Efecte Oyj - European Alternative to global goliaths

Kiitos @Antti_Luiro hienosta vastauksestasi. Tämä DCF:n 6-6.6€ oli mielestäni myös juuri se haarukka mihin osakkeen hinnan oli luonnollista korjata kun näkymät muuttuivatkin paremmiksi. Ymmärsinkö tämän päivän videon perusteella siis oikein, että teidän DCF laskelmat eivät muuttuneet, ja tavoitehintanne 8€ on nyt pelkästään verrokkien EV/sales arvostuksen viime aikojen nousuun tukeutuva?

Tämä on kyllä mielenkiintoinen keissi ja itsekin jo aiemmin liki pari vuotta aiemmin mukana olleena yhtiö kiinnostaa suuresti. Jokin kivi tässä kengässä vain vielä hiertää (arvostuksen puolella nyt siis) ja yritän kaivaa sen esille. Ehkä se on se, että vaikka ”kentältä” kuuluisikin että ohjelmistoalalla menee hyvin ja digitalisaatio etenee, niin tarkoittaako se automaattisesti että Efectellä se tärkeä ulkomaanmyynti jatkaa vetoaan? Yhtiö on kuitenkin edelleen pieni joskin tunnettuus taitaa olla koko ajan kasvussa. 6€ hinnalla tulisi omaan salkkuun välittömästi, mutta tämä että mentiin heilahtaen yli 7€ kyllä laittaa miettimään. Toki nämä on just niitä keissejä että oliko sillä isosti väliä jos osti QT:tä tai Talenomia hintaan 6€ vai 7.40€ ensimmäisen kerran ja on lisäillyt nyt pari vuotta? :joy:

2 tykkäystä

Hype-sanalla voidaan kuvata mm. innostusta. Sitä tämä viime aikojen viestitulva tässä ketjussa on, samoin kuin osakkeen päivävoluumin kasvu. Jos ne rauhoittuvat, lähteekö osakkeen hinnasta tuo innostus-lisä pois? Tuota haen takaa

2 tykkäystä

Juup. Kirjoitukseni ei ollut erityisesti sinua koskeva :slightly_smiling_face: tuolla parissa muussa ketjussa on vähän viitattu efecte-hypeen, smarteye hypeen jne.

Omasta mielestäni tässä on paljon helpompi miettiä pitkän aikavälin fundaa, kuin vaikka vetyosakkeet. Tämä siis subjektiivinen toteamus. Erityisesti inderesin laadukkaiden analyysien avulla.

Itse käsitän lähinnä hypeosakkeena kovat nousijat, joiden fundapuolta eivät sijoittajat ole numeroiksi asti miettineet jne. Eli jos menee kysymään, että millä tuottovaatimuksella jengi mukana niin hiljaista on.

1 tykkäys

Ehdottomasti samaa mieltä, vaikka niitä vetylappujakin salkusta löytyy :joy:

1 tykkäys

ai jai jai, vety vety vety vety. Kokoajan tulee hyvää settiä maailmalta, mutta odotettava on. Liittyen vaan tähän hype hommaan. Paljon yksinkertaisempaa kyllä koittaa ymmärtää Efecteä kuin vety/uusiutuvat skeneä kokonaisuutena.

1 tykkäys

Oman kokemuksen perusteella Efecten ITSM loistava alusta, mutta valitettavasti se ei eroa kilpailijoistaan ja kykenee kilpailemaan vain keskisuurten yritysten kentälllä, Suomessa!

Pienillä yrityksillä ei tarvetta Efecten tuotteille, isommat siirtyneet jo kilpailija ServiceNown käyttäjiksi.

Toivotan Efectelle ja kaikille sijoittajille kaikkea hyvää, mutta totean samalla, että Efecte on pyrkinyt valloittamaan maailmaa jo yli 10 vuoden ajan ja vieläkin ollaan lähtötelineissä, joten itse en hyppää hypejunaan mukaan.

Ainoa kilpailuetu yhtiölle on suomalaisuus (yhtiö puhuu eurooppalaisuudesta kosien ostajia), muuta en keksi.

Ongelmana näissä ITSM tuotteissa on se, että lähes kaikkien toimintalogiikka perustuu saman ITIL viitekehyksen ympärille, tuotteiden erot syntyvät lähinnä ketteryydestä, käyttöliittymistä, käytettävyydestä ja integroitavuudesta. Moderni ServiceNow valovuosia edelllä Efecteä kaikissa näissä ja kipailu vain kovenee tulevaisuudessa. Efecten IAM ja HR tuotteissa en näe arvoa enkä potentiaalia, sillä vastaavat ratkaisut toteutettavissa pilvinatiivisti muutenkin ilman Efecten työkaluja.

