Verotus osakekaupoissa

Pitäisi jättää ainakin yksi pörssipäivä myynnin ja oston väliin.

1 tykkäys

Tappioiden realisointi kuvaamallasi tavalla on hyvin normaalia, varsinkin vuoden lopussa. Pari huomiota:

  1. Verottaja ei tykkää puhtaasti “veronkiertoon” liittyyvitä kaupoista, eli varmuuden vuoksi kannattaa pitää vaikka päivä väliä myynnin ja oston kanssa.

  2. Muista, että jos se osake palaa korkeammalle myöhemmin, niin voittosi (ja vero) on suurempi. Lisäksi maksat ylimääräisiä kaupankäyntikuluja. Eli vaikka saat lykättyä veron maksamista eteenpäin (usein järkevää), on tuolla toiminnalla myös pieni lisäkustannus.

Esimerkki:

  • Ostat osaketta 1000 eurolla, kaupankäyntikulu vaikka 4€
  • Osake laskee 20 %, myyt pottisi 800 eurolla. Kaupankäyntikulu 4 €
  • Ostat saman määrän osaketta heti takaisin 800 eurolla, kaupankäyntikulu 4€
  • Myyt osakkeet lopulta hintaan 1500 euroa, kaupankäyntikulu 4€

→ 1000 euroasi on kasvanut 1500 euroon, lisäksi olet maksanut 16€ kaupankäyntikuluja. Joudut maksamaan veroja 700euron tuotosta, josta kuitenkin vähennetään 200€ tappiosi (olettaen, ettet käyttänyt sitä jo aiemmin verotuksessa): 0,3*(700€-200€) = 150€. Käteen jää kaikkineen 1500-150-16=1334€.

Jos taas holdaat osaketta luottaen sen nousuun, niin: 1500-1000=500€, 500€*0,3=150, kaupankäyntikuluja 8€. → Käteen jää kaikkiaan 1500-150-8=1342€

Mutta kuten sanottu, verojen lykkääminen tulevaisuuteen usein lisää käytettävissä olevan rahan määrää ja sen tuoton ollessa suurempi kuin kasvaneiden kulujen, diili kannattaa.

edit: laskelmassa ei yksinkertaisuuden vuoksi huomioitu myynti/ostokulujen vähennystä verotuksessa. Katso myös @Warren_Fyffet :n postaus alempana: Verotus osakekaupoissa - #457 käyttäjältä Warren_Fyffet

10 tykkäystä

Kiitoksia, tämä selvensikin hyvin asian. Enpäs ole tuollaista aatellut, että olisi viisasta pitää myynnin/oston välissä päivän tauko. Katsovatko ne sitten tuota pahalla? En tosin vielä ole näin tehnytkään, kunhan pohtinut että miten tämä menee, hyvä tietää.

1 tykkäys

Todellisuudessa riski päästä verottajan huomion kohteeksi moisesta toiminnasta on pieni. Mutta toisaalta jos huono tuuri käy, ja päätyy jotenkin verottajan silmätikuksi vaikka jonkun satunnaistarkastuksen takia, niin siitä on varmasti harmia ja ajankulua, jonka voi kuitenkin hyvin helposti välttää pitämällä pientä hajurakoa ostossa ja myynnissä.

1 tykkäys

Kyllä, hyvähän se on aina varman päälle pelata jos sellainen riski on olemassa. Voisi myös kuvitella, että kaupankäynnin summatkin kiinostaa. Jos tähän vahingossa sortuisi muutamalla satasella, niin tuskin niin herkästi silmään pistäisi verrattuna useisiin tuhansiin esimerkiksi.

Erinomainen laskelma ja havainnollistaminen. Lisään asian oman huomioni, että ero kahdella tavalla on 8€. 800€ nousu 1500€ on lähes summan tuplaantuminen, joka vie eräällä säännöllä noin 7 vuotta. No kauanko siinä kestää voi tietysti keskustella, mutta yleisesti useampia vuosia. Jos taas sinulla verotettavaa pääomatuloa eli voitollisia myyntejä tai osinkoa niin myynti tulee aika nopeasti kannattavaksi.

Mainitusssa tapauksessa tappiota oli 200€+ ostokulu 4€ ja myynti kulu 4€= 208€. Riippuen miten pääoma tulosi olet saanut summa täysimääräisenä sinulla käytössä vuoden 2022 joulukuussa viimeistään. Siihen on aikaa vuosi. Ajatellen nousu 800€=>1500€ vie ainakin 5 vuotta sinä voit sijoittaa tuon 208€ ainakin kolme vuotta. No laitetaan vaikkapa 7% vuosi tuotto niin ensimmäinen vuosi 208€*0,07=14,56€, joka on siis suurempi kuin tuo lopullisten summien ero. Tästä poissa kulut 14,56€- 4€=10,56€. Seuraava vuosi 218,56€ * 0,07= 15,29€. Tässä vaiheessa kuluja ei enää tarvitse lisätä vaan summa sellaisenaan ja kysymys on kuinka pitkään jatketaan.

Lyhyesti: Jos verovähennykjsen rahat sijoittaa hyvin uudestaan niin se tulee kannattavaksi kohtullisen pienilläkin summilla, jos osto kustannus on pieni. Myyntikustannus vähenee verotuksessa. Esimerkkinä jos tuohon vaihtaa Nordnet kuukausisäästö osto kustannus 2,5€ ja ETF myynti kustannus 15€ niin etu kasvaa huomattavasti. Verotuksen hyöty on heti alussa 215€ tai 217,5€ rippuen onko ETF ostanut kustannuksella vai ei. Liikkelle lähdetään joka tapauksessa sitten isommilla summilla.

