Boreo - Teollinen omistaja ja sarjayhdistelijä

Tästä olisin juuri kaivannut jonkinlaista logiikkaa taustalle. Pelkkä RONIC> WACC on täysin itsestään selvää jos jonkinlaista arvoa aikoo luoda, eikä nyt ihan riitä vielä tähän. Vaikka oman pääoman tuotto nousisi tuonne 20%:n, niin tämä ei itsekseen riitä tuohon tavoitteeseen osingonjakosuhteen ollessa 20%. Osaako joku vääntää rautalangasta tähän jonkinlaista pihviä tarinan tueksi? Kiitoksia

4 tykkäystä

Inderes yhtiöraportti (6.5.2022):

"Käypä arvo mukailee pääoman uudelleenallokointia

Nykyisten liiketoimintojen (ml. Signal Solutions Nordic)
ydinosaamiset, markkina-asemoitumiset ja paikalliset
kilpailukyvyt sekä konsernialustalta jalkautettavat
jatkuvat parannustoimet huomioiden Boreolla on
mielestämme edellytykset tehdä kestävästi noin 8-10
MEUR:n verot huomioivaa operatiivista tulosta
(NOPAT). Samaisia tekijöitä ja alla olevien
liiketoimintojen pääomakeveyksiä mukaillen
arvioimme, että Boreolla on kyky yltää niin uuden kuin
vanhankin pääoman osalta kestävästi 20 % sijoitetun
pääoman tuottoon ja erilaisia kohdemarkkinoita
linjailevalla liikevaihdon kasvuvauhdilla vastaavasti
noin 85 % kassakonversioon (FCF / NOPAT). Näillä
pääoman tuottokykyyn ja kassavirtaan liittyvillä
muuttujilla, kestäväksi arvioimamme operatiivisen
tulostason alalaidalla sekä nykyisellä riskiprofiililla
Boreon käypä arvo olisi viiden vuoden kuluttua 103
euroa osakkeelta. Vuositasolle käännettynä tämä
tarkoittaa noin 20 % tuottoa oman pääoman
tuottovaateen ollessa noin 9 %. Tätä taustaa vasten
pidämme osakkeen riskikorjattua tuotto-odotusta
omistamisen vaivatta perustelevana. "

7 tykkäystä

20% kasvu per vuosi on viidessä vuodessa 2,5x eikä 2x.

Viidessä vuodessa 2x riittää jo 15% kasvu per vuosi.

20% vuosikasvulla 2x saavutetaan 3,8 vuodessa.

9 tykkäystä

100 x 1,2 x 1,2 x 1,2 x 1,2 = 207,36

yllä oleva vastaa sitä mitä kirjoitin: " Tärkeintä on kuitenkin strateginen kasvutavoite 20 % per annum. Eli Boreon koko kaksinkertaistuu joka viides vuosi"

Kaikki muu on sanoilla ja termeillä saivartelua.

20% vuosikasvulla se taitaa kaksinkertaistua joka neljäs vuosi🤔

7 tykkäystä

Viesti yhdistettiin ketjuun: Kurssien ja niiden muutosten kyselyt, kauhistelut ja hehkuttelut - ketju (Osa 2)

https://www.inderes.fi/fi/tiedotteet/boreo-myy-venajan-liiketoiminnot

Boreo myy Venäjän liiketoiminnot

Boreo on 9.8.2022 myynyt 90 % omistusosuutensa elektroniikan komponenttien jakeluliiketoiminnoistaan Venäjällä (”YE Venäjä”). Ostajana ovat YE Venäjän nykyisen pääjohtajan ja 10 %:n vähemmistöomistajan Yrjö Pönnin omistamat yhtiöt (”Ostaja”).

”Seurauksena Ukrainan kriisin puhkeamisesta aloimme maaliskuussa tutkimaan eri mahdollisuuksia Venäjän liiketoiminnoille. Nyt toteutettu transaktio mahdollistaa meille täyden irtautumisen Venäjältä, ja YE Venäjän liiketoiminnalle sekä sen henkilöstölle nykyistä kestävämmän pitkän aikavälin ratkaisun”, sanoo Boreon toimitusjohtaja Kari Nerg.

Kauppa on toteutettu 9.8.2022. Kokonaiskauppahintaa ei julkisteta. Ostaja maksaa osan kauppahinnasta omistamillaan 8 000 Boreon osakkeilla. Erillinen pörssitiedote osakkeiden ostosta julkistetaan 9.8.2022.

