Perjantaina oli Keski-Suomesa raportoitu edellinen tartunta. Taitaa se matkailu alkaa nyt näkymään.
Tarkoitatko koronoviruksen vaikutuksilla esim. koronakuolemia per 100 000 asukasta?
USA:ssa vaikkapa 10.7. mennessä nämä osavaltiot kärjessä, ja vertailun vuoksi poliittinen painotus niissä wikipedian mukaan:
Ruotsin tartuntamäärät ja karmeat kuolleisuusluvut pisti ainakin omalta osaltani epäilemään, että pohjoismaista yhteistä arvomaailmaa olisi “akselilla” talous vs. elämä.
Tänään on jälleen tehty uusi ennätys päiväkohtaisessa maailmanlaajuisessa tartuntojen määrässä…
Juttu tutkimuksesta, jonka mukaan nuo vasta-aineet vaikuttaisi häviävän varsin nopeasti, jolloin jo koronan sairastaneetkin voisi sairastua uudelleen. Jutussa myös lyödään naula-arkkuun laumaimmuniteetti konseptilla, johtuen tuosta immuniteetin lyhytkestoisuudesta. Tutkimusta ei jutun mukaan ole kuitenkaan vielä vertaisarvioitu.
Tuore tutkimus koronapotilailla paljasti: vasta-aineiden muodostama immuniteetti on lyhytaikainen
“Koronaviruksen sairastaneiden immuniteetti viruksen aiheuttamaa tautia vastaan saattaa kestää vain muutaman kuukauden.Tämä voi tarkoittaa, että virus tartuttaa ihmisiä vuodesta toiseen flunssan tavoin.”
“Tutkijat analysoivat yli 90 potilaan ja terveydenhuollon työntekijän immuunivastetta ja huomasivat, että vasta-aineita oli eniten noin kolme viikkoa oireiden alkamisen jälkeen, minkä jälkeen ne vähenivät nopeasti.Verikokeet paljastivat, että 60 prosentilla tutkituista henkilöistä oli ”voimakas” vasta-ainevastine virukseen, mutta vain 17 prosentilla oli yhtä voimakas vaste kolme kuukautta myöhemmin. Vasta-ainetasot putosivat jopa 23-kertaisesti ajanjakson aikana. Joissain tapauksissa vasta-aineita ei enää havaittu.”
“Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että ihmiset voisivat saada tartunnan uudestaan ja, että rokote ei välttämättä antaisi pitkäaikaista suojaa. Jos rokote valmistuu, voi olla, että se pitäisi esimerkiksi uusia tietyin väliajoin.”
“Asiantuntijoiden mukaan maailmalla kiertää neljä koronavirusta, jotka aiheuttavat tavallisen flunssan. Näiden kohdalla tiedetään, ettei immuniteetti kestä kauan. Nyt näyttää siltä, että myös uusi koronavirus Sars-Cov-2 on samankaltainen.”
PS. Toivottavasti sulla @OldFeki on kynä teroitettuna vielä pitkäksi aikaan, sillä hommat taitaa venyä. Kiitos jo tähän astisesta panoksesta yhteisön hyväksi laadukkailla ja tiiveillä korona-raporteilla. Aamut lähtee kahvilla ja aamuraportia lukien liikkeelle.
Aamun luvut (tartunnat/kuolleet): 13,04M / 571575
Uudet tartunnat(+194700) laskivat jälleen hitusen 200k alapuolelle. Myös kuolemantapaukset(+4000) olivat selvässä laskussa. Intian päivittäinen tartuntamäärä nousi ensi kertaa Brasilian ohi ja samalla Intia teki oman päivittäisen ennätyksensä. Tautitilanne on väkilukuun nähden huono myös Etelä-Afrikassa, mikä tekee kovaa nousua listalla.
USA:n tartuntaluvut eivät laskeneet viikonlopusta huolimatta merkittävästi. Tartunnat ovat kasvussa 37 osavaltiossa. Floridan teemapuistot avaavat porttejaan, mutta samaan aikaan osavaltio teki sunnuntaina USA:n ennätyksen yli 15 000 uudella tartunnalla päivässä. New Yorkin hallusssa ollut edellinen ennätys oli 12 000 ja se tilastoitiin huhtikuussa, kun testaus haki vielä muotojaan.
