Valmet - Muodonmuutosten mestari

Pistetään aluille Valmetille oma ketju.

5 tykkäystä

Kenelläkään tietoa, mikä Valmettia painaa alaspäin? En löytänyt mitään erityistä uutista itse.

Valmetilla on isot tilaukset Meksikosta tänä vuonna ja asiakkaiden kohdemarkkinassa pientä ongelmaa. Olisko yleisen hämmennyksen lisäksi siitä kiinni?

1 tykkäys

Otin seurantaan. Eikö Valmettia voi pitää laatuyhtiönä? Aikamoinen on ollut viime aikojen lasku vaikka suhteellisen tuore analyytikon arvio antoi tavoitehinnaksi 22 euroa.

Missäköhän vaiheessa pitäisi hypätä kelkkaan? Kun Inderes kääntyy lisää puolelle?

Mielestäni voi kun vertaa tunnuslukuja, mutta on kyllä kieltämättä syklinen yhtiö. Mietein samaa että pitäisikö lisäillä, mutta nostaisi hankintahinnna keskiarvoa joten jään odottelemaan Inderesin syvällistä analyysiä.

1 tykkäys

Kuinka paljon Valmet on sidoksissa Kiinaan? Ainakin selluun liittyvä liiketoiminta - Valmet putoaa, niin tuli mieleen, että johtuuko Kiinasta. @Antti_Viljakainen

2 tykkäystä

Valmetin liikevaihdosta viime vuosina 10-15 % on tullut Kiinasta (heiluu projektien mukana), joten suora herkkyys ei huomattava. Epäsuoraa herkkyyttä on sitten luonnollisesti enemmän mm. sellumarkkinan kautta. Odotuksia heikompi Q2-raportti (ml. tavoitehintojen ja suositusten laskut), vaisu makrodata, kauppasodan kiristyminen ja metsäsektorin yleisesti nihkeä uutisvirta lienevät Valmetin viime viikkojen kurssipudotuksen pääajureita.

Itse näen Valmetin suurimmat lyhyen ajan riskit jossain muualla kuin sellussa, sillä sykleistä ja lyhyen ajan hinnoista jokseenkin riippumattomat strategiset investoinnithan ovat vasta elpymässä muutaman viime vuoden alhaiselta tasolta. Valmet napsinee näistä markkina-asemansa turvin ihan terveen määrän isoja (joskaan ei optimaalisen katerakenteen) tilauksia lähivuosina. Sellukoneiden varaosien ja palveluiden kauppakaan tuskin ihan seinään ajaa ilman selvästi nykyodotuksia rajumpaa makrotalouden sakkausta.

5 tykkäystä

Kiitos @Antti_Viljakainen
Q2-tuloksen olen jo huomioinut, mutta olen seuraillut eri konepajayhtiöiden hintakehitystä vrt. esim. heidän tilauskantaansa, niin minusta Valmet on ihan kärkijoukossa tässä haastavassa sentimentissä.
Olen kärkkynyt positiota (en vielä tehnyt liikkeitä) ja yllätyin, kun Valmet lähti niinkin isoon laskuun tässä viime päivien aikana.

1 tykkäys

Onko kuukauden aikana tapahtunut jotain mitä olen missannut, sillä valmetin kurssi on tippunut n. 16 euroon. Kuitenkin esim. Inderesin tavoitehinta on huomattavasti korkeampi ja firma vaikuttaa muutenkin ihan pätevältä. Aika hypätä Valmetin kyytiin…?

1 tykkäys

Tätä olen itsekin pohtinut, että mistä kurssiromahdus on johtunut. Itse hyppäsin alkuviikosta kyyttiin. Ehkä kasvatan omistusta sitten, kun inderes kääntyy lisää puolelle.

Mikä ihme Valmetin kurssia vaivaa? Ei kyse ole vain tästä päivästä. Jyrkkä pudotus alkoi jo kuun vaihteessa. Osarin jälkeen.

kuva

En osaa TA:ta, teen vaa perässä mitä nää ammattilaiset tekee, mutta mutu tuntuma sanoo että voidaan mennä hyvinkin alas ( kauppasota/taantuma huolet vahva ajuri ), vaikka RSI huutaa OS. jotain vastustusta saattaa löytyä tuolta 15,50€ seudulta. @DayTraderXL @Johannes_Sippola voi kertoo Ammattinäkemykset :smiley:

3 tykkäystä

Kuun lopussa täytyy katsoa täältä ketkä isot omistajat myyneet. Minusta ei oikein voi olla kyse vain tästä yleisestä hötkyilystä maailman taloushuolien takia. Tai toki voi olla, mutta muutos on vain niin raju.

