EcoUp - tuotteita ja palveluita vähähiiliseen rakentamiseen

Luonnollisesti arvonmäärityksemme oli sama ennen listautumista ja sen jälkeen.

Tuskin tulee korvausta, mutta toisaalta taloudelliset vahingot jäänevät vähiin, kunhan tuotantokatko pysyy tuossa 2-4 päivässä. Näin ollen en vielä koskenut H2:n ennusteisiimme. Jos katko tästä venyy niin, sitten ennusteita pitää H2:n osalta tarkastella. Harmittava takaisku tulipalo toki oli yhtiölle pörssitaipaleen alkuun.

Viime vuonnahan Kuusankosken tehtaalla kärysi vähän pahemmin ja tuotantokatko mitattiin viikoissa. Silloin korvausta tuli karkeasti puoli mijoonaa euroa. Salama voi todistetusti iskeä kaksi kertaa samaan paikkaan ja onhan valmistusprosessi luonteeltaakin riskialtis, vaikka varmasti yhtiö on parhaansa tehnyt paloriskien minimoimiseksi.

14 tykkäystä

Onneksi pieneksi jäi vahingot:

9 tykkäystä

Omassa rakennusprojektissani piti käyttää Ekovillaa, mutta K-Raudassa ei ollut varastossa Paroc villaa piti sitten ostaa, ei enää ehtinyt odotella Ekovilla tilausta. Ekovilla varmaan kalliimpaa ja omatoimi rakentajat käyttää Ekovillaa. Menekkiä olisi, mutta jos ei ole kauppiaalla ole myydä varastosta Ekovillaa pientäkään erää niin huono juttu tai sitten ei ole kysyntää.

4 tykkäystä

Sen verran voin “sisäpiiristä” sanoa että veikkaan niin että kauppiaalla nimenomaan on parocia mutta ei ekovillaa. Itse olen siis rautakaupassa töissä ja ekovillalla ollut jo keväästä asti toimitusvaikeuksia varsinkin levyjen kanssa. Parocia on kyllä ollut aina. Ekovillalle on kyllä reilusti kysyntää että se ei ole ongelma.

10 tykkäystä

Vähän asiaa rakennusjätteen kierrätyksestä, joka on siis edelleen retuperällä jopa Suomessa. Hyvä homma että näistäkin puhutaan ja tähän puututaan, rakennussektori tuottaa kuitenkin ison siivun maailman jätteistä. Aloin seuraamaan EcoUpia ihan mielenkiinnosta.

17 tykkäystä

Rockwoll investoi 200m€ Viipuriin, tehdad pyörii uusiutuvalla energialla modernilla sulatolla. Tulee käyttämään tuotannossa kierrätys villaa myös Suomesta, kilpailu lisääntyy.

https://www.rakennuslehti.fi/2021/10/tanskalainen-eristevalmistaja-rakentaa-uuden-tuotantolinjan-suomen-naapuriin/

6 tykkäystä

Venäjä mainittu. Uhka vai mahdollisuus? Ken tietää, mutta täysin made in finland ei ole, toisin kuin Ecoup.

Niin, vaikea sanoa, mutta kyllä Suomalaisetkin ajan hermoilla ja hiukan isommassa mittakaavassa.

5 tykkäystä

Yleensä kun sijoitusidean saa valtamediasta, on sen tajunnut jo kaikki muutkin ja juna on lähtenyt asemalta. Nyt tilanne on ainakin osittain toinen. Twitterissä oli myös raflaava viestiketju (tosin anonyymiltä käyttäjältä) miten Suomen rakentamisen ympäristöaspekti on retuperällä. Linkkaan sen alle, jos joku ei ole vielä nähnyt. Tämä on toki “Big if true” -tyylin juttu.

Kaikenkaikkiaan kaista on auki. Luulen myös, ettei kyse ole pian enää arvovalinnoista vaan lainsäädännöstä. ESG-höpötys ei myöskään tunnu tarttuneen vielä tähän toimialaan. Tällä tarkoitan siis firmojen viherpesusta johtuvaa hypeä ja kertoimien venymistä, ympäristö, vastuullisuus ja hyvä hallintotapa ovat ehdottoman positiivisa ilmiöitä.