Paikalliset asukkaat Okinawalla Japanissa ovat huolissaan ja vihaisia Amerikkalaisen sotilastukikohdan uusista tartunnoista, joita on nyt todettu yli 60 muutamassa päivässä. Okinawalla on koko pandemian aikana todettu vain 170 tartuntaa, mutta amerikkalaissotilaiden tautiryppään pelätään nostavan tartuntamääriä reilusti. Okinawan viranomaiset syyttävät amerikkalaisia lepsusta suhtautumisesta taudin torjuntaan. Tukikohtaan määrättyjä sotilaita yöpyi mm. paikallisessa hotellissa ennen siirtymistään sotilastukikohtaan. Tukikohta on nyt eristetty.
Asiasta on tarkoitus käydä myös viralliset keskustelut maiden kesken.
Vain päivän sen jälkeen, kun presidentti Trump esiintyi maskin kanssa, maan terveyshallinto korosti maskien käytön tärkeyttä. Televisiokanava ABC:n “This Week” -ohjelmassa terveyshallinnon johtaja Brett Giroir kertoi, että tartuntatapausten lukumäärän kasvu johtaa väistämättä sairaalahoitojen lukumäärän kasvuun. “On erittäin tärkeää käyttää maskia”, hän sanoi ja lisäsi “… noin 90% julkisilla paikoilla liikkuvista ihmisistä pitää käyttää maskia tai emme saa virusta hallintaan”.
Euroopassa huhtikuussa ja kesäkuussa tehty tutkimus kertoo, että halukkuus ottaa rokote Koronavirusta vastaan on laskussa. Huhtikuussa 74% tutkimuksen 7000 osallistujasta oli valmis ottamaan rokotteen sen valmistuessa. Kesäkuussa luku oli enää 68%. Tutkimukseen osallistui ihmisiä Saksasta, Isosta-Britanniasta, Tanskasta, Alankomaista, Italiasta, Ranskasta ja Portugalista.
Erityisen suuri tiputus nähtiin Saksassa, missä enää 61% oli halukas ottamaan rokotteen aiemman 70% sijaan. Tutkijoiden mukaan kyse ei kuitenkaan ole rokotevastaisuuden noususta, vaan rokotteen tarvetta epäilevien määrä on noussut.
Hampurissa nähtiin myöhään lauantaina erikoinen mielenosoitus, kun arviolta 400 prostituoitua mekasti punaisten lyhtyjen alueella. “Maailman vanhin ammatti tarvitsee apuasi” ja “Bordellihuoneessa ei ole massakokoontumisia”, luki mielenosoittajien kylteissä. He vaativat, että Saksan bordellit saisivat avata ovensa kuukausien koronasulun jälkeen. Seksityöntekijöiden mukaan on epäreilua viedä heiltä laillinen elanto samaan aikaan, kun kaupat, ravintolat ja baarit ovat jo auki. Vaikea tuohon on väittää vastaankaan.
Suomessa todettiin eilen vain 3 uutta tartuntaa, mutta tartuntojen määrä hakee selvästi uutta nousua. Päijät-Hämeen kausityöntekijärypäs pysynee hyvin hallussa, mutta eilen kerrottu 9 tartuntaa pelkästään kausityöntekijöiden keskuudessa on viime viikkojen tartuntamääriin nähden korkea. Yksittäisten tartuntojen leviäminen laajemmalle maahan saattaa aiheuttaa paikallisia tartuntaryppäitä enenevissä määrin. Uusia ennätyksiä rikotaan kuitenkin vain maailmalla. Niistä kuulemme varmasti lisää viikon edetessä.
Visualisointeja, käppyröitä ja uutisia:
Johns Hopkins , Worldometers , Reuters1 , Reuters2 , COVID tracker , TheBaselab , WHO1 , WHO2 , NYC tracker , COVID daily USA , THL kartta , FHM kartta (Ruotsi) , Bloomberg , rt.live (USA state tracking) , EndCoronavirus , CoronaVirusIndex(yonzzu)
Aamun luvut (tartunnat/kuolleet): 13,24M / 575545
Uudet tartunnat(+195900) kääntyivät eilisen aikana pieneen nousuun, mutta kuolemantapaukset(+3700) jatkoivat laskussa. Tauti on tyypillisesti levinnyt nopeasti, mutta tartuntamäärien ja kuolleisuuden laskuun on kulunut vähintään viikkoja ja yleensä kuukausia. Se trendi on näkyvissä myös eilisen ja viime viikkojen luvuissa.
