Boreo - Teollinen omistaja ja sarjayhdistelijä

https://www.inderes.fi/fi/tiedotteet/boreo-oyj-puolivuosikatsaus-11-3062022

Q2 aika ennusteisiin:

image

PS. miksiköhän vertailukausi on yhtiön itsensä mielestä ollut vain 30Meur? Kun se kuitenkin oli 36Meur?

Näin taitaa olla, elektroniikan Q2/21 liikevaihto mennyt 15,5Meur → 9,6Meur ja nyt Q2 14Meur

5 tykkäystä

Jes! hyvä raportti ja näyttää että Boreo on erittäin suhdannekestävä, ja pärjännyt odotettuakin paremmin. Erinomainen suoritus nykyisessä toimintaympäristössä. Mitä tosin saattoi odottaa Boreon aiemman historian perusteella ja ruotsalaisten sarjayhdistelijöiden jo aikaisemmin julkistettujen kvartaaliraporttien perusteella, aiemmin Lagercranz ja Indutrade julkistivat samanlaiset suhdannekestävät tulosraportit.

Hyvä juttu kun Venäjästä päästiin eroon vaikka sillä on tietysti hintansa. Ja Pohjoismaiden ulkopuolella on katseet siirretty Puolan (ja USA:n) kasvumarkkinoille Signal Solutionsin myötä.

Näkymätkin ovat vakaat. Kirsikkana kakussa tulossa pian pääomamarkkinapäivä

**
Huhti-kesäkuu 2022 (jatkuvat toiminnot)
• Boreon liiketoiminnat Venäjällä on luokiteltu lopetetuiksi toiminnoiksi ja kaikki luvut tässä
puolivuosikatsauksessa koskevat jatkuvia toimintoja, jollei toisin ole mainittu.
• Liikevaihto kasvoi 34 % 40,4 milj. euroon (2021: 30,2).
• Operatiivinen liikevoitto nousi 34 % 2,4 milj. euroon (2021: 1,8).
• Liikevoitto oli 1,8 milj. euroa (2021: 1,5).
• Vapaa rahavirta (sisältäen lopetetut toiminnot) oli -2,3 milj. euroa (2021: -0,1). Vapaaseen rahavirtaan
vaikutti pääosin käyttöpääoman kasvu.
• Jatkuvien toimintojen katsauskauden tulos oli 1,1 milj. euroa (2021: 1,0 milj. euroa).
• Lopetettujen toimintojen katsauskauden tulos oli -6,6 milj. euroa (2021: 0,6 milj. euroa). Tulokseen
vaikutti negatiivisesti Venäjän toimintoihin tehty noin 5,9 milj. euron tulosvaikutteinen alaskirjaus, joka
on seurausta Venäjän toimintojen luokittelemisesta lopetetuiksi toiminnoiksi IFRS 5 -standardin
mukaisesti.
• Operatiivinen osakekohtainen tulos oli 0,44 euroa (2021: 0,45).
• Osakekohtainen tulos oli 0,28 euroa (2021: 0,35).
• Kesäkuussa saatiin päätökseen Signal Solutions Nordicin yrityshankinta.


Itse näen ja koen että tässä sijoituksessa on hyvin rahat inflaatiosuojassa, nykyisen korkeamman inflaation syklissä. Ja kesän onnistuneesta Boreon henkilöstöannista päätellen niin näkevät yhtiön avainhenkilöt, sen verran isoja panostuksia he laittoivat rahaa kiinni Boreon osakkeisiin.

Ei muuta kuin pääomamarkkinapäivän antia ja uusia yrityskauppoja odottelemaan! (raportissa: “Yritysostomarkkinalla aktiviteetti jatkuu vilkkaana ja houkuttelevasta toimintamallista johtuen näemme hyviä mahdollisuuksia allokoida pääomia yritysostoihin lähitulevaisuudessa.
Päivitämme strategiaamme ja järjestämme pääomamarkkinapäivän syksyllä 2022”).

13 tykkäystä
  • Boreon liiketoiminnat Venäjällä on luokiteltu lopetetuiksi toiminnoiksi ja kaikki luvut tässä puolivuosikatsauksessa koskevat jatkuvia toimintoja, jollei toisin ole mainittu.

Olisikohan myös vertailukauden luvuista poistettu Venäjän toiminnot? :thinking:

7 tykkäystä

Vaikuttaa ihan kohtuu hyvältä suoritukselta Boreolta.

Q3 rahavirtalaskelmalta voidaan koittaa haarukoida mitä Venäjän toiminnoista mahdollisesti sitten saatiin (ei varmaan kovin paljoa, arvonalentumiskirjaus oli kuitenkin sen verran reilu).