Boreo raportoi huomenna 10.8 julkaistavassa vuoden 2022 puolivuosikatsauksessaan YE Venäjän lopetetuissa toiminnoissa IFRS5 -standardin mukaisesti. Toteutetun transaktion seurauksena Boreo kirjaa vuoden 2022 toisen vuosineljänneksen tulokseen noin 5,9 miljoonan euron suuruisen arvonalentumisen. Arvonalentumisen vaikutus konsernin omaan pääomaan on noin 8,7 miljoonaa euroa. Tehdyllä arvonalentumisella ei ole vaikutusta Boreon jatkuvien toimintojen operatiiviseen liikevoittoon eikä sillä ole vaikutusta konsernin muiden liiketoimintojen näkymiin.

Hybridilaina-oikaistusta omasta pääomasta lähtee n. 40%?

8 tykkäystä

https://www.inderes.fi/fi/tiedotteet/boreo-oyj-puolivuosikatsaus-11-3062022

Q2 aika ennusteisiin:

image

PS. miksiköhän vertailukausi on yhtiön itsensä mielestä ollut vain 30Meur? Kun se kuitenkin oli 36Meur?

Näin taitaa olla, elektroniikan Q2/21 liikevaihto mennyt 15,5Meur → 9,6Meur ja nyt Q2 14Meur

5 tykkäystä

Jes! hyvä raportti ja näyttää että Boreo on erittäin suhdannekestävä, ja pärjännyt odotettuakin paremmin. Erinomainen suoritus nykyisessä toimintaympäristössä. Mitä tosin saattoi odottaa Boreon aiemman historian perusteella ja ruotsalaisten sarjayhdistelijöiden jo aikaisemmin julkistettujen kvartaaliraporttien perusteella, aiemmin Lagercranz ja Indutrade julkistivat samanlaiset suhdannekestävät tulosraportit.

Hyvä juttu kun Venäjästä päästiin eroon vaikka sillä on tietysti hintansa. Ja Pohjoismaiden ulkopuolella on katseet siirretty Puolan (ja USA:n) kasvumarkkinoille Signal Solutionsin myötä.

Näkymätkin ovat vakaat. Kirsikkana kakussa tulossa pian pääomamarkkinapäivä

**
Huhti-kesäkuu 2022 (jatkuvat toiminnot)
• Boreon liiketoiminnat Venäjällä on luokiteltu lopetetuiksi toiminnoiksi ja kaikki luvut tässä
puolivuosikatsauksessa koskevat jatkuvia toimintoja, jollei toisin ole mainittu.
• Liikevaihto kasvoi 34 % 40,4 milj. euroon (2021: 30,2).
• Operatiivinen liikevoitto nousi 34 % 2,4 milj. euroon (2021: 1,8).
• Liikevoitto oli 1,8 milj. euroa (2021: 1,5).
• Vapaa rahavirta (sisältäen lopetetut toiminnot) oli -2,3 milj. euroa (2021: -0,1). Vapaaseen rahavirtaan
vaikutti pääosin käyttöpääoman kasvu.
• Jatkuvien toimintojen katsauskauden tulos oli 1,1 milj. euroa (2021: 1,0 milj. euroa).
• Lopetettujen toimintojen katsauskauden tulos oli -6,6 milj. euroa (2021: 0,6 milj. euroa). Tulokseen
vaikutti negatiivisesti Venäjän toimintoihin tehty noin 5,9 milj. euron tulosvaikutteinen alaskirjaus, joka
on seurausta Venäjän toimintojen luokittelemisesta lopetetuiksi toiminnoiksi IFRS 5 -standardin
mukaisesti.
• Operatiivinen osakekohtainen tulos oli 0,44 euroa (2021: 0,45).
• Osakekohtainen tulos oli 0,28 euroa (2021: 0,35).
• Kesäkuussa saatiin päätökseen Signal Solutions Nordicin yrityshankinta.


Itse näen ja koen että tässä sijoituksessa on hyvin rahat inflaatiosuojassa, nykyisen korkeamman inflaation syklissä. Ja kesän onnistuneesta Boreon henkilöstöannista päätellen niin näkevät yhtiön avainhenkilöt, sen verran isoja panostuksia he laittoivat rahaa kiinni Boreon osakkeisiin.

Ei muuta kuin pääomamarkkinapäivän antia ja uusia yrityskauppoja odottelemaan! (raportissa: “Yritysostomarkkinalla aktiviteetti jatkuu vilkkaana ja houkuttelevasta toimintamallista johtuen näemme hyviä mahdollisuuksia allokoida pääomia yritysostoihin lähitulevaisuudessa.
Päivitämme strategiaamme ja järjestämme pääomamarkkinapäivän syksyllä 2022”).

13 tykkäystä
  • Boreon liiketoiminnat Venäjällä on luokiteltu lopetetuiksi toiminnoiksi ja kaikki luvut tässä puolivuosikatsauksessa koskevat jatkuvia toimintoja, jollei toisin ole mainittu.

