Verotus osakekaupoissa

Yllä oli hyvä vastaus ja näkökulma, milloin käyttää 50% tai 100% vähennystä. Ja yleisesti voi todeta, että moni asia menee ns. läpi vaikkei oikeasti kuuluisi mennä läpi. Eli moni vähennys hyväksytään automaattisesti ilman että verottaja arvioi niiden oikeellisuutta. Tuosta läpimenosta ei sitten voi oikeastaan päätellä mitään.

Mutta jos jotain käytät pääomatulojen hankkimiseen, niin lähtökohtaisesti sen voit ainakin osittain vähentää kunhan säilytät kuitit ja varaudut perustelemaan vähennyksen.

7 tykkäystä

Shellin osinko Q3 / 2021. Mandatumin mukaan irtoamispäivä 11.11.2021 ja maksupäivä (virallisesti) 20.12.2021. Tuo on kuitenkin kirjattu tilille (ja rahatkin tulleet) vasta 2022 puolella.

Maksetaanko verot 2021 vai 2022 verotuksessa? Verottaja on ne kirjannut tälle vuodelle.

@Hurde

"2.5 Osinkotulon verovuosi

Luonnollisen henkilön ja kuolinpesän osinkotulo jaksotetaan TVL 110 §:n perusteella maksuperusteen mukaan. Tämä tarkoittaa sitä, että osinko on sen verovuoden tuloa, jonka aikana osinko on ollut yhtiökokouksen päätöksen perusteella nostettavissa. Jos osingon nostoajankohdasta ei ole yhtiökokouksessa erikseen päätetty, katsotaan osingon olevan nostettavissa saman päivänä kuin yhtiökokous on pidetty. Jos osingonjakaja on julkisesti noteerattu yhtiö, osingon nostettavissaolopäivä on osingonjakopäätöksessä määrätty maksupäivä."

1 tykkäys

Mitenhän tuo Norwegian keissi nyt tulisi käsitellä verotuksessa. Kun siinä tapahtui 10 osakkeen koostaminen yhdeksi osakkeeksi. Jotenkin näin amatöörinä sen selittäisin. Noh, minulla oli alle kymmenen osaketta ja Nordeassa ei ole mitään jälkiä noiden osakkeiden katoamisesta. Eli onko ne niinkuin nollattu minulta ja saan niiden hankintahinnan merkata verotuksessa luovutustappioksi. Pitäisikö suoraan kysellä verottajalta asiaa. Ei mikään suuri summa jonka niistä saisi kirjata (~400€ muistaakseni), mutta sekin olisi kotiinpäin aina.

Split / reverse split ei vaikuta verotuksessa lainkaan. En tuota tapausta tosin tiedä mitä tapahtui.

Norwegian Air Shuttle teki 1:100 reverse splitin joulukuussa 2020. Itsellä oli myös samanlainen tilanne, eli ennen splittiä alle 100 osaketta ja splitin jälkeen 0 osaketta. Käytännössä omistamani osakkeet vaan katosivat, eli en saanut luovutetuista osakkeista minkäänlaista korvausta. Merkitsin kaiken luovutustappioihin.

Toisena esimerkkinä, GE teki 1:8 reverse splitin elokuussa 2021. Omalla kohdalla osakkeita ei ollut 8:lla jaollista määrää, joten murto-osat maksettiin rahana. Tästä syntyi luovutusvoittoa.

2 tykkäystä

Nordnet ei ilmeisesti ole ilmoittanut viime vuoden marraskuussa hankittuja jenkkiosakkeita varallisuutena, mikä on erikoista koska näistä osakkeista saadut osingot kuitenkin näkyvät verotiedoissa. Ne pitää ilmeisesti sinne sitten itse ilmoittaa varallisuutena vai onko tässä jotakin mitä pitää tietää? Lisäksi hämmentää tuo alleviivattu osuus:

Toinen kysymys on se, että onko osakesäästötilin sisällä tapahtuneiden kauppojen tarkoitus näkyä veroilmoituksessa? Ilmoituksen alapuolella ladattava .csv tiedosto on tyhjä (olen myynyt ainoastaan OST:llä osakkeita). Ilmoituksessa on kohta: OST:n tuotot ja tappiot, joka näyttää nollaa koska en ole nostanut tililtä varoja.

Eipä noita taida kukaan välittäjä ilmoittaa. Itselläni Nordnet on ilmoittanut vain saksalaiset ETF-rahastot. Itse en ole ilmoittanut ulkomaalaisia osakkeita verottajalle.

