Bilot Oy pörssiin

En tiedä onko tällä mitään käyttöarvoa, mutta ainakin kurssikehitys todellakin mörninyt verratuna muihin IT-palvelufirmoihin ja kenties pienikin positiivinen katalyytti nostattaisi lappua lyhyellä aikavälillä?

Bilot kynttilöinä ja muut viivana:

E: Näin unta viime yönä, että Bilot teki jonkin läpimurron ja kurssi pomppasi 40 €. :joy: Itse myin annin laput joku aika sitten, mutta kenties nyt voisi palata omistajaksi.

5 tykkäystä

Onko aiheellista olettaa, että Bilotin kurssin tulisi nousta samalla tavalla verrattuna muihin IT-palvelufirmoihin? Tuon kuvaajan alku osuu Bilotilla listautumishinnan paikkeille, mistä se on noussut sen hieman yli 10%. Muilla firmoilla taas ollaan kuvaajan alussa “koronakuopissa”, mistä matka on jatkunut kohti normaalia arvostustasoa.

Tuo kesäkuun alun pomppu taas osuu pörssin yleiseen euforiaan, missä kaikenlaiset roskalaputkin nousivat huomattavasti kun muu ostettava alkoi loppua. Mielestäni tämä efekti näkyy erityisesti Bilotin kurssissa. Bilot koettiin vihdoinkin ostamisen arvoiseksi, mutta kun pörssien euforia alkoi hiipua, Bilotista myös pyrittiin eroon nopeasti.

En siis väitä Bilotia roskalapuksi, en vain näe syitä miksi kurssin pitäisi nousta huomattavasti muun pörssin mukana.

11 tykkäystä

Tästä voisi käydä laajempaakin keskustelua. Onko SAP-osaaminen ylipäätään sellaista mistä konsultille kannattaa maksaa? Legacy-SAPpia on isoissa firmoissa kohtuullisen paljon, mutta mielestäni SAP-osaajien tarve tulee 10 vuoden sisällä selvästi laskemaan, koska kasvavat yritykset ostavat modernimpaa ERP-softaa. Bilot on mielestäni liiankin vahvasti erikoistunut henkilöstöllään yhteen teknologiaan, jolloin yrityksestä on tullut Suomen IT-ekosysteemissä henkilöstövuokrauspalvelualihankkija. Tämä ei ole mielestäni kovin houkutteleva lähtökohta yritykseen sijoittamiseen.

7 tykkäystä

Ikuisuusaihe. Olen jo varmaan 15v ihmetellyt miten SAP ja Oracle edelleen mellestää ERP-hankkeissa kärjessä, helvetin raskaat ja kalliit järjestelmät molemmissa, lisenssit ryöstöhinnoittelua.

Ehkä tässä on itselläkin vääristymä koska en ole niin paljoa isommissa yrityksissä ollut IT-alalla tekemässä mutta silti jaksaa ihmetyttää.

6 tykkäystä

Ihan mielenkiintoisen oloinen kauppa. Pieni EV/EBITDA arvostus näyttäisi olevan suhteessa Bilotin omaan arvostukseen ja CastorIT on Finderin tietojen mukaan kasvanut varsin mukavasti viime vuosina.

9 tykkäystä

Hyvä kauppa. Tuntuisi luonnolliselta, että kauppaa oli jo hierottu Bilotin listautumisen aikaan. Kauppasumma hoidetaan lähes kokonaan suunnatulla annilla. Erikoisesti Bilotin hinta 13% nousussa, vaikka vanhojen omistajien omistusosuus liudentuu.

4 tykkäystä

Bilot vahvistaa selvästi asemiaan ja rippuvuuttaan SAP-ekosysteemissä. Aikaisemmin yhtiö on vakuutellut että he tekevät muutakin kuin SAPpia, mutta nyt alkaa näyttää siltä että strategiana on keskittyä lähinnä siihen missä he ovat hyviä ja jättää iso osa alan markkinakakusta muille yhtiöille. Tämä johtaa mielestäni väistämättä siihen että yhtiöllä tulee olemaan suuria vaikeuksia pysyä 2024 liikevaihdon kasvutavoitteessa, mutta kannattavuuden voi odottaa parantuvan.

2 tykkäystä

Keskittyminen omiin vahvuuksiin on tervetullutta. Konsultointitöitä SAP S/4Hana -tuotteen parissa on kasvavissa määrin tällä vuosikymmenellä. SAP:n tuki vanhalle SAP ERP.lle päättyy vuonna 2027. Suuret SAP-käyttäjäorganisaatiot tulevat aika suurella varmuudella siirtymään uuteen SAP S/4Hana- tuotteeseen.

Bilot tulee olemaan erittäin houkutteleva kumppani näissä SAP-hankkeissa. Kotimainen suuri toimija on puuttunut.

4 tykkäystä

Kuinkahan kauan kestää ennen kuin yritykset viimein tajuavat kuinka kankea SAP oikeasti on?

