Jos tämä käy Orionille, miksei myös kävisi ko. palvelut myös muille lääkekehittelijöille bayer etc. jättifirmat …nyt on kunnon referenssi ja kulurakenteet laskee käyttäen tekoälyä. Toivotaan et ketsuppipullo nyt poksahtaa auki.
Aiforialla on jo +10 suurta lääkekehitysfirmaa asiakkaana eli tuo puoli on jo auki
Muistutuksena vielä tämän segmentin merkityksestä - nykyiseen kokoluokkaan nähden nämä ovat kyllä liikevaihdollisestikin kiinnostavia jos Aiforia tulee ajan myötä laajaan käyttöön, mutta kasvu tehdään isossa kuvassa suurilla kliinisillä asiakkailla.
Strategista arvoa täältä löytyy mielestäni enemmän, kun prekliinisellä puolella saadaan patologit Aiforian innokkaiksi käyttäjiksi niin kliinistä puolta on helpompi avata enemmän. Ja vastaavasti prekliinisellä puolella kehitettyjä malleja voinee erinäisin järjestelyin viedä myöhemmin kliiniselle puolelle Aiforian tuotetarjontaa laajentamaan.
Edit: Tässä vielä julkisia asiakasesimerkkejä (1v vanhasta laajasta, etenkin kliininen puoli on laajentunut reilusti):
Tämä ei olekkaan aivan tuore yhteistyö.
Syyskuu 2020
Google käännös.
Tässä vaiheessa Orionin tutkijat tutustuivat Aiforia ® Platformiin, jossa syväoppivan tekoälyn avulla voitiin arvioida näitä histologisia muutoksia. Miika alkoi käyttää Aiforia ® Create -työkalua kehittääkseen tekoälymalleja astrosyyttien tunnistamiseen ja visualisoimiseen biokemiallisten ja immunohistokemiallisten havaintojen välisen korrelaation arvioimiseksi. Molemmat tutkijat odottivat haasteita työskennellessään syväoppivan tekoälyn kanssa kuva-analyysissä, kuten Saku kuvaili: ”Olin vakuuttunut siitä, että pienellä näytemäärällämme emme pystyisi luomaan toimivaa algoritmia; Ajattelin, että tarvitsemme valtavan määrän dataa." Miika puolestaan ajatteli, että haaste piilee valtavassa valmistelussa. Hän oli yllättynyt siitä, kuinka helppo prosessi oli. Tekoälymalli vaati paljon vähemmän näytteitä ja paljon vähemmän huomautuksia koulutukseen kuin kumpikaan olisi voinut odottaa.
Onko muuten tarkoitus odottaa kaksi vuotta vanhasta laajasta vai onko tarkoitus päivittää laaja aiemmin? Yleensä teillä on 2 vuotta uusimisaika mutta ehkä Aiforian tapauksessa voisi olla lyhyempi aika?
Jos aikataulut osuu yhtiön kanssa hyvin yhteen niin päivitys voisi tulla jo nyt keväällä, mutta palaan tähän perjantain jälkeen
Mikäli mahdollista voitko kysyä Jukalta liikevaihtotavoitteesta?
2030 vuonna liikevaihdon pitäisi olla yli 100 milj €. Luulen että tavoite on annettu ennekuin on tiedetty, että USA regulaattori ei menekkään niin helposti läpi kuin on suunniteltu.
Mikäli USA ei ala vetämään niin onko tämä liikevaihtotavoite enää varteenotettava? Oma mutu on että euroopan ja muun maailman kasvulla 100 milj € liikevaihtotasoa ei tulla saavuttamaan.
Toki sinun ennusteet eivät myöskään usko tähän 100 milj € liikevaihtotavoitteeseen.
Jos en aivan väärin muista, Jukka sanoi jossakin haastattelussa, että pelkällä Euroopalla päästäisiin tavoitteisiin. Oli puhetta juuri tästä FDA tulpasta.
Tavoite on kyllä kova, enkä itse usko, että siihen päästään, mutta jo Antin ennusteen saavuttaminen olisi hienoa.
Edit:
Muistinkin väärin. Olikin puhe tuosta kannattavuudesta 2027.
