Markkina ei näytä uskovan Aspocompin menestykseen, ainakaan tämän vuoden osalta. Tosin mikäli Aspocomp pääsee lähellekkään Inderesin ennusteita on arvostus kyllä hyvin alhainen, vaikka toki riskiä on.
Saa nähdä näkyykö tekoälyn suoma kova buumi puolijohdeteollisuudessa Aspocompin suhteen.
Muistaakseni luin taannoin laajastaraportista, että Aspocomp olisi autoteollisuudessa suuntautunut nimenoman raskaan kuljetuskaluston puoleen. Asiakkaista en tiedä, mutta ainakin Volvo oli nostanut Q1:llä ohjeistustaan kuluvalle vuodelle.
Mielenkiintoinen tapaus, jota seuraan. Todennäköisesti ollaan taas Q2/H1 tuloksen jälkeen viisaampia.
Aspocomp ei vieläkään ole päivittänyt omistajalistaansa, joka sekin päivitetään vain kerran kvartaalissa kun ei nyt vaan näytä nappaavan sijoittajien palvelu. Mitäpä noita päivittämään kun on hiljaista kuin huopatossutehtaalla heinäkuussa. Kotisivutkin näyttävät aika aneemiselta kokonaisuutena imo.
On tuo surullisesti hoidettu sijoittajainfo kun taas 100 suurinta listaus (linkki) ei päivity tuoreimpaan, väsynyttä menoa kaikin puolin.
Uusi ohjeistus vuodelle 2023
Aspocomp arvioi vuoden 2023 liikevaihdon jäävän vuoden 2022 tasosta ja liiketuloksen jäävän selvästi vuoden 2022 tasosta. Vuoden 2022 liikevaihto oli 39,1 miljoonaa euroa ja liiketulos 4,5 miljoonaa euroa.
Aiempi ohjeistus vuodelle 2023
Aspocomp arvioi aiemmin vuoden 2023 liikevaihdon kasvavan vuodesta 2022 ja liiketuloksen olevan samalla tasolla kuin vuonna 2022. Vuoden 2022 liikevaihto oli 39,1 miljoonaa euroa ja liiketulos 4,5 miljoonaa euroa.
Olisi pitänyt luottaa omaan intuitioon enemmän ja malttaa katsella tänne asti. No kuunnellaan kommentit johdolta ja mietitään lasketellaanko keskihintaa vai ollaanko tekemättä mitään.
Aspocomp Group tiedotti aamulla laskevansa ohjeistustaan. Yhtiö arvioi nyt, että vuoden 2023 liikevaihto jää vuoden 2022 tasosta ja liiketulos jää selvästi vuoden 2022 tasosta (2022 liikevaihto 39,1 MEUR ja liiketulos 4,5 MEUR). Aiemmin Aspocomp arvioi vuoden 2023 liikevaihdon kasvavan vuodesta 2022 ja liiketuloksen olevan samalla tasolla kuin vuonna 2022. Tulosvaroitus ei ollut suuri yllätys heikon alkuvuoden ja yleisesti vaikeutuneen kysyntäympäristön takia, mutta tulee aiheuttamaan merkittävää painetta ennusteisiimme. Tulemme tarkastelemaan ennusteitamme lähipäivinä, mutta näkyvyys paranee todennäköisesti vasta torstaina Aspocompin H1’23-raportin yhteydessä.
Itse ainakin odotan kurssin jatkavan laskua, joten ostoille ei mielestäni ole kiirettä…jos vanhat merkit pitävät kutinsa tämä kasin päältä alkanut lasku (eli huono suorittaminen) ei taida ihan äkkiä päättyä?
Tästä tuli nyt tämmöinen välipäivitys, kun negarin jälkeen piti pistää ennusteita uusiksi ja raportinhan se sitten vaatii. Näkemystä tarkastellaan luonnollisesti tarkemmin Q2-raportin jälkeen, kun näkyvyyttä saadaan lisää. Ei kannata siis jumittua tähän, kun torstaina saadaan lisätietoa. Arvioidaan sitten tilannetta uudelleen paremmilla tiedoilla.