Intia tilastoi eilen tautihistoriansa toiseksi korkeimman päivittäisen tartuntaluvun ja pysyi tukevasti Brasilian edellä. USA:n tartuntuntaluvut pysyvät korkealla, mutta kuolleisuus oli eilisen aikana matala viime päivien selvään nousutrendiin verraten.
Yhdysvalloissa pahiten taudista kärsivät osavaltiot ovat kääntämässä suuntaansa kasvavien tartuntalukujen pakottamina. Avaamisen sijasta Kalifornia ja Teksas ovat asettamassa rajoituksia uudelleen. Kalifornian kuvernööri Gavin Newsom kertoi eilen, että kaikki sisätilojen toiminnot mm. ravintoloissa ja elokuvateattereissa kielletään koko osavaltiossa. Baareille tuli vieläkin huonompia uutisia, sillä niiden pitää sulkea kokonaan. Teksasissa Houstonin pormestari Sylvester Turner vaati osavaltion kuvernööri Greg Abbottia sulkemaan taloutta “vähintään kahdeksi viikoksi” taudin saamiseksi hallintaan tai vähintään paluuta avaamisen ensimmäiseen vaiheeseen.
Koripallon NBA-liigan paluuta on odotettu USA:ssa innolla. NBA:n Orlandoon rakentaman “kampuksen” oli tarkoitus toimia pelaajien tukikohtana pelien ajan, mutta eilen kahdella kampukselle saapuneella pelaajalla todettiin Covid-19 -tartunta. Tämän lisäksi 19 pelaajaa on todettu taudin kantajiksi ja he ovat eristyksissä kotonaan ennen lupaa matkustukseen. On vielä epäselvää, miten tämä vaikuttaa NBA:n suunniteltuihin peleihin.
Seitsemäntoista USA:n osavaltiota on kertonut maanantaina liittyvänsä oikeustoimiin Trumpin hallintoa vastaan koskien ulkomaalaisten opiskelijoiden viisumien peruutuksia. Laajasti myös Euroopassa huolta herättänyt järjetön määräys tarkoittaisi sitä, että yliopistojen etäkurssit johtaisivat opiskelijoiden oleskelulupien perumiseen.
Saksan terveysministeri Jens Spahn pyysi saksalaisia olemaan valppaina taudin suhteen ja tekemään kaikkensa tartuntojen leviämisen estämiseksi. Hän sanoi toisen aallon olevan vältettävissä, mutta vaati saksalaisia pitämään turvavälejä ja välttämään suuria kokoontumisia. Ministeri päätti aukaista sanallisen arkkunsa nähtyään tuoreita, leviämään lähteneitä, kuvia saksalaisten bailaamisesta Mallorcalla. Englannissa sen sijaan shoppailu menee hankalaksi, jos sattuu syystä tai toisesta olemaan allerginen maskeille. Maassa määrättiin maskit pakollisiksi kaupoissa 24. heinäkuuta alkaen.
Japanin(+366) tautitilanne jatkuu haastavana Tokion tartuntaryppäiden takia. Tuorein tieto kertoo, että maassa on varoitettu nousevien poikabändisolistien tähdittämän “Ihmissusi” -nimisen näytelmän katsojia virusvaarasta. Tokion terveysviranomaiset pyysivät yli 800 näytelmää katsomassa ollutta ihmistä hakeutumaan testeihin pikimmiten. Teatteriin liittyviä tartuntoja on todettu yli 20 ja todellisen tartuntaluvun pelätään olevan paljon suurempi.
USA:ssa Orlandon Disneyworld avasi keskellä pahinta epidemiaa, mutta Hong Kongin Disneyland pistetään sen sijaan säppiin uudestaan. Hong Kongissa asetettiin uusia turvavälivaatimuksia, mitkä tulevan voimaan puolilta öin. Disneyland ehti olla auki vajaan kuukauden.
Suomessa todettiin vain yksi uusi tartunta. Viitteet viime viikon lopulta vihjasivat tartuntojen olevan leviämässä laajemmalle. Toistaiseksi viruksen tämäkin yritys on jäänyt suutariksi, mutta kehitystä on syytä seurata vielä muutaman päivän. Oman värinsä tulevien viikkojen tautitilanteeseen voi tuoda matkustusrajoitusten osittainen poistaminen ja erityisesti ravintoloiden ja yökerhojen avautuminen ilman rajoituksia eilisestä alkaen.
