Bittium. Mitä ajatuksia?

No worries. Ihan kiva näitä vähän verratakin filosofisella tasolla pari minuuttia. Itse taidan summata ajatukseni toteamukseen, että toisella näistä embedded softan kanssa tekemisissä olevista firmoista ketsuppipullo jo poksahti auki ja toisella korkki vielä paikoillaan. Mutta medical, mikä ettei defense myös, puolella poks ihan mahdollista toki ja olla oman sektorinsa suuntaa näyttämässä joku päivä.

2 tykkäystä

Toisella firmoista on selkeä fokus, toinen näyttää kehittelevän vähän kaikkea sellaista, minkä kanssa oululaiset insinöörit tykkäävät puuhailla. Mutta ei ole mahdotonta että Bittium pärjäisi hyvin sekä defence- että medical-puolella ja firma on nyt lupaavassa vaiheessa.

3 tykkäystä

Parhaimmat juhlat on ne edessäpäin olevat :+1: Tämän ketjun seurailu on hyvä paikka tutkiskella josko ovipumppun laulamisesta alkaisi näkyä merkkejä. Vielä ei konjakki käryä Rauskin nenään, mutta mielenkiinto toimialaa kohtaan säilyy. Makeimmat ovipumpun laulut seuraa jos sattuu löytymään hyvä ja hyvin kehitetty tuote sopivaan sektoriin ja aikaan. Erikoistuminen on ihan mielenkiintoista seurata ja antaa vallihautaa sitten jos napsahtaa. Kun juhlat alkaa saa firma sitten gloriaa toimaria myöten. Nämä turhat filosofointi jorinat saa liputtaa :grin:

1 tykkäys

8 tykkäystä

Hei Perttil, pyysin toimitusjohtajaa vastaamaan kysymykseesi ja näin hän vastaa:
Omistan reilut 16000 kpl Bittiumin osaketta. Tänä vuonna omistukseni on karttunut muutamalla tuhannella osakkeella sekä osakepalkkiojärjestelmän että osakkeiden oston kautta. Pyrin jatkamaan omistukseni kartuttamista vastaavalla tavalla myös tulevina vuosina. Uskon vahvasti Bittiumin pitkän aikavälin menestymiseen. Ystävällisin terveisin, Hannu Huttunen

16 tykkäystä

Miksi Bittium ei ole tiedottanut tästä POST-yhteistyöstä? Miksi Bittium tiedotti DEC-yhteistyöstä? Millä perusteilla Bittium kertoo tai jättää kertomatta kumppanuuksistaan?

4 tykkäystä

Hei, spekulatiivinen kysymys Karoliinalle ja yhtiölle.
Jos osa Bittiumista myytäisiin pois, jaettaisiinko myyntirahoja omistajille isoina osinkoina vai tulisiko kyseeseen vuoden 2015 tyylinen omien osakkeiden osto ja niiden mitätöinti?
Itse pitäisin jälkimmäistä tapaa parempana ja monipuolisempana sijoittajan kannalta.

3 tykkäystä

Voitonjaosta toki päättää omistajat yhtiökokouksessa - ei yhtiö tai johto.

2 tykkäystä

Hei vaan, ja kiitos kysymyksistä. Tässä vastauksia:

  1. Komponenttipulassa on kyse nimenomaa puolijohteista.

  2. Mahdolliset HX:ään liittyvät epäsuoran teollisen yhteistyön projektit ovat omia itsenäisiä kokonaisuuksia, jotka tulevat toteutumaan oletettavasti noin 10 vuoden aikana, eivätkä sisällöltään ole suoraan yhteydessä valtion sopimuksiin.

  3. EDF eli European Defence Fund tulee meidän käsityksemme mukaan kanavoimaan suurimman osan eurooppalaisesta puolustusteollisuuden tutkimusrahasta.

  4. Henkilöstön tyytyväsyyttä seuraamme mm. vuosittain toteutettavan kyselyn avulla. Tämän kyselyn tulosten perusteella henkilöstömme tyytyväisyys on hyvällä tasolla ja kehityksen suunta on ylös päin. Kyselyn tuloksia on jonkin verran avattu vastuullisuusraporteissamme. Nyt korona-aikana olemme lisänneet kyselyiden määrää ja seuraamme henkilöstön jaksamista ja suorituskykyä kuukausitasolla niin etätöissä kuin toimistollakin. Henkilöstön vaihtuvuus on vaihdellut vuosien varrella ja viime aikoina se on hyvin pysynyt tavoiterajojemme sisäpuolella. Tavoitteenamme on, että henkilöstövaihtuvuus pysyy tietyissä rajoissa, ei liian suurena eikä liian pienenä. Tietty vaihtuvuus pitää olla ja se on tervettä.

