Eduskuntavaalit 2023

Tosin, tuota mainitsemaasi päätelmää on kyllä kritisoitu julkisuudessa. Eli ei välttämättä ole totta. Alla Finnveran pääekonomistin näkemys. Lisäksi väitän, että työnhakuahan ei tarvitse lopettaa kun työllistyy siihen heikompaan paikkaan. Se voi olla vain välivaihe että löytää paremman ja itselleen paremmin sopivan paikan.

Toisin sanoen väitän, ettei tutkimuksen perusteella voi tehdä vahvoja päätelmiä työttömyyden jälkeisestä työurasta. Tämä johtuu siitä, että tutkimuksen kohteena oli työttömyyttä seuraavan työsuhteen kesto, joka havaittiin lyhyemmäksi ansiopäivärahan keston ollessa lyhyempi. Mutta tämähän on oikeastaan täsmälleen se tulos, jota sopii odottaakin.

Ansioturvan keston leikkauksen jälkeen työttömien reservaatiopalkka alenee. Toisin sanoin työttömät ovat halukkaita vastaanottamaan työpaikan hieman matalammalla palkalla tai huonommin ehdoin, kun keskimäärin ennen uudistusta. Mutta ennen pitkää suurin osa työllistyneistä vaihtaa toiseen, itselleen paremmin sopivaan työpaikkaan – kenties peräti parempaan kuin mitä olisi löytynyt ennen uudistusta.

Lopputulos saattaa olla, että tämä keskimääräinen työtön olisi työllistynyt merkittävästi aiemmin, hieman hänelle tylsempään työtehtävään, mutta lopulta hän todennäköisesti vaihtaa itselleen paremmin sopivaan työtehtävään. Nettona yhteiskunta ja henkilö itsekin jää merkittävästi plussan puolelle.

Olennainen muuttuja ei siis mitenkään voi olla seuraavan työsuhteen pituus, vaan esimerkiksi työpäivien (ja työttömyyspäivien) lukumäärä ja palkkataso työttömyyttä seuranneiden kolmen vuoden aikana.

Mielestäni tämän muuten erinomaisen tutkimuksen perusteella ei siis pystytä ottamaan vahvaa kantaa työttömyysjakson jälkeisen työpaikan laatuun. Tutkijoilla lienee tosin vielä aineisto käytettävissään, joten kenties sitä voisi edelleen vähän kurittaa?

5 tykkäystä

Ansiosidonnainen kaikille jotka täyttävät työssäoloehdon, mutta karsittuna. Leikkuri 3 kk välein.

Työehtosopimusten yleissitovuus pois! Tämä on jäänne totalitaristiselta aikakaudelta.

Liberaalipuolue ajaa tätäkin!

4 tykkäystä

Samaa mieltä. Ansiosidonnainen kuuluu kaikille, ei vain kassan jäsenille, sillä kaikki sitä rahoittavat jäsenyydestä riippumatta. Ansiosidonnainen on myös AY-mafian sisäänheittotuote, ja tuo kytkös pitäisi poistaa, jotta ihmisille selviää paremmin, mikä sen AY:n rooli on missäkin asiassa. (Samalla toki jäsenmaksu pois palkanmaksusta ihan oikeaksi laskuksi.)

Ja jotta tämä liittyisi ketjun aiheeseen, niin ainakin Kokoomus ehdottaa ansiosidonnaisen ulottamista kaikilla palkansaajille:

15 tykkäystä

Taidat kyllä olla oikeassa ja minä väärässä. Vai miten tämä nyt pitää ajatella :thinking:

Yleisesti ottaen olemme asiasta joka tapauksessa samaa mieltä.

Mutta tässä huoltosuhdeasiassa erityisesti ajattelin sen itse näin:

Suomessa töissä ollut siirtyy eläkkeelle → muuntuu hän täysin nettosaajaksi. Syntyy siis kuoppa jonka koko on 100%.

Jotta tuo kuoppa voidaan täyttää, vaatii se uuden tekijän, joka täyttäisi kuoppaa.

