Valmet - Muodonmuutosten mestari

Miten paljon Valmetilla on tilauksia käynnissä tai tulossa Venäjällä? liikevaihto ilmoitetaan vain EMEA alueelta, joten millaista %-osuutta länsinaapurimme tästä kattaa! Samaa voidaan kysyä myös Neleksestä.

Mielestäni Valmetin kurssi on reagoinut kyseiseen maailmantilanteeseen neutraalisti ja mietin onko kurssireaktio oikea!

3 tykkäystä

Valmet lanseeraa uuden tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojektin nimeltään Beyond Circularity. Valmetin 2030 teknologiavision mukaisesti Beyond Circularity -projekti parantaa mahdollisuuksia tukea yhtiön asiakkaiden vihreää siirtymää eri teollisuuden aloilla. Projekti pyrkii entisestään vahvistamaan Valmetin tutkimus- ja kehitystyötä, jolla saadaan kehitettyä prosessiteknologioita, automaatiota ja palveluita uusiutuvien materiaalien sekä kierrätys-, jäte- ja sivuvirtojen hyödyntämiseen. Beyond Circularity -projekti myös mahdollistaa Valmetin omien prosessiteknologioiden energiatehokkuuden vahvistamisen sekä sellu- ja paperiteollisuuden asiakkaiden tuotantoprosessien siirtymisen kohti fossiilittoman energian käyttöä.

Kunnianhimoisten projektitavoitteidensa saavuttamisen tueksi Valmet rakentaa ekosysteemin, jonka tarkoituksena on houkutella yhteistyökumppaneita, yliopistoja, tutkimusinstituutteja ja asiakkaita osallistumaan sellu- ja paperiteollisuuden vihreän siirtymään. Tässä ekosysteemissä odotetaan olevan Suomessa yli 100 kumppania vuonna 2025. Valmet suunnittelee investoivansa projektiin 40 miljoonaa euroa seuraavan neljän vuoden aikana. Investoinnin avulla yhtiö toteuttaa teknologiavisiotaan ja ilmasto-ohjelmaansa sekä luo kasvua. Projekti on osittain Business Finlandin rahoittama ja osa Veturi-hanketta, johon on kutsuttu kansainvälisiä yhtiöitä ratkaisemaan yhteiskunnan kiireellisimpiä haasteita ja investoimaan voimakkaammin tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatioihin Suomessa.

13 tykkäystä

Koska kaikki vaaditut kilpailuviranomaisten hyväksynnät on saatu, Sulautumisen täytäntöönpanon edellytykset kilpailuviranomaisten ja viranomaisten hyväksynnöistä ovat nyt kokonaisuudessaan täyttyneet. Sulautumisen täytäntöönpanon odotetaan tapahtuvan 1.4.2022 edellyttäen, että kaikki täytäntöönpanon edellytykset, mukaan lukien Valmetin ja Neleksen 22.3.2022 pidettävien varsinaisten yhtiökokousten odotetut päätökset osingoista sekä tämän jälkeinen Neleksen hallituksen odotettu päätös Neleksen ylimääräisestä varojenjaosta, täyttyvät tai niiden täyttymisestä on luovuttu. Valmet ja Neles tiedottavat erikseen täytäntöönpanon edellytysten täyttymisestä ja/tai luopumisesta vaatia niiden täyttymistä ja päätöksestä toteuttaa Sulautuminen.

19 tykkäystä

Kansainvälinen teknologiakonserni Andritz toimittaa sellutehtaan Liansheng Pulp & Paper -yhtiölle Kiinaan. Yhtiön toimitus sisältää tehtaan avainteknologiat eli muun muassa hakkeenkäsittelyn, kuitulinjan, kaksi jälkilajittelujärjestelmää, mustalipeän haihduttamon, tuhkan uudelleenkiteytyslaitoksen, soodakattilan, valkolipeälaitoksen ja biomassan kaasulaitoksen.

Tuomisen mukaan tilauksessa on monia superlatiiveja. Tehtaaseen tulee Kiinan suurin Herb-soodakattila, maailman suurimmat tämäntyyppiset hakevarastot ja biomassan kaasutuslaitoksesta tulee maailman suurin.

Valmetin omistajana tämä uutinen ei tietenkään lämmitä. Onko @Antti_Viljakainen tietoa, vieläkö vastaavan kokoluokan tilauksia Kiinaan on neuvottelujen alla, ja onko mahdollista, että myös Valmet tulee vielä julkaisemaan tällaisia tilauksia tänä vuonna? Tuntuu, että yhteen aikaan tilauksia julkaistiin lähes viikoittain, mutta nyt ovat tilausten uutisvirrat hiljentyneet. Vieläkö tilausputkessa riittää tavaraa?