1 tykkäys

Deja vu :smile:

Oma veikkaukseni on se, että markkinat eivät vain hyväksyneet Valmetin arvostuskertoimia tässä syklin vaiheessa, vaikka tilauskanta onkin hyvä. Luottamus tulevaisuuteen taitaa olla hukassa, Valmet ei ole Kone :slight_smile:

Kyllä se liittyy siihen, että isommat valaat on keventäneet omistustaan. Mitään negatiivista uutista en ole ainakaan löytänyt. Olin valmistautunut ostamaan erän 16 rikkoonnuttua, mutta siirsin alemmaksi, koska myynti jatkuu.

Moikka @Nyyb.K, annan nopean tilannearvion Valmetista:


Valmetilla on kuukausitasolla laskuputki huhtikuussa päättyneestä nousutrendistä, tukea tällaisessa laskussa on haettava viikko- tai kuukausitasolta (trendinvaihdokset on sitten asia erikseen, niitä voi hakea miltä timeframelta vaan, oman preferenssin ja riskinsietokyvyn mukaan)
Weekly-tasolla 15,10€-15,50€ hintatason sisällä on kolme weekly HL-pivotia, joten tuo 15€ taso on todella tärkeä viikkotasolla, jos se rikotaan, niin silloin seuraava HL-pivot löytyy kuukausitasolta 12,47€ (kuvassa).
RSI on kuukausitasolla neutraali, noin 44, vain 1D-tasolla ollaan selkeästi oversold, 1W- ja 4H-tasoilla RSI on melkein tasan 30, joten ei vielä oversold, teoriassa ne sallivat vielä hieman laskua. Eli ei aivan screaming oversold tilanne ole kuitenkaan. RSI:tä kannattaa muutenkin tarkastella useammalla timeframella, yleensä yhden timeframen OS-tilanne ei vielä riitä reboundiin.
MACD on isommilla timeframeilla (1D, 1W, 1M) bearish, lower timeframeja en tarkistanut. Divergenssiä ei löydy MACD:sta tai RSI DIV Trendistä, joten mitään bullish divergence -tilannetta en myöskän ainakaan itse ole löytänyt.
Yhteenvetona: Valmetin kanssa lähestytään tärkeitä tasoja, ja ostopaikkoja voi olla luvassa, mutta tällä hetkellä itse en kutsuisi ihan screaming buy -tilanteeksi tätä kuitenkaan (tämä ei ole sijoitussuositus) :slight_smile:
Toivottavasti vastaus oli tarpeeksi kattava @DayTraderXL voi lisäillä jotain halutessaan/korjailla mahdollisia virheitä! :blush:
Yt. Johannes S.

1 tykkäys

Kaikki konepajat (ja sykliset yhtiöt) ovat tulleet voimakkaasti alas viime aikoina. Valmet menee saman veden mukana todennäköisesti vaikka yhtiökohtaisesti mikään ei näytä heti muuttuneen… Ehkä pian alkaa muuttua? :wink:

3 tykkäystä

Nyt irtauduin. Tämä oli itselleni harvinainen lyhyen ajan sijoitus ja nyt tuli jo pupu pöksyyn. Kuukauden pidin ja n. 10% ehti kurssi nousta.

Irtauduin koska kurssi ylitti inderesin tavoitehinnan ja koska pidän seuraavaa 12 kk hyvin epävarmana aikana, jolloin sykliset osakkeet tulevat hyppimään ylös alas. Tulevaisuus näyttää miten väärässä olen.

Valmetilta vahva Q3, liikevaihto kasvoi hyvin ja kannattavuus rullaili ylöspäin odotuksia ripeämmällä nousukäyrällä etenkin kasvun ja bruttokatteen nousun ajamana. Yhtiö kirjasi uusia tilauksia Q3:lle yli miljardilla, mikä hakkasi konsensuksen ja meidän noin 800 MEUR:n tilausennusteet kirkkaasti ja ylitti myös noni 940 MEUR:ssa olleen vertailuvun. Tilauskanta nousi jälleen ennätystasolle. Tilausten tuntuvaa ylitystä selitti etenkin Etelä-Amerikasta saatu suurempi sellutilaus, josta yhtiö ei ollut tiedottanut. Ohjeistuksessa tai markkinanäkymissä ei muutoksia. Osake ansaitusti selvässä nousussa hyvän raportin jälkeen.

image

5 tykkäystä