Hieman vähemmän nyt siis ruutia yrityskauppoihin (velkaisuus 2,5x vs. 1,6x Q1/22) mitä olisi etukäteen voinut olettaa. Positiivisena, että nettokäyttöpääomaa oli sitoutunut osittain kausiluonteisuuden vuoksi, mutta myös osittain hyvään kysyntään varautumisen takia (talousjohtajan esityksen kommentti). Lisäksi se henkilöstöannin potti sulattaa myös velkaisuutta omalta osaltaan. Eiköhän kassa siis sen verran kotia kohti kilise, että lupa odottaa piakkoin taas yrityskauppoja.

M&A puheen ollen, tämä slide esityksestä lämmitti jälleen omistajaa:


Vaikka toki hyvin pieniä Led Systems ja GT Motor ovatkin, niin upeaa, että nämä diilit saatiin liiketoimintojen itsensä ajamana. Siinä on monella hyvin paljon isommallakin sarjayhdistelijällä tekemistä, että diilejä ei kaiva vain muutama pääkonttorin kaveri. Hienoa nähdä, että asiaa ollaan lähdetty jalkauttamaan jo näin varhaisessa vaiheessa, ja jo nyt saadaan konkreettisia esimerkkejä.

SSN tunnetusti hankittiin sanoisinko “boreomaiseen” hintaan. Todennäköisyydet yrityskauppojen olla arvoaluovia näillä kertoimilla ovat varmasti vähintään kohtuulliset :slight_smile:

Johdon ja muun henkilöstön sitoutuminen etenkin henkilöstöannin jälkeen alkaa olla erinomaisella tasolla:

18 tykkäystä

Webcast oli todella luottamusta tulevaisuuteen huokuva, kannattaa katsoa tallenne, jos ei ehtinyt suorana. Hiljattain hankittu Signal Solutions näyttäisi webcastissa kuullun valossa olevan yritys, josta on aineksia nykyistä huomattavasi isommaksi toimijaksi sektorillaan.

Inderes TV:n video, otsakkeella monivivahteinen alkuvuosi:

-Aiheet-
00:00 Aloitus
00:10 Toisen neljänneksen kehitys
01:49 Toimitusketjujen haasteet
04:13 Liiketoimintakaupat
06:25 Toimintaympäristö
08:00 Yritysjärjestelyosaamisen kouluttaminen

Boreo Q2 - Analyytikon kommentti:

12 tykkäystä
  • Uusi sisältö: ”Kokonaiskauppahinta on arviolta 2,2 miljoonaa euroa. Ostaja maksaa osan kauppahinnasta omistamillaan 8 000 Boreon osakkeilla, joiden arvo on 312 960 € perustuen 30 päivän kaupankäyntivolyymilla painotettuun keskihintaan Helsingin pörssissä päättyen 29.7.2022. Loppuosa kauppahinnasta, noin 1,9 miljoonaa euroa, on viivästettyä kauppahintaa.”
  • Aiempi sisältö: ”Kauppa on toteutettu 9.8.2022. Kokonaiskauppahintaa ei julkisteta. Ostaja maksaa osan kauppahinnasta omistamillaan 8 000 Boreon osakkeilla.”

PS. Eli palttiarallaa EV/EBIT 1 myytiin eteenpäin (2020 tuloksella), toki tietämättä miten YE venäjän toimintaedellytykset ovat muuttuneet - Q1 rullasi vielä mallikkaasti.

9 tykkäystä

Onnittelut! @Joonas_Korkiakoski :tada:


103 tykkäystä

Pari huomioita osakkeen kaupankäynnistä energiamarkkinan kriisin aikana:

Omistusjakauma osakelukumäärän alapäässä on seuraavan näköinen:

— 0-100 kpl = 2,3 % osakkeista

— alle 500 kpl = 4,3% osakkeista

— alle 1000 kpl = 2,8% osakkeista

Pienosakkeenomistajat muodostavat siis noin 9% osakekannasta, ja nämä pienomistajat ovat kesän kuluessa käyneet ja käyvät edelleen keskenään kauppaa niin, että lähinnä tämä osakekanta on vaihtunut pienomistajien välillä. Ne jotka ovat myyneet ovat tehneet sen yli 20 euroa alle nykyisen tavoitehinnan, ja ne jotka ovat ostaneet noita pikkupositioita ovat puolestaan päässeet halvalla sisään.
Kaupankäyntimäärät ovat olleet nimellisiä, keskimääräinen kaupankäyntimäärä liikkuu nyt noin vain noin 450 osakkeessa per päivä. Niinä päivinä kun esimerkiksi Fortum uutiset ovat olleet lehdissä yleisen markkinapelon myyntiin on mennyt myös Boreon osaketta yli 1000 osakkeen päivävauhtia.