  5. Bittiumilla on paljon yhteistyökumppaneita, jotka myyvät Bittiumin tuotteita ja palveluita joko sellaisenaan tai osana omaa tuote/palveluportfoliotaan. DEC on yksi tietoturvallisten ratkaisujen jälleenmyyntipartneri, sillä erotuksella, että DEC on ensimmäinen kumppani, joka myy Bittium Secure Call -palvelua myös kuluttajille.

18 tykkäystä

Hei Bajamaja ja kiitos kysymyksestä.
Bittiumissa perinteisesti kolme suurinta omistajaa on tehnyt esityksen yhtiökokoukselle hallitusjäsenistä. Yhtiökokous sitten valitsee tehtyjen esitysten perusteella hallituksen. Näistä kolmesta suurimmasta omistajasta vain Erkki Veikkolaisella on yhtiössä rooli hallituksen puheenjohtajana. Hallituksen puheenjohtaja Erkki Veikkolainen on ilmoittanut, ettei hän kommentoi Bittiumin omistustaan.

Välitän vielä kysymyksesi kahdelle muulle omistajalle ja mikäli saamme heiltä vastauksia ja luvan niiden julkaisuun, niin kerromme vastaukset välittömästi.

8 tykkäystä

Hei Axelrod ja kiitos kysymyksestä.

Kehittyneissä maissa ja niiden puolustusvoimissa sotilaallisia suorituskykyjä kehitetään yleensä hyvin systemaattisen prosessin mukaisesti. Sotilaalliset suorituskyvyt muodostuvat suorituskyvyn toteuttavasta joukosta, sen käyttöperiaatteista sekä materiaalista, ei siis pelkästään yksittäisestä teknisestä järjestelmästä. Tämä on yksi syy, miksi esim. uusien sotilastiedonsiirron järjestelmien kehittäminen ja käyttöönotto kestää useita vuosia, jopa toistakymmentä vuotta. Tähän liittyen tuleekin huomata, että asiakkaat odottavat järjestelmien elinkaaren olevan hyvin pitkä, jopa yli kaksikymmentä vuotta.

Eri maiden puolustusvoimat kehittävät suorituskykyjä tyypillisesti esim. kolmen, neljän tai viiden vuoden jaksoissa. Käynnissä olevalla jaksolla ollaan yleensä hankintavaiheessa eli asiakas hankkii jo aiemmin kehitettyjä ja määritettyjä suorituskykyjä ja niitä toteuttavia yksittäisiä teknisiä järjestelmiä myönnetyillä tilausvaltuuksilla. Seuraava jakso mahdollistaa uusien hankkeiden valmistelun ja tällöin etsitään parhaita konsepteja asetettujen suorituskykytavoitteiden täyttämiseksi. Käytännössä asiakkaat määrittelevät siis tässä vaiheessa vaihtoehtoisia konsepteja ja etsivät niihin soveltuvia teknisiä järjestelmiä mm. tietopyyntöjen (Request For Information, RFI) ja tuote-evaluointien avulla, tavoitteena aloittaa varsinaiset hankinnat mahdollisesti seuraavalla kolmi-/neli-/viisivuotisjaksolla. Teollisuudelle on tietenkin tärkeää päästä esittelemään uusia tuotteita ja järjestelmiä siinä vaiheessa, kun asiakkaat vielä tutkivat konsepteja ja perehtyvät markkinoilla olevaan tarjontaan.

Asiakkaiden käytännöt tietopyyntöjen ja tuote-evaluointien osalta vaihtelevat riippuen erityisesti valmisteluun varatusta rahoituksesta ja tulevien hankintojen suuruudesta. Toiset asiakkaat odottavat toimittajilta ilmaisia tuote-demonstraatioita, toiset saattavat ostaa tai vuokrata tuotteiden näyte-eriä evaluointeihin. Myös tarjouskilpailujen (Tender tai Request For Quotation, RFQ) toteutuksessa on vaihtelua. Tarjouskilpailu voi olla täysin avoin tai esim. suunnattu esivalituille toimittajille. Tarjouskilpailussa voi lisäksi olla useita vaiheita ja se voi sisältää järjestelmien kenttätestauksia, joko asiakkaan tai toimittajan kustannuksella. Tarjouskilpailujen lyhyellä ”loppukilpailu”-listalla on tyypillisesti vain noin kolme toimittajaa. Tarjouskilpailut kestävät tarjouspyynnöstä päätökseen tyypillisesti noin vuoden, mutta tämäkin vaihtelee kohtuullisen paljon, johtuen esimerkiksi hankinnan kytköksistä muihin käynnissä oleviin suorituskykyjen kehittämishankkeisiin sekä budjettipäätöksiin.

