Teslan kurssilaskua katsellessa herää ajatus siitä, että perinteisesti heikko autobisnes peittää firman muut toiminnot alleen, eikä Teslan kurssi siten heijasta firman täyttä arvoa. Pitäisikö Teslan spinnata esimerkiksi robotaxit ja vakuutusbisnes omaksi yhtiökseen, niin liiketoimissa piilevä arvo purkautuisi?
Kannattaa kuitenkin muistaa että Suomen IT-palveluskenessä on paljon muitakin toimijoita kuin Helsingin pörssiin listatut firmat. Jos katsotaan vain henkilöstömääriä niin Tieto Suomi Oy:llä on n. 3000 työntekijää, Suomen CGI:llä 3300, Suomen Accenturella 2500, Suomen Fujitsulla 1500 ja muillakin alan globaaleilla firmoilla on ihan merkittävää läsnäoloa. Sit on suuri joukko listaamattomia firmoja kuten esim. Reaktor ja Futurice 400-500 -luokassa jne. puhumattakaan eri firmojen nearshore ja offshore -tiimeistä joita varsinkin isot firmat käyttää paljon (niitä on toki Tiedollakin).
Oleellisinta on tietysti mitkä firmat kehittää AI-osaamistaan onnistuneimmin ja millaisia AI-projekteja tehdään.
Edit: Tietysti myös unohdin isoimman (?) listaamattomista kotimaisista eli Solitan (yli 1000 työntekijää Suomessa) ja muutakin mainitsemisen arvoista olisi.
Reaktor on lisäksi perustanut aika laajan ekosysteemin jonka yritykset tekevät yhteistyötä. Artikkeli jo vanha mutta Fusion oli jo tuolloin yhteisliikevaihdoltaan yli 200 miljoonaa. Näistä monilla on AI osaamista ja sittemmin mukaan liittynyt myös yrityksiä jotka kuulostavat että keskittyvät täysin AI:n (Fusionin kotisivuilla mainitaan ainakin AI Roots ja AIThink).
Reaktoria löytyisi kyllä salkusta jos se olisi pörssissä Olisi ainakin 2019 alkaen saanut siellä muhia.
Juu, muistan. Mutta juuri hesulin pörssin firmoista Tiedon uskon hyötyvän AI murroksesta. Voi toki olla että käy toisinkin päin, mutta uskon tosiaan että koko auttaa toimittamaan halukkaille heille räätälöityä AI:ta. En vaan jotenkin näe sitä, että pienet firmat pystyisi usealle toimittamaan eri tarkoitukseen sovellettavaa AI:ta. Joka tapauksessa, mielestäni tuo Tiedon kurssi on halpa. Aika sitten näyttää.
Negarin jälkeen pulkkamäki maistui ja YTD kävi jo lähes -33 %. Pitää jo alkaa ostohousuja katsomaan kaapista valmiiksi, jos tämä meno jatkuu.
Kurssin puolesta TITAN on nyt 2020 vuoden loppusyksyssä. Muutamat osingot irronneet välissä.
Titanium kyllä laskettelee aika reippaasti. Teki vielä Kanadan lipun graafeille. Kanadassa on paljon karhuja joten otan tämän bear signaalina.
Viimeisen 200 päivän kurssikehitystä verrattaessa osakemarkkinoiden liikkeisiin, näyttäisi lähiajan kehitykseen liittyvän aika paljon epävarmuutta. Keskimäärin kurssikehitys on kuitenkin ollut positiivista seuraavan 50 päivän aikana.
Tieto lisää tuskaa juu.
Varsinkin tieto Tiedon kurssikäyrästä.
Onko kellään valistuneita arvauksia, että mikä syynä?
Melkein tekisi mieli lisäillä
Pidin 18.90€ suht varmana “pelletasona”, josta ei mennä alle.
Jotkut pilvifirmat ovat tänä vuonna nautiskelleet.
https://twitter.com/TheDalesReport/status/1780581980448657439
Millaistahan tulosta markkinat odotti?
Noooooo kusetus- ja karhumarkkinat jne.
Tää on nyt noussut 5 päivään 0.28% ja olet onnistunut postaamaan siitä jo 4 kertaa?
Tehokkaat markkinat ja sillein. Nordea mukavasti pakkasella huipputuloksen jälkeen ja Aspocomp yli 2% plussalla aivan törkysen surkean raportin johdosta. Ajattelin Aspocompin mahdollisesti rikkovan 2e rajan alaspäin ja käyvän ykkösellä alkavalla, mutta ei valukaan alle kolmen ilmeisesti.
Joo tämän kohdalla hehkutukset voisi jättää kerta viikkoon ja perjantain päätöskurssiin - kurssi heiluu kun heinähenkilö. Ketju on tosin vähän vapaampi ja kukin tyylillään. Pump and dump meiningistä on muiden lappujen kohdalla valiteltu. En sitten tiedä mitä tämä on.
Kurssiliikkeen kommentointi siirtyi muille foorumeille mm. Twitterin puolelle - ymmärrän pointtisi, mutta aihe tuntuu kiinnostavan, täyskielto ei hyvä juttu inden foorumille.