Visualisointeja, käppyröitä ja uutisia:
Johns Hopkins , Worldometers , Reuters1 , Reuters2 , COVID tracker , TheBaselab , WHO1 , WHO2 , NYC tracker , COVID daily USA , THL kartta , FHM kartta (Ruotsi) , Bloomberg , rt.live (USA state tracking) , EndCoronavirus , CoronaVirusIndex(yonzzu)
Tähän haluan kommentoida, että käsittääkseni vasta-aineet eivät ole absoluuttinen totuus immuunivasteen “kokonaistehosta”. Immuniteetti voidaan siis saavuttaa ja säilyttää, vaikka vasta-aineiden määrä alkaisi yhtäkkiä vähenemään. Joku lääketieteen asiantuntija tjsp. voisi hieman tarkentaa, mutta tästä taidettiin jopa keskustella aiemmin tällä foorumilla.
Juttelin tänään kollegan kanssa, joka asustaa Intian Punessa. Siellä ovat ruokakaupatkin laittaneet ovet nyt säppiin heinäkuun loppuun saakka. Riisiä kuulemma jaetaan niille, joilla varastoja ei ole. Kollega mainitsi, että tämä on nyt kolmannen vaiheen lockdown ja samalla viimeinen. Talous ei kestä olla kiinni ja tämän jälkeen mennään sitten vain pienemmillä rajoituksilla.
Teollisuus Punen, Mumbain ja Chennain alueella on pahiten kärsinyt. Jotkut tehtaat pitävät vielä tuotantona käynnissä, mutta sitä on rajoitettu 30%. Lisäksi henkilökunta ei saa poistua yli kahta kilometriä tehtaasta.
Aamun luvut (tartunnat/kuolleet): 13,46M / 581221
Viikon puolivälin lähestyessä uudet tartunnat(+217900) ja kuolemantapaukset(+5400) olivat jyrkässä nousussa. Intia teki jälleen uuden päivittäisen tartuntaennätyksensä, mutta jäi tällä kertaa Brasilian luvuista. Latinalaisessa Amerikassa Perun positiivinen kehitys on pysähtynyt, mutta Chile kertoi eilen alimmasta tartuntaluvusta yli kahteen kuukauteen. Tauti jatkaa voittokulkuaan erityisesti Amerikoissa ja Lounais- sekä Etelä-Aasiassa.
Yhdysvalloissa tautikuolleisuuden kasvu herättää huolta. Viikonlopun matalampien lukujen jälkeen kuolleiden määrä kääntyi jälleen eilen jyrkkään nousuun. Alabama, Florida ja Utah tilastoivat korkeimman tautikuolleisuuden pandemian aikana. Teksas ja Arizona ilmoittivat väliaikaisratkaisuista kuolleiden säilyttämiselle, sillä sairaaloiden säilytyskapasiteetti on täyttymässä. USA:ssa 23 osavaltiota raportoi nyt korkeampia kuolleisuuslukuja kuin kaksi viikkoa sitten.
Lääkeyhtiö Modernan rokotetesteissä ensimmäiset 45 testattavaa ovat osoittaneet lupaavia immuunivasteita ja rokote vaikuttaa olevan turvallinen, kertoo tutkijat The New England Journal of Medicine:ssä. Lääkeyhtiö julkaisi ensitietoja testeistä jo toukokuussa, mutta silloin sitä kritisoitiin yksityiskohtien puuttumisesta tiedotteesta.
Moderna ilmoitti eilen, että viimeisen vaiheen (vaihe 3) testit aloitetaan 27. heinäkuuta ja niihin osallistuu 30000 ihmistä. Tutkimuksen ulkopuoliset asiantuntijat ovat kuvailleet tuloksia lupaaviksi, mutta varoittavat, että lopullista tulosta pitää jaksaa odottaa kuukausia ja lopputulos on epävarma.