Efectellä on Suomessa iso osa markkinasta varsinkin keskisuurten parissa ja julkkaripuolella, mutta monet näistä organisaatioista käyttäneet tuotetta jo pitkään ja heidät jo pakotettu pilvilisensointiin. Kasvupotentiaali hyvin pientä ilman merkittävää KV myyntiä.

Pohjoismaita yritetty valloittaa ainakin 10 vuotta, välillä itse, välillä partnereiden kautta ja menestys ollut vaisua vaikka tuote on ollut mitä mainioin.

Uusi TJ tuonut yritykseen uutta ryhtiä, esiintynyt vakuuttavasti ja modernisoinut toimintamalleja, mutta…

Omaan silmään case näyttää kuitenkin siltä, että lyhyellä aikavälillä panostetaan jälleen vain myyntiin (ei tuotekehitykseen) ja pyritään maksimoimaan liikevaihtoa, kunnes joku sopiva saksalainen toimija valmis ostamaan yhtiön pois pörssistä.

25 tykkäystä

Olen itsekin saanut hypistellä Efecten softaa pintapuolisesti tarjouksen muodossa (IT Service Management). Väärä softa meille minkä takia en varmaan osaa hirveän valistuneesti kokonaisuutta kommentoida ja näe niitä etuja mitä Efecte voi oikeassa organisaatiossa tuoda.

Kuitenkin mieleen jäi käyttöliittymältään ja perus käytettävyydeltään vanhanaikaisen oloinen softa. B2B puolellakin toivoisi kuitenkin kiinnitettävän huomiota näihin asioihin. B2C puolella näkee hyvin miten radikaalin eron softan muotoilu tekee - Facebook söi Myspacen ja suomalaisen IRC-gallerian elävältä vaikka peruskonsepti ei ollut kummastakaan kauhean kaukana.

Vaikka softan ulkoasun perusteella koko bisneksen tyrmääminen on ehkä venytettyä on se kuitenkin yksi merkitsevä pala kokonaisuudessa. Yksityissijoittajan on vähän osattava nojata siihen informaatioetuun mikä sattuu omiissa käsissä olemaan. Tämän takia myös omalta osalta Efecte ei ole päässyt toistaiseksi jatkoon.

7 tykkäystä

Itse näen Efecten seuraavasti. Olen toki osakkeenomistaja ja olen lisäillyt positiota useaan otteeseen viime aikoina joten tuskin olen täysin objektiivinen. Mutta:

