EcoUp - tuotteita ja palveluita vähähiiliseen rakentamiseen

Yleisesti:
Jätteiden kierrätys on älyttömän haastavaa hommaa, johtuen enimmäkseen jätteen monimuotoisuudesta eli epäpuhtauksista. Rakennusjätteiden kierrätys on olematonta, mutta pöhinä on kovaa. Kestävä purkaminen, jolloin eri materiaalit saadaan talteen, on kallista ja hidasta. Työmailla onnistuu vain, jos rakennusjätteen hinta pakottaa. Tällä hetkellä ollaan kaukana siitä ja rakennusjäte on sekalaista. Purkujätteen lajittelu jälkikäteen on kallista ja tehotonta → raaka-aine on lähtökohtaisesti kallista.

Ainut kierrätysteknologia mihin voisin sijoittaa on pyrolyysiin perustuvat tekniikat, tai suuria jäte-eriä hyödyntävät puljut. Betoni ja muut kiviainekset ovat sinänsä hyvä jae, mutta niiden hyötykäyttö maanrakentamisessa on tällä hetkellä helppoa ja väräbyrokraattista MARA-asetuksen ansiosta. Voisin kuvitella, että muuallakin menevät pitkälti tien pohjaan. Purkupuut menevät polttoon. Metsättömässä Euroopassa “kierrätetylle puulle” voi kyllä olla markkinat, Suomessa ei.

Geopolymeerit tuolta nousivat itselleni esille, mutta niiden valmistus on oletettavasti tarkka materiaalien suhteen ja itse laittaisin betsini neitseellisestä materiaalista valmistettuun geopolymeeriin. Geopolymeerit ovat lupaava juttu ja on älytöntä, miten se ei ole vieläkään lyönyt läpi ja korvannut betonia ja asfalttia. Materiaalina se kun on paljon laadukkaampi.

Nämä tuotteet kilpailevat neitseellisten materiaalien, maanrakennuskäytön ja EU:n ulkopuolella kaatopaikkaamisen kanssa.

Minulla on hyvin epäileväinen alkuvaikutelma, mutta pitää perehtyä tarkemmin.

15 tykkäystä

Eipä annettu vastausta kysymykseen kuinka suuren osan yrityksestä saa tuolla 15 miljoonalla? Ipossa toimijana Nordnet.
Muuten ihan mielenkiintoinen keissi, kun kuuntelin tuon lehdistöinfon.

Näin vähäisillä tiedoilla vaikuttaa vähän tällaiselta tarinalta:

Vaikea nähdä, että yritys, joka ei ole juurikaan kasvanut historiassaan alkaisi yhtäkkiä takomaan n. 25% vuosittaisia kasvulukuja. Oma veikkaus tapahtumien kulusta on: liikevaihto on jopa hieman laskenut 2019-2020 heikon koronavuoden takia. Osittain tämän vuoksi ennusteissa 2021 vs. 2020 on hyvää kasvua ja tätä kasvua on sitten extrapoloitu v. 2024 saakka.

“Ennen vanhaan” tuolla 15 miljoonalla olisi saanut yrityksestä 50-80%, varmaan nykyisessä IPO-huumassa n. 15% :smiley:

Mutta katsotaan kun tästä tulee lisätietoja, ei nyt ainakaan ennakolta herätä mitään suurta kiinnostusta.

31 tykkäystä

“Purkuvillan uusiokäyttö on nyt mahdollista EcoUp Oy:n innovaation avulla. Käytetystä mineraalivillasta valmistuu uutta, ekologisesti kestävää uusiomateriaaliaa tuotantolaitoksessamme. Purkuvillasta saatavilla uusiomateriaaleilla voidaan korvata neitseellisiä raaka-aineita mm. asfaltin ja vaikkapa tiilien valmistuksessa.”

Vähän mietin tätä uuskieltä “ekologisesti kestävää”, että onko ongelmakuidun piilottaminen muuhun kierrätyskelvottomaan materiaaliin millään muotoa kestävää?

