Verotus osakekaupoissa

Uuden teknologian murroksessa on hyvinkin vaikea ennustaa ne tulevaisuuden voittajat. Tulee tapahtumaan paljon konkursseja, yritysjärjestelyjä(fuusioita/ostoja), kasvun hidastumisia ja sitten muutama kesto tähti. Ei kannata vielä harmitella tulevaisuuden veroja hyvinkin epävarmoista voitoista. Voi olla että juuri kun olet saanut kalliinoperaation tehtyä niin joku mammmutti ostaa nuo yhtiösi pörssistä pois ja taas uudet verot maksuun.
Kannattaa optimoida asioita joihin on täysi kontrolli esim kulut ja tämän hetken verot yms. Tulevaisuuden epävarmojen asioiden optimointi ei ole kovin hedelmällistä kun ei voi edes tietää mikä se optimaalinen ratkaisu on.

2 tykkäystä

No kyllähän tuokin toki totta on. Yksi haave, jonka toivottavasti osaan toteuttaa ENNEN kuin osakkeet romahtavat seuravaan kerran, on myydä osa osakkeista ja käytää ne varat sijoitusasuntoon, josta loput maksan velkavivulla. Tällöin myynti OSTilta ei ole AOT:tä huonompi vaihtoehto.

Tämän suunnitelman kannalta voi olla hyväkin että rahat ovat OSTilla koska sen verotus toimii työntävänä tekijänä, muuten saattaisi olla helpompi jäädä ahneuksissaan odottamaan ikuista osakenousua josta voi lopulta jäädä musta pekka käteen.

Kiitos pohdinta-avusta!

1 tykkäys

Jäin miettimään tuota ost vs aot… olin aiemmin lukenut jonkun hyvän listauksen jota en nyt uudelleen löytänyt, mutta löysin alla olevan, vieläköhän nuo kohdat pitävät paikkaansa?

1 tykkäys

Näyttää ihan asianmukaiselta plus-miinus -listalta.

1 tykkäys

Sitaatti * Osinkosijoittaja, joka käyttää osinkokassavirtaa elämiseen. Osingot saa nostettua pienemmällä verotuksella arvo-osuustililtä. (Tarkennus: Alussa OST:ltä saa nostettua tuottoja näennäisen pienellä veroprosentilla, koska osa nostoista on sijoitettua pääomaa. Kun pääoma on nostettu, vero-% nousee 30:een.)

Tämähän ei pidä täysin paikkansa. Oman käsityksen mukaan osa nostetuista varoista on aina omaa pääomaa.

Esimerkki: tilille talletettu varoja 10.000 euroa, tilillä olevan käteisen ja osakkeiden yhteisarvo 20.000. Tililtä nostetaan 25% eli 5.000 euroa. Tästä omaa pääomaa on 1.250 ja tuottoja loput 3.750 euroa. Noston jälkeen OST oma pääoma on 8.750 euroa. Veroja tulee maksettavaksi 3.750*0,3 = 1.125 euroa.

Esimerkki 2.
Tilille talletettu 50.000 euroa ja OST yhteisarvo 150.000 euroa. Tililtä nostetaan 10% eli 15.000 euroa. Joten omaa pääomaa nostetaan 5.000 euroa ja tuottoja 10.000 euroa. Tilille on noston jälkeen talletettavissa 5.000 euroa ja nostosta veroja tulee maksettavaksi 10.000*0,3 =3.000 euroa.

Mitä enemmän tilillä on voittoja, sitä isompi osa nostosta on verotettavaa tuloa. Näin siis ainakin itse olen ymmärtänyt. Verottajan ohjeesta voi vielä tarkistaa kukin itse tilanteen.

3 tykkäystä

Tämä tipahti juuri sähköpostiin, eli Mandatumin oma uutinen asiasta:

1 tykkäys

Onko tietoa mitkä kriteerit tuossa työhuonevähennyksessä tarkalleen on? Täytyykö kyseessä olla nimenomaan erillinen huone vai voiko vähennystä hakea vaikka työskentelisi esimerkiksi jostain olohuoneennurkasta käsin? :smiley:

Ei tarvi erillistä huonetta.

