Osakesijoittaminen

Endomines, kultaan keskittynyt juniorikaivosyhtiö

Käänne tekeillä?

2 tykkäystä

Omat alustavat kommentit rahoituspaketista löytyvät täältä. Kyseessähän on varsin monimutkainen kokonaisuus, jossa on ensipuraisulla sekä hyvää että huonoa. Lopullisia vaikutuksia ei tietenkään voi edes vielä laskea, sillä ne riippuvat osakekurssin (ts. liiketoiminnan) kehittymisestä seuraavan 1-3 vuoden aikana.

Tammikuun merkintäoikeusannin ja tämän rahoituspaketin myötä Endominesilla pitäisi kyllä olla varsin hyvää tulivoimaa kasvustrategian toteuttamiseen, kunhan likviditeettiä ei polteta operatiivisen toiminnan takeltelusta syntyviin tappioihin.

5 tykkäystä

Purkkalassa tapahtuu…
Porukkaa nimitetty sekä

Viimeaikaiset kehitykset Friday-projektissa:

Orogranden rikastamo

Rikastamon ylös-ajosuunnitelma on viimeistelty ja työt suunnitelman toteuttamiseksi ovat alkaneet.
Jätevesien suodattamiseksi tullaan toteuttamaan uutta ratkaisua, joka on edullinen, eikä vaadi korkeaa teknologiaa tai lisäluvitusta.
Rikastamon ylösajo tapahtuu heinäkuussa 2021.
Lokakuuhun 2021 mennessä rikastamo tulee saavuttamaan täyden tuotantokapasiteetin eli 7 tonnia malmia tunnissa.

Fridayn maanalainen kaivos

Kaivoksen peränajo alkaa kesäkuussa 2021 yhtiön omalla henkilöstöllä. Malmin tuotanto alkaa myös kesäkuussa lastaamalla 3500 tonnia louhokseen jo valmiiksi räjäytettyä malmia.
Kaivokselle läjitetty malmivarasto, yhteensä noin 3000 tonnia, tullaan kuljettamaan Orogranden rikastamolle kesäkuun 2021 alkupuolella ja se tullaan syöttämään rikastamoon ylösajovaiheessa.

3 tykkäystä

Luulin että tämä oli hyvä uutinen.

Miksi tämä olisi ollut huono uutinen?

Ei kun siis hyvä uutinen minusta mutta osake lähti hetkeksi laskuun. Siksi ihmettelin

Ehdottomasti hyvä uutinen tässä Endosarjassa. Vihdoinkin lupaukset alkavat kammeta kohti lunastusta ja konkretiaa. Vielä lienee työtä tekemättä, jotta uskottavuus saadaan hyvälle tasolle. Tämä on hyvä suunta ja enteilee uutta alkua.

4 tykkäystä

Joo, ihan ok uutinen. Mitään isompaa ei ole ainakaan nyt vinossa ja tiimiä on vahvistettu USA:ssa selvästi. Itse olin odotellut, että Q2:n puolella olisi saatu jo jotain tuotantoa, mutta Q3:lle tuo rikastamon startti ja samalla liikevaihdon käynnistyminen venyy. Positiivista oli, että Q4:llä pitäisi olla jo täysi vauhti päällä.

Tämä. Luottamus on edelleen siellä syvälouhoksen pohjalla eikä se palaudu ilman hyviä numeroita.

3 tykkäystä

Koskas veikkaatte että Endomines rupeaa tuottamaan, eli maksamaan osinkoa?

2 tykkäystä

Kulta nyt: 1866 USD/Unssi
EUR/USD: 1,22
→ 3000: 4,6 MEUR
→ 4000: 6,1 MEUR

Inderesin yhtiöpäivityksessä liikevaihtoarvio 2021 = 71,3 mSEK = 7,0 MEUR eli noilla tuotantoennusteilla ylösajossa jäävät jälkeen selvästi vs Inderesin odotus.