Heinäkuun 6. päivä julkistettu määräys peruuttaa niiden ulkomaalaisten opiskelijoiden viisumit, jotka suorittavat ainoastaan etäkursseja, on peruttu. Järjetön ja julmaksikin kuvailtu säädös haastettiin USA:ssa laajasti. Yliopistomaailma oli kauhuissaan ja vain kaksi päivää määräyksestä kertomisen jälkeen mm. Harvard ja M.I.T. olivat jo haastaneet Trumpin hallinnon oikeuteen. Kanteisiin liittyi myöhemmin ainakin 18 osavaltiota ja tukku muita oppilaitoksia ennen kuin Trumpin hallinto luopui kuolleena syntyneestä ajatuksestaan, jolle ei ollut yhtäkään järkevää syytä.
Ranskan ja Ison-Britannian johtajat puhuivat eilen maskien käytön puolesta. Boris Johnson sanoi “…maskien käyttö on tärkeää suljetuissa tiloissa”, ja jatkoi, että tieteellinen näyttö maskien käytön puolesta jatkaa kasvuaan. Ranskassa Emmanuel Macron sanoi eilisessä televisiohaastattelussa, että hän haluaisi maskit pakollisiksi julkisissa sisätiloissa elokuun alusta lähtien. Macron kehotti “kanssakansalaisiaan” käyttämään aina maskia ulos lähtiessään. Eurooppa oli aiemmin jakautunut kahtia (pohjoinen vs. etelä) maskin käytön suhteen, mutta nyt ainoa maskin käyttöä epäilevä alue Euroopasta löytyy harvaan asutuista Pohjoismaista - Suomi mukaanlukien.
Japanin puolustusministeri Taro Kono kuvaili Japanin maaperällä olevien USA:n sotilastukikohtien virusepidemiaa eilen “erittäin vakavaksi”. Yli sata USA:n armeijan sotilasta tai heidän perheenjäsentään on sairastunut Covid-19 -tautiin heinäkuun alusta lähtien. Eniten, yli 70 tartuntaa, on USA:n merijalkaväen tukikohdassa Okinawalla. Japanissa kiukkua amerikkalaisia kohtaan on lisännyt tieto siitä, että kolme amerikkalaista, jotka oli jo testattu viruspositiivisiksi, olivat ottaneet kaupallisen lennon Japanin sisällä. Puolustusministeri vaati eilen USA:ta rankaisemaan sotilaita kovalla kädellä ja vaati jyrkästi estämään tapahtuman toistumisen.
Toisin kuin monet ihmiset, koirat eivät ole moksiskaan erilaisten juttujen haistelusta, oli kyse sitten huumeista, räjähdeaineista tai koirakollegoiden jättämistä hajujäljistä. Chilessä, Etelä-Amerikassa poliisi valjastaa nyt kultaisia noutajia ja labbiksia haistamaan koronaviruksen kantajat. “Viruksella ei ole tuoksua, mutta infektio aiheuttaa aineenvaihdunnan muutoksia, jotka vuorostaan johtavat tietyn tyyppiseen hikeen, minkä koira voi tunnistaa”, sanoo Fernando Mardones, Universidad Catolica:n eläinepidemiologian professori. Wuh.
Suomessa tilanne on tutusti rauhallinen. Koko maassa todettiin vain 6 tartuntaa. Näistä kaksi oli Vantaalla ja Maarianhaminassa, Turussa, Espoossa ja Rovaniemellä yksi kussakin.
Visualisointeja, käppyröitä ja uutisia:
Johns Hopkins , Worldometers , Reuters1 , Reuters2 , COVID tracker , TheBaselab , WHO1 , WHO2 , NYC tracker , COVID daily USA , THL kartta , FHM kartta (Ruotsi) , Bloomberg , rt.live (USA state tracking) , EndCoronavirus , CoronaVirusIndex(yonzzu)
Melko pitkä ja kattava kirjoitus rokotekehityksen tilanteesta
Covid Vaccine Front-Runner Is Months Ahead of Her Competition
The University of Oxford candidate, led by Sarah Gilbert, might be through human trials in September. AstraZeneca has lined up agreements to produce 2 billion doses. Could this be the one?
Mitähän tälle projektille tällä hetkellä kuuluu? Koronan tunnistaminen vaikuttaisi olevan kohtuullisen helppoa: Koira voi haistaa koronan -tutkimus alkaa Suomessa
Mielenkiintoista nähdä tuleeko tartuntoja tästä tapauksesta.
