ison kauniin lain” allekirjoittamistilaisuudella itsenäisyyspäivänä)
Huonostihan autoteollisuudella on alkanut menemään sähköistyspakotusten ja ilmastorankomisten jälkeen. Niin USA:ssa kuin EU:ssa. Ei Amerikka ole autojen viejä, kotimarkkinalla pitäisi pärjätä. Tariffit ja vapaus tuottaa niitä autoja missä osaaminen parasta ja asiakaskunta suurin koska edukkaampi hinta ja kätevämpi käyttö.
Mielestäni voisi miettiä samaa verotusta polttomoottori autoille ja sähköautoille. Kyllä Saksan autoteollisuudella paremmin menisi, vs nykyinen rankominen heidän ydinosaamisalueellaan. Kiinahan tästä sähköautobuumista on hyötynyt, ei kiinalaista polttomoottoriautoa tarinnut pelätä. Verojen tasaamisen jälkeen katsoo miten järkevä sähköauto on, niin näkee missä kehitys oikeasti on. Ei automassan bulkki pitäisi liikkua kostoverotuksen tai tukien varassa ja hankintapäätös olla auton käyttömukavuuteen liittymätön henkilökohtainen white guilt ilmastoanekauppa.
Perinteisesti USA -autoja ei ole kauemmas kuin Kanada, Väli- ja Etelä-Amerikka myyty, Lähi-idässä lähinnä Saudi-Arabia, Kuwait, UAE, Bahrain ovat yksi markkina-alue. Aasiassa Kiina oli ennen todella suuri vientimaa (esim. 2010 pelkästään GM vei 2,4 milj autoa Kiinaan), viime aikoina on ollut hiljaisempaa, vajaa 100.000 tuotiin USA:sta Kiinaan viime vuonna. Kiinan jälkeen suurin on Australia, joka sekin on pientä 30.000 autoa tuotiin viime vuonna. Eurooppaan tuotiin reilut 170.000 autoa USA:sta viime vuonna. Sekin on vähän verrattuna Euroopan 13 milj. kokonaismyyntiin. Eli hyvin kotikutoista on.
Ei. Tämä on totaalisesti väärin ajateltu. Bidenin kaudella velkannuttiin nimittäin paljolti Trumpin läpiajamien lakipakettien takia. Kun Trumpin kaudella tehdään laki, se ei automaattisesti lopu Bidenin astuessa valtaan, vaan sovittu budjettikausi menee kuten laki sanoo. Tämän takia pitää katsoa kunkin presidentin läpiajamien lakipakettien vaikutusta alijäämään. Olen tämän linkannut aikisemminkin tänne. Trumpin lakipaketit ilman koronapakettia kasvatti alijäämää enemmän kuin Bidenin lakipaketit (mukaanlukien Bidenin aikana läpiajetut koronatukipaketit). Koronapaketin kanssa tuplasti enemmän Bideniin verrattuna.
Kiitos tähän tarttumisesta! Ihmettelinkin mistä tuo lähteetön väite siitä että Biden olisi ottanut enemmän velkaa kuin Trump on peräisin. Tässä toinen lähde, jossa myös muut presidentit. Sopii esim. tolpan siirtämiseen ja Obaman haukkumiseen https://www.investopedia.com/us-debt-by-president-dollar-and-percentage-7371225.
Niin, Keskiluokalle. Alla on Yalen laskelma, jossa budjetin kuvaajan laskentaan desiileille on käytetty CBO:n eli Congressional Budged Officen laskelmaa. Perustuu siis kongressin omiin laskelmiin.
Siitä tosiaan käy ilmi, että punaisella merkitty budjetti lisää tuloa 4:stä desiilistä ylöspäin. Kuvaajasta voi toki tehdä sen tulkinnan, että vaikka näin tapahtuu, 0,1 - 0-8 prosenttiyksikön hyöty kolmelle keskimmäiselle desiilille (keskiluokka) ei ehkä voi sanoa, että on keskiluokalle suunnattu.
Tosin, budjetti ei ole ainoa Trumpin hallinnon talouteen vaikuttava tekijä. Toinen on Trumpin rakastamat tariffit. Ne on pakko huomioida, sillä ne eivät elä tyhjiössä ja ovat keskeinen tekijä Trumpin talouspolitiikassa. Vaikka tariffeissa näkyy paljon epävarmuutta, niiden oletettu vaikutus on lisätty ao. laskelmaan, sillä niitä ei voi kokonaisuudesta unohtaa, kun arvioidaan Trumpin hallinnon toimia kokonaisuutena.