Tuotantopäivitys ja tavoitteet vuodelle 2021:
Endomines arvioi, että louhinta Fridayn kaivoksella alkaa vuoden 2021 toisen neljänneksen lopussa, ja Fridayn rikastamon ylösajo alkaa vuoden 2021 kolmannen neljänneksen alussa. Rikastamon odotetaan saavuttavan täyden tuotantokapasiteetin vuoden 2021 viimeisen neljänneksen aikana. Lyhyen aikavälin tuotantoennuste operaatioille loppuvuodelle on 3000–4000 unssia, ml. Pampalon kaivoksen peränajosta saatu malmi viimeisen neljänneksen loppuun mennessä.

Tämä oli toki selvää jo viime viikon Fridayn tilannepäivityksen jälkeenkin, kun rikastetuotanto on alkamassa Fridayssa vasta Q3:n alussa. Ennusteissa olin odotellut pientä volyymiä jo Q2:lle.

Muutenhan raportissa ei ollut ihmeitä vaan numerot olivat isossa kuvassa odotetun rumia. Kuumeisesti tässä tietysti tuotannon ja liikevaihdon käynnistymistä odotellaan, mutta toisaalta pidän kyllä siitä, että johdolla maltti vaikuttaa olevan paremmin mukana kuin ehkä joskus aiemmin.

2 tykkäystä

Osingon maksaminen on pitkän hiihtomatkan takana.
Siihen ei vielä riitä Iivon 50 km:n rykäisy.
Kestävyyskunto rakennetaan suht matalalla sykkeellä.
Sitten on erikseen limittikestävyys (maksimi) ja sprintit.

Johdolla vaikuttaa olevan nyt enemmän varmat puheet ja pitoa pohjissa, ohipuhumista ja -voitelua on ollut jo liiaksi.

Ei varmaan kannata hengitystä pidätellä. Kassavirta pyörii tukevasti väärään suuntaan talveen asti ja todennäköisesti myös investoinnit US Grantin ja Kearsagen suurempiin projekteihin vaativat ulkoista rahoitusta. Näiden aika lienee vuosina 2022-2023. US Grantin ja Kearsagen toteuttamisen jälkeen lienee velkaakin lyhennettävänä ja putkessa vuosille 2024-2026 on vielä Rescue, Unity ja Kimberly. Tämän jälkeen osingon maksukin voisi olla ajankohtaista, jos kaikki on mennyt hyvin ja kullan hinta on pysynyt korkealla.

Ei tullut muutoksia näkemykseen Endominesista Q1-raportin jälkeen. Riskiä riittää, mutta on tässä mielestäni edelleen tuottopotentiaalia, mikäli suoritukset paranevat ja kultamarkkina ei sakkaa Tarkemmat kommentit ovat aamarissa.

3 tykkäystä

Positiivisuutta ilmassa, kun ensimmäistä kertaa jotakin konkreettista lupailtu. Tuotannon ihan pieni alkumyöhästys ei juurikaan haittaa, koska kyse tulee pitkällä tähtäimellä olemaan vaan tuotantokyvyssä ja Evlikin muutes nosti suosituksen tasolle OSTA aiemman PIDÄ sijaan.

1 tykkäys

Tämäkin osa prosessia, kotipaikka Suomeen.

Projektit näköjään etenee, hyvä niin. Kassavirtaa toki näistä saa vielä odotella, odotella…ja odotella.

2 tykkäystä

Montanan hankkeethan ovat selvästi suurin ja osakkeen kannalta siten jopa merkityksillisin pala Endominesin projekteista, joten tärkeää, että hommat saadaan alulle. Pohjatyöt täytyy tehdä ja kunnolla. Aamarissa on kommentit.

6 tykkäystä

Mitä luulette mistä Marcuksen lähtö johtui? Odottiko hän pääsevänsä toimitusjohtajan paikalle, mutta ilmeni, että se ei tule tapahtumaan? Hän on kuitenkin osakkeenomistaja.

Voiko tästä olla jotain ongelmia yhtiölle?

https://endomines.com/fi/sijoittajat/sijoittajamateriaalit/tiedote/?releaseID=5BB0FFCBDBB2159D

2 tykkäystä

Haetaanko johtoon uutta draivia ja lisää tekemisen meininkiä? Myös henkilövaihdokset johdossa voivat tuoda Endon toimintaan lisää uskottavuutta, kun katsoo viime vuosien firman rekordeja…

Erittäin kiinnostavaa on, kuka / ketkä tulevat tilalle?

2 tykkäystä