2 tykkäystä

Minua kiinnostaisi ostaa Magellania (MMP) ja voiko tätä siis tankata OST:lle ilman tuota 37% lähdeveroa ja maksan joskus tulevaisuudessa pois nostaessa verot? En löytänyt asiasta rautalankamallia jossa on OST/AOT erot kuvattu MLP osakkeiden osalta.

Nyt täytyy sanoa etten ole ihan varma, oletan että OSTilla et maksa mitään veroa osingoista (teknisesti nämä “osingot” eivät ole osinkoja vaan pääomapalautuksia tms, en ole varma mikä on virallinen termi).

LP firmat eivät kuulu Suomen ja USAn väliseen verosopimukseen ymmärtääkseni eli jos AOT:lle näitä ottaa niin varmasti menee veroa ja ilmeisen isosti, se miten OST kohtelee näitä pitäisi tarkastaa mutta oma oletus on tosiaan että ei mene veroja suoraan vaan vasta sitten kun nostat rahaa OST:ltä (normi OST-sääntöjen mukaan)

2 tykkäystä

Eikö tuo 37% ole ulkomailla peritty lähdevero? Heitä tuskin kiinnostaa Suomen ostit ja verolainsäädännöt.

Edit: löytyi Mandatumilta ilmoitus että MLP ei saa ostaa OST:lle. Mitenköhän muut välittäjät.

2 tykkäystä

MLP:t eivät maksa lähdeveroja jenkeissä, siksi varmaan kiinnostusta löytyykin.

2 tykkäystä

Keinotekoinen luovutustappio laskee keskihintaa, mutta verokarhu jää siinäkin nuolemaan käpäliään jos osakkeita ei koskaan myy, vaan ne menevät perintönä, jolloin keskihinnalla ei ole mitään merkitystä.

1 tykkäys

En haulla löytänyt, niin onko tuosta rajoitetusti verovelvollisuuden ehdoista täällä mitään rautalankamallia tai viitsisikö joku referoida lyhyesti tuon?
Verottajan sivuja olen googlaillut, mutta vähän hankalasti selvitetty siellä, varsinkin tällaiselle, joka käyttää muuta kieltä, kuin suomea enimmäkseen.

Itsellä kokemusta nopeasta irtautumisesta, eli silloin pitää katkaista pääsääntöisesti kaikki siteet tänne ja osoittaa, että on oikeasti jäämässä asumaan kohdemaahan (esim pidempi vuokrasoppari tai asunnon osto jne). Käytännössä tuo nopea irtautuminen on aika työläs prosessi, mutta se riippuu paljon myös kohdemaan lakipykälistä. Pekka Nykäsen kirjoittama kirja “Rajoitetusti verovelvollisen tulon verotus” on ihan hyvää lähdeaineistoa. Lisäksi kannattaa ehdottomasti konsultoida ihmisiä, jotka ovat prosessin läpikäyneet. Suosittelen myös juristin ottamista asiaa hoitamaan…tosin sen tarpeellisuus riippuu aika paljon kohdemaan vaatimuksista.
Hidas (normaali) irtautuminen on sitten oma juttunsa,…siitä en osaa sanoa mitään.

Eilen saapui verotuspäätös vuoden 2020 tuloverosta. Haluaisin tarkistaa, että korjaukset ovat menneet läpi sellaisina kuin ilmoitin ne (case Mandatum).

image

Mistä löydän erittelyn arvopaperikaupoista OmaVerosta? Alkuperäisessä verotuspäätöksessä oli listattu jokainen kauppa, nyt korjatussa versiossa ei ole listattu kuin muutama.

OmaVerossa “Tehdyt toimenpiteet” alta löytyy minun lähettämäni korjaukset PDF-muodossa, minkä lisäksi ilmoittamani kaupat ovat csv-muodossa. Tätä en kuitenkaan etsi, sillä välittäjä on voinut sörkkiä ilmoitukseni jälkeen jotain.

Vero.fi ==> postilaatikko==> Päätökset ja kirjeet ==> näytä kaikki, tuolla pitäisi olla verotuspäätös, jossa ainakin minulla oli verohallinnon mielestä lopullinen erittely.

Itseltäni ei löydy kyseistä erittelyä verotuspäätöksestä, sitä tässä yritinkin kysellä. Verotuspäätöksessä pyydetään yllä olevan kuvan mukaisesti katsomaan erittely OmaVerosta (tai sitten soittamaan palvelunumeroon).

Myyntitapahtumien lukumäärä, 32 kpl.
Sen alla ei ole listattu yhtään tapahtumaa, ainoastaan luovutusvoitot yhteensä.

Luovutustappiot on listattu tapahtumakohtaisesti, niitä ei montaa ollutkaan.

Moi,
Osaisiko joku vastata tälläiseen caseen? Koitin tutkia Verohallinnon sivuja mutta en oikein päässyt kärryille.

  • Jos ostan AT&T osaketta, joka jakautuu kahdeksi eri yhtiöksi vuonna 2022, niin miten pääomatulon voitto lasketaan jos myyn AT&T:sta jakautuvat Discovery/Warner-osakkeet?

Terveisin,
Pihalla Verotuksesta

Kun muutat pois Suomesta, olet viela 3v nalkissa ellet katkaise “olennaisia siteita” Suomeen. Esim. asuntoa ei saa jaada Suomeen mutta kesamokki OK.

1 tykkäys

Pääomatuloissa tarvitset vielä todistuksen, että maksat verot uuteen asuinmaahan ellen ihan väärin muista.

  • toisen valtion veroviranomaisen antama todistus maailmanlaajuisesta verovelvollisuudesta tähän valtioon (ns. asuinpaikkatodistus)
1 tykkäys