7 tykkäystä

Huomasin tuossa aktiivisessa aggressioketjussa oheisen viestin:
https://keskustelut.inderes.fi/t/euroopan-turvallisuustilanne-ja-venajan-aggressiot/28602/8425?u=taystumpelo
Onko tässä syytä olla huolissaan, jos toimintaa ei ole muutettu ja jatketaan normaalisti?
Nokian renkaiden kurssista ainakin huomasi, että tähän kannattaa kiinnittää huomiota, toki sen yhtiön tuotantoa on paljon siellä, pelkkien toimitusten sijaan. Jotenkin arveluttaa.
Muokkaus:
Uutisvirrassa ei ole mainintaa toimitusten muutoksista. Löytyy vain 50 000€ Unicefille 1.3.2022.

1 tykkäys

Onko tässä syytä olla huolissaan, jos toimintaa ei ole muutettu ja jatketaan normaalisti?
Nokian renkaiden kurssista ainakin huomasi, että tähän kannattaa kiinnittää huomiota, toki sen yhtiön tuotantoa on paljon siellä, pelkkien toimitusten sijaan. Jotenkin arveluttaa.

Myös Andritz jatkaa toimittamista Venäjälle, lisäävät vaan toimituksiin riskikerrointa.
Länsitoimittajia kun on vaan kourallinen (Valmet, Andritz, Voith), useissa toimituksissa vain kaksi, niin toimituksista luopuminen olisi käytännössä markkinan antaminen kilpailijalle, ellei molemmat lopeta toimittamista.

Andritzin Suomen yhtiö nokittaa Valmetin lahjoituksen tuplaamalla:

In order to support humanitarian aid in Ukraine, ANDRITZ Oy has made a donation of EUR 100,000.- through the Finnish Red Cross. This organization helps victims of the conflict in Ukraine by providing water, food, shelter, and health care services. We also encourage our followers to support these people in need in whatever way they consider appropriate.

4 tykkäystä

Messevää:

:1st_place_medal:

17 tykkäystä

Hyvää pohdintaa spesifiltä alueelta pakotteiden osalta. Valitettavasti todellisuus on, että esim. ValtionMetalli jatkaa käynnissä olevien projektien toimituksia uusien paperikoneiden osalta venäjälle (paljon tissuekoneita). Alihankkijoita on kieltätytyny, mutta logistiikka “taistelee” löytääkseen korvaavia tuottajia. Lisäksi kaikilla rättitoimittajilla on korvaavaa valmistusta Kiinassa joten eiköhän ne rätitkin sinne virtaa siinä missä uudet paperikoneet. Pitäs olla päivän selvä, että kaikki liiketoiminta sinne suuntaan lopetetaan.

6 tykkäystä

Viestin sisältöjä pidettiin hyvänä ja yllä olevat viestit pyydettiin siirtämään tähän Valmetin yhtiöketjuun tuolta Venäjän aggressiot -ketjusta. Nämä Valmet -teemaiset viestit sopinevat tänne parhaiten.

Kiitos ja mukavaa viikonloppua! :slight_smile:

2 tykkäystä

Vähenemään päin tuon tyyppiset isot tilaukset käsittääkseni lyhyellä tähtäimellä ovat varsinkin, kun Valmet on tämän viimeisen jostain syystä hävinnyt. Läpinäkyvyys Kiinaan on toki huono ja puskista yllättäminenkin on mahdollista, mutta nollaa tai korkeintaan ykköstä veikkaisin Valmetin Kiinan tosi isojen tilausten määräksi.

Q1 on kieltämättä ollut tilausuutisten osalta hiljainen ja vaisuun tilauskvartaaliin tässä on varauduttava usean hyvän tai huippuhyvän kvartaalin jälkeen. Yleinen maailman talouden ja politiikan tilanne on varmasti jarruna ainakin Q1:lla ja näillä näkymin koko vuoden aikana (ml. kysynnän kehitys ja kovan inflaatio ja toimitusketjuhäiriöiden investointiprojekteille luomat riskit) ja lisäksi onhan tuota putkea tyhjenneltykin. Metsäsektorilla pöhinä on kuitenkin mielestäni edelleen isossa kuvassa varsin hyvää investointien näkökulmasta ja toisaalta käyttöasteet ovat valtaosin, joten palvelukaupan pitäisi käydä. Lisäksi tilauskanta on vahva eikä ennusteissakaan ole ylenpalttista kasvua tälle tai lähivuosille sisällä. Näin ollen en jaksa vielä kovin huolissani olla, vaikka tilausten osalta viime vuoden ilotulitus ainakin väliaikaisesti loppuneekin.

