Detection Technology - Paljastaa uhat

Hyvä härkäkirjoitus kokonaisuudessaan! Minulla on vaan muutama huomio siihen.

Kuten olen pyrkinyt tuomaan usein esiin, DT:n liikevaihtojakaumassa oleva pieni Amerikat -osuus ei anna oikeaa kuvaa DT:n US-riskeistä tässä kauppasodassa. Yhdysvallat on valtava markkina lääketieteessä, ja oletettavasti hyvin merkittävä DT:n asiakkaille. Yksinkertaistettuna CT-laitteet valmistetaan Kiinassa ja Aasiassa, ja tuodaan sieltä Yhdysvaltoihin (ja toki kaikkialle muuallekin maailmaan). Ja ne on kalliita laitteita, jolloin suurilla tulleilla olisi mahdollisesti merkittäviäkin vaikutuksia asiakaskäyttäytymiseen. JOS loppuasiakkaiden myynti sakkaisi Yhdysvaltoihin, niin korvaavia markkinoita olisi varmaan hankala löytää - ja jos loppuasiakkaalla ei ole kysyntää, DT:llä ei ole kysyntää. Omalla tavallaan tilausten siirtyminen voi olla myös tähän reagointia, odotellaan että tilanne selkeytyy.

Ja tietysti Yhdysvallat on suuri markkina myös security-puolella, mutta näitä laitteita ei lähtökohtaisesti valmisteta Kiinassa. Ne toimittajat on länsimaisia, mutta tuontitavaraa ne suurelta osalta on eikä detektoreita valmisteta Yhdysvalloissa. Silloin ainakin DT:n Kiina-riskiä voidaan kiertää.

En ole maalaamassa piruja seinille, mutta ei sijoittajat ole mielestäni huolissaan tuosta DT:n pienestä suorasta US-myynnistä, vaan mahdollisista välillisistä vaikutuksista. Ja näitäkin on kyllä huomioitu erittäin paljon DT:n kurssiin, eli ei tämä sinun bull-casea sinänsä horjuta. Jos uskoo järjen voittoon niin ei varmaan uskoisi suuriin tulleihin lääketieteellisille laitteille, joiden hinnat pitäisi siirtää edelleen ja terveydenhuolto kallistuisi Yhdysvalloissa edelleen. Minun on kuitenkin vaikea nähdä, että Yhdysvallat yhtäkkiä muodostuisi valmistuksen hubiksi, vaikka Trump varmasti tätä toivoo - osaaminenkin pitäisi ensin hankkia. Mutta järjellähän ei ole aina tekemistä politiikan kanssa.

Toinen huomautus liittyy omaan suurimpaan huolenaiheeseeni, mikä on realistinen riski erityisesti jos markkina hidastuu merkittävästi (ei toistaiseksi tästä tietoa). Eli se, että Kiinan verinen kilpailu leviää globaaliksi “ylitarjontatilanteessa”. DT tosiaan on korostanut, että se pärjää myös Kiinassa ja tämä on tietysti iso vahvuus suhteessa moneen muuhun. Mutta Kiinahan on erityisesti “bulkkitoimialoilla” sitten dumpannut omaa ylikapasiteettiaan maailmalle erittäin halpaan hintaan, kun siellä kasvu on ollut tärkeämpää kuin kannattavuus. Teoriassa mahdolinen US-markkinan sulkeutuminen olisi tietysti omiaan kiihdyttämään tätä riskiä. Ei tämä mikään Neste -case ole, kun se kyse ei ole sellaisesta kiinteästä kapasiteetista, mutta olisihan sieltä potentiaalisesti tulossa kovaa hintapainetta muualle. Samalla täytyy todeta, etten varsinaisesti tiedä minkälainen mahdollinen kannattavuusero on Kiina vs. muut markkinat. Voihan se olla, ettei ne tuotteet sovellu suoraan länsimarkkinoille, jolloin uhka olisi varsin rajallinen. Lopulta tämäkin riski olisi ohimenevä, jos ja kun kilpailussa pärjättäisiin, mutta kerrotaan vastapainoksi.