Nyt alkaa olla melkoista huhua Oxfordin rokotteen ympärillä, vaikka loput testit vielä kesken
Varsin suurella osalla COVID-19 potilaista havaittu myöhemmin poikkeamia sydämessä.
Doctors at Edinburgh University examined ultrasound scans known as echocardiograms from more than 1,200 patients in 69 countries and found heart problems in 55%, with one in seven exhibiting signs of “severe abnormalities”.
Kafkamaisuus vain lisääntyy.
Aamun luvut (tartunnat/kuolleet): 13,69M / 586821
Uudet tartunnat(+234300) jatkoivat tukevassa kasvussa. Eilisen saldona oli toiseksi korkein päivittäinen tartuntamäärä pandemian aikana. Myös taudin aiheuttamat kuolemantapaukset(+5750) olivat selvässä kasvussa. Eilinen kuolleiden lukumäärä oli tilastojen toiseksi suurin viimeisten kahden kuukauden aikana.
USA jäi vain hitusen edellisestä päiväennätyksestään ja Intia jatkaa ennätystehtailuaan. Huomiota kiinnittää myös Espanjan tartuntalukujen nousu. Maan avauduttua turismille on tartuntojen nopea leviäminen jälleen potentiaalinen uhka.
USA:n virustilanne on pahimmillaan koskaan. Tartuntojen määrä on kasvussa 41 osavaltiossa. Tilanteen haltuun saaminen vaatisi liittovaltiotason johtajuutta, mikä loistaa poissaolollaan. Maassa on 50 osavaltiota ja 50 erilaista tapaa torjua viruksen uhkaa samaan aikaan, kun maan presidentin avustajat yrittävät kampittaa maan luotetuinta epidemioiden asiantuntijaa ja mitätöidä hänen antamia ohjeita ja kommenttejaan. Presidentti Trump on ulkoistanut ongelmat muille ja lopputulos näkyy tilastoissa.
Dr. Anthony Fauci kommentoi eilen rauhallisesti häneen kohdistunutta mustamaalauskampanjaa. Presidentti Trumpin neuvonantajat jakoivat aiemmin tiedostusvälineille, osittain asiayhteydestään irroitettuja, listoja Faucin sanomisista pandemian alusta, missä pyrittiin osoittamaan Faucin olleen väärässä ja tehneen virheitä. Fauci kutsui häneen kohdistunutta lokakampanjaa “eriskummalliseksi”. “Haluan vain tehdä työni”, Fauci sanoi ja jatkoi, että ei aio erota tehtävästään.
Presidentti Trump ei voinut välttyä hallintonsa toimien kommentoimiselta. Kysyttäessä tilanteesta hän sanoi “… olemme kaikki samaa tiimiä, mukaanlukien Dr. Fauci” ja jatkoi “…minulla on erittäin hyvät suhteet Dr. Faucin kanssa”.
Aamusta iltaan toimittajien polttopisteessä ollut 79-vuotias Dr. Fauci tiivisti USA:n synkän kehityksen viime viikoilta. “Ongelma on tämä. Kun yritimme avata talouttamme tautitilanteemme perustaso oli niin korkea, että näimme laajan kirjon tapoja, miten avautumista yritettiin tehdä”. Hän kertoi nähneensä “… kuvia ja filmejä ihmisistä baareissa ilman maskeja” ja jatkoi “… tapahtui väistämätön”. Avautumista yritettiin tehdä, kun perustaso oli 20 000 tartuntaa päivässä. Nyt perustaso on kolminkertainen.
Pandemia on lisännyt entisestään poliitikkojen “keisarin uudet vaatteet” -hetkiä. Meille suomalaisille on tullut tutuksi Ruotsin poliittisen johdon “meillä on kaikki hyvin”, “tilanne on hallinnassa”, “katsotaan sitten vuoden päästä” -tyyliset kommentit, mutta poliitikkojen kiemurtelua nähdään muuallakin, kuin Ruotsissa.
Ison-Britannian pääministeri Boris Johnson joutui eilen vastaamaan kiperiin kysymyksiin koskien “maailman parasta” tartuntojen jäljittämiseen tarkoitettua sovellusta, minkä Johnson oli luvannut valmiiksi kesäkuun 1. päivään mennessä. Oppositiojohtaja Keir Starmer sanoi pääministerin kyselytunnilla, että Johnson ei huijaa ketään väittämällä sovellusta “hämmästyttäväksi menestykseksi”, sillä “…on päivänselvää, että se ei ole totta”. Itse sovellusta testattiin Isle of Wightilla aiemmin, minkä jälkeen se hylättiin. Suomessa vastaava sovellus sai aiemmin miljoonarahoituksen, mutta sen koommin siitä ei ole kuultu.