3 tykkäystä

julkaisin Ecoupille yhtiösivun, niin saadaan tiedotteet sun muut sinne :slight_smile: EcoUp | Inderes: Osakeanalyysit, mallisalkku, osakevertailu & aamukatsaus

10 tykkäystä
5 tykkäystä

Anti alkaa maanantaina. EcoUp Oyj aloittaa First North -listautumisannin ja julkaisee Finanssivalvonnan hyväksymän esitteen | Kauppalehti

Tärkeitä päivämääriä

  • Merkintäaika alkaa 13.9.2021 klo 9:30
  • Merkintäaika voidaan keskeyttää aikaisintaan 17.9.2021 klo 16:30
  • Merkintäaika päättyy (arviolta) 24.9.2021 klo 16:30
  • Listautumisannin tulos tiedotetaan (arviolta) 28.9.2021
  • Uudet Osakkeet rekisteröidään kaupparekisteriin (arviolta) 1.10.2021
  • Uusien Osakkeiden kirjaaminen arvo-osuustileille alkaa (arviolta) 4.10.2021
  • Myyntiosakkeiden kirjaaminen arvo-osuustileille alkaa (arviolta) 5.10.2021
  • Kaupankäynti Tarjottavilla Osakkeilla First Northissa alkaa (arviolta) 5.10.2021
8 tykkäystä

Aika rujolla valuaatiolla lähtivät hakemaan rahoja iposta. Nykyiset omistajat myisivät yhteensä noin 4 miljoonalla eurolla omistustaan.

  • Yhtiön osakekannan markkina-arvo olisi Merkintähinnan perusteella noin 67,0 miljoonaa euroa. Osakekannan markkina-arvo perustuu osakkeiden lukumäärään Listautumisen toteutumisen jälkeen olettaen, että Osakeanti merkitään täysimääräisesti.

Taidan skipata tämän IPOn (en edes usko pikavoittoon koska uskon ihmisten osaavan lukea) ja odotella ensin näyttöjä tuosta 20% ebitdasta ja liikevaihdon nopeasta orgaanisesta kasvusta. Ei sijoitussuositus…

13 tykkäystä

Allekirjoittaneen mielestä EcoUp on oikein mielenkiintoinen yhtiö ja odotusarvo listautumishinnalla on mielestäni hyvä. Tämä vaatii toki kasvuun kiihdyttämistä molemmissa liiketoiminnoissa, mutta tähän on selkeät askelmerkit sekä strategia ja vihreän trendin pitäisi antaa voimistuvaa tuulta purjeisiin. Taustat ja tarkemmat perustelut ovat täällä.

36 tykkäystä

Kiitos raportista/tutkimuksesta! Tosi mielenkiintoinen lukea.

Arvoajurina mainittu “Uusi kuluttajakonsepti lisää saavuttavissa
olevaa markkinaa, jossa katerakenteella on
edellytyksiä olla hyvä”. Näkisin saman kohdan myös riskeihin. Entä jos uusi konsepti ei toimikaan?

Referenssinä käytetyn Kotisunin luvut eivät nykyiseltään mairittele mutta en tutkinut yhtään enempää onko taustalla jotakin muutoksia jotla selittää nämä luvut. Kuvakaappaus finderistä alla:

E. Ei mennyt vastauksena joten tägätäänpäs @Antti_Viljakainen

Panostajan myydessä KotiSunin Capmanin rahastoille liikevaihto oli 42 MEUR vuonna 2017 eikä se täsmää tuon Finderin datan kanssa. Vähän epäilen, että nykyinen KotiSunin nykyisen konserni-rakenteen takia tuolta Finderista on vaikea saada täysin vertailukelpoisia lukuja ulos. Toki tarkkaa käsitystä CapManin rahaston hallussa KotiSunin tämänhetken kunnosta minulla ei ole. Eikä KotiSun varmuutta suuntaan tai toiseen anna siitä, onnistuuko EcoUp omalla konseptillaan ja kuinka kestävästi.

Käsitykseni mukaan tämäntyyppiset konseptit ovat olleet melko nopeita kiihdyttämään, mutta kovin kasvu tasaantuu muutamassa vuodessa markkinan saturoitumiseen ja sen jälkeen asemien säilyttämisessäkin riittää työtä. Osin tätä ja monia muita tekijöitä peilaten en ole ennustanut EcoUpin perinteisen liiketoiminnan kasvavan ajasta ikuisuuteen vuosien 2021-2023 pikavauhtia.

