Arvonaleneman lisäksi päälle vielä polttoaineet, vakuutukset, huollot jne. Meinasinkin laittaa auton liuskaan ja hommata tilalle Polestarin yksityisleasingilla:
15 000 km vuodessa maksaa “vain” 909 euroa kuussa (+vakuutukset). Halpaa kuin saippua nykyiseen kulurakenteeseeni verrattuna. Toki nykyisellä autolla kalleimmat kilometrit on ajettu mutta nyt takuun umpeuduttua pelottaa ajaa täynnä kalliita hajoavia osia (Volvo XC90) olevalla autolla.
Et pyytänyt tässä neuvoja ja päätös tuntuu olevan jo tehty. Silti haluan tuoda tässä julki oman näkemyksen/kritiikkiä päätöstäsi vastaan. Polestar 3 yksityisleasing vaikuttaa hinnoittelultaan varsin kohtuulliselta. Joten mielestäni päätöksesi vaihtaa siihen ei mitenkää ole väärä tai muutenkaan huono.Silti haluan tuoda myös toisen näkökulman tilanteeseesi.
Lähtökohtana tässä voitaisiin ajatella, että aika on rahaa ja sähköautot ovat köyhiä varten. Eli oletko valmis viettämään aikaa latureilla tehdessä pidempää matkaa? Yleisesti auton latauksen odottamiseen uhrattu aika on merkityksettömän pieni aika elämässä, mutta siltikin se latauksen valmistumisen odottaminen pidemmillä matkoilla on varsin vastenmielistä. Polttomoottori on ylivoimainen joustavuudessa taukojen ja toimintasäteen suhteen varsinkin talvella.
Lisäksi XC90 on todella hyvä auto(omaa kokemusta mallista paljon), ja epäilen ettei Polestar 3(ei mitään kokemusta mallista) yllä samalle tasolle autona, joten tulet häviämään myös mukavuudessa/laadussa vaihtaessa.
Tilanteessasi muuttujia on toki varsin paljon taloudellisen kannattavuuden laskentaan, joten sitä tuskin kannattaa tähän alkaa laskemaan. Sanon vaan, että anna muiden vielä hetken nauttia halvasta sähköautoilusta ja lataustauoissa ja jatka nauttimista Volvosta. Toki tiedostan, että autokuume on varsin vakava sairaus ja siihen ei ole olemassa toimivaa lääkettä.
Loppuun vielä on hyvä tuoda julki, että omasta taloudesta löytyy tällä hetkellä sähköauto ja pari dieseliä päivittäisessä käytössä. Joten kokemusta eri käyttövoimista löytyy, enkä todellakaan ole sähköauto vastainen.
Ihan vaan huvikseni kysyisin vielä, että kenellä mielestästi olisi varaa ajaa nykyisellä XC90 Volvollasi, jos ei sinulla? Mielestäni ihan vaan sivusta seuratessa jotkut auton mahdolliset kalliit korjauskustannukset vaikuttavat varsin pieniltä varallisuuteesi, kulutukseesi ja sijoituksissasi ottamiisi riskeihin verrattuna.
Aika jyrkkä mielipide sähköautoista. Minusta sähköautolla on huomattavasti mukavampi ajaa kuin polttomoottoriautolla. Ei viiveitä voimansiirrossa, ei moottoriääniä eikä ja polttomoottorin aiheuttamaa tärinää ratissa. Lapsetkin tuntuvat olevan ympäristötietoisia, enkä itsekään pistä pahakseni päästöjen vähentämistä.
Auton käyttöprofiili on 95% taajama-ajoa lasten harrastuksiin ja takaisin. 5-6 kertaa vuodessa käydään koko perheen voimin jossain reissussa alle 300 km päässä. Näin ollen isoakkuista sähköautoa ei tarvitsisi ladata kesken matkan edes talvella, vaikka lapset vaativatkin vähintään yhden pysähdyksen.
Tavoistani poiketen kävin tänään jopa koeajamassa Polestarin. Autohan on omaa sukuaan Volvo, EX90:n sisarmalli. Tavaratila on puoli pykälää pienempi ja auton hankinta vaatisi suksiboksin hankkimisen, muuten tilat ovat enemmän kuin riittävät 5-henkiselle perheelleni.
