Bittium. Mitä ajatuksia?

Miten tämä hanke käytännössä etenee tästä eteenpäin? Jokainen valtio tilaa laitteet ja palvelut oman maansa valmistajalta? Vai onko valmistajilla toisistaan poikkeava tarjonta?

1 tykkäys

Kaipa tämä on Q3:n torjuntavoitto puolijohdepulan myötä

"Liikevaihto kasvoi 22,2 prosenttia edellisvuodesta 17,1 miljoonaan euroon (14,0 miljoonaa euroa). "

“Maailmanlaajuinen komponenttipula on aiheuttanut viiveitä puhelimien toimituksiin sekä tilausten saamiseen”

“Bittium Tough SDR™ -ajoneuvoradioiden kenttätestausta, niiden jatkokehitystä ja operatiivisen käytön suunnittelua vietiin eteenpäin. Komponenttien saatavuuden heikkeneminen vaikeuttaa toimituksia ja osa toimituksista on siirtynyt ensi vuoden puolelle.”

“Maailmanlaajuinen komponenttipula vaikuttaa hidastavasti myös Farosten tuotetoimituksiin. Komponenttipulasta johtuen emme pysty toimittamaan kaikkia tilauksia tänä vuonna.”

"Kolmannella vuosineljänneksellä saimme lääkintälaitehyväksynnän uniapnealaitteen ensimmäiselle Suomen markkinoille tarkoitetulle asiakasvariantille ja sen toimitukset aloitettiin. Kansainväliseen myyntiin tarkoitetun version arvioidaan olevan laajemmin markkinoilla vuoden 2022 alkupuolella. "

3 tykkäystä

Ainoa kohta mikä tässä lämmittää on medicalin kasvuvauhti. Ilman medicalia ja sen valamaa toivoa tämä räpellys olisi sietämätön farssi.

12 tykkäystä

Aivan samaa mieltä. Onko tämä jo neljäs osari putkeen kun saa pettyä. Mulle alkais muuten riittää jo, mutta -14% salkussa on vähän liikaa nyt. Tästä Q3 piti tulla vahva ja nopeesti vilkaistuna tuo osari on kyllä aivan muuta. Joskus taannoin vissiin puhuttiin niistä kasvuloikista, voisiko Hannu selventää että millaisista loikista oikein oli kyse?

6 tykkäystä

Kylmästi vain laput laitaan jos ei maistu, sillähän tästä pääsee. Ilman komponenttipulaa tulos olisi ollut jotain ihan muuta. Omat laput pysyy holdissa.

4 tykkäystä

Komponenttipulasta huolimatta Medicalin liikevaihto jopa Inderesin ennustetta 15%
parempi. Medicalarvo kaivautuu entistä syvemmälle piiloon! Eiköhän olisi ensivuonna
aika nostaa se parrasvaloihin omistaja-arvoa kohottamaan? Eriyttäminen!!!

13 tykkäystä

Medicalin liikevaihto +50% edelliseen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna…

14 tykkäystä

Komponenttipula kurittaa Bittiumia edelleen. Omien lappujen keskihinnan ollessa n. 5,8 tämä ei herätä riemunkiljahduksia, mutta suureen paniikkiinkaan ei ole aihetta, semminkin kun positio on strategian mukainen ja hajautus salkussa muuten kunnossa.

Firmalla on kuitenkin toiminnan perusedellytykset kunnossa ja varsinkin tuo Medical vaikuttaa lupaavalta. Ei siis tarvetta toimenpiteisiin toistaiseksi.

5 tykkäystä

Mielestäni tämä oli torjuntavoitto, medicalin osalta jopa hyvä tulos. Oli ennakoitavissa, että mitään ilotulitusta tulos tuskin on, jopa negarin mahdollisuutta on väläytelty. Loppuvuoden näkymät ja ennusteet toistettiin, joten negarin mahdollisuus tälle vuodelle lienee enää aika pieni. Yksi asia mikä pisti silmään, niin työntekijöiden määrä ei ole kasvanut yhtään jatkuvista rekryistä huolimatta. Onko kyse normaalista vaihtuvuudesta, vai vuotaako perälauta?