EcoUpin kohdalla kaikki munat eivät kuitenkaan ole tuon kuluttajakonseptin varassa vaan kasvulähtöjä on muitakin. Lisäksi panostaminen tuohon konseptiin ei varsinaisesti vaadi valtavia kiinteitä lisäinvestointeja (eristemateriaali kuluttajakonseptiin tulee samoilta tehtailta kuin muukin eristemateriaali) vaan lähinnä johto-, myynti- ja asennustiimien rekryämisen ja tiettyjä panostuksia kalustoon. Näin ollen konsepti on mahdollista mielestäni “tappaa” siedettävin vaurioin, jos homma ei lentäisi. Tämähän on kiistaton riski kaikissa uusissa liiketoiminnoissa.

14 tykkäystä
8 tykkäystä


Taitaa @Antti_Viljakainen olla EcoUpin rapsassa sattunut pieni typo, positiivinen ja negatiivinen DCF eksyneet toisin päin (sivulla 4). Iso plussa muuten kattavista DCF-luvuista, minun kaltainen DCF-nikkari miltei herkistyy kun saa näin paljon lukuja silmien eteen :heart_eyes:

10 tykkäystä

Tulee mieleen se jonkun postaama kuva missä lätkämaila alkais kuulemma IPOsta ja nykyomistajat haluaa ihan hyvää hyvyyttään jakaa sen meidän randomeiden kanssa :heart_eyes:

Toki luovutettava osuus ilmeisesti pieni niin voi tulkita myös omistajien haluavan ajaa tällaisessa kohdassa omaa riskiä alas - MUTTA silti myyjä tietää aina ostajaa paremmin mitä ollaan myymässä…

E: Hetkonen kiertotalousteknologian pohjana on prosessi jossa jauhetaan ilmeisesti kivivillaa sementin pohjaksi ja tässä on SoTP osalta verrokkina SaaS-yhtiöt ja käytetään lähivuosien EV/S kertoimia ohjearvona? Mylläystavasta on jo ihan patentti Suomessa vireillä.

Kirvesmiehen kommentti ekovillan suhteen oli että kytee kuulemma hyvin välikatossa jos polttaa esim roskia tynnyrissä ja johtaa savun hormiin. Analyysissä mainittu korkeiden rakennusten rajautuminen ulos asiakkaista mikä lienee numerollisesti se pääongelma. Hifistelijän mielipide oli, että tykkää kivivillasta ja se käy myös paremmin kylmätiloihin ja esim. mökkeihin kosteusominaisuuksien puolesta. EcoUpilla näytti olevan myös kivivillaratkaisu. Mutta tää on kaikki tuota perus bisneksen EV/EBITDA 8-10 puolta, mitä en niin epäile. Kiinnostaa muiden ajatukset tästä kylkeen keksitystä spin-offista kertoimia nostamaan.

6 tykkäystä

On kyllä posketon arvostus tähän astisilla näytöillä. Tässä annissa annetaan sijoittajille kannettavaksi todella iso riski siitä, jatkuuko suorittaminen kuten H1.

Puolet pienemmällä arvostuksella olisin voinut lähteä mukaan, mutta tällä arvostuksella pyöritän vain päätä :smile: (ja pidän itseäni korkean riskin sijoittajana, kun yli puolet salkusta on spekulatiivisia jenkkipapereita).

PR-mielessä tämä anti olisi kannattanut hinnoitella max P/E 15 tasolle, jolloin oltaisiin saatu kiva startti. Nyt riskinä on osakurssin puoliintuminen vuodessa.

19 tykkäystä

Ei paksua raporttia ilman pientä kuperkeikkaa. Korjattu. Kiitos tarkasta huomiosta!

Kannattaa kuitenkin myös muistaa, että kasvu on ilmaista vain hyvin harvoille yrityksille. Esimerkiksi EcoUpin tapauksessa yhtiön tavoitteita ja meidän ennusteita saisi leikata isolla viikatteella, jos yhtiö ei saisi kassaan suhteellisen pikaisesti IPO:ssa haetun rahamäärän tasolla olevaa pääomaa, koska kasvun toteutuminen odotetussa mittakaavassa vaatii etupainotteisia investointeja eli kylmää käteistä. Tämä koskee yhtiön kaikkia liiketoimintahaaroja (vrt. esim. täynnä olevan kapasiteetin takia levymyynti ei kasva, jos tehtaan pullonkauloja ei auota laiteinvestoinneilla tai Kiertotalousteknologiassa myyntiä ei tule, jos ei pystytä etupainotteisesti rekrytoimaan myyntivoimaa jne.).