Ruotsin tilastointi on muuttunut omituiseksi viimeisen viikon aikana. Päivän mittaan tulee erilaisia lukuja, joita myös tiedotusvälineet korjaavat useaan kertaan. Ehkä tärkeintä kuitenkin on, että tautitartunnoissa on ainakin eilisten lukujen perusteella selvä pudotus. Eilen Ruotsissa todettiin vain 125 uutta tartuntaa ja 27 kuolemantapausta.
Liekö Ruotsin tilastointiongelmat tarttuneet Suomeenkin, sillä tilanne meni tilastojen osalta kimurantiksi myös täällä. Tartuntatautirekisteriä rukattiin siten, että tartuntoja on nyt viisi vähemmän kuin edellispäivänä. Sen lisäksi tartuntoja on 20 vähemmän, kuin aiemmin on tilastoitu ja laskuvirheitä on THL:n mukaan löydetty seitsemän.
Tällä kertaa toteamme siis ainoastaan, että tällä viikolla tautiin ei ole Suomessa kuollut yksikään ihminen. Tilanne on edelleen hyvä ja toivomme, että tartuntatautirekisteri tuottaa vihdoin luotettavia lukuja.
Visualisointeja, käppyröitä ja uutisia:
Johns Hopkins , Worldometers , Reuters1 , Reuters2 , COVID tracker , TheBaselab , WHO1 , WHO2 , NYC tracker , COVID daily USA , THL kartta , FHM kartta (Ruotsi) , Bloomberg , rt.live (USA state tracking) , EndCoronavirus , CoronaVirusIndex(yonzzu)
Aamun luvut (tartunnat/kuolleet): 13,95M / 592677
Uudet päivittäiset tartuntatapaukset(+248900) kipusivat yllätyksettömästi uuteen ennätykseen. Kuolemantapaukset(+5750) pysyivät edellisen päivän tasolla.
USA teki oman tartuntaennätyksensä ja Intia jatkoi tartuntaennätysten sarjaansa kolmatta päivää putkeen. Tartuntojen ranking-sijalla 19 on 50 miljoonan ihmisen asuttama Kolumbia(+8037), missä tartuntojen määrän nousu on ollut erittäin nopeaa. Espanjassa uudet tartunnat nousivat jälleen toiselle tuhannelle, mikä on Euroopassa poikkeuksellinen ja erittäin huolestuttava merkki.
Dr. Anthony Fauci kommentoi eilen USA:n tautitilannetta todeten, että maassa pitää tehdä vielä paljon enemmän. “Meidän pitää saada kätemme tämän ympärille. Meidän pitää saada tämä hallintaan”, hän totesi yhteishaastattelussa Facebookin Mark Zuckerbergin kanssa.
USA:n tartuntatautivirasto CDC:n entinen johtaja Tom Frieden kuvasi eilen Yhdysvaltoja viruspandemian “nahjukseksi”, maan piippuun jääneiden torjuntatoimien takia. “Virus ei pysähdy ennen kuin me pysäytämme sen”, hän jatkoi.
Mediassa on jauhettu jo päiväkausia USA:n koulujen avaamisesta. Presidentti Trump haluaisi kaikki koulut auki normaalisti siinä missä tiedemiehet ja CDC ovat kehottaneet osavaltioita aluekohtaiseen harkintaan. Valkoisen talon lehdistösihteeri Kayleigh McEnany kertoi eilen, että Trump haluaa vieläkin koulut auki. “Kun hän sanoo auki, hän tarkoittaa kokonaan auki siten, että lapset voivat käydä koulua normaalisti joka päivä”, McEnany sanoi. Lehdistössä huomiota vei lehdistösihteerin seuraava kommentti, minkä koettiin kuvastavan laajemminkin Trumpin hallinnon tapaa toimia. “Tieteen ei pitäisi olla tämän tiellä”, McEnany jatkoi.
