Lyhyet kommentit ajatuksenvirtana saa muuten haastaa jos tuli kirjoitettua lepsusti, sitäkin välillä sattuu
Käteismaksu on pääoman allokoinnin kannalta yleisesti järkevää kun markkinan arvostuskertoimet ovat matalat (yhdellä eurolla saa enemmän ostettua liiketoimintaa). Oman osakkeen käyttö taas on tyypillisesti* järkevää kun ostettavan kohteen arvostuskertoimet ovat matalammat kuin itsellä. Tämä toimii siis sekä heikossa että vahvassa markkinatilanteessa, kunhan ostokohteen kertoimet ovat muuttuneet oman osakkeen kertoimien mukana ja kohdetta saa suhteellisesti halvemmilla kertoimilla. Yliarvostetun kohteen ostaminen omalla osakkeella voi myös luoda arvoa, kunhan oma osake on myös yliarvostettu ja oston arvonluonnin yleinen logiikka on kunnossa.
Olen useilta yhtiöiltä kuullut, että yksityisellä puolella (teknologiasektori) arvostuskertoimet laahaavat tällä hetkellä vielä aiemmilla korkeimmilla tasoilla, eivätkä myyjät ole vielä olleet valmiita hyväksymään julkisia markkinoita vastaavia matalampia arvostuksia. Sinänsä ymmärrettävää, että ei heti uskota miksi nyt pitäisi hyväksyä esim. 20-30 % matalampi arvostustaso kun M&A-keskusteluissa oli 6-9kk sitten pöydällä mutta realiteetit varmaan tulevat jossain vaiheessa vastaan jos ja kun ostajia ei vanhoilla hinnoilla löydy. Lyhyellä tähtäimellä voi olla kuitenkin vaikea luoda arvoa yrityskaupoilla kun suhteellinen arvostusten tasapaino on heikko ja kohteet samanaikaisesti turhan kalliita ostettavaksi käteisellä.
*Efecten tapauksessa tämä kerroinarbitraasin hyödyntäminen ja sillä arvon luonti vaatii sitä, että ostettu liikevaihto on oikeasti arvokkaampaa osana Efecteä. Eli esim. matalamman kasvun teknologiapainotteisen kohteen integrointi osaksi yhtiön tarjontaa >> myydään ostokohteen teknologiaa nykyisille asiakkaille tehokkaasti laajennuksena >> kohteen kasvu vahvistuu osana Efecteä ja ansaitsee Efecten korkeammat arvostuskertoimet.
EDIT: Oikeastaan myös omaa osaketta korkeammilla kertoimilla voi olla joskus järkevä tehdä yrityskauppoja, jos kohteen kasvu osana ostajaa on ostajan tasoa vahvempaa. Tällöin voi tosin viedä aikaa, että markkina huomioi vahvistuvan kasvun ostajan kertoimien vahvistumisena.
Näin näen tämän itsekin, puhtaan pääoman allokoinnin lisäksi ostokohteen henkilöstön sitouttaminen uuteen yhtiöön on usein kriittistä yritysoston onnistumiselle. Asioita harvoin kannattaa tehdä lyhytjänteisesti pelkät eurot silmissä