Wärtsilä - Kestävämpää merenkulkua

Wärtsilä Oyj Abp, pörssitiedote, 23.1.2025 klo 14.15

Wärtsilän tiedonantopolitiikka on päivitetty

Wärtsilän johtokunta on hyväksynyt yhtiön päivitetyn tiedonantopolitiikan. Päivityksessä on tehty erinäisiä teknisiä päivityksiä ja tarkennuksia politiikan eri kohtiin. Päivitetty tiedonantopolitiikka ei sisällä merkittäviä muutoksia periaatteisiin, joiden mukaan Wärtsilä toimii.

Päivitetty tiedonantopolitiikka on tämän tiedotteen liitteenä ja saatavilla myös Wärtsilän verkkosivuilla osoitteessa Sijoittajat.

3 tykkäystä

Miten on nykyiset maailmalla liikkuvat jäänmurtajat, onko niissä Wärtsilän koneita?

5 tykkäystä

Jäänmurtajien moottoreita valmistavat useat eri yritykset, mutta Suomessa tunnetuin valmistaja on Wärtsilä. Wärtsilä on toimittanut moottoreita lukuisiin suomalaisiin jäänmurtajiin, kuten esimerkiksi maailman ensimmäiseen LNG-käyttöiseen jäänmurtajaan, Polaris-alukseen.

Wärtsilän lisäksi myös muut yritykset valmistavat jäänmurtajien moottoreita. Esimerkiksi venäläinen yritys Kolomna Diesel on valmistanut moottoreita useisiin venäläisiin jäänmurtajiin.

Jäänmurtajien moottoreilta vaaditaan suurta tehoa ja luotettavuutta, sillä niiden on kyettävä toimimaan vaativissa olosuhteissa, kuten esimerkiksi kovassa pakkasessa ja paksussa jäässä. Moottoreiden on myös oltava polttoainetehokkaita, sillä jäänmurtajat kuluttavat suuria määriä polttoainetta.

Tässä muutamia jäänmurtajien moottoreiden valmistajia:

Wärtsilä (Suomi)
Kolomna Diesel (Venäjä)
Caterpillar (Yhdysvallat)
Rolls-Royce (Iso-Britannia)
MAN Energy Solutions (Saksa)

Gemini vastasi näin, hemmetin Caterbillar voi viedä Wärren tsaanssin. Vai voiko?

14 tykkäystä

Erinomainen kysymys. Salkussa molempia. Wärtsilän bull-teesiä tukee itselläni se, että se on kehittämässä Silo-Ai:n kanssa parempia tuotantoprosesseja tekoälyä käyttäen, muut raskaan teollisuuden firmat suomessa eivät oikein ole tähän heränneet. Ainakaan julkisesti.

4 tykkäystä

Technology group Wärtsilä has renewed its Operation & Maintenance (O&M) Agreement with Indian energy company Caparo Power Ltd (CPL). This marks the second extension of the original agreement, which was signed in 2010 after the commissioning of CPL power plant in Bawal, Haryana, India. The latest renewal was booked in Q4 2024 and will remain valid for five years.

The 36 MW plant operates with four Wärtsilä 34SG engines powered by natural gas. It supplies baseload electricity to nearby industries through its dedicated transmission system.

12 tykkäystä

Tässä tohon liittyen mihin hesetti viittasi

7 tykkäystä

Paulin ennakko

Muutama nosto:

Vuonna 2025 kasvu kiihtyy ja kannattavuus parantuu

Arvostus edelleen selvästi verrokkeja edullisempi

20 tykkäystä

Ja ohessa Wärtsilän tulos:

Keskeistä kaudelta loka–joulukuu 2024

  • Tilauskertymä kasvoi 34% 2 491 miljoonaan euroon (1 856) ja orgaaninen kasvu, joka ei sisällä valuuttakurssien tai yrityskauppojen vaikutusta, oli 35%
  • Palveluiden tilauskertymä kasvoi 15% 1 007 miljoonaan euroon (876)
  • Liikevaihto kasvoi 13% 1 854 miljoonaan euroon (1 644) ja orgaaninen kasvu oli 13%
  • Tilaus-laskutussuhde oli 1,34 (1,13)
  • Vertailukelpoinen liiketulos kasvoi 18% 209 miljoonaan euroon (177), joka oli 11,3% liikevaihdosta (10,8)
  • Liiketulos kasvoi 80% 229 miljoonaan euroon (128), joka oli 12,4% liikevaihdosta (7,8)
  • Tulos/osake kasvoi 0,27 euroon (0,16)
  • Liiketoiminnan rahavirta kasvoi 437 miljoonaan euroon (389)

