Tämä Marini hallituksen lakipäivitys olisi jäänyt varmasti tekemättä. 
Lakia päivitetään siten, että tavoite hiilineutraaliudesta vuoteen 2035 mennessä toteutuu. Ilmastolain vuoden 2050 tavoitetta päivitetään. Lakiin lisätään hiilineutraaliuspolkua vastaavat päästövähennystavoiteet vuosille 2030 ja 2040. Ilmastolakiin otetaan mukaan myös maankäyttösektori sekä hiilinielujen vahvistamista koskeva tavoite.
https://valtioneuvosto.fi/marinin-hallitus/hallitusohjelma/hiilineutraali-ja-luonnon-monimuotoisuuden-turvaava-suomi
Kun olen lukenut uutisia aiheesta, Plugin päätöstä ajavina voimina oli kaksi keskeistä asiaa:
-
Suomen NATO jäsenyys. Tämä olisi varmasti toteutunut vaikka Purra olisi ollut pääministeri.
-
Erittäin kunnianhimoinen ilmastopolitiikka. Tällaista ei olisi ollut PS:n ollessa hallituksessa. Marinin hallitus kiristi ilmastotavoitteita aiemmista. Purran hallitus (tai hallitus, jossa PS olisi mukana) ei olisi voinut kiristää yhtään mitään. Hyvin todennäköisesti olisi venkoiltu jo sovituista ilmastoasioista.
Ilmastonmuutos ei ole pelkästään kulunki ja surun lähde, mutta sillä voi tehdä hyvää liiketoimintaa. PS on niin ideologisesti lukkiutunut mm. polttoaineen pumppuhintoihin tai siihen, että turvetta pitäisi jatkossakin saada poltettua änkyräsiiven nostalgisuuden vuoksi. Kohtuullisen kokoinen osa kannattajista haluaisi palata 80-luvulle, kun autot kulkivat bensalla, sähkö tuli seinästä ja puutkin oli vihreämpiä ja kesällä paistoi aina aurinko. Tämä nostalgisuus on ymmärrettävää, sillä ihminen aina muistelee elinvoimaista nuoruuttaan hyvällä ja aika kultaa muistot. Se on kuitenkin äärimmäisen huono tapa hoitaa yhteiskunnan politiikkaa nykypäivänä.
Omat 80-luvun lapsuusmuistot ovat kellastuneet, vähän kuin ne valokuvat, joita löytyy vanhempieni valokuvakansioista. En kuitenkaan haluaisi hoitaa nykypäivän energiapolitiikkaa niiden muistukuvien ja lapsuuden tunteiden pohjalta.
Jos PS nyt alkaa luomaan - jos ei ympäristövihamielistä - niin ainakin ilmastosta vähät välittävää politiikkaa ja jos siitä tulee valtavirtaa Suomessa, PLUG saattaa hyvin todeta, että ei tällaiseen paikkaan kannata miljardien investointia tehdä. Sanovat, että pitäkää tunkkinne.
Saattaa Myrsky energiakin muuttaa suunnitelmiaan. Muistaakohan kukaan PS:n puolueohjelmaa, jossa mm. tuulivoiman rakentajilta pitäisi vaatia saman verran säätövoimaa?
Menevät ehkä Tanskaan?
EK:n mukaan suunniteltuja investointeja on lähes käsittämätön määrä. Paljonko PS saa näist torpattua, jotta polttoaineen pumppuhinta on 10s alempi?
Dataikkunan tuoreimpien päivitysten mukaan vihreät investointiaikomukset ovat nousseet ennätykselliselle lähes 70 miljardin euron tasolle. Kaiken kaikkiaan dataikkunan seurannassa on lähes 200 hanketta eri puolilla Suomea. Maatuulivoima ja energiansiirtoyhteydet mukaan luettuna investointisumma ylittää 85 miljardia euroa.
Pahaa pelkään, että PS on Suomen talouden (ja tulevaisuuden) suurin riski. Paljon pahempi kuin Marin II -hallitus olisi koskaan ollut ilman sentinkään kulunkisäästöjä.