Kyllä pitäisi jotain toista tukijalkaa saada yritykselle…

2 tykkäystä

Koska tämä kauppa hoidetaan osakevaihdolla, Bilotille jää yhä listautumisannista keräämänsä rahat, saa nähdä mitä käyttöä niille keksitään.

2 tykkäystä

SAP on kankea kuin rautakanki. Siitä on hyvä ponnistaa, muttaa seiväshyppy on hitusen raskasta. Haasteena vaan on, että kaikki muut seipäät ovat liian lyhyitä tai heikkoja. SAP on kentän paras seiväs.
SAP S/4HANA on ylivoimaisesti suosituin ERP suurimmissa jenkkifirmoissa.

SAP trendaa edelleen ja Bilotin on hyvä jatkaa tässä voittajajoukkueessa.

7 tykkäystä

Eihän tämä oikein hyvältä näytä, vai mitä sanovat perehtyneemmät bilottilaiset?

"Katsauskauden liikevaihto laski vertailukaudesta 17,0 % ja oli 8 067 (9 722) tuhatta
euroa.

Liikevaihdon lasku johtui pääosin asiakkaiden sopeuttamistoimista koronapandemian
myötä sekä niitä seuranneista investointien lykkääntymisistä.

Liikevoitto ennen liikearvon poistoja (EBITA) oli 209 (798) tuhatta euroa. Liikevoitto
(EBIT) oli 170 (768) tuhatta euroa. Liikevoitto laski 77,8 % johtuen liikevaihdon
laskusta koronapandemian seurauksena.

Tammi–kesäkuun tulos oli -710 tuhatta euroa (612). Tulosta rasittivat noin 910 (0)
tuhannen euron listautumiskulut, jotka on esitetty tuloslaskelman rahoituskuluissa.

Listautumisannin kuluilla oikaistu tulos oli kaudella 200 (612) tuhatta euroa.
Kauden tulosta alensivat myös 168 (86) tuhannella eurolla panostukset
etupainotteisiin rekrytointeihin Ruotsin liiketoiminnan kasvun tukemiseksi."

5 tykkäystä

Olihan tuo karmaisevaa liikevaihdon laskua. Inderes ennusti 20% korkeampaa liikevaihtoa.

6 tykkäystä

Jäätävän huono raportti ja pahinta oli tuo liikevaihdon pudotus. Muut it-palveluyhtiöt ovat selvinneet koronasta kuivin jaloin, mutta Bilot upposi. Tätä ne kevään yt:t ennusteli. Loppuvuonna ei saada enää kiinni alkuvuoden tappioita.

Osake otti ison hypyn ylöspäin Castor-kaupan innoittamana, mutta tänään tullaan kyllä rumasti alas. Ja huomenna Inderesin tavoitehinnan lasku.

7 tykkäystä

Henkkoht odotan kyllä SAP:ille huonoa tulevaisuutta, vaihtoehtoja alkaa olemaan niin paljon - edullisempia ja joustavampia räätälöitäväksi.

5 tykkäystä

Tervetuloa IT-projektibusinekseen, voisi sanoa. Merkittävä osa Bilotin kaltaisten yritysten liikevaihdosta tulee palvelusopimuksista, joissa yksittäisiä konsultteja tai tiimi on myyty ns. Time & Material -periaattella (tuntilaskutuksella) asiakkaalle. Sopimuksissa on tyypillisesti 1 kuukauden irtisanomisaika, ja ne tehdään 3-6 kuukaudeksi kerrallaan. Normaaleissa markkinaolosuhteissa sopimuksia jatketaan jatkuvasti, mutta koronapandemian myötä asiakkaat priorisoivat vain välttämätöntä ylläpitotyötä ja pienkehitystä. Tämä näkyy siinä ettei soppareita jatketa tai niitä jatketaan pienemmällä tiimillä.

Tällä hetkellä IT-konsultoinnissa vetää (karkealla tasolla)

  • julkinen sektori
  • verkko-, tietoturva- ja kollaboraatioratkaisut jotkat tukevat työntekijöiden välistä ja yrityksen ja asiakkaan välistä kohtaamista etänä
  • pilvimigraatio

Bilot ei mielestäni ole erityisen vahva em. alueilla.

9 tykkäystä

Kyllähän tuo tulos oli huono mutta en kovin hyvää osannut odottaakaan koska keväällä kerrottiin kysynnän alentumisesta ja yt-neuvotteluista. Yhtiö itse odottaa notkahduksen jäävän tilapäiseksi, jos tästä noustaan, Bilot on vahvoilla vahvan taseensa ansiosta.

Bilot myyty jo 6,40 tasoille. Onko joku nähnyt tai keksinyt jotain syytä tälle?

1 tykkäys

Ei kai muuta kuin huono tulos ja sitä kautta huono näkyvyys tulevaan?

4 tykkäystä