Ehkä merkillepantavimpia asioita (?) tiedotteessa:
Merkittävin osa kasvusta tuli edelleen uusasiakkaista ja jakautui rakentamiseen 44 %, talotekniikkaan 35 %, teollisuuteen 17 % ja muihin toimialoihin 4 %.
Tulevalle vuodelle myyntiä on organisoitu uudestaan niin, että … pienimpiä Adminet Lite -asiakkuuksia palvellaan yhdessä kumppanitilitoimistojen kanssa. Kumppaniverkoston rakentaminen on vielä alkuvaiheessa.
Ei yhtiö julkaise vahvoja kasvulukemia sen takia että osakkeen hinta vaatii siitä. Sijoittajat voivat hinnoitella Admicomin miten haluaa mutta sillä ei ole mitään tekemistä Admicomin liiketoiminnan kanssa.
Yritysostot ovat aina riskisiä. Ei ole myöskään olemassa yhtiötä, joka on sijoittajille/omistajille täysin riskitön. Siitä huolimatta pidän odotusarvoisesti positiivisena että Admicom yrittää löytää uusia kasvulähteitä, siitä huolimatta että se voi vaatia yritysjärjestelyjä, mikä on riskistä ja kannattavuus voi todellakin kohdata painetta alas. Olen itsekin puhunut tästä. Riskit on hyvä tiedostaa mutta tämän päivän tilinpäätöksen perusteella en koe mitään ongelmaa että pysyn yhtiön kyydissä.
Tuli kans itselle uutena tuo 4% liikevaihto muista toimialoista. Tästä haluaisin kuulla lisää. Se nimittäin voi olla avain arvioitua suurempana suumarkkinaan, mikä olisi sijoittajille kullanarvoista. Lisäksi tämä kuulosti kans hyvältä: Rakentamisen suhdannemuutokseen jyrkkyys vuonna 2020 näyttää Admicomin liiketoiminnan kannalta hallittavalta eikä sillä uskota olevan juuri vaikutusta myyntiin. Epävarmuutta tämä kuitenkin lisää ja nykyasiakkaiden tasauslaskutus voi laskea.
Eli rakennusalan jäähtymisellä on toistaiseksi ollut hyvin vähäistä vaikutusta Admicomin liiketoimintaan. Tämä entisestään voi laskea epävarmuutta asiakkaiden syklisyyteen liittyen ja tuotteiden haluttavuuteen mahdollisesti myös heikommassa markkinassa.
En nyt oikein ymmärtänyt kommenttiasi. Ei yritysjohdon tehtävä ole tehdä muuta kuin hoitaa bisnestä hyvin ja markkinat hinnoittelevat osakkeen miten hinnoittelevat. Totta!
Sen sijaan kommenttisi siitä, ettei liiketoiminnalla ja hinnoittelulla ole mitään tekemistä keskenään menee metsään kyllä urakalla ellet sitten halua täsmentää tuota kommenttia. Toki lyehyellä tähtäimellä kurssi voi olla mitä tahansa, mutta pitkällä aikavälillä se on loppujen lopuksi täysin sidoksissa yrityksen fundamentteihin, jonka varmaan tiedätkin
Pilotoimme Admicomin kanssa Virtuaalista Yhtiökokousta. Mikäli edustat omia omistuksiasi ja sinulla on pankkitunnukset tai mobiilivarmenne, niin voit seurata kokousta myös videovälityksellä! Ilmoittaudu paikan päälle tai seuraamaan kokousta virtuaalisena Admicomin sivuilta: Admicom Yhtiökokous | Admicom Oyj: Sijoittajille
;D vähän meni metsään tuo mun lauseen muotoilu. Ehkä korjaisin lausettani tämmöiseksi: Sijoittajat hinnoittelevat Admicomin mutta liiketoimintaan se ei vaikuta millään tavalla. Eli yhtiön koko vuosi on ollut ylivertaista, eikä enempää voi vaatia, vaativat sijoittajat sitten mitä tahansa antaessaan hintaa osakkeelle. Eli yhtiön kasvun ei siedä olla vahvaa vain sen takia että osakkeen hinnoittelu vaatii siitä, sitä hain.
Mutta vähän ehkä turhan kommentin kirjoitin, mikä ei tuonut mitään arvoa tähän ketjuun. Tiedän kuitenkin että tämä asia oli varmasti itsestäänselvyys teikäläiselle. Mutta anyways, viikonloput kaikille!
4% liikevaihto muista toimialoista voi myös tarkoittaa sitä, että Admicomin ahkerat myyjät on myynyt palvelun esim. siivousfirmoille tai jollekin erikoisemmille asiantuntijayrityksille tilaisuuden tullen. Tämä on aika tyypillistä sivuvirtaa asiantuntija-erp-liiketoiminnassa.
Toki jos näin ei ole ja sieltä on oikeasti löydetty joku kannattava ja kasvava uusi segmentti, niin se olisi erinomainen uutinen. Jos joku tästä saa selvyyden, niin laittakaahan tietoa julki.
Käsitykseni mukaan tuo muut toimialat koostuu asiakkaista, joiden toiminnanohjaukseen Adminet sopii ominaisuuksiltaan, mutta jotka eivät kuulu toimialaluokituksessa rakentamiseen, talotekniikkaan tai teollisuuteen. Tämän asiakassegmenti osuus liikevaihdosta oli listautumisen aikaan noin 9 %, joten sen suhteellinen osuus on laskenut viime vuosina.
Te jotka ilmoittauduitte Admicomin yhtiökokukseen niin antakaa palautetta. Mielellään risuja, niin voi kehittää prosessia ja palvelua Ja voi myös huvikseen ilmoittautua ihan siin mielessä että testaa käyttökokemusta, vaikka ei omistaisikaan osakkeita.
Sain ilmoittauduttua yhtiökokouksen videoyhteyteen mobiilivarmenteella vaikka S-pankki puuttui pankkitunnusten listalta
Mobiilivarmennetta käyttöönottaessa Telia ilmoitti viimevaiheessa “hups, ei onnistu”.
Arvailin tämän johdosta että minulla on Telialla joku asetus joka estää mobiilivarmenteen käyttöönoton.
Löysin puhelinliittymästäni asetuksen joka esti “palveluiden tilaamisen”.
Muutaman tunnin päästä sain mobiilivarmenteen toimimaan.
Korkeasta korrelaatiosta huolimatta näiden kahden osakkeen kohtalonyhteyteen kannattaa suhtautua mielestäni kriittisesti. Toki Fortnoxin ja Admicomin kasvu ja kannattavuus ovat samaa luokkaa ja molemmat ovat pohjoismaisia SaaS-ohjelmistoyhtiöitä, joten niitä voi arvostusmielessä (osakkeen hinnoittelussa) tiettyyn rajaan saakka vertailla.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että yhtiöt ovat fundamenteiltaan erilaisia ja toimivat eri toimialoilla ja markkinoilla. Lopulta fundamentit kuitenkin ratkaisevat osakkeen arvon. Esimerkki: Fortnox esittelee uuden tuotteen, joka parantaa yhtiön kasvunäkymiä tulevaisuudessa ja nostaa kurssia +20 %, onko silloin perusteltua että Admicomin kurssi nousee myös +20 %?
Mikä näkemys yleisesti Admicomista nykyhinnalla? Jos E-komponentti pitää lähellekään pintansa, niin tuntuu jo kohtuullisesti hinnoitellulta. Mikä on koronan vaikutus Admicomin asiakaskuntaan? Ajoiko kasvu jäävuoreen vai onko vielä realistista haaveilla kasvuprosenteista tälle vuodelle…