  1. Johto. Niilo aloitti hallituksen jäsenenä keväällä 2017, ja toimarina vuoden 2018 lopulla. Hän on ymmärtääkseni tuonut selvästi uutta virtaa organisaatioon. Lisäksi hän on saanut aisaparikseen tutun Microsoft ajoiltaan joten henkilökemioiden pitäisi toimia hyvin. Lisäksi kun kansainvälinen kasvu tulee olemaan ceissin kannalta keskeisessä roolissa, ei varmasti ole huono idea lisätä hallitukseen kaksi saksalaista hallituksen jäsentä kuten Efecte on tehnyt. Kannattaa myös muistaa Niilon ja Steffanin (COO) suomalais-saksalainen tausta.
  2. Kansainvälinen kasvu. Mainitsin jo edellisessä kohdassa että kansainvälinen kasvu on keskeisessä roolissa. Suomessa markkina on yksinkertaisesti melko saturoitunut eikä kasvua saada millään edes lähelle konsernitason SaaS kasvu tavoitteita. Kansainvälinen liiketoiminta edustaa kuitenkin jo noin neljänneksen Efecten liikevaihdosta ja kasvu on ollut viime aikoina selvästi yli 50% YoY. Yksinkertaisella matikalla yli 50% vuotuinen kasvu ja 25% liiketoiminnasta…yli 12.5% vuotuinen kasvu konsernitasolla (plus x% kasvu Suomessa). Hyvät arvostelut Saksan ITSM tutkimuksissa ei varmasti ole haitaksi Efecten myyjille. Jo Saksan mid-size corporation/public markkina on jo varmasti kooltaan vähintään 10x Suomen markkina, puhumattakaan jos huomioidaan koko DACH alue. Käsittääkseni myös DACH alueella pilvimurros on edennyt huomattavasti Pohjoismaita hitaammin ja on-premise ratkaisut ovat paljon enemmän käytössä.
  3. Valuaatio. Ajattelen aina jokaista ceissiä kahdella tavalla: multippelien ja DCF kautta. Multippelilähestymistavassa mallinnan kuinka paljon firma voi saavuttaa liikevaihtoa, liikevoittoa jne noin 5v päähän ja siihen lätkäistään “sopiva” multippeli päälle. Efectehän oli vuoden alussa aivan käsittämättömän halpa, mutta korona vähän hidasti sijoittajien mielissä ceissin etenemistä. Jätetään omat ennusteeni sivuun ja katsotaan Inderesin ennusteita. Inderes ennustaa Efecten saavuttavan EUR 6.2 ja 7.3 miljoonan liikevoiton 2025 & 2026. Jos tähän lätkäistään 15x/20x EV/EBIT multippeli, päästään 93-146 miljoonaan yritysarvoon. Ja mikäli näihin lukuihin ylletään, osake treidaa 12x eteenpäin katsoville luvuilla eli tämä yritysarvo saavutettaisiin 2024-2025. Mikäli katsotaan Efecten nykyistä valuaatiota, markkina-arvo on tämän päivänkin kurssilla “vain” noin EUR 45m ja koska firmalla on jonkin verran sotakassaa (nettovelaton), on yritysarvo hitusen alle tämän. Kaiken tämän kukkuraksi Efecte tullee kerryttämään positiivista kassavirtaa 2021 tai viimeistään 2022 alkaen. Eli itse ajattelen potentiaalin 2-3x seuraavan 4-5v aikana plus nettovelattomuus…ei paha. Olettaen toki että ennusteisiin päästään ja olettaen yllä oleva multippeli. Toisaalta mikäli Efecte etenee strategian mukaisesti, en usko että ollaan “lähelläkään” 15x EV/EBIT, riittää kun katsoo verrokkeja ottamatta kantaa siihen onko verrokit arvostettu oikein. Mitä tulee DCF:ään, siitä mainitsin tässä ketjussa jo aiemmin. Mikäli track record ja strategian eteneminen jatkuu/paranee, WACC putoaa selvästi ja käypä arvo nousee merkittävästi.
  4. Muuta. Omasta mielestäni osakekurssin mörnimiseen ennen Q2 raporttia oli hyvät syyt. Sijoittajilla ei ollut riittävää näkyvyyttä miten korona iskee Efecteen ja ehkä jotkut ajattelivat koronan iskevän kassaan niin että osakeantiriski olisi olemassa. Kannattaa kuitenkin muistaa että firman odotettiin jo ennen koronaa tekevän tappiota ainakin tämän ja ehkä ensi vuoden ajan eikä kassasta kuitenkaan löytynyt ku se noin 3-4 miljoonaa. Nyt kuitenkin SaaS kasvu ohjeistuksen nostaminen, vaikkakin vaan alalaita 15% → 20%, lisäsi selvästi uskoa sijoittajien keskuudessa yhtiön tarinan etenemiseen suunnitellun mukaisesti ja osakeantiriski katosi kokonaan koska kannattavuudessa nähtiin selkeä parannus. Nopea SaaS kasvu vahvistaa myös näkemystä että kannattavuuden nollataso saavutetaan melko nopeasti.
25 tykkäystä

Mukava aina nähdä, kun oma näkemys (positiivinen tai negatiivinen) perustellaan eteenpäin katsovin numeroin. Tuo aina lisää uskottavuutta kirjoittajan näkemykselle ja ulkopuolelta helpompi myös arvioida kirjoittajan oletuksia sekä “tarina vs. numerot” etenemistä… :slightly_smiling_face:

1 tykkäys

Posarin ja H1-raportin jälkeen nostimme ennusteita ja arvioimme käyvän arvon 6.8 - 7.2 euroon osakkeelta. Nämä ennusteet pysyivät tässä viimeisimmässä nostossa samana. Kertoimiin liittyen:

Pelkillä arvostuskertoimilla käypää arvoa ei meidän näkemyksen mukaan voi määrittää, vaan usean mittarin täytyy hyvin perustein osua samaan käyvän arvon haarukkaan.

