Endomines - Kultaan keskittynyt juniorikaivosyhtiö

Ovat. Kaupankäynnin kohteeksi nuo on pörssitiedotteen perusteella otettu 11.1, joten myymisen pitäisi onnistua (13.1 on näköjään kauppaa noilla käytykin).

Ei tosiaan tälläkään kertaa ole vanhat osakkeet, uudet osakkeet tai merkkarit aivan synkronissa osakeannin aikaan kulkeneet. Finnairin anti oli toki epäsuhtien osalta poikkeuksellinen.

Tiistaina (19.1) on sitten viimeinen päivä käydä kauppaa merkkareilla, jos niitä sattuu hallussa olemaan!

2 tykkäystä

https://www.kauppalehti.fi/porssitiedotteet/endomines-oy-endomines-saa-lisatukea-merkintaoikeusantiin-kyosti-kakkosen-kontrolloimat-ja-hanta-lahella-olevat-tahot-ovat-antaneet-10-miljoonan-kruunun-lisasitoumukset-merkintaoikeusantiin/7d341ccd-3a56-4112-89a9-b3d886cff366

Mitäs tämä herättää?

2 tykkäystä

Eipä oikein suurempia. Yhtiölle toki hyvä asia, että kiinnostusta löytyy myös toissijaiseen merkintään, sillä anti oli tärkeä saada läpi mahdollisimman täysimääräisesti, jotta lähivuosien kehitystyöhön on pelimerkkejä. Toissijaisille merkinnöille voi tulla akuuttia tarvettakin, sillä suurimman omistajan TVL Goldin ja yritysjärjestelyn kautta isoksi omistajaksi tulleen Transatlanticin aikeista anniin suhteen ei vielä ole mitään konkreettista tietoa. Nämä kaksi tahoa omistavat merkittävän siivun yhtiöstä (TVL Gold omistus oli marraskuussa neljänneksen) ja näiltä mahdollisesti puuttumaan jäävät merkinnät olisi tärkeä saada paikattua muiden merkinnöillä.

1 tykkäys

Mielenkiintoinen tiedote. Varsinkin jos jos siinä olisi luonnehdittu jotenkin mitä sisältö tarkoittaa verrattuna tähänastiseen kaivostoimintaan Pampaloissa. Toki yksityiskohdat vahvistavat jo tiedoitettua.

Tulokset vahvistavat malmijuonten jatkuvan myös Pampalon kaivoksen syvemmillä tasoilla. Kaikki raportoidut tulokset on jo huomioitu olemassa olevassa varantoarviossa ja niitä hyödynnetään Pampalon syväjatkeen kaivossuunnittelussa. Endomines suunnittelee jatkavansa maanalaista kairausta kaivoksen alueella kohdentaen työtä etenkin 855 m-tason alapuolisiin malmijuoniin, sitten kun ramppi ja muut kehitystyöt tämän mahdollistavat.

1 tykkäys

Ihan lupaavia pitoisuuksia tuolta on näköjään löytynyt ainakin aiemmin Pampalossa saavutettuihin pitoisuuksiin peilattatuna, vaikka tarkemmat analyysit vaatisivat geologin paperit. Nuo kairausalueet vaikuttavat siten varsinkin nykyiset kullan hinnat huomioiden jatkokehityskelpoisilta. Pampalon kokonaisuuden kannalta olisi myös tärkeää, että 2,5-3 vuoden tuotannon mahdollistavan syväjatkeinvestoinnin jälkeekin tuotantoa pystyttäisiin jatkamaan syventämällä kaivosta.

2 tykkäystä

Q4 tuloksesta kommenttia?

Arvonalennuksia Fridaysta & Pampalosta odotuksia enemmän. Friday käyntiin H1:lla ja Pampalo tänä vuonna. Tuotantoennusteet vasta Q1:n liiketoimintakatsauksen yhteydessä. Onko kaikki kura jo leivottu sisään kun anti onnistui kohtuullisesti 214/281 msek/?

Kurssi painunut jo 0,25€ antihintaan eli markkinoilta tunnu luottoa löytyvän.

Nelosella ei tainnut olla tuotantoa. Joten odotettu.
Kiinnostava kevät.

Joo, kyllähän sitä luottamusta kaivetaan aika syvältä kaivosmontusta. Sinänsä ihan aiheellisesti, kun katsoo viime vuosien näyttöjä. Toki myös kullan spot-hinnan pieni valuminen on lyönyt painetta osakkeeseen.

Sinälläänhän osakennin jälkeinen uudelleenrakennus etenee Q4-raportin perusteella ihan yhtiön odotusten mukaan. Toki tässä on vielä alkuvuosi kärvisteltävää, sillä Fridaystä alkaa tulla tuotantoa vasta kelirikon jälkeen Q2:lla ja Pampalossa valmistelevat työt vaativat Q4:lle asti aikaa. Kehitystyön osaltakin kassaa vähän kuluttavat hankkeet tuntuvat olevan prioriteettilistalla korkealla. Toki viime vuosina yhtiössä on pyritty mieluummin etenemään kaasu pohjassa ja pari kertaa on lipsahdettu ojan puolelle, joten malttiin on hyvät syyt, vaikka väärin päin pyörivä kassavirta aiheuttaakin kärsimättömyyttä.

