Verotus osakekaupoissa

Joku asioihin enemmän perehtynyt voinee avata prosessia @Karjis , mutta verottajan ohjeista saa varmasti jo hyvät perustiedot.

Kaikki myynnit ja ostot menee sekunnin tarkkuudella Coinmotionista verottajalle, eli ei kannattaa koittaa kikkailla (nimimerkillä kokemusta on😁 ), ettei tule lisäveroa maksuun. En tiedä tuleeko ne nykyään sitten nätisti ihan veroilmoitukseen kuitenkaan automaattisesti. Muutama vuosi taaksepäin ei vielä näin ollut, mutta nyt kun verottajakin kohtelee kryptojen myyntiä eri tavalla, kuin aiemmin, luulisi tulevan suoraam veroilmoitukseen. Huomiona myös, että veroja ei tarvitse maksaa, jos kokonaismyynnit alle tonnin, ei voitto.

Edit: jos siis myyt tänä vuonna yli tonnilla, niin teet ensi vuoden tammikuussa päivityksen näistä oma vero -palvelussa tai sitten odotat ensi vuonna niin pitkään, että saat esitäytetyn veroehdotuksen ja jos myynnit ei tässä mukana, lisäät ne omaverossa (tässä tapauksessa menee jo kyllä hiukan korkojakin). On myös mahdollista maksaa ennakkoveroa jo tänä vuonna. Tämäkin siis oma verossa.

Edit2: ja @Karjis jokainen myynti Coinmotionissa on veronalaista, eli yli 1000€ jälkeen menee verot maksuun, vaikka pitäisit rahat palvelussa, etkä kotiuta niitä tilille.

5 tykkäystä

Huh kiitos paljon vastauksesta! Opittavaa siis todella on, eli onneksi kysyin :grin: tästä selvennyksestä on hyötyä jatkoon.

Olen tehnyt saksan pörssissä noteerattuja USA yhtiöiden osakkeilla kauppaa euroilla Danskepankin
kautta jonkin aikaa.
Välityskulut on tuplasti isommat kuin kotimaisissa osakkeissa.
Toimiiko verotus samaan tapaan kuin kotimaan pörssissä.
Osingon verotus? (niitä ei ole kertynyt vielä) :grinning:

Saksan verottaja tuppaa pidättämään liikaa osinkoista ja noita joutuu hakemaan heiltä takaisin. Siihen tarvitsee papereita, joista välittäjät usein pyytävät maksun. Siksi oma ajatus on myydä saksalaiset osakkeet ennen osingon maksua. En viitsi tuollaiseen rumbaan lähteä, vaikka veli asuu Saksassa ja voisi varmasti auttaa.

Sori jenkkiyhtiöiden kohdalla pitäisi mennä oikein, kun kotimaa ratkaisee. En toki tiedä Dansken käytännöistä mitään.

Käsittääkseni ei kyllä tarvitse mitään maksullisia papereita välittäjältä, riittää suomenkielinen lappunen ja siihen sitten käännösavain kaveriksi.

Mutta vaivaahan tuo vaatii. Kun niitä voi hakea neljän vuoden ajalta taaksepäin, ei rumbaa kannata tehdä joka vuosi.

1 tykkäys

Kiitos vastauksista,mutta entäpä voitto& tappio ,meneekö kuin kotopörsissä
automaattisesti verottajalle ja esim pääomatuloverot Suomeen.

Meneekö osinkojen verotuksen kohdistus verovuodelle irtoamispäivän vai maksupäivän mukaan?

Huomasin juuri että muutama jenkkifirmasta on kvartaaliosinko irronnut joulukuussa mutta maksu meni 2021 puolelle.

“Saatu osinko on sen verovuoden tuloa, jona osinko on nostettavissa.”

