Venäjä, Ukraina ja kuluttajan ja sijoittajan valinnat

Heinekenin selitykset, miksi eivät ole poistuneet Venäjältä, vaikka on ollut vuosi aikaa, ontuvat.

-》Heineken -olut on boikotissa, laittaisitko boikottipyynnön kiertämään omaan ystäväpiiriisi.

13 tykkäystä

Meidän suomalaisten veronmaksajien rahoista on tuoreeltaan annettu satoja tonneja venäläisen oligarkkiohjauksessa olevan yhtiön taskuun.

K Ä S I T T Ä M Ä T Ö N T Ä!!

32 tykkäystä

Muistutus: Jätä Heineken hyllyyn tai hanaan.

29 tykkäystä

Muistakaa kalapuikkoja ostaessanne, että sen kalan ovat kalastaneet Igor ja Vladimir.

21 tykkäystä

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun …. Huomasin Teboil-aseman ohikulkiesssa uuden mainoslakanan, jossa viestittiin, että ko. Teboil olisi paikaillisen henkilökunnnan ja kauppiaan asema. Täysin tarkoituksellista harhaanjohtamista, koska jokaisesta myyntieurosta – siis siitä taukokahvikupposestakin - menee siivu venäläiselle omistajalle liikepaikka/markkkinointimaksun muodossa. Jokainen valitsee tietysti itse, tukeeko näin ukrainalaisten kärsimystä. Ja se kauppias voisi irtisanoa sopimuksensa ja siirtyä toisen öljyhtiön edustajaksi ja palkata aivan ne samat työntekijät, jotka tuskin välttämättä haluavat olla nimenomaisesti Teboilin asemalla töissä.

Hyi Teboil! Kuinka tyhmänä Lukoil pitää meitä suomalaisia kuluttajia.

25 tykkäystä

On luonnollista, että se yrittäjä yrittää pysyä hengissä, vaikka on aivan itse luottanut venäläiseen, on varmasti kivuliasta tunnustaa haukanneensa kakkia. En tunne vähäisintäkään empatiaa näitä yrittäjiä kohtaan, Georgian sodasta ja Krimin valtauksesta on jo kulunut niin pitkä aika, että soppareista olisi hieman hidasjärkisempikin päässyt irti.

Suurin osa noista Teboil-asemista Teboilin omistamia ja kauppias on vuokralla, samoin vuokrasopimuksilla voi olla joku tietty kesto, josta kauppias ei pääse irti. Joka tapauksessa jokainen Teboilin asiakas ja kauppias rahoittaa Venäjän terrorismia Ukrainassa.

17 tykkäystä

Joko on löytynyt seitikalapuikot, joissa kalan alkuperä on jokin muu kuin terroristivaltio?

Tarjosin eilen lapsille kotimaisia särkipuikkoja ja arvostan henkikultaani sen verran etten tee sitä toiste.

Onneksi oli lihapullia kaapissa…

3 tykkäystä

Kyllä meillä noin 7 v ja 5 v lapset ovat syöneet ihan hyvin Apetitin kotimaisia järvikalapuikkoja. Kylkeen vaikka Apetitin perinteistä perunamuusia, johon itse laitan veden sijasta maitoa - toki itse tehty muusi on ykkösvaihtoehto. Tuon muusin Apetit saisi kyllä tehdä/teetättää Belgian sijasta Suomessa. On myös harhaan johtavaa, että järvikalapuikkojen särkikala on pyydetty merestä.

Omistan kyseisen yhtiön osakkeita, joten olen tuotteiden lapsille kelpaamiseen tyytyväinen.

7 tykkäystä

Rainbow fileekalapuikot eivät sisällä venäläistä kalaa mikäli tuohon ylempänä olevaan Hesarin uutisen listaan voi luottaa.

2 tykkäystä

Kännykkä hajosi viime viikolla. Nykyään yritän minimoida myös Kiinassa tehtyjä tuotteita tai Kiinan valmistusosuutta, jos sen kohtuudella saan selville. Valinta tapahtui Samsungin ja SonyEriksonin välillä.

Jouduin ostamaan erillisen laturin ja piuhan tällä kertaa, koska vanhoja oli käytetty vähemmän huolellisesti. Ei-Kiinalainen setti maksoi selvästi enemmän kuin ne Kiinalaiset vastineet mutta tällä kertaa maksoin tuon ylihinnan mielellään. Valmistumaa taisi olla Vietnam, minkä hallinto myöskin taitaa olla “vähän sinne päin”: yhtä kaikki, selvästi pienempi paha kuin että olisi ollut Kiinassa kyhätty.