Jos suomessa jo olevaa ei löydy, tarvitaan ulkoa tuleva, jotta 100% kuoppaan alkaa tulla täytettä.

Jos tulija tulee alle nettomaksajarajan olevalla palkalla, hänen kontribuutionsa kuopan täyttämiseen on miinusmerkkinen. Vain jos nettomaksajan raja ylitetään, alkaa hän täyttää kuoppaa.

Eli kyllä, olet oikeassa. Jos tulee nettosaajaksi, huoltosuhde ei parane. Ellei joku muu osaa ajatella tätä paremmin.

Lisäksi pitää muistaa:

  • jos hän meneekin verovaroin maksettuun työhön, esim kunnalle siivoojaksi, on se vieläkin katastrofaalisempi tilanne (automaattisesti täysin nettosaaja)
  • jos hän tuo mukanaan yhtään ketään, voi tilanne olla vielä pahempi (ellei käy niin onnellisesti, että mukana tulee nettomaksajaksi sijoittuva henkilö).

On tää hyvinvointivaltio ihmeellinen paikka :star_struck: Ettei tämä vain nyt kaatuisi joku päivä omaan näppäryyteensä :joy:

5 tykkäystä

En usko, että VM/Stat laskee asiaa tiettynä ajanhetkenä diskontaten kaikkia kuluja vuodesta 1917 nykyhetkeen ja suhteuttaen sitä nykyihmiseen.

Olen melko varma, että laskevat sen tässä hetkessä, näillä valtionkuluilla mitä meillä on ja niillä verotuloilla mitä meillä on. Ja se jaetaan suhteessa tulodesiilien kesken.

Eli sillä ei ole väliä saako hän lapsilisää tai muuta tukea, käyttääkö juuri hän pokka-inari tietä vaiko ei. Hänen saamisistaan ja käyttämisistään huolimatta nuo hänen pitää maksaa. Ja maksettavaa on niin paljon, että siihen ei pienet verot riitä → eli on nettosaaja ellei tulot ylitä tiettyä pistettä.

Se laskelma osoittaa, että pitää tienata rutosti (eli jopa yli 3100€) jos meinaa olla maksaja. Harmillista tässä on se, että suomessa tuolla palkalla on RIKKAIMMASSA 30 prosentissa. Oikein ökysti. Suomi on niin köyhä maa.

3 tykkäystä

Samaa mieltä.

Mutta omasta mielestäni vielä suurempi ongelma on tuo, että ei ymmärretä miten kallis tämä hyvinvointivaltio on, ja että siitä seuraa, että vaikka olisi töissäkin, voi olla nettosaaja. Ja suurin osa ihmisistä onkin. Riippumatta ihon väristä, silmien väristä, lahkeen pituudesta, äidin tai isän ihonväristä, tai mistään muustakaan.

2 tykkäystä

Ottakaa huumorilla mutta oma tiivistyksen vasemmiston ja oikeiston eroista on seuraava:

Jos tuloveroja lasketaan
A) vasemmistoliitto ajattelee ihmisten olevan lähtökohtaisesti laiskoja ja tällöin vähentävänsä työntekoaan → käteen jää saman verran ja valtio häviää
B) oikeisto ajattelee ihmisten olevan ahkeria (ahneita) ja lisäävän työntekoa - > käteen jää enemmän ja veroja tulee enemmän.

Kuten Sarasvuo sanoi podcastissa: ei ne prosentit pidä katulamppuja päällä vaan eurot.

4 tykkäystä

Ihmettelen suuresti, miksi Marin ja SDP ovat valinneet vaalistrategiakseen linjan, jossa he jokaiseen lauseeseen saavat tungettua mukaan jotain Kokoomusta kritisoivaa, vaikka se ei liittyisi mitenkään esitettyyn kysymykseen. SDP:n olisi hyvä ymmärtää, että Kokoomus tulee olemaan melko satavarmasti kaikissa Demareille mahdollisissa hallituskokoonpanoissa mukana. Eli tässä vaiheessa ei kannattaisi polttaa siltoja. SDP on jo ennen vaaleja ilmoittanut ettei se lähde Persujen kanssa hallitukseen. Kun taas Keskusta on ilmoittanut ettei nykyinen hallituskokoonpano voi ensi kaudella jatkaa (toki, Kepu pettää aina…). Ja Vihreät ilmoitti juuri ettei tällä kannatuksella mennä hallitukseen.

