Wuhan Coronavirus (Osa 1)

Aika rajuja oireita näyttäisi yllättävän suuri prosentuaalinen osuus saavan, teitysti otanta aika pieni, mutta kuulostaa aika paljon pahemmalta kuin normi influenssa.

2 tykkäystä

Jenkkimarkkinalla kiskaistaan viikonlopun huonojen uutisten varalta salkkuja myyntimoodiin. Ok, myöskään tuloskausi ei ole antanut aihetta bullisteluun, joten se vahvistaa vaikututsta.

Markkina näyttää edelleen hintavalle, jos ja kun corona aiheuttaa kitkaa talouden rattaisiin laajemmin kuin on yleisesti arvioitu. Sen vaikutusta talouteen on mielestäni lännessä aliarvioitu, koska se on rajattu “vain” Kiinan ongelmaksi. Ongelman kaukaisuus hämää.

Edit: löysinpä Christope Barraudin twiitin, jota etsin:

Joo, SARS oli kevyehkö tapaus, mutta Kiinan painoarvo taloudessa 20 vuotta sitten oli eri luokkaa kuin nyt. En manaa maailmanloppua, mutta jonkinlaista tasokorjausta kuitenkin.

8 tykkäystä

Ölppäfirmat kovassa laskussa. Moni jenkkipörssin osake on aika riippuvainen Kiinan kasvusta, joten hermostuneisuus luontevaa. Maanantaina Kiinan pörssi laskettelee varmaanki yli 15 prosenttia, kun siellä lasku on todennäköisesti moninkertainen länsipörsseihin nähden.

3 tykkäystä

Kiinalaiselle mielenlaadulle moinen ei sovi. Lyödään joko tekninen stopperi, tai sitten valtiojohtoisia tahoja ystävällisesti kehotetaan ostamaan osakkeita. Markkinapaniikkia vältetään kuin ruttoa (anteeksi vertaus).

Samaiselta Barraudilta löytyi myös öljyn heikkenevään kysyntään liittyvä twitti.

https://twitter.com/C_Barraud/status/1223152946952704000

4 tykkäystä

Huhuosastoa:

3 tykkäystä

Päivä päivältä menee kyllä rajummaks tää Coronakeissi…

1 tykkäys

Dow Jones on punaisella -1.9% joten se saattaa viitoittaa lähiaikojen näkymiä markkinoilla. Pitäisikö laittaa veikkaus pystyyn että mitä maanantain pörssi-indeksit Kiinan suunnalla tulevat olemaan?

1 tykkäys

-7 pinnaa ja sen jälkeen valtio puhaltaa pelin poikki

1 tykkäys

Saattaa olla, mutta viikon kuluessa pitäisi kyllä laskea sen 15 prossaa, jos nykyistä sentimenttiä peilaa. Tosin voihan se olla, että päivittäisten uhrien määrä kääntyy kohta laskuun ja pörssit nousee.

1 tykkäys

hmm… hmm… käteistä vielä on vaikka tuli osteltuakin…

1 tykkäys

Oleks vakavissaan… Sinä et taida millään ymmärtää ja sisäistää, että mitä pandemia tarkoittaa tällä tarttuvuudella hengitysilman välityksellä. Se tarkoittaa vain yhtä asiaa.
Ei voi ku pyöritellä päätä, jos joku vielä ostaa osakkeita ikään kuin tästä olisi paluuta entiselleen piakkoin… Tää tulee olee valtava koko vuoden show…Kaukana ne hetket kun kukaan fiksu lähtee ostamaan.
Päivittäiset uhrit kääntyvät laskuun sitten kun koko maailma on sairastunut tähän paskaan tai siihen aletaan lyömään rokotetta. Rokote on helvetin pitkä prosessi.

1 tykkäys

Vai on tämä finanssikriisi potenssiin 2 vai kenties isompaan lukuun?

2 tykkäystä

Järeät toimet, siellä jo matkustajia 14 päivän karanteenissa.

@Stone , Rauhotuhas vähäsen :laughing:

Kerron teille kaikille ilmaiseksi lääkintä neuvon tähän tautiin:

Jos ei Viina,Sauna&Terva auta, niin sitten se on kuolemaksi!

2 tykkäystä

No nyt alkaa löytyä varmistusta jo sille, että tämä oli kuten arvelinkin labrassa kehitetty bioase…
On käynyt biokemistien tutkimuksissa ilmi, että tähän corona viruksen rakenteeseen on lisätty ainakin 4 uutta inserttiä hiv- viruksesta, mikä saa ainakin kehon oman valkosolutuotannon romahtamaan. Pidetään hyvin epätodennäköisenä, että nuo olisivat pompanneet corona viruksen rakenteeseen evoluution kautta.
Lähde:
https://biorxiv-cache.s3-us-west-2.amazonaws.com/2020.01.30.927871.full.pdf

Lähde ois kiva.

Edit: Jahas, stone lisäsikin jo :+1:

Nyt testataan, ovatko korkealle arvostustasolle vedätetyt turvasatamat todellisia. Veikkaan, että ne todelliset turvasatamat löytyvätkin ihan toisaalta eli sieltä, missä on jo valmiiksi korkeat tuotot.

Tämän siitä saa kun jaetaan tiedeartikkeleita ilmaiseksi ihan joka helppoheikin luettavaksi. Ei osata lukea tiedettä ja sitten löydetään jotain keywordeja kuin HIV ja unlikely to be fortuitous by nature… Huoh.

1 tykkäys

4 tykkäystä

Toi juttu on aivan hirveää sensaationhakuista tuubaa;
-15% kuolleisuus on Lancetin jutusta, jossa otanta koski jo sairaalahoidossa olevaa suppeaa populaatiota.
-Kaikki pneumoniat aiheuttavat keuhkoissa äkäisiä muutoksia. Nämä ovat myös palautuvia, toki pysyviäkin vauroita voi jäädä
-Artikkelin CT kuvat kahdelta potilaalta!! Ota minä tahansa päivänä, mistä tahansa maailman teholta, mitkä tahansa kaksi keuhkopotilasta, niin saat dramaattiset CT kuvat. Nämä voit sitten esitellä sensaatiohakuisesti.
-Keuhkojen täyttävä massa=lisääntynyt pehmytkudostiiviys=pneumonian radiologinen, normaali kuvaus
-Lymfosytopeniasta on hienosti ja revittelevästi kirjoitettu, kuitenkin normaali valkosolulöydös virusinfektiossa/inflammatorisessa leukogrammissa
-Useita kohde-elinvaurioita; munuaiset, sydän. Noh, keuhkovauriot aiheuttaa veren happisaturaation laskua, ja munuaiset ja sydän ottaa herkästi nokkiinsa. Tämä siinä pitkälle edenneessä, vaikeassa sairauden vaiheessa, jossa keuhkorakkuloiden l. alveolien toiminta on heikentynyttä. Näin käy/voi käydä kaikissa hengitystiesairauksissa, joissa kaasujen vaihto keuhkoissa heikkenee merkittävästi.

Näin muutama esimerkki nostona, pari mutkaa selityksissä oikaistuna. Enkä nyt yritellä vähätellä tautia, vaan kritisoin median tapaa kirjoittaa siitä.

22 tykkäystä