Maailmalla on menossa useita eri hankkeita ja useassa niistä olemme mukana. Odotamme myös, että uusia hankkeita käynnistyy lähivuosien aikana.

17 tykkäystä

Hei jiitu ja kiitos kysymyksistä.

Tiettyjen alojen erikoisosaamisille meillä on aina tarvetta liiketoiminnoissa, ja palkkaamme näitä henkilöitä jatkuvasti tarpeeseen. Palkkaustarpeeseen vaikuttaa myös henkilöstön vaihtuvuus. Bittiumin vaihtuvuus on tällä hetkellä sopivalla tasolla. Kuitenkin on huomattava, että kokonaishenkilöstömäärä on vuositasolla jopa hieman laskenut.

Suurin osa Medical-liikevaihdosta tulee laitemyynnistä. Pienemmät osuudet koostuvat kertakäyttöisistä tuotteista, kaapeleista, ohjelmistomyynnistä ja alustapalveluista.

Bittium Tough SDR -tuoteperheeseen kuuluu kaksi ohjelmistoradiolaitetta, kaksikanavainen Tough SDR Vehicular -ajoneuvoradio sekä yksikanavainen Tough SDR Handheld -käsiradio, lisävarusteineen. Laitteiden lisäksi Tough SDR -ohjelmistoradiojärjestelmä sisältää tällä hetkellä aaltomuoto-ohjelmistoja (Bittium TAC WIN Waveform, ESSOR HDR Waveform ja Bittium Narrowband Waveform) sekä laite- ja verkonhallinnan ohjelmistoja.

Kuten puolivuosikatsauksessa todettiin, Bittium Tough SDR™ -ajoneuvoradioiden tuotekehitysprojekti saatettiin päätökseen. Suomen Maavoimat on ottanut M18-johtamisjärjestelmän Bittium Tactical Wireless IP Network (TAC WIN) langattoman runkoverkon operatiiviseen käyttöön. Lisäksi Maavoimat on hankkinut Bittium Tough SDR™ radioita testauskäyttöön ja jatkaa radioperheen kehitystä sekä käyttöönottoa osana M18-johtamisjärjestelmää. Odotamme käsi- ja ajoneuvoradioiden jatkotilauksia vuoden 2022 aikana. Aaltomuotojen kehitys Bittium Tough SDR™ -tuoteperheen radioihin jatkuu yhteistyössä Puolustusvoimien kanssa.

Tough SDR -radioiden tuotekehitysprojektissa kehitettiin ohjelmistoradiolaitteet ja niiden laiteohjelmistot sekä ensimmäiset versiot aaltomuoto-ohjelmistoista sekä laite- ja verkonhallinnan ohjelmistoista. Tämä järjestelmäkokonaisuus on toimituskunnossa. Sotilaallisten suorituskykyjen kehittäminen ohjelmistoradiotuotteilla on jatkuvaa ja järjestelmien elinkaaret ovat hyvin pitkät. Esimerkiksi Bittium TAC WIN Waveform -aaltomuoto-ohjelmistoa on kehitetty vuodesta 2011 alkaen ja yhä edelleen ohjelmistoon kehitetään tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden kanssa uusia ominaisuuksia. Vastaavasti ESSOR HDR Waveform -aaltomuodon kehittäminen on Operational Capability 1 (OC1) -vaiheessa, ja oletettavasti tulee jatkumaan tämän jälkeenkin. Bittium TAC WIN -järjestelmän laitteistoon on kehitetty jo useita yksittäisiä tuotevariantteja, esim. RH-IV ja RH-IV High Gain -variantit, sekä lisävarusteita. Tough SDR -tuoteperheen kehitys tulee siis oletettavasti jatkumaan yksittäisinä tuotekehitys- ja asiakasprojekteina tulevina vuosina. Tämä on tyypillistä ohjelmistoradiopohjaisille järjestelmille ja niiden asiakkuuksille.

16 tykkäystä

Hei Bajamaja ja kiitos jälleen kysymyksestä.
Yksi osa Bittiumin sijoittajaviestintää ovat erilaiset tapahtumat, joita olemme järjestäneet myös piensijoittajille pääkonttorillamme. Koronasta johtuvien poikkeusolojen takia toimistollemme ei ole viime aikoina päässyt vierailijoita (asiakkaita lukuun ottamatta) ja näitä tilaisuuksia ei ole voitu järjestää. Osallistumme myös säännöllisesti eri toimijoiden järjestämiin sijoittajatapahtumiin ja seminaareihin, viime aikoina kotimaassa, UK:ssa ja Ruotsissa. Jatkossa tahdomme lisätä myös ulkomaista omistusta yhtiöstämme liiketoiminnan kehittyessä.
Pääomamarkkinapäivien järjestäminen on suunnitelmissa, tosin aikataulu vielä on auki.