Aspocompin Q2-tulos jäi hieman alhaisista ennusteistamme ja uudet tilaukset romahtivat, mutta negatiivisen tulosvaroituksen jälkeen vuosi 2023 oli jo tuomittu heikoksi. Vaikka edessä on vielä vaikeuksia, arviomme mukaan ne ovat valtaosin ohimeneviä ja lähivuosille näkymät ovat hyvät. Arvostus on edullinen tuloksen elpyessä (2024e P/E 8x), mutta tätä ennen sijoittajien pitää kestää heikon jakson läpi eikä epävarmuuden keskellä ole välttämättä kiirettä ostoksille.
"Aspocomp aloittaa muutosneuvottelut mahdollisista lomautuksista Aspocompin Oulun tehtaalla. Aspocomp on tänään 15.8.2023 antanut yhteistoimintalain mukaisen neuvotteluesityksen muutosneuvottelujen aloittamiseksi tuotannollisista ja taloudellisista syistä Oulun tehtaalla. Neuvottelujen piirissä on valtaosa Oulun tehtaan tuotannon noin 120 työntekijästä. Muutosneuvottelujen arvioidaan kestävän kaksi viikkoa ja mahdolliset lomautukset kestäisivät enintään 90 päivää.
Muutosneuvotteluilla varaudutaan mahdolliseen tuotannon osittaiseen sopeuttamiseen tilapäisesti alhaisia toimitusmääriä vastaavaksi. Puolijohdesyklin odotettua hitaampi toipuminen sekä korkeat varastotasot arvoketjun eri osissa ovat hidastaneet yhtiön liikevaihdon kehitystä. Puolijohdesyklin väliaikainen hidastuminen on toimialalle tyypillinen ilmiö. Toimialan pitkän tähtäimen kasvunäkymät ovat edelleen vahvat. Puolijohdesyklin odotetaan kääntyvän uudelleen kasvuun vuoden 2023 lopulla tai vuoden 2024 alkupuolella"
Montosella kestänyt taas aika kauan hyväksyä tosiasiat ja johto muutenkin epäonnistui rekryissä kun porukkaa palkattiin vielä Q2:lla lisää kun kysyntä oli jo aikaa sitten sakannut, ihmettelee hän
Edit: korjattu Q2 (vs Q1)
Edit 2: Oma arvaukseni on että @Juha_Kinnunen joutuu laskemaan liikevoittoennustettaan lähemmäksi nollaa reilusta kolmesta nyt kun näyttää, että käänne siirtyy kaiketi kohti H2/24 kun lomautuksetkin jatkuvat pahimmillaan marraskuun loppuun saakka. Pahuksen pannahinen!
Edit 3: Mulla olikin väärä muistikuva 2023 liikevoittoennusteesta eli on näköjään siis 2,0M (H1 tapauteltu 0,7M) eli tehtävää jää ennusteeseen H2 |1,3M (vs H2/22 | 2,1M).
Olen ymmärtänyt että kyseessä on firma, johon ei tulla valmiina vaan jokaiseen inssiin joka sisään valitaan täytyy vielä panostaa suuresti että se kykenee toimimaan vaaditulla tavalla.
Muistelisin toimarin todenneen ‘ei tähän oikein missään muualla valmistuta’ tjsp.
Ei sellaista porukkaa kovin kevyesti lähdetä lomauttelemaan, vasta kun on ihanpakko™.
Tämä muuten oli taas sellainen riski mitä en tietenkään miettinyt ollenkaan kun taalankuvat silmissä kauhoin osakkeita.
"Aspocomp Group laskee antamaansa taloudellista ohjeistustaan vuodelle 2023.
Yhtiö arvioi nyt, että vuoden 2023 liikevaihto ”jää selvästi” vuoden 2022 tasosta. Vuoden 2023 liiketuloksen arvioidaan ”jäävän tappiolle”.
Aiemmin yhtiö arvioi liikevaihdon ”jäävän” edellisvuoden tasosta ja liiketuloksen ”jäävän selvästi” edellisvuoden tasosta.
Taloudellisen ohjeistuksen päivittäminen johtuu puolijohdesegmentin syklin arvioitua hitaammasta toipumisesta, investointien hidastumisesta Aspocompin useissa asiakassegmenteissä pääasiassa korkotason nousun vuoksi sekä korkeista varastotasoista arvoketjun eri osissa."