2 tykkäystä

Verottaja ei tule tarkistamaan minkälainen työhuone on kyseessä eikä sille ole kriteerejä. PuuCee, halkovarasto tai telttakin tiettävästi kelpaa. :slight_smile:

Ihan vakavissaan… työhuoneen koolla tai laadulla ei ole merkitystä. Jos teet töitä kotona tai hankit esim. merkittäviä pääomatuloja kodistasi käsin, voit tehdä työhuonevähennyksen. Molemmista erikseen.

2 tykkäystä

Toki kuten ylempänäkin on käsitelty, kaavamaisen työhuonevähennyksen enimmäismäärä on yhteensä 900 euroa.

2 tykkäystä

Olethan tajunnut sen, että OST hyöty tulee nimenomaan pitkällä aikavälillä. Voitolliselta OST:ltä ei kannata nostaa rahaa, koska samaa määrää ei voi tallettaa takaisin, vain nostetun pääoman verran. Menetät siis osan tilin verohyödystä heti alkuun, jos nostelet sieltä rahaa pois.

Itse en aio koskea OST tilillä oleviin varoihin ainakaan ennen 2040-lukua. Tehokkaintahan on jättää ne perinnöksi ja se on oikeastaan omakin tavoite, että OST:lle laitettuihin varoihin ei tarvitsisi koskea koskaan.

3 tykkäystä

Hei, tarkennatko, miksi näin? Itse ajattelin niin, että jos voittoa tulee paljon, joudun aikanaan maksamaan verot koko voittosummasta. AOT:llä voisin käyttää joko hankintameno–olettamaa tai lahjoittaa varat eteenpäin jälkikasvulle lahjaveron hinnalla.

Jos nostat ostilta 10k josta voittoa on 9k, et voi laittaa ostille takaisin kuin 1k.

Edit. Tämä on vain oletus ylemmän viestin perusteella,en ole varmistanut onko näin.

Edit2. Vero.fi

Esimerkki 1 : Sari on tallettanut osakesäästötilille 10 000 euroa, joilla hän on ostanut suomalaisen pörssiyhtiön osakkeita. Osakkeiden arvo on noussut 5 000 euroa. Tällöin tilin varojen käypä arvo on 15 000 euroa ja voitto 5 000 euroa.
Sari myy tilillään olevia osakkeita ja nostaa tililtä rahaa 1 500 euroa. Tästä summasta on veronalaista pääomatuloa 500 euroa:
5 000 euroa (voitto) / 15 000 euroa (käypä arvo) × 1 500 euroa (nostettu määrä) = 500 euroa.
Tililtä nostetun rahamäärän loppuosa eli 1 000 euroa (1 500 € − 500 €) on verovapaata pääoman nostoa. Sarin tallettaman pääoman määräksi jää 9 000 euroa (10 000 € − 1 000 €)

5 tykkäystä

Hankintameno on todella spekulatiivinen ja edellyttää sitä, että osakkeiden arvo on noussut huomattavasti, että tämä kannattaa.

Mikäli tarkoituksena on lahjoittaa osakkeita, AOT on ainut, jolla pystyy tämän toteuttamaan. OST:ltähän ei osakkeita voi nostaa, vain rahaa. Mikäli OST:n haltija kuolee, perijät maksavat perintöverot kuolinpäivän arvojen perusteella (vaikka osakkeet realisoidaan tätä korkeammalla tai matalammalla, ainakin pääsäännön mukaan). Tämä on vielä edullisempaa rintaperillisille ja aviopuolisolle kuin pääomaverojen maksaminen samasta määrästä.

2 tykkäystä

Ensinnäkin kovin harva päätyy lopulta pitämään samoja osakkeita yli kymmenen vuotta ja vaikka pitääkin, ne eivät välttämättä ole kehittyneet niin ruusuisesti kuin sijoittaessa kuvittelee. Tämän vuoksi OST on erinomainen, vaikka salkkuun osuisikin kymmenkertaistujia niin OST voit vaihtaa ne seuraavaan kymmenkertaistujaan ilman veroseuraamuksia.