15 tykkäystä

Hei Osinkohiiri,
Bittiumilla on paljon yhteistyökumppaneita ja jälleenmyyjiä ympäri maailman ja lähtökohtaisesti me emme tiedota niistä, ellei erityistä syytä ilmaannu. DEC-yhteistyöstä tiedotimme, koska kuluttajamarkkinoille tuotteitaan ja palveluitaan suuntaavalla DECillä oli tarve tiedottaa yhteistyöstä ja olisi näyttänyt erikoiselta, mikäli Bittium ei olisi tiedottanut asiasta lainkaan. POST Luxembourg puolestaan on tärkeä paikallinen toimija, joka on jo valmiiksi tunnettu kotimarkkinassaan eikä Bittiumin erillinen laajempi tiedottaminen aiheesta ei olisi hyödyttänyt kumpaakaan osapuolta. Tiedottamisesta ja tiedottamistavasta sovitaan aina yhdessä kumppanin kanssa.

21 tykkäystä

Kiitos vastauksista! Etenkin kysymsy SDR-radioiden tilanteesta oli periaatteessa juuri, kuten oletin, mutta vastaus taustoitti asiaa kuitenkin selvästi selkeämmin kuin aiemmin lukemani tekstit.

Esittäisin kuitenkin tarkentavia jatkokysymyksiä kahteen ensimmäiseen:

-Osaajia varmasti aina tarvitaan ja toki heistä on hyvä pitää kiinni, mutta onko nyt lähitulevaisuudessa kyse siitä, että esim. sdr-kehityksestä vapautuneet insinöörit siirtyvät uusiin talon sisäisiin kehitysprojekteihin, toteuttamaan jo tilauksissa näkyviä asiakasprojekteja (ihan esimerkkinä, että sdr-kehittäjät siirtyvät nyt toteuttamaan vaikkapa Itävallan tilauksen yksityiskohtaisia sorvauksia), vai onko tilanne se, että uutta pienempää (ja miksei isompaakin) asiakastyötä on ollut jonossa odottelemassa ja nyt siirrytään niihin? Eli siis kysymyksen pihvinä: Onko Bittium viime vuosina oikeasti myynyt eioota asiakkaille konsulttipalveluissa ja nyt on odotettavissa, että ns. asiakaslaskutettavaa tuntityötä tehdään jatkossa enemmän (ja pidetään osaamisreservi sitä kautta talossa)?

Ja medical-kohtaan jatkona: onko odotettavissa, että noilla ns. kertaköäyttötuotteilla olisi tulevaisuudessa merkityksellisempää osaa liikevaihdossa, vai ovatko ne enemmän ns. pakollinen paha, joka on pakko olla olemassa, jotta laitemyynti vetää?

10 tykkäystä

Tämän luulisi tarjoavan myös Bittiumille merkittävää potentiaalia:

10 tykkäystä

Varmasti iso mahdollisuus. Latvia tulee olemaan yksi potentiaalinen SDR-radioiden tilaaja Suomen Puolustusvoimien lisäksi. Tässä vielä pörssitiedote 2018 vuodelta, jossa mainitaan lisähänkintavarauksineen tilausten arvoksi kymmenen vuoden ajalle (laskettuna vuodesta 2018?) 207milj. Isoja kauppoja, ja niin kuin on mainittu, tilausten odotetaan alkavan ensi vuonna Suomen PV:lle. 2018 - Bittium Oyj:n tytäryhtiö Bittium Wireless Oy ja Suomen Puolustusvoimat ovat allekirjoittaneet sopimuksen taktisten Bittium Tough SDR™ -radioiden hankinnasta - Bittium

4 tykkäystä
12 tykkäystä

Lisätietoa

5 tykkäystä

Hei Open G!
Kiitos spekulatiivisesta kysymyksestä ja tässä hallituksen puheenjohtajan kommentti asiaan:
No, spekuloidaan sitten hieman: Jos Bittiumista myytäisiin jotain, niin ei se ole itsestään selvyys, pyrkiikö yhtiö jakamaan saadut rahat omistajille. Ensin hallitus varmastikin puntaroisi, tarvitaanko rahat kasvun rahoittamiseksi vai olisiko löydettävissä omistaja-arvoa kasvattavaa investointikohdetta. Toinen vaihtoehto olisi löytää omistajien kannalta paras vaihtoehto voitonjakoon. Voitonjakoehdotus menisi sitten yhtiökokoukseen omistajien päätettäväksi. Yhtiökokous tekee aina lopullisen päätöksen voitonjaosta, joka voi olla eri kuin hallituksen ehdotus. Omistajat päättävät lain puitteissa aina voitonjaosta.

12 tykkäystä