Hyvä saada eri näkemyksiä, alla omia ”kontran kontra” -ajatuksia.
Edelleenkin, Voxtur on pieni yhtiö reunapörssissä, minkä seurauksena yksittäinen tämänkin foorumin käyttäjä voi jo heiluttaa kurssia. Olisi kyllä mielenkiintoista, jos meilläkin voisi laittaa vaikkapa Faronia shorttiin, kun siltä tuntuu. Suomalaisilla lienee jo prosenttien(?) osuus Voxturista, minkä vuoksi ymmärrän, että ulkomaalaiset täällä heiluu ja johto jaksaa vastata sähköposteihin, kun ketään muuta ei tunnu yhtiön omistajuus kiinnostavan.
Minun mielestäni yhtiössä tapahtuu liikaakin, minkä vuoksi voitolliseksi kääntyminen aina vaan kestää ja kestää, kun ostetaan uusia yrityksiä ja kehitetään jatkuvasti lisää ja uutta. Johto on kuitenkin kulkenut läpi finanssikriisien ym., ja luotan että siellä löytyy näkemystä mihin nykymarkkinassa kannattaa tekemisessä panostaa.
Nasdaqiin ei menty tämän vuoden ensimmäisen puoliskon makrotilanteen vuoksi - mielestäni hyvä näin, kun katselee esim. ei-voitollisten SPAC:ien 80-90% sulamisia listautumistensa jälkeen. Palkkioista ja insentiiveistä olen kanssasi samaa mieltä, vaikka en nyt niitä enää ulkoa tarkalleen muista.
No, miksi tämän ympärille on kertynyt paljon porukkaa - too good to be true? Ehkä se on ajatus siitä, että tämä ”helmi” on löydetty ennen muita. Vaikea uskoa, että ainakaan tällä foorumilla keskiverto-omistaja on ostanut osaketta puolan Markun pumppauksien, ”people are so stupid that they don’t want free money”, tai amerikkalaiskulttuurin ”HUGE/EXPLODE” -lapsellisuuksien vuoksi. Itselläni nuo lähinnä aiheuttavat myötähäpeää, mutta toisaalta osa esim. videoista on myös informatiivista, kuten Markku mittailemassa taloansa mittanauhan kanssa.
Kun jättää pumppaukset pois, niin mielestäni jäljelle jää kasvupotentiaalinsa nähden halvahkosti hinnoiteltu yhtiö, joka tekee ihan oikeaa liikevaihtoa ~200M vuodessa, eikä nyt järkyttävän kaukana voitollisuudestakaan vielä ole. Johdolla kymmenien vuosien kokemus ja suhteet alalta. Varmaan moni meistä ajattelee, että jos lupaukset marginaaleista pitää edes puoliksi paikkaansa, niin tätä kannattaa omistaa. Onko tämä kuponki, jolla lähes joka arpa voittaa? Kun yksi uskaltaa kupongin ostaa, sen ostaa helpommin muutkin, jolloin osake päätyy Nordnetin ostetuimpiin. Tiedämmekö tosiaan paremmin kuin reunapörssin ”markkina”, vai tulemmeko pahemmin kusetetuksi kuin muu markkina? Omat todennäköisyydet on vahvasti ensimmäisen puolella, mutta pienellä jännityksellä tulevia kvartaaleja odotellaan