20 tykkäystä

Hyvä tavoite. Itsekin silmäillyt ainakin tätä sivustoa. Seuraavan puhelimen oston kohdalla pitää pyrkiä siihen, että olisi koottu jossain muualla kuin Kiinassa. Kiinalaisia komponentteja toki löytyy kaikista luureista.

9 tykkäystä

Ranskalainen Pernod Ricard aloittaa jälleen alkoholitoimitukset Venäjälle. Pernod Ricard Suomen toimitusjohtajan selitykset ovat erityisen vastenmielisiä:

”Vaikka Pernod Ricard ei siis virallisesti veisikään tuotteitaan Venäjälle, on hyvin todennäköistä, että yrityksen juomat päätyisivät maahan rinnakkaistuonti-porsaanreikää hyödyntäen. Alkoholin jakelijat ovat varoittaneet rinnakkaistuonnin aiheuttavan laadunvalvonnan heikkenemisen kaltaisia riskejä.

Kansainvälisten tuotteiden osalta Pernod Ricard on katsonut niin, että jakelutoiminnan on parempi olla omissa käsissä, kun luultavasti jotain kautta juomia kuitenkin menisi maahan, toteaa Pernod Ricard Suomen toimitusjohtaja Jori Manninen MTV Uutisille.”

Tämä on suoraan Venäjän agendan ajamista: On tärkeää, että Venäjällä on laadukkaita länsituotteita = kansa pysyy tyytyväisenä. Lisäksi pakotteista ei ole mitään hyötyä, kun jotain kautta niitä menisi maahan.

Onneksi ei tarvitse erikseen laittaa näitä tuotteita boikottiin. Tämän uutisen jälkeen tulee oksennuksen maku suuhun, kun miettii näitä tuotteita:

Ballantine’s

Chivas Regal

Jameson

Absolut Vodka

Wyborowa

Beefeater

Havana Club

Kahlúa

Malibu

Minttu

Ukrainan lisäksi minusta on hyvä tukea myös Moldovaa. Venäjä on yrittänyt aiheuttaa siellä sisäisiä levottomuuksia, ja Venäjää miehittää Transnistriaa. Olen varma, että Moldova on Venäjän seuraava kohde, jos Ukraina kaatuu. Moldova on Euroopan köyhempiä maita, ja se on joutunut ottamaan vastaan paljon ukrainalaisia pakolaisia. Moldovan tärkeimpiin vientituotteisiin kuuluu viini. Alkonkin valikoimasta löytyy moldovalaisia viinejä. Ajattelin jatkossa juoda vain moldovalaisia viinejä:

https://www.alko.fi/tuotteet?SearchTerm=moldova

19 tykkäystä

Ei lisättävää!

11 tykkäystä

Pernod Ricardilla on myös valtava määrä suomalaisia kulutusklassikoita brändeissään, esim. Suomi viina, Saunalahden viina ja Doris viini. Ne on vaan niin pieniä brändejä kansainvälisesti, ettei oikein herätä huomiota. Parhaiten juomalistan löytää varmaan kun laittaa Alkon sivuilla hakusanaksi Pernod Ricard, osa tuloksista on tosin lähinnä heidän maahantuomiaan, kuten Gato Negro.

7 tykkäystä

Philip Morris - toimii edelleen Venäjällä eikä aio poistua?

11 tykkäystä

Vanhemmilla käy venäläisiä air bnb asiakkaita…mitä teen?

Tukholman krouvit alkavat boikotoida Absolut Vodkaa, kun emoyhtiö Pernod Ricard ryhtyy Putin-pönkitykseen. Ja myös muita sen tuotteita.

32 tykkäystä

Hyvä :ok_hand:

56 tykkäystä

Todella - Suomessa on suoraselkäisiä yritysjohtajia. Restelissä erityisesti!
Hyvä Restel! Tässä linkki kuluttajan valitsemiin ravintoloihin:

26 tykkäystä

No niin! Kuluttajien ja yrittäjien mielenilmaukset toivat ilmeisesti nopeasti tulosta. Absolutin vienti Kremlin pitopöytiin pysäytetään

23 tykkäystä