Näistä minulla on vähintään yhtä vahva tunne kuin aikaisempien vuosien veikkauksissa
Perusteena veikkauksille on Tecnotreen ja LeadDeskin kohtuuton aliarvostus. Admicomin osalta uskon rakennusalan piristyvän vuoden taantuman jälkeen H2/2024 aikana.
Nesteen paikalla voisi olla Incap, mutta pitää periaattesta suosia vähäriskistä laatua, ku oli lisäksi viimeisin hyvä työpaikka ennen eläkkeelle jäämistä !
Nurminen
Suezin kanaalin tilanne. Vahva odotusten mukainen H2/23 ja siitä vauhdilla eteenpäin. Nurmisella on erinomainen kalusto tehdä hyvää tulosta. Myös poliittiset päätökset lisäävät kiinnostusta ympäristöystävällisempään kuljetusvaihtoehtoon.
Neste
Biopolttoaineet sekä poliittiset päätökset herättävät kansainväliset sijoittajat, ja syntyy jopa kupla osakkeen ympärille.
Mandatum
Vahva 2023 toimintakertomus jossa eritoten varainhoidossa on onnistuttu kasvavana sektorina. Korkomarkkinoilta ennätystulos. Mandatum keksii yllättävän hyvän käyttökohteen pääomilleen. Osinkoa +10% ja +40% arvostuksen korjaus
1.Rush Factory. COR toimii vielä ja Utopia Nation saa hyvän vastaanoton ja liput käy kaupaksi. En omista.
2.Optomed. FDA:n lupa ja niin edelleen. En omista.
Sitowise. Rakennusala poljettu alas, Sitowise mennyt ehkä hieman pesuveden mukana. Laadukas yhtiö omalla toimialallaan, iso nousuvara kun rakentamisen näkymät edes hieman kirkastuvat ja arvostustasot normalisoituvat. Omistan.
Perinteisesti heitän biomed-painotteiset arvaukset kehiin. Ja aina on pärjätty kisassa heikosti. Kenties tänä vuonna tällaiset korkoherkät, syklien suhteen melko defensiiviset firmat voisivat olla ihan ok arvauksia. Toki firmakohtaiset asiat ratkaisevat.
Herantis. Tähän arvauskisaan ei voi oikein olla ottamatta mukaan Herantista tänä vuonna, jos siis biomedistä valitsee. Päättynyt vuosi oli pitkästä aikaa käytännössä maksimaalinen onnistuminen, mikä kyllä vaadittiinkin, jotta ei vaikeuksiin jouduttu. Käytännössä kaikki on HER-096:n varassa. Tänä vuonna menestys paljolti kulminoituu siihen, saadaanko lisensointisopimus ja millainen se olisi. Kesään mennessä ollaan viisaampia asian suhteen. Kenties loppuvuonna tulee 1B-tutkimusten ensimmäisiä välituloksia, jotka tilannetta modifioivat myös osakkeen arvostuksen osalta. Johonkin suuntaan nykytasosta todennäköisesti mennään suuresti tulevan vuoden aikana.
Modulight. Ei ehkä fiksu valinta, kun kurssi lähtee väkisinkin takamatkalta Modulightin voitettua vuoden myöhäisimmän tulosvaroituksen kisan aattoiltana. Mutta jos pelkistää, niin sijoitettaessa aina pitäisi valita firmoja, joiden johtoon voi luottaa ja jotka tekevät taloudellisestikin sen minkä lupaavat. Kääntäen siis tähän kisaan voi valita sellaisia firmoja, joiden johtoon ei voi luottaa (ja se näkyy kurssissa). Nimittäin voihan yllättäen olla juuri 2024 se vuosi kun toteutuukin edes osa siitä mitä firma lupaa .
Kolmatta biomediä en helpolla osaa valita. Käytännössä mikä vaan kelpaisi nykytilanteessa. Ehkä yhtä firmaa olen pidempään karsastanut eli en sitä valitse. (Ja tuo sanavalinta ei lainkaan viittaa mihinkään silmälääketieteen firmaan, vaikka aikanaan ostinkin Done Solutionssia ison määrä hintaan muistaakseni 0,31-0,32 euroa ja myin “voitolla” ja siirsin rahat johonkin tulevaan rommaajaan. Voisin tuon takia yhä mennä ihan omana itsenäni vaikkapa lastensairaalaan pelleksi.)
Bioretec. Pelkistetään vaikka siten että firma on hinnoitettu nykytilanteen mukaan eli suurta potentiaalia realisoidaan hyvin hitaasti. Veikkaan, että näin tilanne on jatkossakin, mutta jos vaikka loppuvuonna tulisi merkkejä, että vuonna 2025 saataisiin suurempaa vaihdetta silmään, niin se näkyisi kurssissa.
Onnea kaikille kisaan ja mielenkiintoista uutta vuotta!
KH group. KH koneiden hyvä tekeminen jatkuu haastavasta markkinatilanteesta huolimatta. H2:seen mennessä EKP laskenut jo ohjauskorkoja, joten rakentaminen ja mööpelien myynti alkaa taas rullaamaan vauhdikkaammin. Loppu vuodesta ilmoitetaan, että Indoorille tehdään ns “Mandatumit”.
Vincint. 2023 oli melkoista rämpimistä. Perushyvä tekeminen pitäisi tuoda jo hyvän nousun kurssiin. EKP:n koron laskun myötä Vincintin (ja muiden it-pajojen) asiakkaat alkavat taas reilummin panostamaan it-projekteihin.
Kamux. Team Pajuharju pääsee vauhtiin. Lainarahan halventuessa alkaa käytetyt autotkin kiinnostamaan kuluttajaa.
Näköjään jokainen veikkaus nojaa siihen, että Christine Lagarde ja kumppanit osaa ajoittaa koronlaskut niin, että inflaatio ei tee comebackia, mutta talous ei myöskään aja tämän pahemmin päin betoni-porsasta, joka myös taantumana tunnetaan.
“Turvallista matkaa” voisi siis näille veikkauksille toivottaa, vaikka jää hieman jalkojen alla rätiseekin.
Remedy. Omistan. AW2 myy kuin myykin hienosti kaikista epäilyistä huolimatta. Kurssi saavuttaa pysyvämmin yli 30€ tason kevään aikana. Tätä auttaa myös euforia joka vallitsee osakemarkkinoilla . Loppuvuodesta toimiston oven takana kolkuttelee ostajaehdokas, joka tarjoaa 40€/osake. Eihän me Remedyä myydä mutta kurssi jää tuonne 40€ yläpuolelle pyörimään
Kempower. En omista. Kempower tuntuu käyttäytyvän aivan villisti. Tulee mieleen Qt ja Harvia 20-21 vuosina. Osakemarkkinoilla villitsevä euforia siivittää yhtiön kurssin hillittömään lentoon ja tarjoaa viihdettä koko rahalla. Kurssimuutos ketjussa taivastellaan päivittäin nousuja ja laskuja.
KH Group. Omistan. Jospa se aliarvostus alkaisi purkautua ja osake saavuttaisi taas tuon 1-1,20€ tason. Kova lumimäärä auttaa Kramereiden myyntiä ja rakennuspuoli alkaa elpymään joten maanrakennuskonetta ja huonekalua alkaa menemään.