9 tykkäystä

Tämä on väärä päätelmä, esimerkki viime vuodesta:

8 tykkäystä

Medical on ilmeisen kovassa vedossa! Korona tuskin sotkee sairaalahoitoa vastaavassa mittakaavassa avainmarkkinoilla, kuten 2020 tapahtui. Suunta on erinomainen ja mielenkiintoisia tuoteavauksia on Faroksen lisäksi.

19 tykkäystä

Ainut mikä tässä pelottaa on komponenttipula, jonka povattiin jatkuvan myös 2022.

1 tykkäys

Tämmöistä tänään:

16 tykkäystä

Onkohan tietoa miten komponenttipula vaikuttaa eri segmentteihin? Ilmeisesti piirisarjat ovat se isoin pullonkaula, jos olen oikein ymmärtänt, joten onko toinen segmenteistä “immuunimpi” vallitsevalle tilanteelle?

1 tykkäys

Hei ja kiitos jälleen kysymyksistäsi.
Ohessa pohdintaa esittämiisi aiheisiin.

Yhtiö ei avaa yksittäisten tuotealueiden kannattavuutta ja marginaalitavoitteita. Syitä siihen on useita, pääasiassa kilpailullisia. Olemme julkistaneet kokonaiskannattavuustavoitteen, joka on kymmenen prosentin liikevoittotaso. Tuoteliiketoiminnan kasvun myötä voimme saavuttaa tavoitteen, sillä yrityksen tuotemarginaalit ovat terveellä tasolla. Tavoitteenamme on myös aina rakentaa tuoteraudan päälle ohjelmistoratkaisuja, joilla edelleen parannamme kokonaismarginaalia.

Otettakoon esimerkiksi esille nostamasi Meksiko. Teimme tuotekehityssopimuksen yhteydessä määräaikaisen sitoumuksen tuotehintoihin. Tämän määräajan aikana olemme myyneet sinne pienehköjä määriä tuotteita sekä tuotteiden yhteydessä TM2-pohjaisia salaus- ja hallintaohjelmistoja, jotka nostavat kokonaismarginaalia. Hintasitoumuksen umpeuduttua neuvottelimme perustuotteen hinnan sellaiseksi, että se huomioi potentiaalisen paikallisen jälleenmyyjän Meksikossa. Huolimatta jälleenmyyntikuviosta marginaalimme Meksikoon ovat siis terveellä tasolla. Tuotetoimitusten lisäksi toimitamme Meksikoon erillisillä tilauksilla ohjelmistoratkaisujamme.

Tuotealueidemme ohjelmistopohjaisessa liiketoiminnassamme uskomme tekevämme alalle tyypillistä hyvää marginaalia.

Defense-liiketoiminnan tuotemyynnin marginaalit eroavat hieman toisistaan kehityskaarensa mukaan. Pidempään markkinoilla olleiden tuotteiden marginaalit ovat luonnollisesti hyvällä terveellä tasolla, mutta uusien tuotteiden marginaalit eivät ole vielä kehittyneet tavoitetasolleen. Tämä on hyvin tyypillistä tällaisten teknisten ja äärimmäisen vaativien laitteiden kehityskaaressa.

Miksi emme ole pystyneet juurikaan tekemään tulosta viime vuosien aikana huolimatta terveistä marginaaleistamme? Juurisyy on vuonna 2017 tapahtunut erään tietoliikenneyrityksen päätös lopettaa suuri hanke, jonka seurauksena palveluliikevaihtomme heiltä väheni vuodessa noin 27M€. Samoihin aikoihin päättyi myös Meksikon valtion suuri kehityshanke. Palveluliiketoiminnan ominaisuus on, että koko vähenevä liikevaihto virtaa tuloslaskelmassa alariville. Kate menetetään ja muuttuvat henkilökustannukset muuttuvat kiinteiksi, mikäli irtisanomisia ei tehdä. Meidän ratkaisumme tässä katastrofaalisessa tilanteessa oli kiihdyttää tuoteliiketoimintamme kasvua kasvattamalla tuotekehitysinvestointeja merkittävästi. Tästä onkin ollut aiemmin puhetta.

