Uusien tietojen mukaan Valion tietomurron uhrien määrä on n. 70000 henkilöä l. uhrien määrä on yli kaksinkertainen verrattuna suurta huomiota saaneeseen Vastaamon tietomurtoon: Valion tietomurto - Ilta-Sanomat
Henkilöiden lukumäärällä vertaaminen on ehkä vähän liian suoraviivaista. Valiolta lähti lähinnä henkilötunnuksia ja nimiä, ja vastaamolta sitten näiden lisäksi kauhea läjä terveystietoja jotka ovat ihan eri tavalla luottamuksellisia (sekä lain että moraalin näkökulmasta).
Koska tämä ketju on Vincitistä, niin huomion arvoista on joulukuun uutisista tj Mannin kommentti:
Käyttäjätunnuksen ja vuotaneen salasanan kautta hyökkääjä kuitenkin pääsi sisälle yhteen Vincitin asiakkaan suljettuun verkkoon. Mannin mukaan työntekijän käyttäjätunnuksella ei ollut asiakasverkossa oikeuksia järjestelmiin, joissa käsiteltiin henkilötietoja.
Jos tuo pitää paikkansa, niin vaikka tietomurron alku olisi Vincitin syytä, saattaa henkilötietojen vuotaminen kaatua enemmän Valion syliin, jos eivät olleen kunnolla suojanneet järjestelmiä verkon sisäpuolella. Toki voi olla, että Vincit (tai joku muu palveluntarjoaja) on tässäkin mukana.
Julkisuudessa olleiden tietojen perusteella tässä on kait ollut aika klassinen jatkumo useita pieniä lipsahduksia siellä ja täällä ja lopputulos sitten on mitä on.
Totta, huomionarvoista tapauksessa on kuinka pienestä virheestä voi aiheutua suhteettoman suuri vahinko.
Ikävä homma tämä, myös isälleni tuli kirje. Eihän tuosta ole kuin 40 vuotta kun on maitorekkaa ajoi, eikä Valio oo koskaan palkkaa sille maksanut vaan kuljetusyritys. Mietin, että kuinka kauan noi oikein nuita tietoja säilyttää…
Tässä voi olla että Valio pääsee ns. GDPR-käräjille tämän tiimoilta, käsittääkseni mikään regulaatio ei pakota säilyttämään noin kauan tietoja järjestelmissä (pl. mahdolliset eläkeasiat) ja vastaavasti GDPR aika eksplisiittisesti sanoo että henkilötietoja saa säilyttää vain niin kauan kuin käyttötarkoitus vaatii, en sitten tiedä liittyykö nämä tosiaan johonkin eläke yms. tietoihin jolla voidaan perustella säilytystarve.
Muutenkin tämä case toi aika ikävästi esiin Valion (ja ehkä myöhemmin muidenkin) puutteet tietohallinnossa niin teknisen suojauksen osalta kuin tiedon käsittelyn osalta.
Tässä on Jonin ennakkokommentit, kun Vincit julkistaa torstaina Q4-tuloksensa.
Lähikvartaalit ovat yhtiölle haastavia. Ennustamme Vincitin liikevaihdon laskeneen selvästi ja kannattavuuden olleen hyvin heikkoa Q4:llä. Yhtiö on kertonut tavoitteekseen vakauttaa liiketoiminnan vuonna 2025 ja seuraamme mielenkiinnolla mitä tämä konkreettisesti tarkoittaa ohjeistuksen muodossa. Lisäksi odotamme yhtiön jakavan osinkoa, vaikka osinkopolitiikka ei sitä vuodelta 2024 tuekaan. Näin ollen moniin asioihin Q4-raportissa liittyy poikkeuksellisen paljon epävarmuutta.
Pari viikkoa sitten Vincit palkkasi Digialta myyntijohtajan (Mika Immo), joka toimi Digialla mm. yksityisen puolen myyntijohtajana.
Digiahan on pärjännyt melko vakaasti hankalassakin markkinassa.
Eli Vincitin kaltainen SAP:lla höystetty koodarifirma saa nyt pätevän myyntijohtajan laajemman palvelutarjooman yrityksestä, jossa on pätevä johto.
Itse en ymmärrä miten nämä koodarifirmat (Vincit, Witted…) pärjäävät, kun pelkkä koodarien työn myynti ei ole ollut strategisesti keskeistä TI-palvelufirmoille vuosiin.
Näköjään Siili on ymmärtänyt uudistaa toimintaansa kokonaisvaltaisempaan suuntaan, joka ainakin toistaiseksi näyttäisi olleen toimivaa
Itse olen tehnyt Immon kanssa hommia Solitan aikana ja Digian aikanakin on usein juteltu.
Mika voi hyvin auttaa Vincittiä paitsi myynnissä, myös strategisissa asioissa.
Tämä firma on kyllä karmeassa kunnossa.
Elintarvikeyhtiö Valioon kohdistunut laajaa tietomurto on saanut alkunsa varastetuista VPN-tunnuksista yhtiön ulkopuolelta.