Autona Polestar 3 on mielestäni parempi kuin Volvo XC90, osittain varmaan johtuen hivenen matalammasta koosta. Ohjaus on paljon tarkempi, ajomelu hivenen yllättäen pienempi moottoritievauhdeissa ja alusta samaa tasoa Volvon ilmajousituksen kanssa. Kiihtyvyys on Volvossakin riittävä, mutta Polestar ei vetele kiihdytyksissä. Nelivedon toiminta on muutenkin huomattavasti edellä Volvon hybridivoimalinjaa, ero korostunee talvella. Penkit ovat Polestarissa ilmeisesti aivan samat kuin Volvossa, mutta päällysteenä olisi muovia ilmastoidun nappanahan sijaan
Paikallinen kauppias tarjosi tänään kokonaiset 45 000 euroa Volvosta. Tuossa on nyt kalleimmat kilometrit ajettu, arvonalenema ei seuraavan kahden vuoden aikana varmaan enää ole luokkaa 1 000 euroa kuussa. Käyttökulutkin huomioiden olisi varmaan hivenen halvempaa jatkaa Volvon puikoissa, mutta ero ei ole suuren suurin. Lisäksi pitäisi huomioida tuon vapautuvan 45 000 euron vuosituotot kun sijoitusfoorumilla ollaan.
Eikös se niin ollut että ensin tehdään asiasta päätös ja argumentit keksitään sen perusteella myöhemmin
En tosiaankaan voi sanoa nauttivani autoilusta, mutta siedettävän tasoisella autolla ajaminen ahdistaa vähemmän kuin jollain kansanautolla. Lapset eivät varmaan suostuisi taksilla kulkemaan ympäri kyliä, joten kuskin roolista en pääse irti vielä muutamaan vuoteen.
Hyvä kysymys. Ihmettelen kuka haluaa lähemmäs 100 000 km ajettuna premium-autoja riesakseen. Täynnä kalliita vikaantuvia kohteita tyyliin ilmajousituksen kompressori a 1 000 euroa. Mutta vielä enemmän ihmettelen miten kellään on varaa ostaa uusia autoja 6-numeroisella hintalapulla. Itse ehkä raaskisin tehdä saman virheen uudelleen, mikäli varallisuus olisi 8-numeroinen.
Sähköautoilussa on kuitenkin eräitä huonoja puolia, kuten rengaskustannukset, vakuutukset, mahdolliset akkulevyn naarmut ym. sekä mahdollisissa kolareissa auton palaminen ja sen sammuttaminen.
Nooh, jos kymmenien tuhansien arvonalenema lyhyessä ajassa ei ole ongelma niin tuskin sitä on tonnin ”iso remppa”
XC90 on aivan loistava auto. Mahtuu tavarat kyytiin ja ei tarvitse ajella montussa. Toki aina voi painottaa hakemaansa ominaisuutta ja jonkin toisen auton saa siten mielekkäämmäksi
Minä osun sopivasti näihin ihmettelyäsi aiheuttaviin kategorioihin.
Aika monta premium-merkkistä autoa on tullut ajettua 100 tkm → 200 tkm ja yleinen kokemus, että ei noihin kovin paljoa kalliita vikoja pääse syntymään. Kyllähän toki näihin huollot marmoritiskillä maksaa niin, että vuodessa se tonni uppoaa ilman vikojakin. Mutta ei ne vikaantumiset ihan jokavuotisia ole. Toisaalta, jos on varaa ostaa 50 tonnin auto, niin kai siihen tonnilla on varaa jotain yllättävää korjata.
Mitä sitten tulee kuusinumeroiseen auton hintaan. Olen aiemminkin kirjoittanut, että jos tilanne on esimerkiksi sellainen, että asunto ja mökki on makseltu ja on velaton tilanne, on töissä mistä tykkää ja mistä saa tasaista kassavirtaa elämään ja että sijoitussalkkuun on kertynyt esim. 600 k€. Jos tuosta sijoitussalkusta sitten ottaa 100 k€ autoon, niin muuttaako se mitenkään elämänlaatua tai tulevaisuuden suunnitelmaa?
Tuo on hyvä pointti. Perillisten rahoja ilmeisesti käytetään, eli perintö pienenee. Pitäisikö harkita myös koko maailman kannalta, mikä on oikein? Olisiko vaihtoehtoinen käyttö haitallisempaa…
Suurin osa kalliimmista autoista ostetaan ulkoisista syistä. Myös rahoituksella. Mikä siinä, jos muuta käyttöä rahalle ei ole, kuin laittaa pihaan ruostumaan. Tuo olisikin hyvä kysymys, mitä rahalla voisi tehdä. Säästää vanhuuden sairausten hoitoon? Käyttää varat niiden välttämiseen elämällä terveellisesti?
