Moi,
Hyvä ja ihan aiheellinen kysymys. Tuota tuotto-odotuksen laskentaa ei kannata ihan suoraan katsoa tavoitehinnan kautta, kun tämän asetantaan ei yleiselläkään tasolla varsinaista tieteellistä lähestymistapaa ole. Tämä sitten korostuu etenkin Endominesin kaltaisessa korkean riskin yhtiössä (juniorikaivosyhtiö), missä korkea riski tarkoittaa, että sijoituksessa on läsnä konkreettinen uhka pääomien menettämisestä. Vastaavasti positiivisessa skenaariossa nousuvaraa voisi olla taas huomattavasti reilummin kuin mitä tuo meidän nykyinen skenaariomme antaa olettaa.
Mitä tämänpäiväiseen suositukseen ja tavoitehintaan tulee, niin arvioimme osien summaan peilaten, että tuotto-odotus ylittää niukasti tuottovaatimuksen, vaikka riskit ovatkin edelleen korkeat. Tavoitehintaakin pohdittiin, mutta sen osalta ei nähty taas mielekkäänä nostaa sitä 10 sentillä 5,6 euroon (alle 2 %:n korotus), sillä kuten vastauksessa aiemmin todettua, niin kyseessä ei ole mitään eksaktia tiedettä ja tavoitehinnan/SOTP:n toleranssit ovat Endominesin tapauksessa reippaat.
5 tykkäystä
Kiitos vastauksesta! Itse koen, että analyytikosta olisi enemmän hyötyä, jos hän pyrkisi arvioimaan yhtiön tulevaisuutta siltä pohjalta mihin sen strategia tähtää ja miltä osin se mahdollisesti toteutuu.
Vaikka pitäisittekin todennäköisyyttä sille häviävän pienenä, että yhtiö pystyisi määrittämään miljoonan unssin kultavarat, niin vähintään yhtä mitättömältä mahdollisuudelta kuulostaa se, ettei yhtiö löytäisi yhtään kultaa alueelta, jossa sitä tiedetään historiallisesti olevan; samalla kun se käyttää siellä miljoonia kairauksiin.
Eli jos totuus tulevasta määrityksestä on jossain 0-1000000 välillä niin se, että arvaa 0 (kunnes toisin todistetaan) ei ole mielestäni järin hyödyllistä. Osaltaan kyseinen toimintamalli vain ruokkii voimakkaita kurssireaktioita.
Hyödyllisempää olisi antaa alueella tehtyihin historiallisiin kairauksiin tai pitoisuuksiin perustuva valistunut arvio siitä, kuinka paljon kultaa mahdollisesti löytyy esim. per kairaukseen käytetty 100.000 euroa tms. Tämän arvion voisi sitten tehdä vaikkapa kolmella eri riskiskenaariolla.
Tietysti riskejä voi korostaa, mutta toisaalta luulisi, että viime vuodet ovat opettaneet, että pääomat voi menettää käytännössä missä vain… paitsi kullassa.
1 tykkäys
Voitko @Kari_Vyhtinen valaista seuraavia asioita:
– Voiko yhtiöltä odottaa tuotantoraporttia tästä lähtien aina seuraavalla viikolla kvarttaalin päättymisen jälkeen? (myös silloin vaikka puolivuosikatsaus olisi tulossa)
– Kerroitte (tai talousjohtaja kertoi) osavuosikatsauksen yhteydessä, että teidän myymän kullan hinta päivitetään asiakkaan kanssa spot-hinnan mukaan kuukausittain. Voitko kertoa mikä päivä / ajankohta se on aina kuukaudessa?
1 tykkäys
-Tarkoituksena on jatkaa tuotantotasojen raportointia saman käytännön mukaan. Hiukan ajankohta voi vaihdella johtuen pyhäpäivistä, analysoinneista jne.
-Tämä on aika monimutkainen paketti, mutta lopullinen hinta määräytyy toimituskuukautta seuraavan kuukauden keskihinnasta. Emme pysty kovin yksityiskohtaisesti asiaa kertomaan johtuen luottamuksellisuusnäkökulmasta.