Tietomurto on tapahtunut Valion it-palvelukumppani Vincitin kautta.
Näkyy kyllä arvostuksessakin, että Ihan ei ole mennyt nappiin viime ajat. Tällä osakkeen hinnalla hyvä osinkopaperi Osinkotuotto 6 %.
Tulos per osake -0,22e ja silti pitää maksaa osinkoa 0,11e. Kasvua ei varmaan tälle vuodelle edes haaveilla, mutta kannattaako todella kassaa tyhjätä osinkoihin kun on vaikeaa?
No täytyy muistaa että osingonjaosta päättävät omistajat eikä yritys.
Kassassa riittää kyllä rahaa. Ei tietenkään loputtomasti, mutta turhaan sitä sielläkään makuuttaa jos ei ole investointeja näköpiirissä. Tuo eps menee rumaksi lähinnä suurten liikearvosta tehtyjen poistojen takia (3,5milj). Perusliiketoiminta nollan tuntumassa.
Manni kertoi webcastissa, että luvut sisälsivät noin miljoonan verran kertaluonteisia kuluja liittyen mm. peruuntuneeseen yritysjärjestelyyn toisella vuosipuoliskolla, joita ei kuitenkaan oikaistu luvuista. Lisäksi sanoi Nordicsin kannattavuuden olevan ebitan osalta noin 5,5% tasolla kun epätehokkuudet putsataan vuoden numeroista (Q2 ja Q4 näyttää luvuiltaan tilannetta huonommilta kuin oikeasti ovat). Lisäksi USAlle annettu käytännössä puoli vuotta aikaa näyttää, että pystyy tekemään kannattavaa bisnestä.
Tilinpäätöspresentaatiossa niitä oli merkitty:
Yleensähän yhtiöt haluavat “oikaista” kaikki epämiellyttävät kulut.
Vaikka lukuja miten päin pyörittelee, niin on tuo operatiivinen suorittaminen vain surkeaa:
Markkinasta ei edes saa nopeaa vetoapua. Ehkä 2025 H2 alkaa kysyntä elpymään, mutta ei sekään heti näy luvuissa.
Eihän yhtiö missään talousvaikeuksissa ole, kun on paljon nettokassaa. Mutta osakkeen fair valuen voisi väittää lähestyvän nollaa, jollei rahan polttamista saada jossain vaiheessa loppumaan
Ilmeisesti pääomistajilla on kova luotto toimariin, paremmillakin näytöillä on nopeammin kapteeni laitettu vaihtoon.
Sivusta seuraajana kummastuttaa tuo hinku puuhastella usa’ssa isojen poikien markkinalla. Onko niin, että johdolla on mielihaluja reissata merten takana. Aktiviteetti tuolla olisi niin mukava analysoida?
Eiköhän USA ole “oppimista” ja mukavia matkoja ja elämyksiä varten, tämä toki käy kalliiksi osakkeenomistajille.
Se tässä erityisen kamaa onkin. Parasta mitä keksitään on maksaa osinkoja 0 tuloksesta.
Julius Manni oli Jonin haastattelussa Q4:n jälkeen…
Vincitin haastava tilanne jatkui Q4:lla, liikevaihdon laskiessa vertailukaudesta ja tuloksen jäädessä tappiolle.
Aiheet:
00:00 Aloitus
00:09 Q4 pääkohdat
01:44 Tehostamistoimet
04:31 Joulukuun kyberhyökkäys
08:30 Ohjeistus vuodelle 2025
09:41 Toimenpiteet kannattavuuden parantamiseksi
12:10 Strategiapäivitys
14:08 Taloudelliset tavoitteet
14:50 Yritysjärjestelymarkkina
Eikös siellä ole tehty 10-15 miljoonan dollarin liikevaihtoa jo vuosikaudet. Uudet toivoitteet 2023 oli saada tuo 50 miljoonaan jollain aikavälillä.
Taisi mennä jotenkin näin USA, jos kopioin oikein Q4:stä 2023 ja 2024
Julius Manni aloitti 2021 kesällä.
2022 toisella puoliskolla alkoi muistaakseni IT-kysynnän lasku, siihen asti IT-osaajista oli kova kysyntä.
Eli helpossa markkinassa USA:ssa pienimuotoisesti homma toimi, 2021 jälkeen Manni tähtäsi kasvuun USA:ssa, mutta kannattavuus laski pahasti.
Jos jotain positiivista Mannin kaudesta, niin Vincitin ilme uudistettiin vastaamaan paremmin muodissa ollutta Wokea. Itseä aina häiritsee hakea Vincitin sivuilta jotain, kun on liikkuvaa muotoa ja leikkikoululaisten iloiset isot fontit.
Itse olen aina pitänyt siitä, että ATK-firman johtoryhmässä on sellaista kokenutta ATK-osaamista, että hahmottaa muuttuvien IT-markkinoiden tarpeet ja osaa pohtia siihen sopivan tarjooman ja sen vaatimat osaamisprofiilit.