Ecoup on nyt erittäin tiiviissä seurannassa. Vaikka IPO:sta ollaan tultu alas en ole kuitenkaan vielä avannut positiota. Mielestäni osakkeeseen edelleenkin hinnoitellaan aivan liikaa kasvua, josta ei ole track recordia. Olen hahmotellut mielessäni kaksi eri skenaariota, miten voisin päätyä lähivuosina Ecoupin omistajaksi:

  1. Mieluisampi vaihtoehto: Tuloskasvu antaa odottaa itseään, lätkämaila ei lähdekään heti IPO:sta vaan perustuksia kasvuun laitetaan kuntoon ~ 1-2 vuoden ajan. Osaketta ruvetaan hinnoittelemaan enemmän toteutuneiden kertoimien mukaisesti ja isken kiinni. Tällöin downside on mukavasti rajattu ja saa herkullisen option tuplavipuun jos/kun tuloskasvu lopulta lähtee käyntiin ja firmaa aletaan hinnoittelemaan kasvuyhtiönä
  2. Kasvu rupeaa tulemaan heti läpi. Firma yltää Inderesin ennusteisiin tai omiin tavoitteisiinsa. Tällöin osake korjannee täysin ansaitusti ylöspäin ja hyppään mukaan nykyistä kalliimmalla mutta nähdäkseni pienemmällä riskiprofiililla.

Tästä voisi sitten kysyä että millaisessa skenaariossa en lähde mukaan? Jos kasvu ei tule odotetusti läpi mutta tulospohjaiset kertoimet jäävät korkeiksi. Tämä ei mielestäni ole mahdotonta matalan likviditeetin pienyhtiössä. Lisäksi jos operatiivinen suorittaminen on selkeän heikkoa, kasvua ei saada lainkaan tai jopa kutistutaan pitäisi turvamarginaalin olla melko suuri, että käänne/arvokeissinä lähtisin mukaan.
Tällaisia omia pohdintoja. Tämä on kyllä oman tarkkailulistani kärkipäässä mutta lähinnä juuri maukkaan markkinan (tylsä, hitaasti kasvavan alan niche, jossa pystytään parhaimmillaan kasvamaan selvästi markkinaa nopeammin, mutta tulevaisuudessa pakollinen?) ei niinkään yrityksen suorittamisen vuoksi. Tämä saa varovaiseksi.

14 tykkäystä

https://publish.ne.cision.com/Release/ViewReleaseHtml/64AD120398D4BA25

Vihdoin yhtiö tiedottaa hiilidioksidin poistosertifikaateista. Minusta olisi pitänyt olla kärkiteema listautumisessa, niin olisi osake lähtenyt raketoimaan :rocket:.

Mutta asiaan tietääkö joku milloin EcoUpilta tulee Q3-raportti vai raportoiko laisinkaan? En löytänyt tietoa IR-sivuilta.

9 tykkäystä

Marraskuun 15. julkaistaan Q3-2021.

5 tykkäystä

Jonkin verran ketjun alussa ollaan puhuttu yhtiön Kiertotalousteknologiasta, mutta aika vähän silti, vaikka mielestäni siinä on se itse pihvi. Kun aloin lukemaan laajaa raporttia, alkoi pikku hiljaa valkeneen minullekin, mihin perustuu osta -suositus ja mitä tässä edes oikein haetaan takaa.
->Kiertotalousteknologia käsittää teknologian/laitteiden myymistä Euroopan maihin, missä purkuvillasta valmistetaan raaka-ainetta rakennusmateriaalien valmistamiseen
->liiketoiminta perustuu lisenssimaksuihin, lisätuloja voi kertyä mm. käyttöön perustuvista rojalteista ja esim. huolloista
->yhtiö valmistuttaa laitteiden komponentit alihankkijoilla, lähes mikä vaan tavallinen konepaja kykenee valmistamaan osia
->erittäin skaalautuva liiketoiminta
->mahdollisuus hyödyntää tulevaisuudessa betonijätettä tuotekehityksen päästessä siihen pisteeseen; markkina kasvaa huomattavasti. Markkkinan koko ei ole yleensäkään ongelmana
->EU:n lainsäädäntö vahvana tukena
->teknologia on toimivaksi todettu

Ja riskejä löytyy mukavasti lyhyellä ja pitkällä aikavälillä
-tuotteen suojaamisessa onnistuminen esim. patenteilla
-tuotteen kaupallistamisen onnistuminen tai käyntiin lähteminen
-toistaiseksi kilpailu/kilpailevat teknologiat tuntematonta
-jonkinlainen riippuvuus rakentamisesta
-tuotekehitys kesken ja Kiertotalousteknologia pitää konsernin marginaalin toistaiseksi paineessa vielä ensi vuoden
-itselle on jäänyt vähän epäselväksi, mikä tämä laite on, paljon maksaa, mitkä ovat todelliset katteet jne jne.

