Auto - vaurastumisen jarru?

Ajattelin itsekin ensin että ei 1.6 riitä tuolle, mutta oikeasti todella pirteä ajaa. Välillä epäilyttää olisiko tuo ohjelmoitu uusiksi, toisaalta 300nm vääntö tekee ajamisesta vaivatonta. Koeajoin myös useamman 2.2 koneella olevan version (350nm vääntöä muistaakseni), tosin automaattina kaikki. Ei mitään havaittavaa eroa normiajossa. Neliveto toki lähti paremmin.

Jos emännän autot lasketaan mukaan, noita passatteja on ollut kolme. Yhdestä piti laittaa kannentiiviste 300tkm kohdalla. Jarrupalojen kuluneisuusanturin piuhat piti jokaisesta taiteilla itse ristiin että sai vikavalon pois palamasta. Itse asiassa mietin, että millä niitä autoja myydään? Onko se pelkät mielikuvat? Huolto sitten maksaa mitä maksaa eikä sitä suuremmin ajatella. Moni maksaa sen tarkistushuollon mukisematta vaikka tekniikan maailma on käräyttänyt useamman korjaamon siitä, ettei tarkastuksia edes kaikilta osin tehdä. En pidä myöskään esimerkiksi jatkuvaa liukutappien voitelua normaalina. Hyvin suunniteltu toimii ilmankin, 405 pösö ei edes sillä…

Ettei menisi ohi aiheen, koetan tuottaa sisältöä tuohon Auto- vaurastumisen jarru kohtaan. Kuinkahan ihmiset yleensä valmistautuvat auton ostoon?

Mitä itse teen:

-Katselen etukäteen tyyppiviat foorumeilta läpi ja käyn ne läpi koeajolla mitä pystyn
-Katson minkä väristä öljy on, toisin sanoen sotkeeko nesteitä
-Sama jäähdytinnesteen kanssa
-Pyörittelen autoa ympäri kuunnellen koliseeko alusta
-Vedätän autoa suurella vaihteella selvittääkseni luistaako kytkin/onko vauhtipyörä tiensä päässä
-Muutenkin kuulostelen uliseeko laatikko, pitääkö turbo ääntä, miltä moottori kuulostaa tyhjäkäynnillä (sirinät/kolinat yms ylimääräiset äänet), onko vedot tallella jne
-Katselen läpi alustaa, levyjä, paloja ja renkaita missä kunnossa ovat
-Selaan läpi huoltokirjan ja koetan kysellä onko ollut isompia remontteja. Joskus olen jopa soittanut edelliselle omistajalle
-Koetan katsoa vähän maalipintaakin, vaikka paljon saa värivahalla peitettyä ja käytetty on aina käytetty
-Ostan auton ketjukoneella ja vain merkeistä ja malleista joissa ketju kestää
-Ostan kaikki kalliimmat autot liikkeestä, jolloin on olemassa muutakin kuin perävalotakuu jos kohdalle sattuu täysi pommi
-En osta ikinä teiniräpellettyjä autoja
-Ostan auton varusteilla mitä tarvitsen. Esimerkiksi automaatti on jälleen yksi mahdollinen vikakohde lisää, samoin neliveto

Sitten jos haluan auton, aloitan tinkaamisen pikkuvioista jotka eivät oikeasti edes vaikuttaisi kaupankäyntiin. Oikea autokauppiaan unelma-asiakas :grin:

Oston jälkeen joko teen/teetän moottoriöljyn ja vaihdelaatikon öljyjen vaihdot. Samoin käyttöhihna vaihtoon heti, jos hihna yhtään siltä näyttää. Jos teetän ulkopuolisella pyydän myös silmäilemään läpi onko jotain korjattavaa. Vien yleensä osat itse huoltoon, koska muutamia poikkeuksia lukuunottamatta näin on halvempaa. En käytä merkkihuoltoa kuin pakosta. Esimerkiksi koritakuu vaatii sen.

-Jälkikäytän edelleen turbovehkeitä pari minuuttia
-Käytän käsijarrua aina, jolloin se ei jumiudu. Tämä ei onnistu merkeillä, jossa jarrut ovat jatkuvasti jumissa
-Vaihdan öljyt 10tkm välein huolimatta siitä mitä huolto-ohjelma sanoo.
-Pyrin siihen, etten vedätä autoa suurella vaihteella
-Katson jarrupalat aina läpi renkaita vaihtaessa etten pilaa jarrulevyjä loppuun kuluneilla paloilla
-Katson suodattimet läpi ainakin sen 2xvuodessa ja vaihdan tarpeen mukaan.

10 tykkäystä