Verotus osakekaupoissa

Osaatko avata tätä tarkemmin? Miksi vain luovutushetkellä?

Toimeksiantokuluja vähennetään vasta, kun olet ostanut ja myynyt kyseisen/kyseistä osaketta.
Jos ostat osaketta etkä myy sitä niin et pääse vähentämään ostokuluja kun vasta myydessä.

3 tykkäystä

Saitko tähän ikinä mitään tyhjentävää vastausta?

Lähinnä ajurina sinullekin hyvin tuttu case Mandatum, joissa muuvaluuttaiset eurotilin kaupat on tehty kauppahetken todellisella kurssilla, mutta verottajalle on ilmoitettu päivän keskikurssilla. Tämän johdosta euromääräinen rahaliikenne ei vastaa sitä, mitä 9A-raportilla on verottajalle kerrottu.

Kävin tässä läpi veroilmoitustani ja siellä valitellaan yhden kaupan kohdalla hankintahinnan puuttumisesta. Osto on tehty vuonna 2011 ja AOT on siihen aikaan ollut toisessa pankissa, kuin missä nykyään.

Voinko kaivella kyseisen osakkeen kurssin kyseisen vuoden hankintapäivältä ja lisätä sen veroilmoitukseen vai pitääkö olla todiste ostotapahtumasta ja kurssi pilkulleen oikein?

Joo, taisin vastatakin mutta meniköhän Degiro ketjuun kun siellä alunperin aloin asiaa ihmetellä.

Toi on selvää että välittäjän on pakko raportoida päivän kurssilla, se on verottajan vaatimus ja mun mielestä se on päivän viimeinen kurssi, eikä keski.

Puhelimessa asiasta verottajan kanssa keskustelin, ja sain “luvan” käyttää kauppahetken todellista, päivän kurssia, kk/kvartaali/vuosikeskiarvo. Noita eksoottisempia jos käyttää niin pitää voida perustella, esim. jos käyt kauppaa vain tiettynä aikana vuodesta, niin voisit käyttää esim. jonkun kvartaalin keskiarvoa. Tietenkään ei saa hyppiä sitten tavasta toiseen päättömästi, vaan on käytettävä johdonmukaisesti samaa

Tämä “lupa” ei edelleenkään ole kuin puhelimessa saatu yhden virkailijan mielipide, joten ei ole varmuutta meneekö esim. kauppahetken todellinen kurssi läpi jos pääsee verotarkastukseen. Kaikkein varminta on siten mielestäni käyttää tuota päivän kurssia. Se on tuuripeliä sitten mihin suuntaan virallinen 9A päiväkursseilla heittää. Joskus voit hyötyä ja joskus voit joutua maksamaan enemmän.

Suomen pankin sivuilta löytyy vahvistetut kurssit ja saa valittua hakeeko esim. ensimmäisen/viimeisen/keskiarvon kurssiarvosta, paitsi päiväkurssissa ei tainnut olla valintamahdollisuutta, vaan päiväkursseja on vain yksi virallinen (jos nyt muistan oikein, siitä on hetki kun kävin viimeksi)

2 tykkäystä

Toivottavasti @Tume1:n selitys selvensi asiaa. Et voi vähentää kaupankäyntikuluja muulloin kuin myydessäsi osakkeet.

”Omaisuuden luovutuksesta saadun voiton määrä lasketaan siten, että luovutushinnasta vähennetään omaisuuden hankintamenon poistamatta olevan osan ja voiton hankkimisesta olleiden menojen yhteismäärä” (TVL 46.1 §). Osakkeen luovutuksessa muodostuu luovutusvoitto tai -tappio. Laskelmassa osakkeen ostohinta lasketaan yhteen kaupankäyntikulujen kanssa ja sen jälkeen sitä verrataan myyntihintaan. Jos myyntihinta on suurempi kuin ostohinta ja kaupankäyntikulut, olet tehnyt voittoa, josta on maksettava pääomatuloveroa.