Tässä ollaan käsittääkseni käännepisteessä, sillä ensimmäisiä asiakkuuksia pitäisi vuoden lopulla ilmaantua ja patenttisuojan pitäisi saapua kohta maaliin. Laajaa lukiessa huomaa analyytikon näkevän toki suurta potentiaalia, mutta rivien välistä myös huokuu selvästi, että paljon on kysymysmerkkejä ja kun nykyisestä kilpailusta/mahdollisista kilpailijoiden ratkaisuista ei yksinkertaisesti tiedetä.

Mutta hymähdän vähän niille, jotka kritisoivat yhtiön lokeroituvan kasvuyhtiöksi, vaikkei kasvua ole tähän asti juuri ollut. Tämä kertoo jotain kotiläksyjen lukemattomuudesta; Kiertotalousteknologiaa nimenomaan ollaan kehitetty kärsivällisesti vuosia tähän päivään asti ja nyt sitä vasta lähdetään myymään. En tosin pahakseni pistä, jos näitä huutelijoita ilmestyy enemmänkin ja kurssi laskee. Mutta saa näkee, mitä teen tämän kanssa, pitää vielä vähän tutkia…

Vähän sekavaa tekstiä kun aika taas kortilla ja ihan varmasti jäi jotain sanomattakin. Mutta hyvää duunia @Antti_Viljakainen !

24 tykkäystä

Helppo olla samaa mieltä miltei kaikista kirjoittamistasi asioista.

En varsinaisesti ole eri mieltä myöskään tuosta kasvuyhtiönaureskelu-pohdinnastasi, MUTTA tähän liittyy mielestäni paitsi iso teknologiariski, myös iso ajoitusriski joka on erittäin relevantti, kun miettii, onko yhtiö nyt, tällä pörssikurssilla (lue korkeilla kertoimilla) hyvä sijoituskohde:
Kannat ensinnäkin riskin siitä, lyökö teknologia itsensä läpi ylipäätään. Onko kysyntää, onko kiinnostusta? Tämä on isoin riski ja kriittinen tekijä, tuletko pidemmällä aikavälillä menettämään vai kasvattamaan sijoittamaasi pääomaa.

Toiseksi lyhyemmällä/keskipitkällä aikavälillä kannat riskiä siitä, tuleeko tuo kasvu läpi kuinka nopeasti. Ensi vuodelle on ennustettu lv kasvu on 28%. Entäs jos se onkin vain 18% Tai 5% vaikka teknologia olisikin lyömässä itseään läpi, mutta esim koneiden valmistuttaminen, sopimusten laatiminen, patentointi tms veisi odotettua pidemmän ajan. Osakekurssi tuskin olisi tässä vaiheessa tällä tasolla. Toki tässä tilanteessa aika korjaisi pidemmällä aikavälillä tuon yhden vuoden kuprun ja sijoitus olisi todennäköisesti varsin onnistunut. Ja koska olemme pitkäjänteisiä omistajia, tämä on toki se pihvi :slightly_smiling_face: Henk koht iskisin kuitenkin mieluiten tässä epäröinnin (en haparoinnin) vaiheessa kiinni.

Kolmanneksi, joskin mielestäni vähäisin, riski on lähinnä inflaatio- ja korkoriski, joka vaikuttss nyt kaikkiin kasvuosakkeisiin, enkä tähän kiinnitä juurikaan huomiota. Koska makroa on vaikea ennustaa en käytä siihen juurikaan aikaa.

Jos ensimmäinen ja suurin riski ylitetään on latu varmastikin auki ja nykyisellä pörssikurssilla sijoitus on pitkällä aikavälillä hyvä. Itselleni kuitenkin sekoitus näitä kaikkia epävarmuustekijöitä tässä vaiheessa tällä arvostustasolla on vielä liikaa. Sanon myös, että jos ennustettuun kasvuun päästään, hyppään mukaan vaikka sillä tavoitehinnalla, en ole bargain hunter.