En ole sopimusjuridiikankaan ammattilainen, mutta eri tahojen kanssa viime aikoina käymieni keskustelujen pohjalta, minulle on jäänyt kuva, että sovitun, kesken olevan ja osittain etukäteen maksetun projektin yksipuolinen päättäminen ei ole mitenkään yksiselitteistä ongelmatonta, jos molemmat osapuolet ovat hoitaneet velvoitteensa. Näin ollen en keskeneräisten projektien osalta itse yhtään yhtiötä roviolle heitä. Uusmyynti tässä tilanteessa Venäjällä onkin täysin eri kulmasta katsottava juttu ja siihen näkemystä ei tarvitse kauaa miettiä.

13 tykkäystä

Kuulostaa hyvältä. Valmetissa on kaikki ainekset samanlaiseksi laadukkaaksi teollisuusyhtiöksi kuin esim. Kone, Assa Abloy, Atlas Copco, jotka tekevät yli suhdanteiden kovaa tulosta ja oman pääomantuottoa. Näiden kanssa ei tarvitse yrittää ajoittaa myyntejä syklihuipuille, vaan voi jättää holdisalkkuun.

12 tykkäystä

Kiitos. Tämä selvensi asiaa. Mainittujen “konetekstiilien” osalta tilanne voi hyvin olla siis sovittujen sopimusehtojen toteuttamisesta, joiden kesto on vain osapuolten tiedossa. Sopimuksen umpeuduttua uutta ei neuvotella. Samalla tämä selittää, miksi irtautumis-ilmoituksia Venäjältä ei ole tullut.

3 tykkäystä

Valmet on valittu toimittajaksi CENIBRAn Belo Orienten sellutehtaan kuitulinjalaitos 1:n modernisointiin Brasiliassa. Kuitulinja valmistellaan kapasiteetin lisäykseen niin, että se voi tuottaa 100 000 tonnia enemmän sellua vuodessa. Käynnistys tapahtuu suunnitelmien mukaan syyskuussa 2023.

Tilaus sisältyy Valmetin vuoden 2022 ensimmäisen neljänneksen tilauksiin. Tämän tyyppisen ja laajuisen tilauksen kokonaisarvo on yleensä noin 25–40 miljoonaa euroa.

16 tykkäystä

Eilisestä Handelsbankenin aamupalasta poimittu:

Valmet: lyhyellä tähtäimellä marginaalipainetta, mutta hyvä ostopaikka voi avautua

Arvioimme, että heikompi myyntimixi ja kohonneet logistiikkakustannukset ovat heikentäneet Valmetin bruttomarginaalia vuodenensimmäisellä neljänneksellä. Tuotantokustannukset kohosivat nopeasti Q1:llä, ja on todennäköistä, etteivät hintapaineet ole vielä täysin hellittäneet.

Viime vuoden Q1 oli melko vahva kvartaali, ja uskomme myyntiin ja hallintoon liittyvien kulujen kasvaneen nyt vuoden takaista Q1:llä suuremmiksi, kuten Q4:llä. Kokonaisuudessaan odotamme pientä laskua liikevoittomarginaaliin. Jos konsensusarvio ei tule alas, pelkomme on, että meidän ja konsensuksen välinen ennusteero kasvaa liian suureksi.

Neles on nyt Q2:lla konsolidoituna yhtiöön. Sen pitäisi parantaa liiketoiminnan vakautta ja tukea kannattavuutta. Johto nosti hiljattain marginaalitavoitetta 10-12 prosentista 12-14 prosenttiin, ja uskomme näillä näkymin uuteen nostoon Q4/2023 raportin yhteydessä.

On mahdollista, että meidän estimaattimme 2022 tilauksista on liian varovainen. Tärkeimmät uutiset Q1-raportissa olisivat, että palveluliiketoiminta palautuisi edelleen ja kysyntä automaatiossa sekä venttiileissä pysyisi vahvana.

Suositus (3 kk) : PIDÄ (oli OSTA)
Pitkällä tähtäimellä (3 v) ennustamme osakkeen pärjäävän yleistä markkinaa paremmin
Tavoitehinta 45 eur

Alkuperäinen analyysi: Timo Heinonen
5.4.2022 klo 7:32 CET

Lähde:

15 tykkäystä

Valmet on lanseerannut uuden lisävaihtoehdon sekä uusille että nykyisille Valmet Fiber Image Analyzer -kuituanalysaattorin käyttäjille. Uusi Option C -ominaisuus auttaa sellu- ja paperitehtaita hahmottamaan raaka-aineidensa todellisen potentiaalin laskemalla ja näyttämällä korrelaatioita mitatuista kuituominaisuuksista ja niiden vaikutuksista lopputuotteeseen

9 tykkäystä

Valmetin talousjohtajalla käynyt vähän shoppailemassa Nelesiä fuusion aikana. Vaikka tuossa ei nyt olisi pykäliä rikottu, niin ei tuosta kyllä mitään tyylipisteitä keräillä. Itseäni jaksaa ihmetyttää miksi noilla palkkatasoilla ei osata ajatella, miltä asiat ulospäin saattavat näyttää…

Saarinen kertoo HS:n haastattelussa ostaneensa Neleksen osakkeita 3. helmikuuta 2022, samana päivänä kuin Valmet julkisti tilinpäätöstiedotteensa. Neles julkisti tilinpäätöstiedotteensa vain päivää myöhemmin 4.2.2022.