Toki Kokoomus ja SDP kisaavat vahvasti isoimman puolueen paikasta, mutta kummankaan näistä puolueista ei kannattaisi väheksyä Persuja. Persujen politiikka on omasta mielestäni hyvin pelottavaa ja taantumuksellista, mutta sillä on kannattajansa. Se sataa suoraan PS:n laariin, jos KOK ja SDP keskittyvät vain naljailemaan toisilleen. Mielestäni sekä Kokoomuksen, että SDP:n kannattaisi nyt keskittyä tuomaan vahvemmin esiin Persujen politiikan selviä ongelmakohtia.

Omissa papereissani KOK-SDP-vetoinen hallitus kuulostaa paljon paremmalta kuin KOK-PS-vetoinen. Tämän maan tulevaisuuden kannalta kaikista huonoin vaihtoehto olisi se, jos PS on mukana seuraavassa hallituksessa. Fakta on se, että tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa ja meillä on oikeasti mahdollisuus tulla vihreän siirtymän suurmaaksi, joka toisi paljon vaurautta, työpaikkoja ja hyvinvointia tähän maahan. Nämä kumpikaan eivät ole mahdollisia, jos PS on mukana seuraavassa hallituksessa. Tämä on jokaisen hyvä ymmärtää.

9 tykkäystä

Taktiikkana voi Marinilla olla, että hän saa kärjekkäällä esiintymisellä houkuteltua mahdollisimman paljon vihreitä ja vasemmistoliittolaisia kannattajiksi, jolloin SDP saa paalupaikan näissä vaaleissa. Tämän lisäksi vaaliväittelyissä on aina viestintää, jossa asioita sanotaan rivien välistä. Olen esimerkiksi Marinin puheiden perusteella ja oikeistodemarina kohtuullisen varma, että sinipunahallituksen tapauksessa SDP:n veropolitiikkaan liittyvät avaukset lentävät suurelta osin romukoppaan ja vastaavasti kompromissina Kokoomuksessa tullaan melko lailla vastaan ansiotuloverotuksen ja muun verotuksen keventämishaaveissa.

Sinipunasta rakentuisi parhaimmillaan todella hyvä hallitus, joka voisi purkaa erityisesti maaseudun tukiaisviidakkoa ja viedä tätä maata eteenpäin kohti menestyksekästä tulevaisuutta ilman, että perimmäisenä tarkoituksena on pumpata rahaa kaikkiin mahdollisiin menneen mailman hankkeisiin ja haihatteluihin. Tulevaisuus on vihreä ja tulevaisuus on sähköinen. Tässä on valtava businessmahdollisuus tälle maalle, jota ei pidä pilata. Toisaalta asioissa on aina humoristinen puolensa ja poliittisen viihteen ystävänä minulla on kieroutunut halu nähdä oikeisto-keskustahallituksen edesottamuksia seuraavat neljä vuotta. Aito win-win tilanne.

3 tykkäystä

ymmärrän, että joitakin saattaa ärsyttää Sanna Marinin suorasanaisuus. itse tykkään siitä. lisäksi on äänestäjien kuluttajasuojan kannalta hyvä asia, että kertoo omat näkemyksensä esim persujen kanssa hallitukseen menosta. ei sekään ole hyvä, että jaaritellaan, jolloin sillä ketä äänestää ei ole mitään väliä vaan asiat suhmuroidaan äänestäjien valinnoista huolimatta.