Ratkaisun toimivuutta ja toteutumista voidaan seurata ns. kassavirtapohjaisella tuloksella, joka voidaan laskea vähentämällä taseeseen siirrettyjen kulujen nettomäärä kirjanpidon liiketuloksesta. Laskuharjoituksella saadaan seuraava taulukko:

image

Taulukosta voidaan todeta, että kassavirtapohjainen tuloksemme on parantunut vuodesta 2018 lähtien huolimatta kasvaneista tuotekehityskuluista. Paraneminen selittyy tuoteliiketoiminnan kasvulla kannattavasti. Kannattava kasvu tarvitsee terveet marginaalit. Selviytymisstrategiamme on toiminut, samoin pitkän tähtäimen kasvustrategiamme.

Tuotteidemme monimuotoisuus ja niiden muodostama kokonaisuus ei mielestämme ole tavattoman kompleksinen, mutta ehkä emme ole osanneet viestittää kokonaisuutta riittävän selkeästi. Internetsivuillamme saatavilla oleva tuoteliiketoiminnasta kertova osio on pääosin suunnattu loppuasiakkaalle, jolla on hyvä tekninen ymmärrys.

Medicalissa keskitymme etädiagnostiikan kokonaisratkaisuihin aina iholle kiinnitettävistä elektrodeista mittalaitteiden ja analyysiohjelmistojen kautta MedicalSuite-palvelualustaan, joka toimii lääketieteen palveluoperaattorien liiketoiminnan pohjana. Samalla MedicalSuite-alustalla käsittelemme sydämen, aivojen ja unihäiriöiden mittaukset ja analyysit (Faros, Respiro ja BrainStatus-tuotteet). EKG-alueen palveluliiketoiminta on pisimmälle kehittynyttä, kun taas EEG:n etämittauksia ei vielä tehdä isoissa volyymeissa. Kokonaisjärjestelmien ohella elektrodejamme ja mittalaitteitamme on helppo liittää myös muihin kolmannen osapuolen analyysijärjestelmiin ja alustoihin, ja niiden myynti erillään kokonaisjärjestelmästä on hyvin tavallista.

Defencessä keskitymme taktiseen ja liikkuvaan kommunikaatioon. Tough SDR-radiot täydentävät jo pidempään markkinoilla olevan taktisen runkoverkon toimivaksi kommunikaatiojärjestelmäksi, jota tuemme erilaisin lisälaittein sekä laitehallinta- ja salausohjelmistoin. LTE-pohjainen tietoturvallinen viestintä perustuu Tough Mobile 2 -puhelintuotteeseemme sisältäen salaus- ja laitehallintaohjelmistot ja on meitä kilpailijoistamme erilaistava ominaisuus tarjoamassamme. Uskomme LTE-pohjaisen taktisen kommunikaation muuttuvan yhä enenevässä määrin laajakaistaiseksi lähivuosina. Taktisen viestinnän tuotteitamme on myös mahdollista liittää kolmannen osapuolen järjestelmiin ja tuotteita myydäänkin erillään kokonaisjärjestelmästä.

27 tykkäystä

Hei taas palstalaiset, 3Q21 liiketoimintakatsaus tuli tänään ulos. Emme pidä 1Q ja 3Q katsausten yhteydessä tiedotustilaisuuksia ja yleensä näissä tilaisuuksissa tulee paljon kysymyksiä myös teiltä. Ajattelinkin, että voisin keräillä kysymyksiä katsaukseen liittyen täällä - mikäli sellaisia tulee ja vastailla sitten nipussa niihin. Vilkuilin tänään palstaa läpi ja keräsin sieltä jo muutaman kysymyksen vastailtavaksi (ainakin Durandil, Eetos, Jiitu ja Maku). -Karoliina-

25 tykkäystä

Kiitos erinomaisesta sijoittajaviestinnästä tällä foorumilla! Tuossa tuli samalla hyvä ja rehellinen katsaus myös niihin ongelmiin, joita yhtiöllä on viime vuosina ollut, sekä keinoista, joilla niihin on pyritty reagoimaan.

Tuo taulukko havainnollistaa hyvin viime vuosien kehitystä. Vaikka kassavirran kehitys on positiivista, kassasta virtaa edelleen paljon rahaa väärään suuntaan. Ja senhän huomaa, kun katsoo Bittiumin tasetta. Mutta hyvien tuotteiden ja palvelujen avulla suunta toivottavasti kääntyy pian.

