Ihan aluksi en kertonut tietenkään kenellekään yhtään mitään.
Aikoinaan (noin 15v) julistin että ”minähän en itseäni millään työllä elätä”. Yleisönä olivat isä, äiti, vanhin sisko poikaystävineen sekä vanhempansa.
Sai sitä jonkin verran selittää, että tarkoitin 8-16 niska limassa raatamista. Valkokaulustöistä oli vähemmän lähipiirikokemuksia, joten en tiennyt muunlaisesta työnteosta kuin vastentahtoisesta raatamisesta.
Opiskelin sen verran, että sain taloudesta yleissivistyksen ja jonkinlaiset muodolliset todistukset osaamisesta (taloushallinnon tradenomi).
Muutaman mutkan kautta päädyin jopa toimitusjohtajaksi asti. Hiukan vastentahtoisesti, mutta pakkopa se oli.
Varsinaista työuraa kertyi hiukan toistakymmentä vuotta, kun salkku alkoi ilmoitella työelämästä poistumisen olevan mahdollista. Jos nyt ei ihan heti, niin nähtävissä olevassa tulevaisuudessa.
Tuossa kohtaa esim vaimo ei tiennyt salkun koosta sen enempää. Koko palkan pystyi laittamaan kulutukseen, eikä salkun pääomaa tarvinnut lisätä vaan se eli omaa elämäänsä. Tätä jatkui muutama vuosi.
Työuran loppumetreillä totesin vaimolle, että nyt alkaa bensa loppua, mutta pystyn elättämään perheen kaikissa olosuhteissa muutaman vuoden, vaikka jäisin töistä pois. Vaimo oli tuossa vaiheessa opiskelija, eikä tienannut juurikaan, jos kohta ei kuluttanutkaan turhia. Kaiken muun onnen lisäksi minut on siunattu hyvällä puoliso-onnella.
Pari vuotta töiden loppumisen jälkeen meni säästöillä (sijoitusasunnon myynti yms.). Salkku eli omaa elämäänsä ja 400 000€ kohdalla vilautin summaa vaimolle. Etukäteen hiukan jänskätti, koska olimme eläneet aika niukasti (vuokralla) ja reaktio olisi voinut olla katkera. Hän kuitenkin totesi, että ” näyt osaavan homman ja jatka samaan malliin. Hän menee töihin.”
Tästä pari vuotta eteen päin salkku korkkasi miljoonan rajan. Varoitin sukulaisia etukäteen ennen kuin asia tuli julkiseksi. Pääosin vastaanotto oli myönteinen, paitsi anoppi oli hiukan kahden vaiheilla. Mutta anopit on.
Hirveän suurta ihmetystä ei tullut (ainakaan minun korviin) mistään suunnasta. Minua on varmaan pidetty aina hiukan kummallisena ja miljoonan salkku ei sitten lopulta ollut suurikaan yllätys. Ja rahamäärä ei näy meidän arjessa millään tavalla ja varsinkin vaimolle täytyy antaa pisteet, ettei raha ole vaikuttanut häneen millään tavalla.
Äiti ei ymmärrä vieläkään millä tulen toimeen. ”Kun olet ollut työtön jo ties kuinka monta vuotta.” Säästelee säästöjään lapsilleen edelleen. Jossain vaiheessa ennen miljoonaa ilmoitin tilin saldon, eikä äiti ollut millään käsittää summaa. Joitakin vuosia sitten opastin laittamaan säästönsä johonkin rahastoon. Sitten ihmetteli pankissa käydessään ”miten hänellä voikin olla näin paljon tilillä?”(rahastossa). Totesin vain tekeväni tätä työkseni. Koetapa kuvitella millaisia summia minä pyörittelen?
Lasten kanssa on rahasta puhuttu hyvin säästeliäästi. Kaikki tuntuvat perineen isänsä ja äitinsä luonteenlaadun. Nuukia kuin peijoonit. Ei tehdä siitä numeroa.
Lasten kaverit ovat varsinkin pojan kohdalla huomauttaneet, että meillä on sata neliötä enemmän tilaa kuin heillä ja molemmat vanhemmat samassa osoitteessa. Ja kaikilla lapsilla hiukan liian tuoreet iPhonet (vanhemmilta kierrätetyt tai muuten käytetyt).
Joitain kysymyksiä lapset silloin tällöin esittävät tyyliin ”mitä sinä iskä oikeastaan teet työksesi?” tai ”oletko koskaan tehnyt oikeita töitä?” Näiden kysymysten äärellä koetan kiemurrella ja selittää siten kuin ikävuosiensa perusteella pystyvät ymmärtämään. Kysymykset ovat sinänsä hyviä, koska joudun samalla itse miettimään, että mitäs tämä minun työ nyt oikeasti olikaan?
Isä ei koskaan ehtinyt näkemään aikuisiän edesottamuksiani. Tuskin olisi jokaista tekoani ymmärtänyt tai allekirjoittanut. Koetan silti tehdä kaiken sellaisella tyylillä, että saa hymyn huulilleen. Olen paljosta velkaa.