Tulorahoituksella vauhti olisi selvästi tavoiteltua hitaampaa (vrt. meidän tämän vuoden rahavirtaennuste noin 4 MEUR ja vuosien 2021-2024 kumulatiiviset investoinnit yli 20 MEUR) ja yhtiön velkakapasiteettikin alkaa mielestäni olla täyskäytön lähistöllä toistaiseksi. Nykyomistajien tilanteita ja ajatuksia en tunnne, mutta omistajarakenteen perusteella en yllättyisi, jos tuntuva osa nykyomistajista ei kykenisi tai haluaisi lyödä lisää omaa pääomaa kiinni listaamattomaan yhtiöön nykyisen kasvustrategian vaatimassa mittakaavassa. Näin ollen on mielestäni hyvin luonnollista, että EcoUp hakee kasvuun rahaa pörssistä tässä vaiheessa, vaikka vahvaa track-recordia kasvusta ei olekaan vielä näyttää ja sitä kautta listalle tullaan myöhempää vaihetta korkeammalla riskiprofiililla (ja omasta mielestäni myös korkeammalla upsidella).

Kasvuun liittyy tietysti EcoUpinkin tapauksessa myös riskejä eivätkä kaikki kasvuun panostajat onnistu. Epäonnistumisistahan tuo listautujien ansaittu lätkämailalegenda kaiketi kumpuaa. Ja toki otantaa tarpeeksi kasvattamatta selkeitä hötön myyntitarinoitakin löytyy.

Mittakaavaa Kiertotalousteknologian kasvun ja kannattavuuden yhdistelmän mahdolliselle arvostukselle olen hakenut tuolta, mutta hinnoittelu ei seuraa suoraan SaaS-verrokkiryhmää. Mielestäni tämä on relevanttia, koska Kiertotalousteknologialla mudostuvassa liiketoimintamallissa on tiettyjä samoja elementtejä kuin SaaS-yhtiössä (suuri markkina, lisensoinnin mahdollistama korkea myyntikatepotentiaali ja etupainotteiset panostukset myyntiin ja tuotekehitykseen). Suoria verrokkeja kiertotalouteen tai päästöjen vähentämisen aloilta pörssissä on valitettavan vähän, mutta pohjoismaista löytyy näiltä sektoreilta Renewcell ja Spinnova vaateteollisuuden arvoketjusta. Näissäkin yhtiöissä on samoja elementtejä EcoUpin Kiertotalousteknologian kanssa (uusi teknologia, potentiaalia skaalautuvaan liiketoimintamalliin, ESG, toistaiseksi käytännössä nollissa oleva liikevaihto). Tuolta en lähtenyt suoraa mittatikkua Kiertotalousteknologian mahdolliselle arvostukselle kuitenkaan hakemaan, sillä kertoimet ovat nousseet absoluuttisesti niin jäätävälle tasolle suhteessa lähivuosien odotettuihin numeroihin (enkä nyt ota lainkaan kantaa siihen ovatko nämä yhtiöt kalliita vai eivät, kun en ole niistä tehnyt). Teema tuntuu siis sijoittajille maistuvan, mikä on mielestäni myös ihan kiva optio EcoUpissa, mutta sen varaan ei toki kannata nojata.

Kiertotalousteknologian hinnoittelu on ehdottomasti EcoUpin tapauksessa se huomattavasti vaativampi pala ja hajontaa varmasti tulee mielipiteiden osalta olemaan. Täysin nollahintaisena optiona tätä uutta liiketoimintaan ei mielestäni EcoUpin tapauksessa perusbusineksen mukana saa, kun huomioidaan antihinta. Tämän myös ostan, sillä teknologiaan on investoitu ja se on kehitetty todistetusti toimivaksi. Siten arvoa on mielestäni jo muodostunut.

24 tykkäystä

En löytänyt antiesitteistä mainintaa markkinatakaajasta. Onkohan sitä lainkaan? Tuskin takaajalle on tarvetta huomioiden edeltävät annit, mutta tuohan se määrättyä mielenrauhaa.

