Aamun luvut (tartunnat/kuolleet): 4,18M / 283868
Uusien tartuntojen(+79900) määrä ja kuolemantapaukset(+3500) olivat selvässä laskussa. Viikonlopun vaikutus näkyy luvuissa, mutta siitäkin huolimatta Euroopan tilanne näyttää päivä päivältä valoisammalta. Italiassa, Ranskassa ja Saksassa päädyttiin alle tuhannen tartuntalukuihin saman päivän aikana ensimmäistä kertaa lähes kahteen kuukauteen. Intiassa vuorokauden aikana todettuja tartuntoja(+4353) oli jo neljänneksi eniten maailmassa. Venäjä ja Brasilia jatkavat taudin pahimpina keskuksina.
USA:ssa oli vuorokauden aikana vähiten kuolemantapauksia(+750) lähes puoleentoista kuukauteen. Myös tartuntojen määrä oli selvässä laskussa. Presidentti Trumpin taloudellinen neuvonantaja Kevin Hassett antoi uutiskanava CBS:lle sunnuntaina haastattelun, missä hän kertoi pelkäävänsä töihin menemistä. Hän kertoi Valkoisen talon olevan “ruuhkainen paikka” ja puntaroi töihin menoa, sen riskiä ja palvelusta maalle CBS:n “Face the nation” -ohjelmassa. Varapresidentti Mike Pence näytti jälleen esimerkkiä ja kertoi, ettei aio asettaa itseään karanteeniin avustajan tartunnasta huolimatta.
Viimeisimmät ennusteet osoittavat, että tautiin kuolleiden määrä nousisi USA:ssa lähes 140 tuhanteen elokuun alkuun mennessä. Tauti- ja kuolemantapaukset ovat ennustetta nopeammassa laskussa mm. New Yorkissa, New Jerseyssä ja Michiganissa, mutta kasvavat nyt ennustettua nopeammin läntisessä USA:ssa. Kaliforniassa tautitilanne on ennusteista huolimatta pysynyt viime päivät lähes ennallaan. Mielenosoituksiinkin johtaneet rajoitukset ovat pääosin voimassa ja osin jopa tiukentuneet. Los Angeles määräsi tästä päivästä lähtien maskit pakollisiksi kaikissa L.A. Metron linja-autoissa ja junissa matkustaville.
Saksassa pieni nousu taudin tartuttavuudessa herätti samantien huolta ja aiheutti otsikoita. Tilanne maassa näyttää kuitenkin hyvin rauhalliselta rajoitusten purkamisesta huolimatta. Ison-Britannian pääministeri Boris Johnson kertoi, että maa pitää rajoitteet pääosin voimassa kesäkuun alkuun, sillä “aika ei ole oikea rajoitteiden purkamiselle”.
Aasiassa tilanne kehittyy edelleen huolestuttavaan suuntaan Intiassa ja Pakistanissa. Kiinassa(+17) ja Etelä-Koreassa(+35) viikonlopun aikana todetut tautiryppäät pitävät maiden tartuntamääriä koholla.
Kiinan kohdalla on huolestuttavaa, että viisi maassa todetusta kymmenestä, maan sisäisesti levinneestä, tartunnasta todettin Wuhanin kaupungissa. Tartunnat olivat ensimmäiset Wuhanissa yli kuukauteen. Toinen Kiinan tautirypäs on maan koillisosassa Shulanin kaupungissa.
Etelä-Koreassa ainakin 85 ihmisen kerrotaan saaneen tartunnan Soulin kaupungin yökerhoista. Maassa kerättiin yli 5500 tartuntoja levittäneen yökerhon asiakkaan tiedot, joista 2000 on tavoitettu. Soulin pormestari Park Won-soon kertoi, että seuraavat kolme päivää ovat kriittisiä. Hänen mukaansa “jos Soul kaatuu, koko maa kaatuu” ja “puolustuksen laskeminen hetkeksi voi johtaa räjähdysmäiseen taudin leviämiseen”.
Vielä on kuitenkin epätodennäköistä, etteikö taudin jo tukahduttaneet maat saisi pidettyä tartuntoja kurissa.
Tilanne maailmalla jatkuu värikkäänä. Toukokuussa ei tulla näkemään taudin taianomaista hiipumista, mutta positiivisia merkkejä on sentään nähtävissä. Tauti on ja pysyy vaarallisena. Vielä on vaikea nähdä, että esim. kokoontumisrajoitteita voitaisiin purkaa ennen toimivan hoidon tai rokotteen valmistumista.
Visualisointeja, käppyröitä ja uutisia:
Johns Hopkins , Worldometers , Reuters1 , Reuters2 , COVID tracker , TheBaselab , WHO1 , WHO2 , NYC tracker , COVID daily USA , THL kartta , FHM kartta (Ruotsi) , Bloomberg , rt.live (USA tate tracking) , EndCoronavirus