Olisikohan myös vertailukauden luvuista poistettu Venäjän toiminnot? :thinking:

7 tykkäystä

Vaikuttaa ihan kohtuu hyvältä suoritukselta Boreolta.

Q3 rahavirtalaskelmalta voidaan koittaa haarukoida mitä Venäjän toiminnoista mahdollisesti sitten saatiin (ei varmaan kovin paljoa, arvonalentumiskirjaus oli kuitenkin sen verran reilu).

Hieman vähemmän nyt siis ruutia yrityskauppoihin (velkaisuus 2,5x vs. 1,6x Q1/22) mitä olisi etukäteen voinut olettaa. Positiivisena, että nettokäyttöpääomaa oli sitoutunut osittain kausiluonteisuuden vuoksi, mutta myös osittain hyvään kysyntään varautumisen takia (talousjohtajan esityksen kommentti). Lisäksi se henkilöstöannin potti sulattaa myös velkaisuutta omalta osaltaan. Eiköhän kassa siis sen verran kotia kohti kilise, että lupa odottaa piakkoin taas yrityskauppoja.

M&A puheen ollen, tämä slide esityksestä lämmitti jälleen omistajaa:


Vaikka toki hyvin pieniä Led Systems ja GT Motor ovatkin, niin upeaa, että nämä diilit saatiin liiketoimintojen itsensä ajamana. Siinä on monella hyvin paljon isommallakin sarjayhdistelijällä tekemistä, että diilejä ei kaiva vain muutama pääkonttorin kaveri. Hienoa nähdä, että asiaa ollaan lähdetty jalkauttamaan jo näin varhaisessa vaiheessa, ja jo nyt saadaan konkreettisia esimerkkejä.

SSN tunnetusti hankittiin sanoisinko “boreomaiseen” hintaan. Todennäköisyydet yrityskauppojen olla arvoaluovia näillä kertoimilla ovat varmasti vähintään kohtuulliset :slight_smile:

Johdon ja muun henkilöstön sitoutuminen etenkin henkilöstöannin jälkeen alkaa olla erinomaisella tasolla:

18 tykkäystä

Webcast oli todella luottamusta tulevaisuuteen huokuva, kannattaa katsoa tallenne, jos ei ehtinyt suorana. Hiljattain hankittu Signal Solutions näyttäisi webcastissa kuullun valossa olevan yritys, josta on aineksia nykyistä huomattavasi isommaksi toimijaksi sektorillaan.

Inderes TV:n video, otsakkeella monivivahteinen alkuvuosi:

-Aiheet-
00:00 Aloitus
00:10 Toisen neljänneksen kehitys
01:49 Toimitusketjujen haasteet
04:13 Liiketoimintakaupat
06:25 Toimintaympäristö
08:00 Yritysjärjestelyosaamisen kouluttaminen

Boreo Q2 - Analyytikon kommentti:

12 tykkäystä
  • Uusi sisältö: ”Kokonaiskauppahinta on arviolta 2,2 miljoonaa euroa. Ostaja maksaa osan kauppahinnasta omistamillaan 8 000 Boreon osakkeilla, joiden arvo on 312 960 € perustuen 30 päivän kaupankäyntivolyymilla painotettuun keskihintaan Helsingin pörssissä päättyen 29.7.2022. Loppuosa kauppahinnasta, noin 1,9 miljoonaa euroa, on viivästettyä kauppahintaa.”
  • Aiempi sisältö: ”Kauppa on toteutettu 9.8.2022. Kokonaiskauppahintaa ei julkisteta. Ostaja maksaa osan kauppahinnasta omistamillaan 8 000 Boreon osakkeilla.”

PS. Eli palttiarallaa EV/EBIT 1 myytiin eteenpäin (2020 tuloksella), toki tietämättä miten YE venäjän toimintaedellytykset ovat muuttuneet - Q1 rullasi vielä mallikkaasti.

9 tykkäystä

Onnittelut! @Joonas_Korkiakoski :tada:


103 tykkäystä

Pari huomioita osakkeen kaupankäynnistä energiamarkkinan kriisin aikana:

Omistusjakauma osakelukumäärän alapäässä on seuraavan näköinen:

— 0-100 kpl = 2,3 % osakkeista

— alle 500 kpl = 4,3% osakkeista

— alle 1000 kpl = 2,8% osakkeista

Pienosakkeenomistajat muodostavat siis noin 9% osakekannasta, ja nämä pienomistajat ovat kesän kuluessa käyneet ja käyvät edelleen keskenään kauppaa niin, että lähinnä tämä osakekanta on vaihtunut pienomistajien välillä. Ne jotka ovat myyneet ovat tehneet sen yli 20 euroa alle nykyisen tavoitehinnan, ja ne jotka ovat ostaneet noita pikkupositioita ovat puolestaan päässeet halvalla sisään.
Kaupankäyntimäärät ovat olleet nimellisiä, keskimääräinen kaupankäyntimäärä liikkuu nyt noin vain noin 450 osakkeessa per päivä. Niinä päivinä kun esimerkiksi Fortum uutiset ovat olleet lehdissä yleisen markkinapelon myyntiin on mennyt myös Boreon osaketta yli 1000 osakkeen päivävauhtia.