Kauppaa Sardiniaan, piti tsekata - n 1,7 miljoonaa ihmistä asuu Sardiniassa
Aiforia Technologies Oyj, Lehdistötiedote, 6.3.2025 klo 09.30
Aiforialle sopimus italialaisen sairaanhoitopiirin kanssa Sardiniassa
Sardinian sairaanhoitopiiri Italiassa on valinnut Aiforian kumppanikseen tekoälyavusteiseen diagnostiikkaan. Yhteistyösopimukseen kuuluu Aiforian kliiniset tekoälyratkaisut rinta- ja eturauhassyöpäpotilaiden kudosnäytteiden analysointiin.
Kaksivuotinen sopimus on osa alueen seitsemän sairaalan hankintaa, jonka tavoitteena on parantaa alueen patologialaboratorioiden diagnostista työnkulkua. Projektin toimittaja on GPI S.p.A:n johtama konsortio, ja Aiforia on yksi sen alihankkijoista.
”Olemme innoissamme voidessamme jälleen ilmoittaa uudesta kliinisestä sopimuksesta Italiassa. Tämä kumppanuus on tärkeä saavutus yhtiömme laajentumisessa Euroopan markkinoille, ja vahvistaa sitoutumistamme innovatiivisten ratkaisujen ja ainutlaatuisen arvon tarjoamiseen asiakkaillemme. Olemme myös iloisia siitä, että yhteistyössä kumppaniemme kanssa, voimme jälleen tarjota ratkaisun, jonka avulla asiakkaan diagnostista työnkulkua voidaan sujuvoittaa”, Aiforian toimitusjohtaja Jukka Tapaninen sanoo.
Tässä on Fransin ja Antin kommentit Aiforian uudesta sardinialaisesta kumppanuudesta.
Heinä‒joulukuu 2024
- Konsernin liikevaihto kasvoi 3 % ja oli 1 479 (1 438) tuhatta euroa
- Tilauskanta kasvoi 118 % 5 165 (2 373) tuhanteen euroon
- Käyttökate (EBITDA) oli -4 021 (-4 616) tuhatta euroa
- Liiketappio (EBIT) oli -6 122 (-6 363) tuhatta euroa
- Katsauskauden tulos oli -5 980 (-6 393) tuhatta euroa
- Konsernin nettovelka kauden lopussa oli –4 935 (-8 126) tuhatta euroa
- Rahavarat kauden lopussa olivat 11 496 (13 974) tuhatta euroa
- Oikaisematon osakekohtainen tulos (EPS) oli -0,22 (-0,25) euroa.
- Aiforia solmi vuoden jälkimmäisellä puoliskolla merkittäviä yhteistyösopimuksia ja teki uusia markkina-avauksia, mm. Suomen suurimman terveydenhuollon laboratorioyrityksen, Fimlabin, Espanjassa Castilla y Leonin sairaanhoitopiiriin ja Ranskassa yhden maailman johtavista sairaaloista, Assistance Publique-Hôpitaux de Paris:n sekä Italiassa Lombardian terveydenhoitoalueen kanssa.
Aika hyvin osui ennusteisiin. Tilauksiakin on tullut kivasti.
Liikevaihto jäi pahasti ennusteista tänään kurssi ottaa pataan kunnolla.
Parisen vuotta ollut jo sama ongelma, ettei tilauskantaa saada laskutettua.
Todella iso pettymys lv-osalta.
Tilauskannan kasvu olikin ainoa valopilkku, mutta liikevaihdon pysyminen paikallaan oli kyllä aikamoinen rimanalitus. Toki käyttöönottojen jaksottumisella on omat vaikutuksensa siihen, mutta aika kauas jäätiin Antin ennusteista. Lisäksi nämä 100 milj. e liikevaihtotavoitetaso näyttää täydeltä utopialta 4,5 vuoden aikana. Tavoitetaso muistuttaa Leaddeskin tavoitteita.
Jep. Hyppäsin aikoinani tästä pois juuri tuon vuoksi etteivät saaneet liikevaihtoa kasvuun.
Tätä edelleen seurannut kyllä, että voiko kyytiin hypätä, mutta nyt vaikuttaa että yhtiö on ongelmissa perittävien laskujensa kanssa.
Löysin haastattelussa aikapaljon painetta Tapanille asian suhteen. Kuitenkin vahvaa kasvua luvataan, odotukset korkealla, arvostuskertoimet taivaissa ja 3% kasvu.
