Aallon Group -ketju

Kerrankin tuulari epäili oikeutetusti analyytikon maltillisia kannattavuusodotuksia. Hienoa että kannattavuus palautui nyt myös tällä vuoden rauhallisemmalla puoliskolla paremmille tasoille. Toivottavasti kannattavuus nyt pysyy täällä vähän paremmilla tasoilla ja kehittyy jopa hieman paranee tulevina vuosipuoliskoina. Ehkä se viime vuoden toinen vuosipuolisko oli vain yksi yksittäinen heikompi jakso. Kasvuhan sinne on nyt mukavasti ostettu sisään ensi vuodelle.

Aallon Groupista on kyllä helppo tykätä. Yritysostot vaikuttaa lukujen valossa onnistuneilta ja johto tuntuu ymmärtävän omistaja-arvon päälle (mm. omien ostot syksyllä kun osake oli halpa). Nyt vaan kassavirrat tulevaisuudessakin sinne mistä saadaan paras tuotto!

13 tykkäystä

Tässä tuore toimitusjohtajan ja talousjohtajan haastattelu:

13 tykkäystä

@Atte_Riikola :n uusi analyysi ostosuosituksella. Ovathan nuo kertoimet todella edulliset. En ota analyysiin muuten kantaa, en ole ehtinyt itse sen paremmin pureskella. Orgaanista kasvua toki toivoisi :sweat_smile:

3 tykkäystä

Aallonin kassavirtamalli antaa osakkeen arvoksi vajaa 15 euroa oletuksilla, joita ei ainakaan voi luonnehtia aggressiivisiksi. Käytännössä tuo 2-2,5 % myynnin kasvu tulee varmaan hintojen korotuksilla ja on linjassa Suomen nimellisen talouskasvun kanssa. Tai voimme vaikka olettaa, että Suomen talous kasvaisi reaalisesti 0 % ja inflaatio olisi 2 % ja tuo olisi ok. :smiley:

Itse rapsa :gem:

21 tykkäystä

Uusi toimitusjohtaja vaikutti pätevältä tapaukselta, hyvä energiseltä ja tuli selkeää ulosantia, eikä nojauduttu mihinkään makro tekiöihin (varmaan, kun ei tarvinnut tulosta puolustella :smiley: )

Toivottavasti omien osakkeiden ostoja jatketaan vielä näillä arvostustasoilla, kun raportistakin poimittuna : "Huokeasta
arvostuksesta kertoo myös se, että vuoden 2024 toteutuneella
vapaalla rahavirralla (oik. yritysostoista) osakkeen
kassavirtatuotto on noin 9 %:n tasolla "

Vielä kun uusi toimari pistäisi omaa rahaa likoon :+1:

Koko pörssihistorian aikana Aallonin osake on kurssina noussut +11% (ekan päivän jälkeen iposta) ja osinkoja on sadellut 1€ edestä, stabiililla n. 5% osingonkorotuksilla / v. Kun liikevaihto taasen on noussut 2019: 15,4m€ (IPO pressis) → 2024: 35,1m€

Selkee sijoittaja kiima nähtiin 2020-2021, jonka krapulaa vielä podetaan, eikä analyytikkokaan uskalla ottaa vahvempaa TP näkemystä :sunglasses: Tämähän kelpaa itselle :open_hands:

8 tykkäystä

Almanakka on kirjoitellut Aallon Groupista Q4:n jälkeen. :slight_smile:

Olen jutellut vuoden alussa useamman yrityspankkiirin kanssa, ja viesti on ollut hieman yllättävä, mutta selvä. Tasan jokainen ehkä kymmenestä pankkiirista on sanonut yritysten luottamuksen parantuneen ja investointihalukkuuden nousseen. Nyt haetaan taas lainaa ja pyritään kasvamaan. Jos nousukausi on aidosti tekeillä, voisi Aallon kasvaa orgaanisestikin tulevina vuosina.

Mä olen jutellut, kuullut ja lukenut siitä, miten Aallon Groupissa viihdytään ja sinne halutaan töihin sekä käsitykseni/mielikuvieni mukaan siellä ei ole erityisen isot palkat, jos ei pienetkään (huom. pieni otos vain). Jotenkin tältä osin tästä yhtiöstä itselleni tulee Gofore-vibat, tuntuu pelaavan hyvällä tavalla pitkää peliä. :slight_smile:

13 tykkäystä

Lisää positiivisia signaaleja, kun johto on ollut ostoksilla.

Mietin lisäystä, kun osake dippasi nopeasti alle kympin, mutta en ehtinyt reagoimaan. Eikä varmaan olisi kauppojakaan sillä vaihdolla syntynyt.

E: Eivät tosiaan olleetkaan ostoja kaikki kuten alla huomautettiin.

6 tykkäystä

Pieni korjaus: Sarkola näyttäisi myyneen nuo 3000 kpl Rättyälle ja Aallolle eli ei ole pelkkiä hankintoja. Liekö silti hivenen positiivista, jos yksi myy ja kaksi ostaa :slight_smile:

1 tykkäys

Seison korjattuna! Sarkola on ollut aiemminkin myyntilaidalla. Liekö isompaa keittiöremonttia tulossa.

1 tykkäys

Laitetaan nyt samoilla kauppahöyryillä sekin tänne, että uusi toimitusjohtaja kävi myös tuossa viime kuun lopussa avaamassa pienen rivin Aallon Groupiin.

6 tykkäystä

Sarkola möi siis Aallolle ja Rättyälle, mutta hinnasta vissiin on vieläkin erimielisyyttä kun yksi ilmoittanut 10,2€/kpl ja kaksi 10,3€/kpl :grin:

Sarkola on tosiaan ollut myyntipuolella tasaisin väliajoin useamman vuoden jo. Yleensä myynyt muulle johdolle.

5 tykkäystä

Toimitusjohtaja Tuija Kerosen katsaus tämän päivän yhtiökokouksesta! :blush:

10 tykkäystä

Buum!

Omien osakkeiden hankinta aloitetaan aikaisintaan 1.4.2025 ja lopetetaan viimeistään 6.3.2026.

Hankittavien osakkeiden enimmäismäärä on 50 000, joka vastaa noin 1,3 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Osakkeiden hankintaan käytetään enintään 500 000 euroa.

Nyt on asia meno :pray::fire:

15 tykkäystä

Tämä on käytännössä jatkoa viime vuonna tiedotetulle ohjelmalle. Tässä lyhyet kommentit aiheesta:

Mutta toki siis hieno juttu, että omia osakkeita hankitaan! :+1:

11 tykkäystä