Yhdysvalloissa media on tulvillaan uutisia eri osavaltioiden uusista tartuntaennätyksistä, kuolleiden määrän pelätystä kasvusta ja vaihtelevista torjuntatoimista ympäri maata. Samaan aikaan maassa kuitenkin jatketaan myös avautumista ja mm. urheilusarjojen avauksia odotetaan kuumeisesti. Palveluyritykset sen sijaan muokkaavat prosessejaan pysyvän tuntuisesti nykytilanteeseen. Tilanne on eriskummallinen. Tulee väkisinkin mieleen, otetaanko USA:ssa ja myös markkinoilla vielä kunnon Benji-hyppy ennen tilanteen laajaa ja koordinoitua hallintaa. Vai onko kädet jo pystyssä ja nyt odotetaan enää rokotteen pikaista valmistumista?
Espanjassa tartuntatilanne on ottanut vaaralliselta näyttävän käänteen. Vain pienen osan tilanteen uudelleen huonontumisesta voi laittaa avautuneen turismin piikkiin, mutta media ei puhu juuri muusta. Turismikohun keskiössä on ollut pitkälti virukselta kevään aikana säästynyt Mallorcan saari, missä on raportoitu niin britti- kuin saksalaisturistienkin örveltämisestä ja lakien rikkomisesta. Vastauksena sekoiluun tunnettuja baarikatuja suljettiin kokonaan. “Tämän tyyppisen turismin takia, älä vaivaudu tulemaan tänne”, totesi paikallinen turismista vastaava johtaja lehdistötilaisuudessa. Turismi on erittäin tärkeä tulonlähde niin Mallorcalla, kuin koko maassa.
Venäjällä tautitilanne on paranemaan päin, mutta virallisissa tilastoissa tartuntoja todetaan edelleen noin 6500 päivässä. Venäjän Covid-19 -kuolemantapaukset ovat sen sijaan pysyneet koko pandemian ajan hämmästyttävästi alle 200 päivässä, paria poikkeusta lukuun ottamatta.
Otsikoissa on ollut Venäjän mentävä aukko, mutta se korjaantui eilen, kun uutisissa kerrottiin Suomessakin tunnetun Venäläisen hakkeriryhmä APT29:n pyrkimyksistä varastaa rokotetutkimusten tietoja länsimaissa. Ison-Britannian Cyber Security Centerin johtaja Paul Chichester antoi hyvin harvinaisen suoran lausunnon Venäjän toimista. “Tuomitsemme nämä halveksittavat hyökkäykset niitä kohtaan, jotka tekevät elintärkeää työtä taistelussa pandemiaa vastaan”. Venäjän virallinen vastaus oli tuttu: “Kiellämme kaiken”. Tosin Venäjän ulkoministeriön tiedottaja lisäsi tällä kertaa: “Teillä ei ole mitään todisteita”.
EU yrittää viikonlopun aikana päästä sopuun liittouman laajuisesta satojen miljardien elvytysohjelmasta. Ohjelman vahvin tukija, Saksa, käänsi kelkkansa täysin pandemian aikana. Nyt elvytys ei ole Saksalle pelkästään “ok”, vaan myös suorat lahjoitukset heikommille talouksille hyväksytään, tiukoin rakenteellisiin muutoksiin tähtäävin ehdoin tietenkin. Viikonloppu sanelee Euroopan pörssien suuntaa ensi viikolla. On selvää, että pelkästään lainapohjaiset tuet eivät riitä jo entisestään ylivelkaantuneiden Etelä-Euroopan maiden auttamiseksi.
Suomessa todettiin eilen vain 5 tartuntaa. Tilastojen seuraamisen kannalta tilanne jatkuu hämmentävänä. Luvuista ei tahdo saada tolkkua, vaikka pieniä ovatkin. Moni lehdistössäkin yritti aukaista THL:n tilastosolmua, mutta ehkäpä vain odotamme, että tällä viikolla tulisi jälleen yksiselitteiset luvut siitä, missä ja kuinka paljon tartuntoja on löydetty.
Visualisointeja, käppyröitä ja uutisia:
Johns Hopkins , Worldometers , Reuters1 , Reuters2 , COVID tracker , TheBaselab , WHO1 , WHO2 , NYC tracker , COVID daily USA , THL kartta , FHM kartta (Ruotsi) , Bloomberg , rt.live (USA state tracking) , EndCoronavirus , CoronaVirusIndex(yonzzu)