2 tykkäystä

Hmm… Millähän kulmalla tätä nyt lähestyisi…

Positiivisen kautta: Yhtiö on mielenkiintoinen, tuotteilla on selvästi kysyntää. Koronarakennusbuumissa ekovilla on ollut jälleenmyyjiltä useammin loppu kun saatavilla (tämä on mutua muutaman kaverin rakennusprojekteja seuranneena), vihreä siirtymä on selkeä myötätuuli yhtiölle ja eristemateriaali esim talo- tai remonttiprojekteissa on niin pieni kustannuserä, että varmasti hinta voi helposti olla kymmeniä prosentteja kilpailijoita korkeampi ja jengi ostaa silmiään räpäyttämättä. Bonuksena nuo uudet tuotelähdöt, joilla kasvupotentiaali kova. Pidän myös siitä, että lähtötilanteessa yhtiön mcap ja liikevaihto ovat absoluuttisesti matalia, näin on paremmin tilaa kasvulle.

Sitten negatiivisen kautta: Miksi ekovilla ym ekotuotteet ovat jatkuvasti loppu? Positiivinen selitys on, että kapasiteetti on vähissä ja antirahoilla tilanne korjataan ja kauppa käy kuin siimaa vaan. Negatiivisempi selitys on se, mitä täällä on porukka arvaillut, raaka-aineiden saatavuus on ongelma. Esim. ekovillassa on vanhaa sanomalehteä ym. Painopaperi on auringonlaskun ala ja vaikea nähdä, että ainakaan tämän “raaka-aineen” tarjonta lisääntyisi tulevaisuudessa. Näyttöä kasvusta ei ole. EBIT% on hieman alle 10. Tämän kaksinkertaistaminen ja samalla yli 20% orgaaninen kasvu lähivuosina vaikuttaa aika… kunnianhimoiselta. Toki Inderesin ennuste ei ihan tuonne yllä. Mikä kuitenkin saa olemaan merkkaamatta, on valuaatio.
Vertaan tätä pakostakin Orthexiin. Se listattiin maltillisilla kertoimilla (karkeasti puolet EcoUp:n P/E:stä), maltillisilla kasvunäkymillä, kohtalaisen hyvällä kannattavuudella. Tässä perussuoritus olisi riittänyt hyvään/neutraaliin kehitykseen osakkeen suhteen. EcoUp:lla sijaa tällä valuaatiolla (EV/S:n käyttö ja siihen nojaaminen rakennustarvikkeita valmistavalla firmalla, jolla ei ole vielä lainkaan träkkiä kasvusta, tsk, tsk…) ei ole minkäänlaisiin pettymyksiin varaa.

Sitten taas posin kautta: Vaikken osallistu Ipoon, on varsin mahdollista, että kurssikehitys pörssiuran alkutaipaleella on huono. Tämä voi jatkossa avata hyvinkin paikan omistajuuteen maltillisemmalla arvostuksella.

13 tykkäystä

Mitenköhän vahvasti tämmönen prosessi on patentoitavissa

Saint-Gobain Finland ainakin koordinoinut WOOL2LOOP EU-hanketta, jossa keskitytty mineraalivillajätteen hyötykäyttöön. Noinkohan muut toimijat on katsoneet, että pikkurahoja ni ei viitsi ruveta kilpailemaan?
https://rakennusmaailma.fi/kiertotaloutta-tamakin-mineraalivillasta-geopolymeereja/

Keko geopolymeerit sivuilla seisoo näin:

Parhaassa tapauksessa voimme valmistaa tuotteita myös suoraan asiakkaan tuottamista materiaaleista. Tähän mennessä olemme hyödyntäneet mm. erilaisia terästeollisuuden kuonia, mineraalivillajätettä sekä kierrätettyjä kiviaineksia.

Ja näitä miettiessä sitten toisessa kädessä nuo arvostustasot…
image

5 tykkäystä

Edelleen jaksaa ihmetyttää, milä laskuopilla ominaispainoltaan kevyen mineraalivillan kuljetus Turkuun olisi kannattavaa, vaikka vastaanottomaksu EcoUpilla olisi alle puolet kaatopaikkamaksusta.
Lähialueilta toki järkevää, muttei kovin kaukaa. Kovin isoja volyymeja tuolla uudella innovaatiolla ei voi vetää läpi.
Ja mitä tehdään sille jakeelle, joka jää tästä prosessista yli? Eiväthän he saa hyödynnettyä sataa pinnaa tulevasta villajätteestä. Lisäksi tuo purkuvilla on yleensä epäpuhdasta, eli siinä on kiinni puuta, muovia yms. roskaa.

6 tykkäystä