Pari sekalaista ajatusta / kokemusta kriisin keskeltä, jotka nousivat mieleen threadia lukiessa:
-
Riskiryhmien eristäminen. On helppo heitellä ajatuksia lock-downista ja sen “kevyemmästä” vaihtoehdosta, riskiryhmien eristämisestä. Maallikko ei helposti tule ajatelleeksi, että näistä kevyempi vaihtoehto on teknistaktisesti huomattavasti hankalammin toteutettava. Martta-mummot ja Pertti-papat eivät, jos nyt ylipäätään ajantasaisia sääntöjä tietävät, juuri noudata niitä. Syitä tähän on lukuisia.
Tänään jouduin kulkemaan iltapäivässä suurehkon kauppakeskuksen läpi (korona-epäilyn vuoksi!), ja liikenteessä olleen populan keski-ikä oli heittämällä 50+!
Jos ikänsä puolesta riskiryhmään kuuluisivat yli 70 vuotiaat, olisi vahdittavana vain 870+ tuhatta kansalaista. Käsittääkseni tuo 70 on jokseenkin hihasta ravistettu raja-arvo. Jos ikäraja olisi 65 niin vahdittavia olisi huomattavasti enemmän (1,2+ miljoonaa), saati jos se olisi 60 (~1,6 miljoonaa) ja niin edelleen. Plus muut riskiryhmät.
Kontrollitoimista vastaisi käsittääkseni poliisi, vahvuus ~7500. Jos nämä olisivat immuuneja, eli kaikki rivissä, olisi kerralla töissä <2000… Kyllä yksi kyttä viittäsataa mummoa vastaa, vai miten se meni. Olettaen ettei viranomaisella olisi kriisin aikana mitään muita tehtäviä.
Ei liity koronakaranteenin vahtimiseen mitenkään, mutta esimerkkinä massojen hallinnasta: Kumpi kuulostaa helpommalta, hakea 1000 ihmisen yökerhosta ulos 200 tietyt kriteerit täyttävää ihmistä, vai tyhjentää koko yökerho?
-
Julkisen ja yksityisen puolen ero käsiteltäessä koronaepäiltyä.
Otin yhteyttä julkiseen terveydenhuoltoon, ja minun käskettiin ilmoittautua kohtuullisen pikaisella aikataululla päivystykseen. Painotettiin, että sisään ei ole mitään asiaa, vaan piti istua autossa parkkipaikalla ja odottaa ohjeita. Sain puhelun ja minut ohjattiin sisään sivuovesta. Heti oven sisäpuolella omat päällysvaatteet pois, käsien pesu ja desinfiointi, kertakäyttöhanskat käsiin ja maski naamalle. Näin oltiin, kunnes poistuin paikalta ja riisuin suojat ulko-oven vieressä odottaneeseen roskikseen. Koko aikana en ollut tekemisissä (= samassa huoneessa) toisen potilaan kanssa.
Myöhemmässä vaiheessa kävi kutsu, saman epäilyn takia, yksityiselle lääkäriasemalle. Kamppia ehdotettiin, mutta ilmoitettuani kohtuullisen suorasukaisesti etten aio matkustaa metrossa, jos/kun kerran olen epäilty kantaja, tulivat toisiin aatoksiin, ja pyysivät ilmoittautumaan syrjemmässä sijaitsevalla lääkäriasemalla, joka oli puhelun perusteella “auki vain hengitystieoireista kärsiville potilaille”. Vielä erikseen kerrottiin, että henkilökunta on täydessä suojavarustuksessa, eikä tätä tulisi pelästyä. No, ensin auto parkkiin ja kulku isohkon kauppakeskuksen läpi. Hississä kaksi kanssamatkustajaa, toinen +70 ja pientä köhää päällä, toinen hieman nuorempi, huusi puhelimeensa niin että pärskyi. Yritin olla hengittämättä, minähän se pahin tapaus tuossa hississä ilmeisesti olin. Lääkäriaseman ovella, jossa sain maskin, kävi ilmi, ettei se todellakaan ollut vain hengitystieoireisille, vaan keskuksen perimmäinen käytävä oli sermillä osoitettu vain em. oireista kärsiville. Sinne päästäkseen piti kävellä “normiasiakkaiden” täyttämien aulojen ja käytävien läpi. Henkilökunnalla oli sentään maskit, muttei muuta suojaa. Sitten kun perimmäiseen nurkkaan päästiin, niin sieltä löytyi täydessä sotavarustuksessa essuineen ja visiireineen odottavaa porukkaa. Ensin hoitajalle, sitten lääkärille, sitten laboratorioon. Tässä vaiheessa, labrakokeiden jälkeen, tarjottiin ensimmäisen kerran käsidesiä (käsiä ei siis missään vaiheessa oltu kehoitettu esim. pesemään) ja sitten lääkärille. Minulle ei oikein auennut tuo käsidesi siinä vaiheessa, kun olin jo käynyt kolmessa eri huoneessa asioimassa, ja tein lähtöä kotiin pl. papereiden haku lääkäriltä… no, ehkä siinä haluttiin suojata minua(?). Pidin maskia päässäni matkalla autoon, kun missään ei ollut roskista. Eikä tuo kai muutenkaan ollut huono vaihtoehto.
HUS 6 - Yksityinen 0