Lähde: Verottaja

2 tykkäystä

Pari kysymystä. En jaksa selata 250 viestiä läpi, että onko tätä jo kysytty. Ostan osaketta A hintaan 1€/kpl yhteensä 10 000 kappaletta. Osakkeen arvo nousee 2€/kpl. Myyn 5000 osaketta ja näin ollen saan sijoittamani 10k€ takaisin. Jätän loput 5000kpl vielä salkkuun. Tarviiko maksaa vielä tässä vaiheessa veroa kun nostettu summa on sama kuin sijoitettu?
Toinen kysymys liittyy op:lla sijoittamiseen. Meneekö sieltä kaikki tarvittava tieto verottajalle vai pitääkö itse mahdollisesti täyttää veroilmoitukseen jotain?

Maksat veroa 5000 osakkeen voitto- osuudesta eli 30% 5000 eurosta on 1500e

Kyllä ne tiedot pitää mennä pankista suoraan verottajalle. Tarkistaa ne tietysti kannattaa.

1 tykkäys

Pahoittelen, jos tämä on FAQ-osiota, mutta miten porukka hoitaa verot AOT-puolella saaduista luovutusvoitoista?

Maksatteko heti pois vai odotatteko, että verotus sulkeutuu ja sitten maksatte mätkyt jos niitä on tullakseen? Pienillä summilla ei tietenkään ole väliä ja luovutustappioillakin saa kompensoitua, mikäli sellaisia tulee. Mutta jos nyt vaikka myisin 10000 € edestä osaketta, jonka hankintahintaolettama on 4000 niin veroahan tuosta tulisi kai 1800 € verran ja maksuun se erääntyisi joskus 2022 syksyllä. Toinen vaihtoehto olisi maksaa verot heti pois kun rahat kilahtavat tilille.

Yksinkertaista; Uskotko saavasi niille rahoille joita vero-:bear: odottaa paremman tuoton kuin mitä menee korkoja sitten kun mätkylappu lävähtää vs. että maksaa heti ennakkoon kun itse pystyy laskemaan paljonko suunnilleen menee?

Tietenkin on ehdottoman tärkeää pitää odotettavissa oleva summa saatavilla tai muuten pääsee niiden peelojen kerhoon jotka ensin repivät isot tuotot, sitten jatkavat pulaamista ja napsivat isot tappiot ilman että pitivät rahoja valmiina veroihin ja sitten tuleekin verovelkaa ja keppiä alpha bearilta… 2021 tappioilla ei voi vähennellä 2020 jo kerättyä verovelkaa.

Eli jos veroihin menevät rahat sijoittaa odottamaan mätkylappua, tämän tulee olla hyvin matalariskinen tai voi käydä huonosti :slight_smile:

7 tykkäystä

Itse tein ennakkoilmoituksen 2020 voitoista (mitä nordnetin myynneistä katsoin) ja maksan pois ne ilman korkoja. Ainut mikä tässä harmittaa on se, että olen mennyt AOT tilillä, enkä OSTilla. Olisi saanut treidailtua opiskelun ohella mukavasti. No veroa joutuu jokatapauksessa maksamaan, katsotaan tilin vaihtoa sitten joskus…

4 tykkäystä

Näin itsekin toimin. Ikävä sijoitella verottajan rahaa varsinkin jos lasku markkina alkaa 2021🤔

Oma verosavotta tuli myös ynnäiltyä ja kerrottua sinne Isolle Karhulle.

Karhu on käsi ojossa ja sen verran tukevasti että ensi viikolla pääsee vähän myymään jotain että saa ennakkoverot maksettua :cold_sweat: - se kun salkun melkein tuplaa vuodessa niin näin tuppaa käymään.

1 tykkäys

Laitan aina osakemyynneistä tuotot ja tappiot omaan taulukkooni. Ei tule verot yllätyksenä sitten aikanaan.

2 tykkäystä

Ei kannata aikailla. Menee huonossa lykyssä opintotuet vaikka ei tulisi edes voittoja. Lykätty vero on täydellistä vipua.

Meinasin laittaa vähennykset etukäteen omaveroaaa, mutta en osannut. Joku kohta olisi mihin olisi voinut laittaa könttäsumman, mutta ei eritelyä kuluista.