Machiavellein näkemys tuohon SDP:n räkytystaktiikkaan on se, että he luottavat PS:n voittavan vaalit mutta pilaavan mahdollisuutensa hallitukseen pääsemiseen hallitusneuvotteluissa. Jos nimittäin kokoomus löytää itsensä hattu kourassa pyytämässä SDP:tä ja keskustaa hallituskumppaneiksi epäonnistuttuaan muodostamaan hallitusta PS:n kanssa voi olla varma, että tämän räkytyksen jälkeen SDP ja keskusta vievät kokoomuksella tuhkatkin pesästä.

Ylellä äsken oli todella läpinäkyvä propagandapläjäys uutisissa. Ensin 5 minuuttia paasattiin ilmastomuutoksesta kuinka emme enää kesällä pysty nukkumaan kun kesälämpötilat helteillä yöllä on 20-22 astetta. Sen jälkeen 5 minuuttia moneen kertaan toistettiin kuinka Purra oli sanonut että taide on luksusta tässä taloudellisessa tilanteessa ja siitä täytyy myös voida myös leikata ja vähentää kuluja. Useampi ‘tavis’ kadulta oli raahattu kertomaan kuinka taide on joka suhteessa tärkeää.

Onko tosiaan niin että että verorahoin kustannetun YLE:n on oikeus toistaa vain yhtä agendaa ja haukkua toista. Tuli kylmät väreet ja Venäjän propagandateatterit mieleen niin läpinäkyvän ja naiivi juttu oli.
Varmaankin kaikille on nyt selvää miksi lupamaksujärjestelmästä siirryttiin verotukseen.

Alkaen 11 minuutin kohdalta:

39 tykkäystä

Mietin, että olisiko mahdollista/järkevää poistaa valtion osuus ansiosidonnaisesta? Ts. kassat toimisivat kuin vakuutusyhtiöt. Tällöin vakuutusyhtiöt voisivat hinnoitella työttömyysturvan oikealle tasolle. Asiantuntijoille pienemmät maksut, kun todennäköisesti työllisytvät nopeasti, elämäm_koulun käyneille sitten maksut heidän työllistymistodennäköisyytensä perusteella

Samalla myös kassojen määrää voisi pudottaa esimerkiksi kolmeen isoon. YTK:n jäsenmaksu on 123€/vuosi, joten 15v työssäololla kuitataan kuukauden työttömyysetuudet (~1800 €), sillä oletuksella ettei kassalla ole kuluja.

EDIT: Korjataan nyt, että tuosta 1800€:stä 800€ on peruspäivärahaa, joka jouduttaisiin maksamaan joka tapauksessa. Eli siis 1kk ansiosidonnaista kuitataan reilulla 8v työnteolla.

3 tykkäystä

Ei tuo vasemmiston ajatus (mikäli edustaa yleisesti vasemmiston ajatusta?) täysin väärä ole, ainakaan tämän 2014 tehdyn tutkimukaen perusteella. Tosin, en tiedä kuka on sanonut, että työnteko vähenisi, tiesätkö sinä? Olisiko sinulla (tai jollain muulla) jotain päinvastaista tutkimustietoa vastineeksi?

https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://vatt.fi/documents/2956369/3243686/Tuloverotuksen%2Bvaikutus%2Bty%25C3%25B6n%2Btarjontaan/09c01664-b649-4fbc-b469-aac7f68afa42/Tuloverotuksen%2Bvaikutus%2Bty%25C3%25B6n%2Btarjontaan.pdf&ved=2ahUKEwi09qz-jPD9AhVSvosKHW70CmYQFnoECA4QAQ&usg=AOvVaw16kwb3jUdhTxcaZqFiErsG
(Vatt: tuloverotuksen vaikutus työn tarjontaan, 2014)

1 tykkäys

Todellisuus voi olla vähän karua, jos aletaan miettimään työpaikkoja kielitaidottomille ihmisille, joilla ei pahimmillaan ole mitään koulutusta. Sikäli tuo “Ei oteta ketään tänne, ennen kuin entiset on töissä” ei välttämättä käytännössä toimi. Esimerkiksi varastohommiinkaan ei voi ihan ketä tahansa päästää nykypäivänä, kun kielitaidoton ihminen on trukin puikoissa työturvallisuusriski jne. Toki valtio voi alkaa tempputyöllistämään ihmisiä (käydään keräämässä roskia tunti viikossa), että tilastot näyttävät paremmalta, mutta eipä sekään ole järkevää. Tilanne näiden ihmisten osalta taitaa olla jo housussa, valitettavasti.