Disclaimer. Mielestäni on erittäin positiivista, että pörssistä haetaan rahoitusta liiketoiminnalle, jonka kaupallistaminen on vasta alussa. Tämä on ehdottoman positiivista listautuville yhtiöille, muttei välttämättä ainakaam lyhyemmällä aikajänteellä sijoittajille. Esim case Nightingale on ollut kaikilla mittareilla ipoon osallistujille tähän asti huono sijoitus vaikka firman tavoitteet ovat toteutuneet käsittääkseni erittäin hyvin.

Mukava saada kuitenkin eriäviä mielipiteitä ja saada laadukasta keskustelua tänne. Ecoupin virtuaalisessa yhtiökokouksessa 2023 tavataan? :wink:

11 tykkäystä

Sertifikaattien myynnistä saatava tulo on vain joitankin satoja tuhansia (toki lähes puhdasta voittoa), joten kärkiteemaa tästä ei kyllä saa eikä pelkästään näiden takia kenenkään kannata sijoittaa yhtiöön. Toki nuo sertfikaatit ovat hyvää mainosta ja lisäksi niitä tulee myytäväksi sitä enemmän, mitä Ekovillaa saadaan myytyä ja tehtyä. Kauppansa sertfikaatit myös näyttää tekevän.

Kiitti, kiva kun oli raportille käyttöä!

12 tykkäystä

Viestini piti olla tietynlaista ironiaa, mutta tiedän omat olemattomat viestintätaidot. Itseäni lähinnä hämmensi kyseinen EcoUpin tiedote, koska samasta asiasta on jo tiedotettu kesäkuun lopussa ja siihen viitattiin myös IPO-tilaisuudessa.

Miksi tiedottaa tästä vielä, vaikka asia on varsin vähäinen yrityksen liiketoiminnassa. Tosiaan kuten viestini loppuosassa kyselin, niin odottaisin mielelläni tiedotteita milloin yritys kertoo liiketoimintansa lukuja. Minulle myös vastattiin, että Q3-raportti tulisi 15. Marraskuuta, mutta tietoa ei ole EcoUpin sivuilla ja katosipa se tieto Nordnetistakin.

Itselleni ei ole tärkeää osakkeiden osto tai myynti vaan se yhteinen matka yrityksen omistajana. Matkasta tulee pitkä ja kivinen, jos pitää alkaa tilikauden päätösraporttia odottelemaan. Siksi toivookin fiksua sijoittajaviestintää.

Itsekkin perehdyin ennen antiin osallistumistani teidän tekemään erinomaiseen analyysiin ja sen perusteella tiedän että sertifikaattien myynti on erittäin pieni osa yritystä.

5 tykkäystä

Noh, voi kyllä yhtä hyvin olla, että vastaanottavan osapuolen tutkakin on rikki perjantaina pitkän viikon jälkeen. :grinning::+1:

Oman käsitykseni mukaan EcoUp raportoi kaksi kertaa vuodessa, mikä ei nyt fn-yhtiöille ole miten huomattavan poikkeava ratkaisu. Toki loppuvuodesta esitteen perusteella pitäisi tulla tiedotteita patenteista ja ensimmäisistä teknologiakaupoista, joten odotettavaa riittää.

7 tykkäystä

NordnetIn ja EcoUpin sijoittajasivujen ristiriitainen tieto vähän sekoitti päätäni. Onneksi minulta löytyy kärsivällistäkin rahaa, kun on noita listaamattomiakin. Niissä taloudellisia lukuja voi tulla vain kerran vuodessa. Tänä vuonna jopa osuuskunta Tradeka alkoi raportoimaan neljä kertaa vuodessa. Jäämme siis odottamaan uusia tiedotteita EcoUpilta.

3 tykkäystä

Vähän huolimattomasti tutustunut lukuihin, vaikka kaikki EcoUppiin muuten liityvän kahlannutkin läpi usemman kerran. Ekovillaa itsekin käyttäneenä, tuntuu yhtiö sopivan maanläheiseltä. Mutta luvuista tuli sellainen kysymys mieleen, että miten nykyinen ( alle ipo-hinnan ) oleva arvostustaso korreloi pelkkään ekovilla-myyntiin ja muihin ns jatkuviin palveluihin/tuotteisiin. Itse pidän kiertalouden muita tulonlähteitä lähinnä positiivisina optioina ja lähdin mukaan ihan tasaista tuottoa hakemaan hyvän perusliiketoiminnan kautta vs Tokmanni tai Sampo. Toisin sanoen, kestääkö arvostus, jos uudet tuotteet/palvelut eivät realisoidu kannattavaksi liikevaihdoksi.