@Juha_Kinnunen voisi kysyä tilaisuuden tullen Montoselta mikä ihme tämä on:
“Lisäksi yhtiössä aiemmin aloitettu strategian mukainen tulevaisuuden kasvun varmistamiseen tähdännyt suunnittelutyö tuotantokapasiteetin kasvattamiseksi Oulussa, on kysyntätilanteen heikennyttyä päätetty keskeyttää toistaiseksi. Suunnittelun mahdollisesta jatkamisesta päätetään, kun piirilevyjen kysynnän nähdään lähtevän uudelleen kasvuun. Suunnittelutyöhön liittyneet kustannukset olivat yhteensä noin 0,5 miljoonaa euroa. Nämä tavanomaiseen liiketoimintaan kuulumattomat kustannukset kirjataan kolmannen neljänneksen tulokseen.”
Suunnitellaan puolella miljoonalla tuotantokapasiteetin kasvattamista, joka nyt alaskirjataan…mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Mikä suunnittelussa on maksanut näin paljon kun aiemmin on kerrottu, että nykyinen tehdasrakennus riittää eikä lisää seiniä tarvita? Tämä tarkoittanee sitä, että käänne paremmasta on siirtynyt hamaan tulevaisuuteen kun maalaisjärjellä hiljaisena jaksona rakennetaan lisäkapasiteettia, joka on sitten käyttövalmiina kun ajat paranevat mutta paremmmat ajat eivät siis olekaan palaamassa pitkään aikaan vaikka piirilevyn käänteen ajankohtaa ei muutettu tuonnemmaksi, ehkäpä sitten Q3-tuloksen yhteydessä?
Edit: Ohessa vuosittaiset liiketulokset 2022-2016 (2015-2014 linkki ei pelitä kotisivuilla)
2023 liittyy 2020 seuraksi tappiollisiin vuosiin…muuten on vähintään sinnitelty vesirajan yläpuolella mutta kaksi peräkkäistä parempaa vuotta vaikuttaisi olevan maksimi Aspocompille tällä lyhyellä otannalla.
Aspocomp ei hiljaisella jaksolla kommentoi minulle enempää kuin muillekaan, mutta kysytään Q3-tuloksen yhteydessä tarkemmin. Mutta omaa ajattelua, joka voi tietysti olla virheellistä:
Ei kai tuota varsinaisesti alaskirjata, ei tietääkseni ole myöskään aktivoitu. Tuloslaskelman kannalta kerrotaan, että Q3-tuloksessa on 0,5 MEUR poikkeuksellisia kuluja. Ei käsittääkseni myöskään ole “kertaluontoisia” kuluja sinänsä, mutta hyvä ymmärtää kun kulurakennetta katsoo. Tuo suunnittelutyö varmaan myöskään ihan heti vanhene, eli en nyt ainakaan toistaiseksi ajattelisi panostusta myöskään turhana. Tulevaisuudessa sitten nähdään.
Aspocomp on kyllä viime vuosina kertonut usein, että nykyinen tehdas riittää, mutta onhan se tarina hiljalleen muuttunut. Eli on suunnitelmista laajentaa ainakin spekuloitu, joten ne eivät sinänsä ole suuria yllätyksiä. Kovastihan yhtiö on kertonut kasvumahdollisuuksista erityisesti puolijohteissa, joten pitäähän siihen tulevaisuuteen varautua, jos ja kun yhtiö uskoo vahvaan kasvuun. Nyt kun näkymä on väliaikaisesti heikentynyt eikä piirilevysykli ole lähtenyt yhtiön odotuksien mukaisesti, niin siirretään suunnitelmia. Ja suunnitelmastahan on pitkä matka valmiiseen laitokseen, varsinkin jos lähtee ihan alusta asti rakentamaan - muitakin vaihtoehtoja lienee.
En ole vielä sen syvällisemmin asiaa miettinyt, mutta tulosvaroituksesta pitää tietysti kommentti väsätä maanantaiksi, joten viikonloppuna pitää vielä ehtiä tätäkin pohtia.
Mitäs tämä sitten on…minulle kun nämä aktivoinnit ovat asioita, joita en ymmärrä?
" Aspocomp julkistaa myös ennakkotietoja vuoden 2023 kolmannelta vuosineljännekseltä. Liikevaihdon odotetaan olevan 8,1 miljoonaa euroa ja liiketuloksen odotetaan olevan -0,7 miljoonaa euroa. Liiketulos sisältää tavanomaiseen liiketoimintaan kuulumattomat 0,5 miljoonan euron suunnittelutyökustannukset."
Tarkoittaako se sitä, että jos projektia joskus jatketaan, sieltä tulee plussaa tuo puoli miltsiä?