OST AOT vertailuja löytyy lukuisia, mutta jos ne on yhtään oikein tehty niistä pitäisi hyvin käydä selville, että lyhyellä aikavälillä AOT on parempi alemman osinkojen verotuksen vuoksi. OST muuttuu sitä kannattavammiksi mitä korkeampiin tuottoihin pystyy ja mitä kauemmin kerryttää korkoja korolle ilman veroseuraamuksia.

Miksi voitolliselta OST ei kannata nostaa rahaa selviää parhaiten yksinkertaistetulla esimerkillä. Oletetaan, että salkkuun on laitettu heti maksimi 50k€. Tämä on saatu tuplattua 100k€ arvoon. Tässä vaiheessa sijoittaja päättää nostaa tilin tyhjäksi syystä tai toisesta. Hän maksaa tästä ilosta 15k€ veroa ja saa itselleen 85k€.

Myöhemmin sijoittaja päättää, että hän haluaa jatkosssakin sijoittaa OST kautta. Hän huomaakin, että hän saa palauttaa OST vain 50k€, eli maksimi oman pääoman. Puolet vähemmän kuin mitä hän nosti sieltä. Seuraavina vuosikymmeninä hänen salkkunsa kehittyy mainiosti, mutta kokoajan häntä kaivelee se, että hänen OST voisi olla kaksi kertaa suurempi, jos hän ei olisi ensimmäisen tuplauksen jälkeen tyhjentänyt tiliä.

Toki tuottaahan se loppupääoma myös siellä AOT puolella, mutta siellä joutuu kärsimään veroseuraamuksista osingoissa ja kohteita vaihtaessaan toisin kuin OST:llä. Eli ero ei välttämättä ole niin iso kuin alkuun voisi kuvitella.

Yritän siis sanoa, että jos nostaa voitolliselta OST:ltä rahaa, et saa samoja rahoja sinne takaisin. Voit ainoastaan palauttaa nostamasi oman pääoman osuuden. Jos uskoo siihen, että OST edut tulevat nimenomaan siitä, että kuinka kauan pystyy nauttimaan verottomasta korkoa korolle efektistä, niin silloin looginen johtopäätös on se, että OST tilin koko kannattaa mahdollisuuksien mukaan maksimoida ja nauttia tuosta veroedusta niin pitkään kuin mahdollista.

Sinulla on siis nyt osakkeita OST, jotka haluat AOT:lle. Voit hyvin myydä osakkeet OST:ltä ja ostaa ne AOT:lle, mutta älä nosta pääomaa pois OST:ltä vaan sijoita ne sinne paremmin sopiviin kohteisiin.

Toki sinulla oli kovat tuotto-odotukset nykyisille omistuksille, joten niiden pitäisi olla oikein hyviä OST:lle. Jotkut keräävät OST:lle kotimaisia osingonmaksajia, mutta minusta OST:llä ei pitäisi välittää siitä tuleeko tuotto (kotimaisten yhtiöiden) osingoista vai arvonnoususta. Kokonaistuotto ratkaisee ja kohteen vaihto on ok ja melkein jopa toivottavaa, siksi tuntuu omituiselta ajatukselta rakentaa OST strategia jonkun tasaisen varman osingon varalle. Joku momentum strategia, jossa vaihdetaan hevosia sitä mukaa kuin nykyiset väsähtävät on paljon loogisempi. OST:lle voi hyvin hypätä esim. joka vuosi tammikuuilmiön kyytiin ja muun osan vuodesta noudattaa toista strategiaa, kun kohteiden vaihdoista ei tule veroseuraamuksia ainoastaan kaupankäyntikuluja.

OST koko on rajattu ja sen paras etu verojen lykkääminen. Voitolliselta OST:ltä rahan nostaminen tarkoittaa oman OST:n maksimikoon pienentymistä ja verojen maksua. Koko tilin idea on maksimoida sen koko ja välttää veroja, joten sieltä nostamista pitäisi välttää viimeiseen asti.