Ostokulut kohdistuvat suoraan osakkeen hankintaan, joten on perusteltua, että ne voidaan vähentää vasta osakkeen vaihtaessa omistajaa luovutuksella. Ei kannata sekoittaa kaupankäyntikuluja muihin juokseviin kuluihin, jotka voidaan vähentää verotuksessa vuosimenoina. Esimerkiksi sijoituskirjallisuuden hankkimisesta aiheutuneet kulut voidaan vähentää tulonhankkimiskuluina, koska ne eivät kohdistu selkeästi mihinkään yksittäiseen osakekauppaan. Kaupankäyntikulut kohdistuvat tiettyyn kauppaan, joten ne vähennetään osakkeet myytäessä. Pääomatulojen verotuksessa on pääsääntönä, että muodostuneet kulut voidaan vähentää vain yhdellä tavalla. Tähän on poikkeuksia, mutta kaupankäyntikulujen vähentäminen ei ole yksi niistä.

1 tykkäys

Onko kukaan muu huomannut, että Nordnet ei olisi ilmoittanut OST:n voittoja/tappioita oikein verottajalle?

Tein tammikuussa talletuksia ja ostoja, myin kaikki ja nostin pois OST:ltä maaliskuussa (omaan pankkiini), mutta palasin uudestaan markkinalle (isommin) loppuvuonna (ja tein siis uudet talletukset OST:lle omasta pankistani). Niin nyt ei tammi-maaliskuulta ole Nordnet ilmoittanut mitään OST:stä verottajalle.

E: Tarkennettu kuvausta vielä.

Jos et ole nostanut rahaa, mitä OSTista pitää raportoida?

1 tykkäys

Nostin pois myös maaliskuussa, kuten sanoin. Mutta myöhemmin laitoin takaisin. Verottajatäti sanoi äsken puhelimessa, että alkuvuoden ajalta OST:lta kertynyt luovutusvoitto/-tappio olisi silti verotukseen vaikuttavaa… :exploding_head:

Kyselen Nordnetiltä, mutta asiantuntevia kommentteja otetaan tänne edelleen vastaan.

Ah, ymmärsin väärin. Joo, Nordnetin olisi varmaan pitänyt raportoida tuo. Kaiva nordnetin rapsoista ja ilmoita itse?

Jep, kyselen vielä Nordnetiltä selityksiä. Ja jos tämä on joku pysyvä ongelma, niin pitää harkita palveluntarjoajaa - he kun niin isosti ovat mainostaneet tekevänsä ilmoituksen puolestani…

Lisäksi siellä näyttää nyt hienosti Nordnetin nettisivuilla OST:n osalta 9A +1000e viime vuodelta, mutta alkuvuodelta laskin -700e tms… Olisi selkeämpää, jos 9A näyttäisi sen mitä verottajalle pitää ilmoittaa, tai jos sen tiedon pystyisi edes jostakin valitsemaan tms. Ehkä aspasta tulee joku vinkki/selitys.

Toki hieman veivausta minulla oli tuossa, mutta tuskin mitään ennenkuulumatonta jonka olettaisi “rikkovan” verottajalle ilmoittamisen.

Löytyykö täältä viisaita tai peräti kokemusasiantuntijoita vastaamaan tähän esimerkkiin:

Ostan AOT:lle 100 kpl osaketta X hintaan 10 €. Ostan samalle AOT:lle lisää 100 kpl osaketta X hintaan 50 €. Myöhemmin haluan myydä osaketta X 100 kpl. Tällöinhän normaalin FIFOn perusteella myisin 10 € ostetut osakkeet ja maksaisin luovutusvoitoista verot sen mukaisesti. Mitä jos siirrän 100 kpl osakkeita ensin toiselle AOT:lle? Osakkeiden siirto AOT:lta toiselle maksaa 30€/osakelaji ja ymmärtääkseni vanhimmat osakkeet siirtyisivät sinne tässä tapauksessa. Pystyykö FIFOa kiertämään tällä tavalla?