Kolmas huomautus liittyy tuohon tavoitehintaan, joka kannattaa mielestäni aina laittaa kuitenkin kontekstiin. Sellaisen yritin tarjota luonnollisesti edellisessä päivityksessä.

image

Tuohon voisi vielä lisätä, että suositus (lisää) jyrää tavoitehinnan. Osta-tasolle oli minun makuun liikaa riskiä, joka voi kääntyä myös mahdollisuudeksi. Jos härkämäisesti uskoo siihen, että tullit jäävät lopulta historiaan ilman pidempiä vaikutuksia, niin ostopaikkahan tämä on. Samalla voin suoraan myöntää, ettei nämä geopoliittiset riskit ole minulle helppoja arvioitavia. Nythän on ollut rauhallisempaa (ainakin Kiinan suhteen), mutta kaikki on väliaikaista eikä tiedä millä tuulella Trump herää tänään. Vähän turhauttava tilanne, mutta näillä mennään.

Kiitos positiivisesta palautteesta laajasta raportista!

27 tykkäystä

Kiitos, viisasta puhetta. Näitä seikkoja on tosiaan syytä pohtia ennen suurempia panostuksia. Itse kun olen markkinoita seurannut ja rahojani sijoitellut jo monta vuosikymmentä, alan olemaan hitusen immuunimpi tälle lähes jatkuvalle katastrofien ja uhkakuvien virralle. Elämä on jatkunut ja pörssit ovat toipuneet, kaikesta. Ja aika vähän yrityksiä on kaatunut vaikkapa kotipörssissä.
Nyt kun Suomen pörssi ehti lasketella nelisen vuotta ja monet kurssit ovat edelleen pohjilla, voi suht luottavaisesti sanoa, että tästäkin noustaan laajalla rintamalla ja tämä on joka päivä yhtä päivää lähempänä. Riskit ja epävarmuus eivät valitettavasti poistu milloinkaan. R.E.J. Penttilä piti tästä hyvän esityksen Korkian energiaseminaarissa viime viikolla.

En ole asiantuntija DTn liiketoiminnan suhteen mutta käytettävissä olevan tiedon perusteella arvelen, että DTn tuotteiden loppumarkkina jatkaa kasvuaan, DT on siinä kilpailukykyinen ja tullisekoilut kohtelee suunnilleen kaikkia yhtä paljon (kunnes koko asia ratkeaa tai raukeaa tavalla tai toisella). Jos joskus päästään tuohon Juhan ennustamaan n 10% vuosikasvuun ja hinnoitteluympäristö (arvostuskertoimet) Suomessakin paranee, tässä on erinomaiset tuottomahdollisuudet.

Lyhyellä tähtäimelläkin samaa mieltä mutta otan ehkä vähän Juhaa enemmän etunojaa siksi, että nyt on mielestäni suht positiivista pöhinää täällä Euroopan alueella. Saksan vaalit olivat tärkeä etappi EU talouden ja koko maanosan uskottavuuden kannalta. Toisaalta alkaa olla myös merkkejä siitä, että ison ankan uskottavuus alkaa rapisemaan ja soraääniä kuuluu yhä enemmän.

No turha tässä enempää näitä jauhaa, kun kristallipalloa ei vaan ole. Jokaisen pitää miettiä oma kantansa ja tyylinsä. Isolla hajautuksella itse tallustan…edessäni hämäräinen tie, tuntemattomahan tupaan vie…

5 tykkäystä

Ei kannattane unohtaa Varexiakaan, varsinkin kun kurssi nyt romahti Trumpin takia enemmän kuin DT:llä. Lisäsin, ja hieman vähensin Dt). Tosin mistäs näitä tietää :grinning:

“DT tosiaan on korostanut, että se pärjää myös Kiinassa ja tämä on tietysti iso vahvuus suhteessa moneen muuhun.”