Kesän kuluessa hallinto rekisterissä olevat (Enskilda, ja Danske) ovat lisänneet omistustaan, Enskilda jopa 15 000 osakkeesta 22 000 osakkeeseen. -Vain yksi Top-50 listalla on vähentänyt näkyvästi, ja näyttäisi että nämä ovat siirtyneet Enskildan rekisteriin.

Samoin yrityksen avainhenkilöt laittoivat merkittävästi, noin 1,5 miljoonaa kesällä rahaa Boreon osakkeisiin. Avainhenkilöistä 41 henkeä osallistui antiin, ja keskimäärin sijoittivat yli 36 500 per merkitsijä. Boreon toimitusjohtaja lisäsi kesällä 250 000 eurolla osakeomistustaan.

Näyttää klassiselta: -Piensijoittajista osa myy juuri heille epäedullisempaan aikaan, ja yhtiön sisäpiiri ja hallintorekisteri lisäävät edullisilla hinnoilla.
Klassista siksi, että tämä on mm. sijoittajaguru Seppo Saarion mukaan ikiaikainen malli kotitaloussijoittajilla. Mutta toisaalta onhan siellä aina ostajapuolella toinen kotitaloussijoittaja, noiden Enskildan ja Dansken nettolisäysten ohella.

Pääomamarkkinapäivää ja uusia strategisia liikeitä odotellessa!

14 tykkäystä

Jatkona pari päivää sitten laittamaani osakevaihtopohdiskeluun.

  1. Sampo on ottanut sijoittajaystävälliset keinot pohdiskeluun omassa likviditeettihaastessaan:
  1. Näkisin itse, että Boreon sijoittajatarinassa ei heikkoja kohtia ole. Lukuunottamatta yhtiöstä riippumatonta Suomen pörssin onnetonta likviditeettiä.
  • asiaa voidaan lähestyä monesta kulmasta, Boreo on osaltaan jo hakenut ratkaisua ja viime vuoden fuusiosuunnitelma olisi osaltaan parantanut likviditeettiä. Mutta sama Helsingin onneton likviditeetti olisi siitä huolimatta osittain vaivannut, mutta suurempi osakemäärä olisi mahdollisesti avannut instituutiokysynnän.
  • yritykset ovat tietysti erilaisia, mutta en poissulkisi Sampo tyyppisiä pohdintoja Boreossakaan, varsinkin nyt kun pääomamarkkinapäivä on suunnitteilla.
  • Äkkikatsomalla ei rinnakkaislistaus kuitenkaan olisi välttämättä kohtuuton kustannuserä, jos se toisi mukaan osakekysyntää Ruotsista, jossa pääomamarkkina on Suomea kehittyneempi. Ja koska Ruotsin Compounderit ovat hinnakkaampia kuin Boreo, kysyntää voisi hyvinkin olla, kun samaa tavaraa saisi Boreon osakkeena halvemmalla kuin verrokkeja.

Nasdaq Stockholm listakustannuksista yleiskuvaa:

https://www.nasdaq.com/docs/2022/02/23/Nasdaq_Main_Market_Stockholm_Pricelist_2022.pdf

4 tykkäystä

Kari Nerg esittelemässä Boreota Microcap Leadership Summitissa 16 syyskuuta. Tilaisuutta ei käsittääkseni pääse seuraamaan Matti Meikäläiset?

7 tykkäystä

Moikka saku!

Kari Nerg tässä. Tapahtumaan ei pääse linjoille kuin järjestävän klubin jäsenet, mutta esitykset tulevat ymmärtääkseni julkisiksi viikko-pari tapahtuman jälkeen. Postaamme sitten linkin esitykseen Boreon Linkedin-tilillä ja voin kopioida linkin tänne foorumillekin.

Mukavaa syksyä sinne!

Yt. K

41 tykkäystä

Tervehdys ja tervetuloa foorumille! Foorumin ylläpitäjät voisivat tarkastaa, että olet todella Boreon toimari. Siitä tulee sitten merkintä avatarin vierelle, jotta kaikki lukijat tietävät kyseessä olevan yhtiön edustaja. :slight_smile:

Ping @Yu_Gong1 @Verneri_Pulkkinen .

12 tykkäystä

Vahvistan identiteetin ja lisäsin henkilölle todennetut jäsenet merkin :slight_smile:

19 tykkäystä

Likvideteettiin suurin selittävä tekijä lienee Preaton enemmistöomistusosuus reilulla 71%, joten en usko, että rinnakkaislistaus likviditeettiin ihmelääke olisi. Arvonmääritystä auttaisi tosin todennäköistä.