4 tykkäystä

Tarkoittanet, kuinka paljon sijoittaja saa nykyisellä osakkeen hinnalla maksaa Kiertotaloustuotteet ja -palveluista ja kuinka paljon Kiertotalousteknologiasta? Koska tämän vuoden myynti koostuu vain tuotteista ja palveluista eli perinteisestä liiketoiminnasta, ja käytännössä ensi vuoden, on mielestäni hyvä lähteä arvioimaan, mitä perinteisestä liiketoiminnasta on valmis maksamaan ja vertaan sitä osakkeen nykyiseen hintaan.

Tässä juuri kovasti pohtinut tuota asiaa. Jokainen tehkööt omat päätöksensä, mutta jos lähdetään Antin arvioita pläräämään, sieltä voi saada hyvin osviittaa. Inderes pitää siis perinteiselle toiminnalle hyväksyttävänä arvostustasona ev/ebitda 8-10x ja ev/ebit 13-16x.

Yhtiö tekee tänä vuonna 31,4meur liikevaihtoa, joka koostuu pelkästään perinteisestä toiminnasta ja 5,2meur käyttökatetta eli 16,5% marginaalia. Näin ollen ev/ebitda 2021 olisi nyt 10,57x ja ev/ebit 23,1x. P/e on hurja 56x oikaistamattomana ja oikaistuna 37x.

Koska tämä vuosi on käytännössä perustan rakentamista, sisältäen edellisvuotta korkeampia investointeja, pullonkaulojen poistamisia, henkilöstön palkkaamista ja tuotekehityskuluja jne., katselen ihan mielelläni jo ensi vuoteen, jolloin pitäisi tehdä jo selvä tasohyppy myynnissä ja tuloksessa kun pystytään vastamaan eristelevyjen kysyntään investointien avulla, lisäksi eristeremonttikonsepti ja UIP:n osto voi osaltaan nostaa myyntiä. Yhtiö tekisi liikevaihtoa 2022 ≈40meur, josta 4meur olisi jo Teknologian myymistä, eli perinteinen toiminta tekisi liikevaihtoa 36 meur. Käyttökate olisi 7meur eli marginaali on jo 19,5% perinteiselle toiminnalle. Nettotulos olisi 2,1meur. Hyväksyttävä ev/ebitda olisi siis 8-10x, joka olisi siis 8*7=56meur EV. Yhtiön nykyinen EV? Perkule, 55 (tämän lunttasin suoraan yhtiösivuilta, markkina-arvo on 56meur ja annin jälkeen velkaisuus pitäisi painua miinukselle). 2022 Ev/ebitda olisi siis nyt 7,8x, ev/ebit 16x ja puhdas p/e 26x.

Myös Viljakaisen osien summa-arvonmäärityksessä perinteiselle palvelulle on annettu EV 55 arvoksi neutraali-skenaariossa.

No ei tässä mitään erikoista ollut. Mielestäni voidaan hassusti ajatella, että ostamalla osaketta nyt, saat käytännössä ilmaiseksi Teknologian tuoman option. Tietenkään tämä ei ole niin yksinkertaista, sillä Teknologia pitää marginaalit vielä paineessa ja jos se ei lähdekään lentoon, markkinointi/henkilöstöpaukkuja voidaan lisätä entisestään. On myös kyseenalaista, voidaanko perinteiselle liiketoiminnalle sallia noin korkeita kertoimia. Mielestäni tietyllä tapaa joo, ajureina mm. tuotannon investointi lisääntyneen kysynnän vuoksi, ekologista villaa toimittavien kilpailijoiden poissaolo - markkinaosuuksien voitto, viennin osuuden nosto ja myyntimixin parantaminen lisäämällä eristeremonttimyyntiä. Markkinaosuuksia oikeastaan oletankin yhtiön voittavan Suomessa. Riskejä tietenkin liittyy myös perinteiseen toimintaan, esim. rajallinen markkina, jotkut tulipalot tehtaissa, remonttikonseptin kysyntä (kyseessä vasta pilotti) ja riippuvuus rakennussyklistä. Kaikkea en nyt jaksa mainita.

14 tykkäystä

Kiitos, juuri tätä ajoin takaa, aina oppii, aina voi kehittyä sijoittajana olkoon tämän jutun opetus.

2 tykkäystä