Tämä pohdinta tuli mieleen, kun superluoton korkotaso on noussut QT:n takia niin korkeaksi nykyisellä AOT:lla, että mietin osan siirtoa toiselle AOT:lle saadakseni matalamman korkotason.

Valitettavasti et löytänyt porsaanreikää:

”Osakkeiden siirto arvo-osuustililtä toiselle ei ole saanto eikä luovutus. Siirto arvo-osuustililtä toiselle ei aloita uutta omistusajan laskentaa. Siirrettyjen osakkeiden paikan luovutusjärjestyksessä vastaanottavalla arvo-osuustilillä määrää niiden hankinta-aika.”

”FIFO-periaatetta ei sovelleta arvo-osuuksien siirtoon arvo-osuustililtä toiselle, koska tilisiirto ei ole luovutus. Tilisiirto ei vaikuta samanlajisten arvo-osuuksien keskinäiseen luovutusjärjestykseen. Kun verovelvollinen siirtää arvo-osuustililtä toiselle vain osan samanlajisista arvo-osuuksista, hän ei voi verotukseen vaikuttavalla tavalla määrätä, että siirto koskee esimerkiksi tiettyyn hankintaerään kuuluvia arvo-osuuksia.”

2 tykkäystä

Voit lisätä hankintahinnan itse, Verokarhu kyselee perästä päin jos kokee tarvetta sellaiseen.

1 tykkäys

Vaikka verotuksellisesti asiaan ei pysty vaikuttamaan, kuten @111 toi esille, osan osakkeistahan voit varmasti siirtää toiselle AOT:lle (joko Nordnetin sisällä tai toiselle palveluntarjoajalle) säilytykseen, jotta QT osuu tippuu Nordnetin salkussa.

1 tykkäys

Pystyykö muuten siirtämään aot->ost? Vai pelkästään aot->aot?

Ostille on mahdollista siirtää vain rahaa.

1 tykkäys

Täyttelen tässä vuoden 2020 veroilmoitusta ja törmäsin pieneen ongelmaan arvopaperien myyntivoittojen ilmoittamisessa. Onko noita mahdollista ilmoittaa sekä eriteltynä että liitetiedoston avulla?

Tilanne on siis se, että Nordnetistä eritellyt luovutukset ovat esitäytetyssä ilmoituksessa oikein, mutta haluaisin ilmoittaa Degiron myyntivoitot liitteellä. Kuitenkin kun näpyttelen Degiron myyntivoitot ja lisään liitteen, niin näitä ei lisätä esitäytettyjen “perään” vaan liitteellä ilmoitetut luovutukset ylikirjoittavat esitäytetyt luovutukset. Ratkaisenko ongelman vain tulostamalla tarvittavat 9A-raportit Nordnetistä (ja liittämällä myös ne) vai onko tuohon jotain muuta ratkaisua?

1 tykkäys

Itse pistin liitteksi Nordnetin 9A-raportin, DegiroTo9A-excelillä pyöräytetyn 9A-raportin (tulostettuna pdf:ksi) ja näiden lisäksi exceliin täytetyn kuvan mukaisen yhteenveto raportin. Omaveron sivulle sitten summina nuo yhteenvedon summat.

7 tykkäystä

Minulla oli vuosi sitten vastaava homma, eli verottaja laittanut valmiiksi OP kautta tehdyt kaupat ja Degiro kauppoja piti lisätä liitteellä. Muistikuva on sellainen että pelkkä Degiro raportin liittäminen olisi riittänyt. Taidettiin sanoa että ei niitä OP kauppoja tarvi erikseen enää ilmoittaa kun verottajalla on ne tiedot jo.

Jos liitteellä ilmoittaa vain Degiro kaupat, niin pitää “voitot/tappiot/luovutushinnat yhteensä” -kohdassa silti summata yhteen myös kaikki muutkin kuin vain Degiron luvut.

Tämä muistinvarainen tieto joten en ota vastuuta… Varminta on lisätä liitteinä kaikkien palveluiden 9A raportit, niin ei mene ainakaan metsään.

1 tykkäys