Tavoitehinnan muutoksen taustalla oli tässä tapauksessa kyse ennusteriskien madaltumisesta. Tässä taustalla oli vahvistunut näkemyksemme pilvimurroksen kiihtymisestä ja tarkempi arvio yhtiön arvostuksen kokonaiskuvasta, etenkin siis laskuvaran osalta. Kertoimien nousun taustalla on kuitenkin yleensä tuloskasvuodotusten nousu tai riskin madaltuminen, eli sikäli tämä on yksi komponentti tavoitehinnan nostossa kuten mainitsit. Tämä on kuitenkin tukevassa roolissa arvonmääritystä. Mikä arvonmäärityksessä muuttui kokonaisuutena:

A) Osien summa: Katsomme yhtiön SaaS-liiketoiminnalle perusteltavan jonkin verran korkeamman arvostuskertoimen (mutta emme muille liiketoiminnoille, eli vain SaaS-yhtiöihin parhaiten vertailukelpoisen osuuden Efecten liiketoiminnasta),
B) DCF-malli: Katsomme yhtiölle hyväksyttävän jonkin verran matalamman pääoman tuottovaateen ennusteriskien madaltuessa, ja
C) Verrokkien arvostus: Yhtiön asema verrokkeihin nähden ei mielestämme oleellisesti muuttunut (pilvimurroksen kiihtyminen tukee yhtälailla verrokkeja), ja alennuksen säilyessä korkeana suhteessa verrokkeihin näemme tavoitehinnan olevan edelleen linjassa sektoriin nähden

4 tykkäystä

Tämä vaikuttaa varmasti ostajan mielikuvaan siitä, miten moderni ohjelmisto on kyseessä. Puolivuotisraportissa oli tätä kommentoitu:

Katsauskauden aikana Efecten tuotekehitys panosti merkittävästi käyttäjäkokemuksen päivityksiin, mukaan lukien käyttöliittymien modernisointiin. Tavoitteenamme on julkaista käyttäjäkokemuksen päivitykset loppuvuoden aikana.

Mielenkiintoista nähdä tämän osalta mitä tapahtuu - sijoittajien näkökulmasta voisi olla mielenkiintoista nähdä tuotedemo, jossa käyttöliittymästä ja käyttäjäkokemuksesta saisi jonkin kuvan. Onkohan muutaman viikon päästä Digitize and Automate -tapahtuman TechDay:n puolella tähän mahdollisuus? @tatu_paavilainen

6 tykkäystä

Eras ruotsalainen brokeri lahetti meilin. Enpa ole nahnyt heidan pitchaavan aikoihin suomalaisia osakkeita. Ja mikas se siella, tanaan aiheena Efecte :slight_smile:

19 tykkäystä

Tuolta otan tämän yhden poiminnan… vaikka onhan tämä vähän kiellettyä ilman analyysiä :smiley:

image

Kiitos kun jaoit tiedon

6 tykkäystä

Tuottopotentiaali osuu aikalailla meidan arvioon :wink:

5 tykkäystä

Saapa nähdä mitä tuleva 2-päiväinen Efecte-tapahtuma tekee sijoittajakentässä.

Muistan kun jonkun aikaa ennen instikoille myyntiä Hoivatilat kävi esittäytymässä jossain missä oli instikoita paikalla, niin pian alkoi ostolaidalla tapahtua. Varmaan moni muukin foorumilla muistaa tuon.

9 tykkäystä

Kiitos hyvästä kysymyksestä @Antti_Luiro ja pahoittelut pienestä viiveestä vastauksessa! Varsinaista tuotedemoa käyttöliittymäkulmalla ei näillä näkymin Tech Dayn puolella tule, mutta paljon muuta tuotetietoa on luvassa. Hyviä videoita (mukaan lukien käyttöliittymästä ja käyttökokemuksesta) löytyy kuitenkin jo nyt sivuiltamme täältä Efecte | Platform Features.

12 tykkäystä

laitetaan kaupan päälle vielä pieni MB-video

11 tykkäystä

Liittyen multibagger videoon:

  1. Hyva liikevaihdon kasvu
  2. Viela suurempi liikevoiton kasvu (eli operatiivinen vipu)
  3. Tilaa arvostuskertoimien nousulle

Hmm…:wink:

10 tykkäystä

12 tykkäystä

Nyt on pakko laittaa pieni osakekurssikommentti(provo)?

Tässä Efekte tänään:

En tiedä onko kyseessä

  • Wow Inden analyytikko twiittasi Efecten ensi viikon seminaarista

  • Wow Efecten ilmaiseen seminaariin on ilmoittautunut jo 1000 vierasta

Vai ihan yleinen

  • Wow ensi viikolla joku seminaari ja siitä puhutaan Inden foorumilla

Vai jotain aivan muuta, mutta miten niin vetyssä on hypeä, tässähän tulee kohta mieleen erään nimeltämainitsemattoman firman tsiljoonat varausmaksuttomat rekkatilaukset ja niiden vaikutus kurssin kulmaan :stuck_out_tongue_closed_eyes:

Eipä siinä, mukavaahan tässä kyydissä on istuskella :pray:

7 tykkäystä