Kesän kuluessa hallinto rekisterissä olevat (Enskilda, ja Danske) ovat lisänneet omistustaan, Enskilda jopa 15 000 osakkeesta 22 000 osakkeeseen. -Vain yksi Top-50 listalla on vähentänyt näkyvästi, ja näyttäisi että nämä ovat siirtyneet Enskildan rekisteriin.

Samoin yrityksen avainhenkilöt laittoivat merkittävästi, noin 1,5 miljoonaa kesällä rahaa Boreon osakkeisiin. Avainhenkilöistä 41 henkeä osallistui antiin, ja keskimäärin sijoittivat yli 36 500 per merkitsijä. Boreon toimitusjohtaja lisäsi kesällä 250 000 eurolla osakeomistustaan.

Näyttää klassiselta: -Piensijoittajista osa myy juuri heille epäedullisempaan aikaan, ja yhtiön sisäpiiri ja hallintorekisteri lisäävät edullisilla hinnoilla.
Klassista siksi, että tämä on mm. sijoittajaguru Seppo Saarion mukaan ikiaikainen malli kotitaloussijoittajilla. Mutta toisaalta onhan siellä aina ostajapuolella toinen kotitaloussijoittaja, noiden Enskildan ja Dansken nettolisäysten ohella.

Pääomamarkkinapäivää ja uusia strategisia liikeitä odotellessa!

14 tykkäystä

Jatkona pari päivää sitten laittamaani osakevaihtopohdiskeluun.

  1. Sampo on ottanut sijoittajaystävälliset keinot pohdiskeluun omassa likviditeettihaastessaan:
  1. Näkisin itse, että Boreon sijoittajatarinassa ei heikkoja kohtia ole. Lukuunottamatta yhtiöstä riippumatonta Suomen pörssin onnetonta likviditeettiä.
  • asiaa voidaan lähestyä monesta kulmasta, Boreo on osaltaan jo hakenut ratkaisua ja viime vuoden fuusiosuunnitelma olisi osaltaan parantanut likviditeettiä. Mutta sama Helsingin onneton likviditeetti olisi siitä huolimatta osittain vaivannut, mutta suurempi osakemäärä olisi mahdollisesti avannut instituutiokysynnän.
  • yritykset ovat tietysti erilaisia, mutta en poissulkisi Sampo tyyppisiä pohdintoja Boreossakaan, varsinkin nyt kun pääomamarkkinapäivä on suunnitteilla.
  • Äkkikatsomalla ei rinnakkaislistaus kuitenkaan olisi välttämättä kohtuuton kustannuserä, jos se toisi mukaan osakekysyntää Ruotsista, jossa pääomamarkkina on Suomea kehittyneempi. Ja koska Ruotsin Compounderit ovat hinnakkaampia kuin Boreo, kysyntää voisi hyvinkin olla, kun samaa tavaraa saisi Boreon osakkeena halvemmalla kuin verrokkeja.

Nasdaq Stockholm listakustannuksista yleiskuvaa:

https://www.nasdaq.com/docs/2022/02/23/Nasdaq_Main_Market_Stockholm_Pricelist_2022.pdf

4 tykkäystä

Kari Nerg esittelemässä Boreota Microcap Leadership Summitissa 16 syyskuuta. Tilaisuutta ei käsittääkseni pääse seuraamaan Matti Meikäläiset?

7 tykkäystä

Moikka saku!

Kari Nerg tässä. Tapahtumaan ei pääse linjoille kuin järjestävän klubin jäsenet, mutta esitykset tulevat ymmärtääkseni julkisiksi viikko-pari tapahtuman jälkeen. Postaamme sitten linkin esitykseen Boreon Linkedin-tilillä ja voin kopioida linkin tänne foorumillekin.

Mukavaa syksyä sinne!

Yt. K

41 tykkäystä

Tervehdys ja tervetuloa foorumille! Foorumin ylläpitäjät voisivat tarkastaa, että olet todella Boreon toimari. Siitä tulee sitten merkintä avatarin vierelle, jotta kaikki lukijat tietävät kyseessä olevan yhtiön edustaja. :slight_smile:

Ping @Yu_Gong1 @Verneri_Pulkkinen .

12 tykkäystä

Vahvistan identiteetin ja lisäsin henkilölle todennetut jäsenet merkin :slight_smile:

19 tykkäystä