Pian HS:n ensimmäisen haastattelun jälkeen Saarinen palasi asiaan ja myönsi ostaneensa ja myyneensä Neleksen osakkeita kaksi kertaa aiemminkin fuusion aikana.

Saarinen kiistää, että hänellä olisi ollut osakekauppaa tehdessään mitään Nelekseen liittyvää sisäpiiritietoa.

Edit: Toimitusjohtajan mukaan johtoryhmää oli ohjeistettu olemaan käymättä kauppaa

Valmetin toimitusjohtaja Pasi Laine kertoo Helsingin Sanomille, että yhtiön talousjohtaja kävi Neleksen osakkeilla kauppaa, vaikka yhtiön johtoryhmä oli kehottanut pidättäytymään kaupankäynnistä.

12 tykkäystä

Valmetin johdolle on toimitusjohtaja Laineen mukaan ollut selvä ohjeistus, ei käydä kauppaa Neleksen osakkeilla. Toivottavasti sieltä ei löydy lisää kaupankäyntiä, ettei tule enempää mainehaittaa yhtiölle.

"Olemme keskustelleet Valmetin johtoryhmässä fuusion aikana, että ei pidä käydä kauppaa Neleksen osakkeilla. Olemme tänään lähettäneet kyselyn johtoryhmäläisille osakekaupoista, koska haluamme nyt varmistaa että kukaan muu [kuin talousjohtaja] ei ole käynyt kauppaa.”

Nelesin verkkosivut on ajettu alas, joten sieltä ei voi suurimpien omistajien listalla tapahtuneita muutoksia jälkikäteen katsella.

Euroland IR:n verkkosivuita löytyy vielä Nelesin IR-sivut (https://tools.eurolandir.com/tools/shareseries/?companycode=sf-meo) ja Nelesin omistajalistaukset.

Helmikuun listalla tapahtui vain pieniä muutoksia TOP10 omistajien osalta. Maaliskuussa eläkeyhtiö Ilmarinen lisäsi ja Danske ja OP myivät, mutta top100 aika vähän muutoksia. Talousjohtajan nimeä ei Top100 -listoilla näy.


Eilen Valmetin tubekanavalla julkaistiin tallenne Valmetin yhtiökokouksessa 22. maaliskuuta pidetystä toimitusjohtajan katsauksesta.

  • Tuttua tietoa Valmetista esityksessä. Ajasta 16 minuuttia eteenpäin toimitusjohtaja käsittelee lyhyesti Ukrainan sodan vaikutuksia, Valmetin tulosohjeistusta ja sulautumista Neleksen kanssa.

  • Toimitusjohtajan katsauksen loppusanat voisi laittaa tähän näkyville:

“Voi sanoa taival on ollut pitkä ja haasteellinen, mutta nyt on hyvä mieli niin meillä ja se mitä olen Neleksen henkilöstön kanssa jutellut, kaikki on sitä mieltä, että tää on hyvä ratkaisu.
Tällä kombinaatiolla ollaan luomassa erittäin vahva ja hyvä firma, joka pystyy jatkaa niin nykyisten liiketoimintojen ja Neleksen liiketoimintojen kehitystä eteenpäin.”

Eilen 6.4. alkoi myös hiljainen jakso. Osavuosikatsaus tammi–maaliskuu 2022 julkaistaan 27. huhtikuuta.

8 tykkäystä

Onko tässä rikottu varsinaisia sääntöjä, eli voiko tästä tulla yhtiölle seuraamuksia?
Nykyisessä tilanteessa on varmasti helppo laittaa osakkeen putoaminen kyseisen tapahtuman piikkiin, eli siinä mielessä joku tästä voi mielen pahoittaa.

Talousjohtaja päätti sitten itse vetää omat johtopäätökset, Antti ja Antti saivat kanssa kuvattua viime viikon Valmet videon uudestaan tällä kertaa paremmalla äänenlaadulla.

11 tykkäystä

Valmet ei ole kommentoinut Venäjän sotaa mitenkään. Eikö niillä ole siellä liiketoimintaa vai?

2 tykkäystä