Keskeistä kaudelta tammi–joulukuu 2024

  • Tilauskertymä kasvoi 14% 8 072 miljoonaan euroon (7 070) ja orgaaninen kasvu oli 17%
  • Palveluiden tilauskertymä kasvoi 8% 3 812 miljoonaan euroon (3 519)
  • Tilauskanta kauden lopussa kasvoi 25% 8 366 miljoonaan euroon (6 694)
  • Liikevaihto kasvoi 7% 6 449 miljoonaan euroon (6 015) ja orgaaninen kasvu oli 9%
  • Tilaus-laskutussuhde oli 1,25 (1,18)
  • Vertailukelpoinen liiketulos kasvoi 39% 694 miljoonaan euroon (497), joka oli 10,8% liikevaihdosta (8,3)
  • Liiketulos kasvoi 78% 716 miljoonaan euroon (402), joka oli 11,1% liikevaihdosta (6,7)
  • Tulos/osake kasvoi 0,85 euroon (0,44)
  • Liiketoiminnan rahavirta kasvoi 1 208 miljoonaan euroon (822)
  • Osinkoehdotus 0,44 euroa osakkeelta (0,32)
56 tykkäystä

Tulevaisuuden näkymät pysyvät hyvinä, Energy-puolella näkevät enemmän haasteita.

Wärtsilän sivuilta

WÄRTSILÄ’S PROSPECTS

Marine

Wärtsilä expects the demand environment for the next 12 months (Q1/2025-Q4/2025) to be better than that of the comparison period.

Energy

Wärtsilä expects the demand environment for the next 12 months (Q1/2025-Q4/2025) to be better than that of the comparison period.

However, Wärtsilä underlines that the current high external uncertainties make forward looking statements challenging.

“muoks” Sama oli esillä myös tuossa ylläolevassa @Sierain laittamassa suomenkielisessä esityslinkissä, kun tarkemmin selasin.

6 tykkäystä

Oli kyllä todella huikea tulos ja näkymät kaiken kaikkiaan. Jos ei kurssia palkita vihreällä niin syön piponi aamukahvin kanssa🤣

3 tykkäystä

Tuloksessa ei moitittavaa (pl. liikevaihto-odotus ei ihan täyttynyt, jos oikein katsoin) mutta nuo tuoreet tulliepävarmuudet yhdistettynä jo valmiiksi suhteellisen korkeaan arvostukseen pitävät minun piponi vielä hattuhyllyllä.

7 tykkäystä

Tässä on vielä herra Lohen pikakommentit tästä tuloksesta. :slight_smile:

Parasta pikalukemalta olivat mielestäni nuo näkymät ja tilaukset.

Wärtsilän Q4-raportti oli tilausten osalta odotuksia vahvempi, mutta poikkeamat tilauskertymän odotuksiin syntyivät pääasiassa energian varastoinnista, joka on yhtiölle vähemmän kannattava segmentti. Kannattavuus oli hieman odotuksia korkeampi palvelumyynnin odotuksia korkeamman osuuden ansiosta. Yhtiö toisti odotetusti positiivisen markkinanäkymän ja suhtaudumme raporttiin varovaisen myönteisesti.

12 tykkäystä

Wärtsilän tuloshaastattelu tulee tässä. Haastattelussa muun muassa puhetta Trumpista, tulleista ja USA:n aikeista tilata jäänmurtajia. Varastoinnin kohtalo ratkennee tänä vuonna. Kohti 12 % kannattavuusmarginaalia mennään niin ikään vahvasti.

Aiheet:
00:00 Aloitus
00:20 Ennätykset paukkuvat
02:12 Strategian eteneminen
04:20 Kannattavuustavoite on lähellä
04:41 Laitetoimitukset (EEQ) versus avaimet käteen -projektit (EPC)
06:08 Palveluliiketoiminnan kasvun ajurit
07:07 Trump, tariffit ja jäänmurtajat
09:27 Pääoman allokointi, mm. yritysjärjestelyt ja osingot
11:04 Varastoliiketoiminnan odotetaan lopullista päätöstä
12:00 Kysyntänäkymät

14 tykkäystä

Hesari haastatellut toimaria.