3 tykkäystä

Ensimmäiseksi kerrassaan erinomaista, että olette aktiivisia täällä palstalla! Iso kiitos tästä.

Katsauksessa oli mainittu

“Maailmanlaajuisen komponenttipulan takia liikevaihto ja tulos jäivät tavoitteista johtuen joidenkin tuotetoimitusten siirtymisestä ensi vuoden puolelle.”

Onko mahdollista tarkentaa koskeeko komponenttipula erityisesti Medical puolta vai onko haasteet enemmän Defencen puolella? Mikäli koskee Medicalia, voisitteko arvioida kuinka paljon viivästyksiä toimituksiin tämä mahdollisesti aiheutti?

Toinen kohta

“Yhtenä liiketoimintamme tavoitteena on hankkia useampia vähemmistöosuuksia eurooppalaisista etäkardiologiapalveluja tarjoavista yrityksistä.”

Tätä ei mielestäni ole aikaisemmin yhtä selkeäsanaisesti tuotu esille. Olisiko mahdollista listata vaikkapa liikentoimintakatsauksessa nämä vähemmistöosuuksien yritysten nimet ja omistusosuudet. Näitä on aina välillä työlästä googlailla tiedotteista kun ei aina muistu kaikki mieleen :slightly_smiling_face:

17 tykkäystä

Terve,
kiinnostaa tuo USA:n markkina ja resurssit sinne suuntaan.
Montako hlöä siellä on palkkalistoilla onko Firstnet-satsauksien jälkeen siellä potentiaalia defence-puolella? Käytetäänkö näitä resursseja myös Medical-puolella?
Miten käytännössä Bittium on hyötynyt NIST-yhteistyöstä? Vai onko siinä lähinnä yhteistyö ollut yhteen suuntaan?

3 tykkäystä

Kiitän halukkuudestanne vastailla kysymyksiimme liittyen liiketoimintakatsaukseen.

Myös minua jäi askarruttamaan toimitusjohtaja Huttusen kommentti komponenttipulasta, mutta hieman eri näkökulmasta kuin @jaska1 :stä.

Ilmeisesti komponenttipulalla Huttunen viittaa puolijohdekomponenttien maailmanlaajuiseen saatavuusongelmaan, jonka yleisesti ennustetaan jatkuvan myös vuonna 2022.

Maallikkona en tiedä puolijohdekomponenttien ominaisuuksista juuri mitään, mutta ymmärtääkseni ne ovat muun muassa Bittiumin tuotteiden tietoturvallisen käytön näkökulmasta hyvinkin kriittisiä komponentteja.

Mikäli näin on ja tiedostaen, että Bittium käyttää tuotteidensa valmistuksessa muun muassa elektroniikan sopimusvalmistajia (EMS), herää kysymys, mikä taho vastaa Bittiumin tuotteisiin asennettavien puolijohdekomponenttien hankinnasta? Toisin kysyen, vastaako niiden hankinnasta Bittium vai Bittiumin EMS-kumppanit, vai sekä että riippuen puolijohdekompontentin ominaisuuksien kriittisyyksistä Bittiumin tuotteissa?

Lähinnä pähkäilen Bittiumin ja sen EMS-kumppaneiden kyvykkyyksiä hankkia puolijohdekomponentteja niiden valmistajilta ikään kuin merkittävänä, vakiintuneena ja luotettavana asiakkaana. Lienee totta, että vallitsevassa maailmanlaajuisessa puolijohdekomponenttien pulassa niiden valmistajat suosivat toimituksissaan pitkäaikaisimpia ja/tai parhaita asiakkaitaan.

Arvoisa @Karoliina_Malmi voisitko avartaa Bittiumin ja/tai sen EMS-kummppaneiden ikään kuin neuvotteluvoimaa vallitsevan puolijohdekomponenttipulan ympäristössä?

Mihin erityisiin toimenpiteisiin Bittium ja/tai sen EMS-kumppanit ovat ryhtyneet ratkaistakseen komponenttien saatavuusongelman?

Mikä on Bittiumin arvio siitä, miten pitkän ajan komponenttipula tulee jatkumaan Bittiumin osalta?

7 tykkäystä