Ei ole, verotettavaa tapahtuu vain nostaessa rahaa tililtä.

1 tykkäys

Ensimmäistä kertaa tuli veroja maksettua ennakkoon viime vuoden pääomatuloista. Mites nuo nyt näkyvät tuolla veroilmoituksessa? Mätkyjä tuli sen verran vähän, että kaipa ne oikeasti jossain sarakkeessa näkyvät maksetuissa veroissa, mutta missä?

En saa mitään lukemia täsmäämään, mutta onko ne vain ynnätty johonkin kohtaan ilman sen tarkempia erittelyjä

Tuollaiset rivit esitäytetyn ilmoituksen viimeisellä sivulla.

Itsellä tuossa isompi summa kohdassa ennakonpidätykset ansiotuloista ja pääomatuloista ei näy juuri mitään. Tulikohan valittua oikeaa kohtaa, mutta kaipa siellä jotain veroja on mennyt maksuun :woozy_face:

Verottaja on omien kokemusten osalta reilu eli jos ennakkoon on peritty liikaa niin palauttavat kyllä ajan myötä… Siis jos huomaavat virheensä! Mutta siis yleensä menee oikein pitkässä juoksussa.

Kiitos vastauksesta!

Koitin joka tapuksessa täydentää esitäytettyyn veroilmoitukseen ulkomaiset osuudet. :grinning_face_with_smiling_eyes:

On kuitenin hyvin hämmentävää, että Nordnetiltä löytyvissä vuositiliote-raporteissa näkyy ulkomaisten osinkojen lisäksi myös omistukset, joten miksi niitä ei voi samalla ilmoittaa verottajalle :thinking:

1 tykkäys

Ulkomailla oleva varallisuus pitää ilmoittaa verottajalle esitäytetyn veroilmoituksen täyttöohjeiden mukaan.

Tässä kohdassa ovat seuraavat varallisuustiedot:

  • ulkomailla oleva varallisuus. (listan viimeisenä)

Veroilmoituksessa näkyy varallisuus, joka on ollut Verohallinnon tiedossa 31.12.2021 . Jos varallisuustiedoissa on virhe tai jokin omaisuus puuttuu, korjaa oikeat tiedot. Ilmoita myös varallisuuden muutokset, jotka ovat tapahtuneet verovuoden aikana.

2 tykkäystä

Tuossa kohdassa oli myös kohta “Omistusosuus”. Tarkoitetaanko tuolla siis sitä kuinka suuren osuuden omistat ilmoitetusta määrästä? Osakkeiden kohdalla tuntuu vähän hölmöltä.

Siinä yhdistyy kaikki omistusluokat osakkeista kiinteistöihin jne., ja mm. kiinteistöistähän voi olla osaomistus. Kaipa se on noin ollut helpointa koodailla.

Hyvähän se on täydentää, kuten Karoliina tuossa sanoikin myöhemmässä viestissä niin verottajaja sitä vaatii.

Lisätään nyt tuohon aikaisempaan viestiin, että tiedostan tämän vaatimuksen, mutta en silti niitä itse ilmoita verottajalle. Jos ne edellisvuoden ilmoitukset pysyisivät siellä, niin sitten todennäköisesti jaksaisin ilmoittaa :slight_smile:. Täysin turhaa työtä mielestäni.

Taitaa olla reliikki ajalta jolloin oli varallisuusvero tai ulkomaisia tuloja/omaisuuksia ei raportoitu suoraan verottajalle muutenkin. En tajua miksi ne eivät voi edes edellisvuotista säilyttää siellä, ja uskon että he kyllä saavat tyypilliset omistuksetkin nykyään.

En ilmoita. En tiedä miten tuo olisi rangaistavaa koska se ei vaikuta verotuksen loppusummaan.

Kyselevät siltä varalta jos poliitikot keksivät säätää varallisuusveron niin on valmiiksi dataa :smiley:

1 tykkäys

Törmäsin samaan, että työpaikkani (Jenkkifirma ja osakkeet jenkkipankissa) omistamia osakkeita ei varallisuuslistauksessa näy. Yritin täyttää näitä tuonne, mutta en ymmärrä että mitä tähän omistusosuuteen pitäisi laittaa?

Kuvittelin että tämä olisi ollut joku kuinka monta osaketta olet omistanut vuoden vaihteessa ja mikä yhden osakkeen hinta tällöin on ollut.