Sijoitusfoorumi

Vake - Valtion kehitysyhtiö Oy

#1

Onko joku seurannut tätä tarkemmin? Tänään KL:ssä uutisoitiin että Vakeen on siirretty mm 1,5 miljardin arvosta Nesteen osakkeita. Wikipedian mukaan tarkoitus on siirtää yhtiöön 2,5 miljardin edestä valtion omistuksia.

Tässä lainaus Wikipediasta:

Taneli Tikka, jonka mukaan Vake voi jatkossa perustaa uusia kehitysyhtiöitä tai sijoittaa yhtiöihin, esimerkiksi kotimaisiin sarjayrityksiin, jotka tähtäävät maailmanmarkkinoille. Tikan työt alkoivat avainhenkilöiden rekrytoinneilla ja sijoituskohteiden selvittelyllä. Sipilän hallitus täsmensi Vaken tehtäväksi olla mukana ”vain niissä teemoissa, teknologioissa ja ilmiöissä, jotka ovat osa tulevaisuutta”, Tikkaa kiinnostivat erityisesti hitaasti kypsyvät toimialat, kuten energia- ja materiaaliteknologia, joissa menee paljon aikaa kehittää uusia innovaatioita. Vakessa pohdittiin tuolloin muutamaa ideaa:

  • E-kuittioperaattori, joka välittäisi e-kuitteja suoraan yritysten kirjanpitoon. Tarvittava teknologia ja standardi olivat olemassa, mutta sanomia välittävä operaattori puuttui. Toiminnan avulla voitaisiin säästää Suomessa noin 800 miljoonaa euroa.
  • Omadata-palvelu, jonka avulla ihmiset voisivat tallettaa ja välittää esimerkiksi älylaitteiden ja applikaatioiden heistä keräämää tietoa. Samalla syntyisi tietopankki, jota voisi hyödyntää hyvinvointiin liittyvissä tutkimuksissa tai uudenlaisten palveluliiketoimien kehittämisessä.

Aika merkittävä budjetti yhtiöllä on ja koska kyseessä on käytännössä veronmaksajien rahat, niin tätä on yllättävän vähän pureksittu julkisuudessa. Mieleen tulee heti muutama kysymys;

  • Miten Vaken johto valittiin? Hallituksessa sentään on yksi yrittäjä joka on rakentanut voitollisen firman nollasta. Eikö kuitenkin pitäisi olla enemmän edustusta rahoitus-/VC/private equity -taustalla ja pidemmän ajan liiketoiminta-arvon rakentamisesta?
  • Miten Vaken sijoitustoimintaa valvotaan?
  • Voiko Vake myydä omistuksensa ja miten nämä myynnit toteutetaan?
4 Likes
#2

Näköjään Libera herännyt tähän caseen myös, hyviä pointteja;