Valmet - Muodonmuutosten mestari

Mielestäni hieman yllättävä toimitusjohtajan nimitys. Jotenkin olisi voinut olettaa, että seuraaja löytyisi yhtiön sisältä tai toimialalta. Kone taustasta varmaankin määrittävänä tekijänä, mutta Koneen liiketoiminta on kuitenkin hyvin erilaista suhteessa Valmet konserniin. Laineen aikana Valmetia on johdettu insinöörimäisesti ja poikkeuksellisen pitkäjänteisesti. Tähän ei toivoisi kovinkaan suuria muutoksia. Toivottavasti uusi toimitusjohtaja löytääkin tavan, jossa tuodaan sopivasti uutta näkökulmaa, mutta säilytetään pitkäjänteisyys. Muutaman vuoden “palkkajohtajan” pestit eivät ole osakkeenomistajalle niitä kaikista mieluisimpia. Toivotaan siis pidempiaikaista asettumista Keilaniemeen.

39 tykkäystä