OST:stä ei tarvitse juuri muuta ymmärtää kuin se, että sinne laitetaan kaikista kärsivällisin raha, joka ollaan valmiita pitämään tilillä mahdollisimman pitkään. Jos rahaa ei aio pitää OST vuosikymmeniä sitä ei kannata laittaa sinne…

21 tykkäystä

Erinomainen kirjoitus kiitos siitä. Olen samaa mieltä että OST ei kannata oikeastaan koskaan nostaa rahaa ulos maksimoidakseen hyöty. Mutta joskus elämäntilanteet menee ja tulee. Lieventäisin tuota sen verran että OST ei kannata laittaa rahaa jota ei aio pitää siellä yli yhtä vuotta. Alle yhden vuoden aikajänteelle OST ja AOT on muuten identtiset paitsi ei hankintameno-olettamaa(20%) ja kireämpi osinkoverotus mutta jo kahdessa vuodessakin aktiiviveivaaja voi hyötyä OST:sta. Tietenkin parempi mitä pitempään.

3 tykkäystä

Kysyppä tätä REIT-ketjussa niin saat vastauksen hyvin nopeasti.

1 tykkäys

Mites muuten ulkomaiset osingot tämän vuoden verokorttiin. Pitääkö ne tosiaan näpytellä yksitellen, vai onko siellä jossain kohta johon voisi vain laittaa “Saan about 1234 euroa ulkomaan osinkoja vuonna 2021”, ettei tarvisi näpytellä 43 kpl eri osingonmaksua yksitellen :smiley: Vai saako siihen yhdistää yhden firman kerralla ja laittaa päivämääräksi vaikka 31.12.2021? Tai sitten laittaa vain bruttotuloihin suoraan, jolloin veroprosentti menee oikein ja verojen määrä lähempänä oikeaa.

Toki yksi vaihtoehto on vain odottaa 9A-kaavaketta Nordnetistä verottajalle myöhemmin, mutta sitten voi tulla turhaan “lisäveroja” 2022, jotka voisi jyvittää pitkin vuotta yhden kertapamauksen sijaan.

Kiitos @Ritari, @KalleH, @Mistakesweremade, @Raven_Hungry ja @Karoliina vastauksista, mietin näitä viikonlopun yli eri kanteilta, ja tosiaan hiukan helpotti kyllä tuskaa tuo näkemys OSTin ylivoimaisuudesta myös pitkällä aikavälillä.

AOT:n muiksi eduiksi näkisin tosin vielä se,n että jos tulee romahdusta jonkin osakkeen osalta ja päädyn hädissäni myymään, niin tappiot pystyisin sitten vähentämään sijoitusasuntojen vuokratuloverotuksesta. Lisäksi AOT:ta voi käyttää sijoutusasuntolainan vakuutena, OST:ia ei.

Mutta ehkei tässä ole syytä hätäillä, varmaan nyt toistaiseksi pidän sen mitä on OSTilla, en siis myy ja siirrä, ja säästän jatkossa uudet vain AOT:lle.

Tavoitteena voisi ajan kanssa olla se, että sijoitukset jakautuvat suurin piirtein tasavahvasti AOT:n että OST:n puolelle - OSTilla näihin “hevoselta toiselle” - sijoituksiin ja AOT:lle osta ja pidä - periaatteella (ja myyn sitten, jos 10 v vuoden kuluttua haluan sijoittaa sen muualle, oman elämän iloihin, antaa ennakkoperintönä tai lahjana tms).

No, varmana tämä asia ei vieläkään ihan jätä minua rauhaan, mutta eteenpäin mennään - tämä palsta on kyllä korvaamaton ja aina ihmettelen miten ystävällisesti ja jotenkin hyvässä hengessä ihmiset jaksavat täällä toisiaan auttaa ja neuvoa. Kiitos siitä!

5 tykkäystä

Moikka ! Olen ostellut Bitcoineja Coinmotionissa ja ajattelin nostaa niistä saatuja voittoja osittain takaisin euroiksi. Verotietojen täyttäminen on erittäin vierasta, joten en tiedä kuinka toimia, mikäli vuodessa nostankin yli 1000€ voittoa. Tietoni tuskin menevät automaattisesti verottajalle Coinmotionilta, toisin kuin Nordnetissä tehdyt osakekaupat? Voisiko joku neuvoa oppilasta ihan blondi/juntti -ohjein :smiley: kiitos!