Sinun pitää olla ainakin yhdeksännessä desiilissä, jotta et jää veden alle ja oikeasti hyöty on vasta kymmenennessä desiilissä.
Todellinen hyöty alkaa vasta, kun olet vähintään Top 0,1% joukossa.
The budget bill would mean a net financial loss for the bottom 30% of American households by income – after factoring in its tax provisions and cuts in benefits. The House bill would hit the lowest-earning 10% of Americans hardest: for them, it would mean a painful $1,600 cut in income on average (a 3.9% drop), according to the Congressional Budget Office (CBO). At the same time, the Trump-backed bill would be a boon to wealthy households – it would mean a $12,000 increase in net income, on average, for households in the top 10%, those earning above $692,000 a year. According to the Yale Budget Lab, the top 0.1% – those with income over $3.3m – would receive tax cuts of $103,500 on average.
No niin, enempää en väittele tästä budjetista. Ehkä Yale on väärässä ja Trump oikeassa. Jokainen uskokoon mitä haluaa.
Niinpä, lakipaketit ovat lopulta hyvinkin pitkälti ylivaalikautisia jenkeissä:
Ennusteiden mukaan maa joutuu ottamaan tulevien kymmenen vuoden aikana yli kolme biljoonaa (3000 miljardia) dollaria lisää velkaa. Samalla USA:n velkasuhde kasvaa 130 prosenttiin BKT:stä…
Dalion mukaan USA:n tulisi keskittyä tasapainottamaan nopeasti kasvava budjettialijäämänsä.
…”Ellei tätä polkua pian korjata… on todennäköistä, että tapahtuu suuria ja kivuliaita häiriöitä.”…
Kerrotko miten sai medicaidin apua jos oli laiton työssäkäyvä. Tietääkseni he eivät voineet ennenkään mennä julkiselle puolelle hoitoon. Joku puoskari tai hyväntekeväisyysjärjestö hoiti.
Trump sai 49,7% äänistä. Ehkä semantiikkaa monelle, kuitenkin alle puolet.
Täällä on sangen ansiokkaasti perattu Trumpin omia postauksia ja jokainen voi niistä muodostaa oman mielipiteensä. Ihmeellisen vähän Pro Trump väki on hehkutellut näitä hänen omia viestejään. Mielestäni olisi syytä kommentoida näitä, ne ovat kuitenkin suodattamaton näkymä hänen ajatuksiinsa. Tästä nyt joku toteaa ettei Trump tarkoita sitä mitä sanoo. Ehkä kannattaa pysähtyä miettimään mitä se kertoo maailman mahtavimman maan johtajasta.
Hyvä Presidentti pyrkii yhdistämään kansan, pyrkii auttamaan hädänalaisia, toimii rauhoittavana voimana eripuran keskellä, näyttää esimerkillään miten kunnon kansalaisen tulee toimia ja ennen kaikkea puhuu totta. Kunhan noissa teemoissa pysyy voi sitten alkaa säätämään namikoita siihen suuntaan että kansalla on hyvä olla, näköalaa on rutkasti yli horisontin, talous kukoistaa ja rauha säilyy maailmassa.
Newsweekin mukaan Trumpin suurin yksittäinen tukija oli Elon Musk 290 milj. dollaria. Amerikan öljyteollisuus kulutti noin 445milj. dollaria Trumpin sekä rebuplikaani ehdokkaiden tukeen. Tuki oli suoria rahallisia avustuksia, lobbaajien palkan maksamista, mainostuskuluja. Yksittäisiä öljymiljardöörejä oli mukana mm. Harold Hamm, Kelcy Warren ja Jeffery Hildebrand suurimpana.
Elon Muskin satsauksesta en ole varma, mutta öljypiirien satsaus tuottaa mukavan voiton helpottuneen lainsäädännön ja uusien porausoikeuksien myötä (esim. Alaskan luonnonsuojelualueelle annettiin Trumpin hallinnon puolesta melkein ensitöikseen öljynporausluvat).
Tällä kertaa tilanne on vain sellainen, että kardinaalisin kysymys on:
Tekeekö Yhdysvallat parasta aikaa ATH-lukuihin pyrkivää politiikkaa…?
(=Dollarin asema maailman reservivaluuttana ja luottamus Yhdysvaltain talouteen on mahdollistanut matalan koron sekä bondien aseman maailman “turvallisimpana sijoituksena”, eläkevakuutusyhtiöille varsinkin, mutta tämä voi hyvinkin olla nyt julistetun suurenkauniin “Golden Age”:n myötä askel ja vuosi kerrallaan mennyttä aikaa se: It is beginning to look like the United States Bond and Treasury market is just like a huge pondzky skim…)