5 tykkäystä
Ok, eli heinäkuun alussakin saadaan tuotantotasoraportti, eikä sitä tarvitse odottaa elokuussa julkaistavaan osavuosikatsaukseen?
1 tykkäys
Kullan ATH rikkoutunee lähipäivinä, mutta Pampalon kurssi kuin kuolleen miehen EKG. Mitä vaadittaisiin jotta osake heräisi henkiin?
1 tykkäys
Simppeliä.
Tuloksia, tuloksia ja tuloksia = kultaa.
Yhtiön johdon lupauksista tulee totta.
2 tykkäystä
Ainakin kaikuja Kittilän kultakaivoksesta, että hyvin menee ja tuotanto pelittää. Toivotaan samaa endominesiin ja todella hyvin on kullan hintakin pitänyt n. 2000 taalan per unssi. Luulisi sijoittajia kiinnostavan jenkkikaivoksetkin ja tuotantolaitteistoon on investoitu pirusti. Nykyhinnoilla sen arvo lienee merkittävästi suurempi jo inflaatiokorjattuna. Odotellaan uutisia.
4 tykkäystä
Mielenkiinnolla odottelen uusia kairaustuloksia sekä sitä mitä nykyisellä hintatasolla jää viivan alle. Kullan hinnalle tuskin on suurempia laskupaineita pitkään aikaan. Ehkä tilanteeseen saadaan jotain valoitusta ennen seuraavaa osaria joka lienee vasta elokuussa?
2 tykkäystä
Omistajalistauksiin voisi laittaa muutoksen edelliseen kuukauteen kuten on muillakin yhtiöillä. Lienee aika simppeli laskenta ja saanee valmiin paketin.
4 tykkäystä
Uskon, että näkyy kesäkuun alussa. Olemme siirtymässä Inderesin osaketyökaluihin missä tämä mukana.
7 tykkäystä
Päivitämme verkkosivujamme parhaillaan. Uusi sivustomme aukeaa toukokuun ensimmäisellä viikolla 2023.
Jep, kohta jo 5/23 puoliväli.
Jep…lähellä ollaan…lähellä ollaan…toukokuun aikana julkaistaan…
4 tykkäystä
Tässä on Aapelin ja Antin kommentit Korvilansuon kairausohjelmasta. 
Endomines tiedotti maanantaina ensimmäisiä tuloksia viime viikolla päättyneestä Korvilansuon kairausohjelmasta. Kairausohjelma käsitti yhteensä 35 timanttikairareikää ja 5077 metriä, joista analyysitulokset saatiin neljästä käsittäen 609 metriä. Kyseessä oli ensimmäinen kairausohjelma alueella ja tarkemmat tulokset ovat luettavissa täältä.
3 tykkäystä
Jotenkin muistelisin, että tämä oli joskus aiemmin muodossa 2024 loppuun mennessä. ”Endominesin keskipitkän aikavälin tavoitteena on nostaa kullantuotanto 20 000 unssin tasolle vuoden 2024 aikana.”
Mille kvarttaalille tähtäätte @Kari_Vyhtinen?
2 tykkäystä
…tosin tämän päivän yhtiökokoukseen sanamuoto olikin jo muuttunut takaisin ”vuoden 2024 loppuun mennessä.”
2 tykkäystä
Joo kyllä tämä edelleen pätee.
2 tykkäystä
Uudet kotisivut on toimivat: https://endomines.com/
Selkeä tason nosto varsinkin omistajalistaus.
Hyvä Kari ja the Karvattomat!
4 tykkäystä
Kiitos
. Omistajalistaus tuntuu tosiaan nyt toimivan niin kuin pitää. Otimme Inderesin työkalut käyttöön. Kiitokset kaikille palautteesta ja kärsivällisyydestä…
9 tykkäystä
Ihan pieni kauneusvirhe: 31.3.2023 sivun otsikossa Suurimmat osakkeenomistajat - Endomines
Sivut ainakin ulkoasultaan omaan silmään parhaat näkemäni. Onnittelut 

3 tykkäystä