1 tykkäys

Boreo on ymmärtänyt että ei seurakunnan koko kasva jos omien joukossa saarnaa. Tuossa verkosto microcap sijoittajia, joiden fokus laajentunut pohjoisamerikasta Eurooppaan, samaan aikaan kun Suomen Nato-jäsenyys etenee. Erittäin hyvä joukko jolle Boreo esittelee yritystään, peukut ylös täältä!
https://microcapclub.com/about/


Ja mieluinen muokkaus aamupäivän viestiini: odotettu pääomamarkkinapäivä julki hetki sitten:

Nordnet
BOREO OYJ Sijoittajauutinen 15.9.2022 klo 14:00

Kutsu Boreon pääomamarkkinapäivään 2022

Boreo kutsuu sijoittajat, analyytikot ja median edustajat yhtiön ensimmäiseen pääomamarkkinapäivään tiistaina 27.9.2022 klo 13:00. Tilaisuus järjestetään Helsingin keskustassa ja suora webcast-lähetys alkaa klo 13:00.

Tilaisuuden aikana yhtiön toimitusjohtaja Kari Nerg ja muut Boreon johtoryhmän jäsenet kertovat yhtiön tulevaisuuden tavoitteista ja suuntaviivoista, strategiasta ja taloudellisesta kehityksestä.

Ajankohta: tiistai 27.9.2022 klo 13:00-15:00

8 tykkäystä

Boreo toteuttaa strategiaansa ihailtavan kurinalaisesti, erittäin sopivanäköinen uusi pala kokonaisuuteen, ja tuttuun tapaan matalalla käyttökatekertoimella.

https://www.lackmastarna.se/galleri/

14 tykkäystä

EV/käyttökate mitä lie päälle 4x, ihan ok… Ja ihan siedettäviä lukuja muutenkin yhtiöllä. :smiley:

18 tykkäystä

Kari ollut haastateltavana. Putkessa on kuulemma tavaraa.
Gustaf: How’s your acquisition pipeline?

Kari: The pipeline looks good and is the best we’ve had in the last two years. I believe this stems from us becoming more recognised in the market and our systematic internal sourcing starting to bear fruit.

23 tykkäystä

Boreo kirkastaa strategiaansa ja päivittää strategiset taloudelliset tavoitteensa – fokus tuloskasvuun ja pääoman tuottoon

Boreo on onnistunut strategiansa toteuttamisessa ja omistaja-arvon luomisessa vuosina 2020-2022. Tulevaisuudessa painopiste on yhtiön menestyksekkäässä rakentamisessa ja sen Kasva ja Kukoista -arvolupauksen mukaisessa toiminnassa.

Perustuen kokemuksiinsa sarjayhdistelijänä toimimisesta Boreo kirkastaa strategiaansa ja tapaa, jolla se luo arvoa sen strategisilla painopistealueilla: Yritysostot, Kehittäminen (aiemmin Operatiivinen tehokkuus) sekä Ihmiset & kulttuuri. Tulevaisuudessa yhtiö keskittyy tuloskasvuun ja pääoman tuottoon.

Korostaakseen omistaja-arvonluonnin keskeisimpiä tekijöitä Boreo päivittää pitkän aikavälin strategiset taloudelliset tavoitteensa seuraavasti:

  • Vähintään 15 % keskimääräinen vuotuinen operatiivisen liiketuloksen kasvu
  • Vähintään 15 % sijoitetun pääoman tuotto (ROCE)
  • Nettovelka suhteessa operatiiviseen käyttökatteeseen välillä 2-3x

Yhtiön päivitetty osingonjakopolitiikka on maksaa vuosittain kasvavaa osakekohtaista osinkoa ottaen huomioon pääoman allokoinnin prioriteetit.

24 tykkäystä

Boreo-ketjussa on aiemmin seurattu myös verrokkien yrityskauppoja, kuten ruotsalaisen Lagercrantzin.
Ehkä jossain määrin Lagercrantz käy myös ostokilpaa myös Boreon kanssa.

Tänään Lagercrantz tiedotti uudesta yrityskaupasta. Kohteena on suomalainen Tebul Oy, jonka osakkeista Lagercrantz ostaa 80 %. → https://tebul.fi/
Tebul on lietolainen, vuonna 1942 perustettu teollisuusyritys, joka on laivojen vesitiiviiden liukuovien markkinajohtaja. Tebul on toimittanut laivanovia asiakkailleen vuodesta 1961.

Lagercrantzin tiedotteen mukaan yhtiössä on kehityspotentiaalia ja arvokas lisä International divisioonaan.

“Tebul is the market leader in watertight sliding doors with a particularly strong position at leading European shipyards. The customers value that the products are the market’s most compact and the easiest to install, as well as Tebul’s efficiency in customizing the product. We see good development potential in the company, which will be a valuable addition to the International Division’s growing cluster of marine products companies,” says Lars-Ola Lundkvist, Manager International Division."

Divisioonassa meriteollisuutta edustaa jo ISIC, joka on laivojen monitorien ja navigointilaitteiden valmistaja. International | Lagercrantz

6 tykkäystä