Hei @Ricku
Kiitos kysymyksistä. Kyllä yhtiöjohto ja hallitus ovat huolellisesti tarkastelleet ja jatkuvasti tarkastelevat Defense-puolen strategisia vaihtoehtoja. Totta on, että Bittium on pieni toimija puolustusteollisuudessa. Mahdollisuuksista ja markkinatilanteesta näytämme selkeästi olevan eri mieltä. Sinulla on hyvin negatiivinen kuva Bittiumin tilanteesta puolustussektorissa. Me näemme tilanteen positiivisemmin ja erityisesti SDR-tuotteiden liikevaihtomahdollisuudet ovat vielä edessäpäin. Juuri nyt ei tunnu viisaalta heittää pyyhettä kehiin.
Alla julkaisemamme tiedot tuoteliiketoimintamme kehityksestä. Defense- ja Security-osion lukuja olemme erikseen antaneet vasta 2021 alusta. Lisäksi on huomattava, että myös palvelupuolella on Defense ja Security -liikevaihtoa.
2018: Tuotepohjaisen liikevaihdon osuus liikevaihdosta kasvoi 49,0 prosenttiin ja oli 30,8 miljoonaa euroa (16,3 miljoonaa euroa, vuonna 2017) ja palvelupohjaisen liikevaihdon osuus liikevaihdosta laski 51,0 prosenttiin ja oli 32,1 miljoonaa euroa (34,9 miljoonaa euroa, vuonna 2017).
2019: Tuotepohjaisen liikevaihdon osuus liikevaihdosta oli 65,6 prosenttia eli 49,4 miljoonaa euroa (30,8 miljoonaa euroa) ja palvelupohjaisen liikevaihdon osuus liikevaihdosta oli 34,4 prosenttia eli 25,9 miljoonaa euroa (32,1 miljoonaa euroa).
2020: Tuotepohjaisen liiketoiminnan liikevaihdon osuus liikevaihdosta 67,8 prosenttia, eli 53,1 miljoonaa euroa (49,4 miljoonaa euroa). Palvelupohjaisen liiketoiminnan liikevaihdon osuus liikevaihdosta 32,2 prosenttia, eli 25,3 miljoonaa euroa (25,9 miljoonaa euroa).
2021: Tuotepohjaisen liiketoiminnan liikevaihdon osuus liikevaihdosta 72,6 prosenttia, eli 63,1 miljoonaa euroa (53,1 miljoonaa euroa), josta Medical Technologies -tuotteiden osuus 27,8 miljoonaa euroa (17,4 miljoonaa euroa) ja Defense & Security -tuotteiden osuus 35,3 miljoonaa euroa (35,8 miljoonaa euroa)
Q4/2021: Tuotepohjaisen liiketoiminnan liikevaihdon osuus liikevaihdosta 76,5 prosenttia, eli 23,0 miljoonaa euroa (14,5 miljoonaa euroa), josta Medical Technologies -tuotteiden osuus 7,4 miljoonaa euroa (3,8 miljoonaa euroa) ja Defense & Security -tuotteiden osuus 15,5 miljoonaa euroa (10,7 miljoonaa euroa)
Defence ja Security -tuotteiden osuus oli Q4/2021 kaksi kertaa Medical- tuotteita suurempi. Silloin saimme komponentteja ja toimitimme tuotteita. Olemme tälle vuodelle julkistaneet, että komponenttihaasteita on molemmilla.
Ei yhtiössä ole minkäänlaista tarvetta piilotella Medicalin potentiaalia ja panostamme alueeseen merkittävästi. Yhtiöllä on selkeä käsitys, miten medicalia viedään eteenpäin ja nyt uuden toimivan johdon suoritus on ratkaisevaa tulevan menestyksen kannalta. Voittajahevoseen siinä on aineksia.