Onko tälle Kiinassa pärjäämisella jotain perusteita tai todisteita vai pitääkö tämä ottaa sloganina tai toiveena?

Sekin kääntyi sitten lopulta takaisin pulkkamäkeen. On se melkosta.

2 tykkäystä

Todisteena lienee DT:n kaikesta huolimatta hyvä kannattavuus ja se, että todella iso osa liiketoiminnasta on Kiinassa. Vaikea nähdä, että nykyiset luvut olisivat mahdollisia, jos Kiinassa ei oltaisi vähintään terveellä tasolla. Mutta ei sitä Kiinaa tosiaan erotella tulosluvuissa, eikä se varmaan helppoa olisikaan - Kiina kun on edelleen valmistuksen hubi myös “länsimaisille” yhtiöille.

9 tykkäystä

Niinpä.
Varexia oli joskus omassakin salkussa mutta vaihdoin tuttuun ja ‘turvalliseen’ kotimaiseen vaihtoehtoon. Yleisesti oma kokemus jenkkimarkkinasta on hapan (poisluettuna megacapit), vaikka joku jack pottikin on osunut kohdalle. Useakin ‘nou braineri’ on osoittautunut pommiksi tai sitten kurssi ei ole koskaan noussut omasta mielestä edes kohtuulliselle tasolle - tai sitten vaan oma kärsivällisyys lopahtanut liian aikaisin. Jos siis löydän kotimaisen vaihtoehdon, ostan yleensä sitä, ellei jenkkifirman suoritus ole aivan ylivoimaista. Täällä saa niin paljon helpommin tietoa yrityksistä, hyviä analyysejä ja pääsee jopa keskustelemaan johdon kanssa. DTn Martolasta ei ole pahaa sanottavaa ja omakin lehmänsä ojassa ihan kohtuullisesti. Toki tuo USA vetäjän pikalähtö herättää vähän kysymyksiä.

Paikallinen S&Pn ‘Kinnunen’ oli näköjään downgreidannut Varexen:

Perusteena tuttu epävarmuus markkinalla sekä velkojen uudelleenrahoituksen riskit. Mutta tämä oli mielenkiintoinen lause:

''Despite the approval of a $1.4 trillion government stimulus package, the Chinese government is taking initiatives to support local vendors, putting further pressure on Varex Imaging Corporation (NASDAQ:VREX)'s sales. ‘’

Tämähän pitäisi olla hyvä uutinen puolikiinalaiselle DTlle.

3 tykkäystä

Sijoitus nyt perustuu lähinnä siihen, että Trump bluffaa.

Kiinalaisten tarvitsemista röntgenputkista yli 80% toimittaa Varex ja Philips.
X-ray tubes are core components of medical imaging systems. Industry insiders told Yicai that GE HealthCare, Siemens Healthineers from Germany, and Philips from the Netherlands all manufacture their own X-ray tubes. Chinese CT scanner manufacturers, by contrast, depend heavily on imported components due to their relatively recent market entry. More than 80 percent of these parts are supplied by Varex and Dunlee, a subsidiary of Philips, according to insiders.

Industry estimates suggest that China’s annual demand for CT tubes exceeds 5,000 units for new machines and 100,000 units for replacements in existing systems.

If anti-dumping measures are implemented, domestic manufacturers could face increased costs for imported CT tubes, an analyst noted. However, Varex operates a manufacturing facility in Wuxi, Jiangsu Province, which may help mitigate the impact, the source added.

Näitähän tosin ei kai Dt sinänsä tee. Tekeekö DT yleensä jotain, mitä Varex ei tee? Teollisuus ja turvallisuuspuoli ehkä sinänsä molemmilla se kiinnostavin osaalue , josta Varex napsinut uusilla laitteillaan tänä vuonna jo pari hyvää diiliä.
May 8, 2025-- Varex Imaging Corporation (Nasdaq: VREX) today announced that it has received orders for its high-energy non-intrusive cargo and vehicle inspection systems valued at approximately $25 million USD from an international customer. The systems will be placed at strategic locations securing sea and land ports.