6 tykkäystä

OP:n Jussi Mikkonen kertoi ajatuksiaan Wärtsilästä, jonka menestystä epäilin muutama vuosi sitten, jonka jälkeen kurssi on kolmin- tai nelinkertaistunut. :cowboy_hat_face:

Wärtsilän aamulla julkaisema tulos oli vahva, ja osakkeen kurssi ampaisikin reippaaseen nousuun tänään. Seniorianalyytikko Jussi Mikkonen käy läpi videolla mm. yhtiön tuoretta tulosta, Trumpin kaavailemien tullien mahdollisia vaikutuksia yhtiölle ja osakkeen nykyarvostusta.

7 tykkäystä

Pari analyysikommenttia ja tavoitehintamuutosta tullut:

Inderes, Lisää-suositus toistuu, tavoitehinta nousee 19,5 eur → 21 eur.
Wärtsilä Q4'24: Tuulta purjeissa - Inderes (tunti sitten julkaistu)

Danske Bank, Osta-suositus toistuu, tavoitehinta nousee 23 euroon. Analyysikommentti luettavissa netissä tänään: Sijoittamisen aamukatsaus

16 tykkäystä

OP nostaa tavoihintansa Wärtsilästä 17-> 19, vähennä pysyy. OP näkee riskeinä mm. tullimaksut Yhdysvaltoihin. Ennusteensa tulos kasvusta vuoteen 2026 on 25%, mutta op:n mukaan tuo on jo leivottu nykyiseen kurssiin.

7 tykkäystä

Vielä yksi, jonka Kauppalehti raportoi aamulla: JP Morgan nostaa Wärtsilän tavoitehintaa 15,6 euroon (aik. 14,7 euroa).

7 tykkäystä

Tässä on Ilkka Sinervän juttu Wärtsilästä, jossa on lainattu Hannu Angervuota. :slight_smile:

Alaotsikot:

  1. Tuuli puhaltaa
  2. Datakeskuksia nousee tukuttain
  3. Halpuus valttina
  4. Suuri osuus moottoreissa
6 tykkäystä

Wärtsilä esittelee uuden sukupolven moottorin tasapainottamaan uusiutuvan energian tuotantoa ja parantamaan voimalaitosten suorituskykyä

Wärtsilä 46TS on suunniteltu käyttämään kestäviä polttoaineita niiden saatavuuden parantuessa, joten näillä moottoreilla tulee olemaan merkittävä rooli yksinomaan uusiutuvan energian lähteisiin nojaavissa sähköjärjestelmissä.

Wärtsilä 46TS tarjoaa sähköntuottajille useita merkittäviä etuja:

  • Merkittävä tehokkuus- ja suorituskykyloikka: Yli 51 prosentin hyötysuhde säästää polttoainetta ja vähentää päästöjä. Tuloksena on erinomainen suorituskyky ääriolosuhteissa ja korkealla, ohuessa ilmassa.
  • Suurempi tuotantokapasiteetti: Yksittäinen 46TS-moottori pystyy kehittämään 23,4 megawatin tehon, minkä ansiosta isokin voimalaitos vaatii vähemmän moottoreita.
  • Lisää joustavuutta: Nopea vaste vaihteleviin kuormiin, entistäkin nopeampi ylösajo (2 minuuttia), ei vähimmäisvaatimuksia käynti- tai seisonta-ajoille.
  • Nopea ja kustannustehokas asennus: Modulaarinen rakenne nopeuttaa ja helpottaa asennustöitä, ja laadukkaat, tehdastestatut moduulit säästävät olennaisesti asennustöiden kokonaiskustannuksia.

Wärtsilä tukee W46TS-moottoreiden maksimaalista luotettavuutta ja kannattavuutta räätälöidyillä, laadukkailla huoltopalveluilla. Wärtsilän elinkaaripalvelut optimoivat moottorin käytön ja takaavat sen suorituskyvyn ja parantavat siten koko laitoksen suorituskykyä ja kilpailukykyä. Huoltoverkoston asiantuntija-apu ja tuki on aina lähellä, myös etävalvonnan välityksellä.

Wärtsilä 46TS -moottori tulee myyntiin vuonna 2025. Wärtsilä julkisti viime kuussa ensimmäisen 46TS-moottoreiden tilauksen, jonka teki Kazakhstan Caspian Offshore Industries (KCOI). Moottorit tulevat KCOI:n uuteen 120 megawatin voimalaitokseen. Kyseessä on lajissaan Kazakstanin ensimmäinen hybridivoimaprojekti, jossa moottorivoimalaitos yhdistetään tuuli- ja aurinkovoiman tuotantoon.

28 tykkäystä