Alaskirjauksille ei mielestäni kannata antaa oleellista painoa. Ne eivät vaikuta hankkeiden tulevaisuuden potentiaaliin vaan pienentävät jatkossa ainakin osin poistoja. Taseen osalta rajoittava tekijä ei myöskään ole oma pääoma vaan kassa.

1 tykkäys

Tuntuu että firmasta tulee tosi nihkeästi tietoa ulospäin. Itse otin muutaman vuoden turskaa ja myin lopulta laput ennen viimeisintä antia.
Luuletteko että sieltä saadaan kultaa ulos tämän vuoden aikana, vai ollaanko syksyllä taas omistajien taskulla?
Itse en näillä hinnoilla uskalla hypätä takaisin kyytiin, vaan odottelen että jotain konkreettista näyttöä saadaan aikaiseksi.

1 tykkäys

Tämä vuosi on kyllä make or break Endominesille tuotannon osalta. Veikkaan, että vähissä voi myös olla sijoittajat enää seuraavaan antiin, jos Friday ei ole kunnon tuotantovolyymissä H2:lla ja Pampalo mennyt isosti eteenpäin. Toki kassaa Endomines ei nyt lähtökohtaisesti niin paljoa polta, että annin riskiä jo syksyllä tarvitsisi missään skenaariossa miettiä. Mutta tämä ei toki tarkoita sitä, etteikö negatiivista kassavirtaa tarvitsisi saada supistettua/käännettyä niin pian kuin mahdollista.

2 tykkäystä

Kun sinulla firmasta selkeästi jokin käsitys on, niin tuntuuuko historia mitenkään puoltavan tuota onnistumista?

Näytöt ovat etenkin USA:ssa heikot (toki negatiivisen kierteen aloittanut jätevesialtaan rikkoutuminen oli myös erittäin epäonninen tapahtuma), mutta onneksi historia ei ole tae tulevasta. Käsittääkseni Fridayssa paikallista tiimiä on vahvistettu ja myös kunnollinen kassatilanne on ylösajon kannalta tärkeää, koska jotain yllätyksiä tulee aina ja pikafiksaukset voivat vaatia likviditeettiä. Lisäksi oma fiilis on, että nykyinen konsernijohto on kärsivällisellä vauhdlla liikenteessä, mikä lisää myös piirun luottamusta siihen, että katse pysyy pallossa ja ennen jatkoaskelia aiemmat projektit hoidetaan maaliin.

Pampalossa Endominesilla tuotanto meni mielestäni ihan ok loppuaikoina ja uskon kyllä, että tälle pohjalle rakennettava organisaatio saa homman nytkin rullaamaan kohtuudella. Malmi Pampalossa on toki mitä on eikä kaivosta ole millään tuotantotempuilla ole mahdollista saada kannattavaksi, jos kullan hinta ei ylitä takavuosien tasoa reippaalla marginaalilla.

3 tykkäystä

Kulta on jo lasketellut reilusti huipuista. En ole kultaspesialisti tai muutenkaan, mutta se nyt vielä puuttuisi , että mennään alle 1500usd/oz

Näin on päässyt käymään. Taustalla lienee pitkien korkojen nousu ja dollarin heikentymisen rauhoittuminen. En ole itsekään spesialisti kullan osalta, joten nojaan kullan hinnan osalta konsensukseen, joka odottaa edelleen korkeahkon hintatason 1700-1900 USD/oz kestävän lähivuosina. Tämä jää toki nähtäväksi. Kultakaivosyhtiölle kullan hinnan muutos (molempiin suuntiin) on luonnollisesti tärkein yksittäinen ajuri ja samalla ensimmäinen riskilistaan kirjattava asia.

1 tykkäys

Jotain valoa pimeyden keskelle…

Kuvauksen perusteella vaikuttaa juuri sopivalta ja seniorilta uudelleen käynnistämään kultakaivishankkeita

1 tykkäys

Tämä investointi on kyllä kohdistettu oikeaan kohteeseen. Toivottavasti jälki on yhä kovaa kuin CV antaa ymmärtää.

2 tykkäystä

https://endomines.com/fi/sijoittajat/sijoittajamateriaalit/tiedote/?releaseID=17DB592353B73EE8

Pampalo deep 5,36g/t

1 tykkäys

Endominesissa myös hallitus on uusiutumassa ihan huomattavastikin, kun vain kaksi jäsentä on jatkamassa ja kolmea uutta ehdotetaan mukaan (tiedote) Alan substanssiosaamista haetaan näköjään hallitukseenkin, mikä on mielestäni ihan tervettä yhtiön kehitysvaihe huomioiden.

Pampalossa kaivoksen valmistelu vaikuttaa etenevän ihan suunnitelmien mukaan, mutta Fridaysta ei ole vielä kuulunut mitään. Talven ja kelirikon pitäisi kyllä pikkuhiljaa alkaa olla ohi Idahossakin, joten lähiaikoina tuonkin olisi käynnistyttävä tai sitten on tullut takaiskuja. Markkinan osalta suunta on ollut taas viime viikkoina ihan mukava, kun (käsitykseni mukaan) pitkien korkojen lievä lasku ja heikentynyt dollari ovat nostaneet kullan hintaa joitakin prosentteja lähemmäs 1800 taalan unssitasoa.

Endomines julkistaa Q1-raportin 20.5. Laitan ennakon ulos ensi viikon lopussa.

4 tykkäystä

Lisää osaamista hallitukseen.
Uhka vai mahdollisuus?

Lisää tapahtumia. Uhka vai mahdollistaja?