Tästä samaa mieltä. Nyt olisi tärkeää kyllä saada näkyvyyttä tähän, koska jo edellisessä raportissa jäätiin selvästi ennusteista. Luulisi, että käyttöönottoja on tehty kuitenkin puolen vuoden aikana, mutta miksi ne eivät ole valuneet liikevaihdoksi? Uudet avaukset ja partnerit eivät paljon lämmitä, mikäli laskutusta ei saada tehtyä.
Jep. Kriitiisintä olisi firman puolelta avata ymmärrystä miksi paisuva tilauskanta ei käänny liikevaihdoksi. Miten he määrittävät tuon ‘tilauskanta’ -rivin, mitä se sisältää jne. Tossa voisi olla tilkkareillekin pengottavaa kun tuo rivi on keskeinen osa firman julkistuksia, että antaako se nyt ihan varmasti oikean ja tosiasiallisen kuvan tilanteesta.
Näin alkuvaiheen yrityksissä voi olla isoakin heiluntaa siinä miten diilejä saadaan tuloutettua. Ja eikö nyt juuri viime aikoina olla saatu tilauksia kiihtyvään tahtiin. Jospa puhelussa avattaisiin tätä tarkemmin, että miksi tilaukset eivät konvertoidu liikevaihdoksi.
Itsekin ihmettelen tätä tilauskantaa. viime H2:lla tilauskanta kasvoi saman verran, mutta liikevaihto seurasi hyvin perässä. Mikäköhän liikevaihtoa jarrutti nyt?
Terveydenhoitoalalla Aiforian ratkaisujen ostajina on kuitenkin sairaaloita tms vakaita toimijoita. En tiedä tarkalleen, mikä tulouttamisessa kestää (sopimusteknisiä asioita), mutta default riskiä toimitettujen ratkaisujen osalta pitäisin aika pienenä. Naapurissa Raysearch Laboratories aikanaan kohtasi samaa kritiikkiä (tekevät sädehoidon softaa), mutta aikanaan tilanne oikeni.
Ymmärrän. Kyseinen ongelma on kuitenkin kääntynyt jo krooniseksi. Ongelma ollut sama jo vuosia.
Yhtiö joka tähtää 100Meuron liikevaihtoon tekee tällä hetkelle 2,8Meuroa 19% kasvua.
Huolestuttavinta oli että liikevaihdon kasvu kulma laski voimakkaasti H2.
H2 kasvua tuli 3% lue. Ei ollenkaan.
Tilauskanta ei sekään kasvanut eikä myöskään laskenut H2???
Eli ei saatu laskutettua asiakasta, eikä myöskään saatu uusia diilejä solmittua
Kuvansin tekoälyllä yhtiön kassatilanteen:
yhtiön nettokassa on tilinpäätöshetkellä 6 milj. liikevaihto 3 milj ja liiketappio noin 12 milj. Tuoksuuko, että osakeanti tulee pian?
Kyllä, tuo tilanne vaikuttaa siltä, että osakeanti voi olla pian edessä. Yhtiöllä on kyllä positiivinen nettokassa (6 M€), mutta liiketappio on valtava (-12 M€), ja liikevaihto on vain 3 M€, mikä viittaa siihen, että kassavirta palaa nopeasti.
Jos yhtiö ei onnistu kääntämään liiketoimintaansa kannattavaksi tai löytämään muuta rahoitusta (esim. lainaa tai strategista kumppania), osakeanti näyttää hyvin todennäköiseltä. Kannattaa seurata yhtiön tiedotteita ja mahdollisia merkkejä pääomajärjestelyistä, kuten ylimääräistä yhtiökokousta tai neuvotteluja rahoittajien kanssa.
kerkeekö paistaa juhannuksena makkarat ennen osakeantia?
Riippuu vähän, miten pahasti kassavarat sulavat ja kuinka nopeasti yhtiö toimii. Jos polttavat rahaa samaa tahtia (12M€/vuosi = 1M€/kk), niin kesäkuuhun mennessä kassaa olisi teoriassa vielä jäljellä.
Mutta jos johto alkaa ennakoida rahan loppumista, osakeanti voi tulla nopeammin – etenkin jos sijoittajaluottamus on heikko ja halutaan välttää pakkotilanne.
Jos yhtiö on pörssissä ja osakeanti tulee, siitä yleensä annetaan ensin merkintäoikeusanti-ilmoitus, joten ehkä juuri ja juuri ehtii juhannusmakkarat paistaa ennen rahoituskierrosta. Mutta syksyä kohti voi olla jo tiukempaa.