Herra x kertoi äskettäin harrastusryhmässä, että ”joutui” ulkoisesta paineesta vaihtamaan auton, kun pikkuruosteinen farkku alensi naapuruston mukaan rivitalon asuntojen arvoa tai ainakin statusta. Myönsi sitten, että kyllä se itsellekin teki henkisesti hyvää, kun lapset kasvaa eikä enää häpeile isukin autoa futisharkkoihin mennessä. Vaikka talosuunnitelmia piti samalla suunnitella uusiksi.
Tuttu Teslan omistaja sanoi, että ei olisi ostanut, jos olisi tiennyt paljonko se herättää kateutta ja miten joidenkin ”kaverien” käytös muuttui. Ilmiötä ei olisi tullut, jos olisi ostanut vaikka vielä kalliimman kesämökin.
Aika hauskat tarinat. Kuulostaa ihan ala-aste ikäisten lasten meiningiltä.
Ei kai kukaan aikuinen hanki tai ole hankkimatta autoa sen takia että naapuri tai kaveri sanoo jotain.
Tuohan on jo oikeastaan ihan hyvä syy hankkia tietynlainen auto jos sillä saa aiheutettua perskipua naapureille. Aijai niitä viherpiiperöiden ilmeitä, kun kiillottavat teslojaan samalla kun itse hörpöttelee vanhalla V8 jenkillä ohi jonka pakokaasukin tuoksuu bensiiniltä
Eräs varakas tuttu asuu ihan hyvällä alueella ja varmaan tulokärjessä niillä kulmin. Hänelle ei ole mitään sanottu hieman vanhemmasta autosta, mutta vaimolle on kuulemma vihjailtu asiasta
Nyt on vielä vähemmän halua vaihtaa. Liekö parempaa keinoa ärsyttää naapureita
Tuttu Teslan omistaja sanoi, että ei olisi ostanut, jos olisi tiennyt paljonko se herättää kateutta ja miten joidenkin ”kaverien” käytös muuttui. Ilmiötä ei olisi tullut, jos olisi ostanut vaikka vielä kalliimman kesämökin.
Repesin ääneen, on niin Tesla-janarin tarinankerrontaa kaverilta kuin olla ja voi. Tesla ei tosiaan ole mikään premium-luokan auto, enkä kyllä käsitä miten voisi mitään kateutta herättää yhtään kenessäkään.
Suurin osa on todennäköisesti 45+ vuotiaita väliportaan pomoja tai yrittäjiä, jotka ovat saaneet nostettua ansionsa hieman keskimääräistä korkeammiksi. Tälle ikäluokalle auto on usein tärkeä statussymboli ja siihen ollaan valmiita tuhlaamaan kohtuuttoman suuri osuus tuloista.
Autoteollisuus on ajan saatossa pyrkinyt boostaamaan tätä kulutuskäyttäytymistä nimeämällä malleja tai varustetasoja esim. termein executive. Ilmiö on tainnut ajan saatossa hiipua, etenkin nuorempien ikäluokkien keskuudessa, mutta näkyy edelleen esim. siinä, että autoteollisuudessa on käytössä kategoria E-segmentti.
Ei kannata sekoittaa takuuta ja näitä “Tiepalvelu + vara-auto ilmaiseksi jos huollat merkkiliikkeessä” -tarjouksia. Yleensä takuuseen riittää huolto-ohjelman noudattaminen, ihan sama kuka sen tekee.
Eri asia on sitten takuun alaiset korjaukset jotka tulee teettää missä ikinä maahantuoja käskee, eli käytännössä merkkiliikkeessä.
Hei ihan oikeasti, nyt oli kysymys huollosta! Yksinkertaisesti siitä, missä vaihdellaan öljyjä, jarrunesteitä, suodattimia ja annetaan valohoitoa saranatappien vaseliineille ym. Parkkipaikkarempan tasoista hommaa.
Käytännön tosielämässä takuu ei pääty yhtään mihinkään vaikka et merkkiliikettä käytä näihin toimenpiteisiin. Takaisinkutsussa toki käytetään merkkiliikettä, mutta silloin ei tarvitsekaan lompakkoa kaivaa kassalla esiin.
Onko sitten noin, C-segmentti on esim. Golf, D-segmentti sitten Passat, E-segmentistä löytyy nuo vielä pykälän isommat Audi A6 ym. onko nuo nyt sitten premium-merkkien segmenttiä.
Tuntuu että tämä autoilun statusajattelu ainakin nykyään on eniten näillä tonnin pommeilla ajavien mielessä jostain syystä, ainakin nettijutuista tulee tämmöinen kuva. Naapuritkin kehottaa vaihtamaan parempaan, ihan varmasti