Maahanmuutto työvoimapulaan on varmasti asia, mistä pitää käydä keskustelua. Vauvoja ei vaan tule tarpeeksi. Itse haluaisin nähdä Suomessa siirryttävän Kanadan malliin, missä tänne haalittaisiin pääsääntöisesti nuorta ja koulutettua porukkaa. Elefantti olohuoneessa vaan on se, mistä en ole nähnyt lainkaan keskustelua tenteissä, että miten Suomesta saadaan nuorille huippuammattilaisille nykyistä mielenkiintoisempi paikka? Nuoret koulutetut ihmiset lähtevät ennemminkin Suomesta pois, kun niitä pitäisi saada tänne muualta lisää.

Itse ehdotin aiemmin esimerkiksi kieliopetusta valtion kustantamana Aasian miljoonakaupungeissa nuorille koulutetuille ihmisille, joilla on koulut käyty ja mielenkiintoa tulla tänne töihin. Kun kielitaito on kunnossa, leima paperiin ja lentolippu kouraan. Se olisi varmasti yksi tapa helpottaa ihmisten päätymistä tänne, mutta tuskin tarpeeksi. Varmasti ainakin palkkojen verotusta olisi pienennettävä, koska varmasti moni päätyy isompien palkkojen perässä Norjaan, Tanskaan tai Saksaan.

8 tykkäystä

Tässähän saattaapi olla myös sellainen tilastoihin vaikuttava seikka, että Suomeen tulleet ulkomailla syntyneet ovat tulleet pääsääntöisesti pakolaisina. Uskallan jopa yleistää ja sanoa, että heidän valmiutensa töihin on kohtalaisen heikko. Jos taas houkutellaan varsin töihin, voi tilanne muuttua radikaalisti. Tuskin rekrytointikampanjaa suunnataan Somaliaan tai Irakiin ihan ensimmäiseksi. Aasian maat toimivat tässä ehkä paremmin. Vietnamista raahatut paremmat puoliskot vielä kun jättää laskuista pois.

5 tykkäystä

Käytännössä näin. Ehkä lisäisin vielä alhaisen korruption, paremman yhteiskuntarauhan, puhtaan luonnon ja korkeamman yleisen elintason. Toki riippuu, mistä kaupungista lähdetään. Eli onko se Hampuri vai Hanoi :slight_smile:

Mutta jos samalla viivalla on Norja, Tanska ja Suomi, niin kyllä se liksa on ratkaisevin tekijä. Ja Suomi jää siinä kisassa kolmanneksi.

4 tykkäystä

Belgia voi olla epäselvä. Kanadan kohdalla varmasti jarruttaa tolkuttoman pitkät prosessit. Ei kukaan jää kuukausiksi roikkumaan. Paperit pitää saada nopeammin kuntoon. Siitä pitäisi ensimmäiseksi lähteä. Turha tässä on mankua osaajien perään, jos ei yksinkertaisia asioita saada kuntoon. Perheellisenä en minäkään tänne muuttaisi, jos saisi löyhässä hirressä keikkua ja odotella.

Paukutat kyllä niin naulan kantaan ettei paljon lisättävää jää.

Tämä työperäinen halpatyövoiman maahanmuuton välttämättömyys EU:n ulkopuolelta on yksi suurimpia kusetuksia mutta sitä en edelleenkään käsitä miten ihmeessä demarit tai AY liike voi tätä kannattaa. Sahaavat omaa ja jäsenistönsä oksaa tällä ennennäkemättömästi ja jos SDP:n politiikka jatkuu tällaisena niin ei mene välttämättä niin kauaa ennenkuin AY liike siirtyy Persujen taakse. Jäsenistö on jo siirtynyt.

19 tykkäystä